Sinä ja minä,
kun kuljimme kerran,
kohtasimmeko koskaan?
Ruohonleikkuri surisee jossain kaukana,
kotoisasti.
Lapsuuden pitkät raukeat hetket oranssissa teltassa, niitylläkin,
kun mehua ja romaaneja riitti
ja koulun alkuun oli vielä aikaa.
Kärpänenkin surisi, mutta se ei haitannut.
Kaikki samaa huolettomuuden jatkomoa.
Tiesin, että pärjään. Pelejä, kavereita ja kiitettäviä, minulle silloin niin tärkeitä,
riittäisi loputtomiin.
Sellainenhan olin, niin minut nähtiin.
Niin näin itseni, kun elämä oli nuori ja rakastetutkin vain unelmia,
vieläkin suloisempien suvien haavekuvia.
Kellun helleaallon lämmössä sohvallani,
missäpä muuallakaan.
Minä ja sohvani yhteenliimautuneena kuin rakastavaiset konsanaan,
mitäpä muuta elämältä voisikaan odottaa?
Ikkuna on auki.
Nyt on kuuma, niinkuin silloinkin, kun kaikki alkoi.
Tippuiko taivaalta vain kauniita sanoja,
niitä Tommyjen tuotoksia, lentoon lähteneitä?
Suurten mielten mietteitä,
me kaksi siinä yksin.
Sinä ja minä,
niin yksin.
Eikö meissä ollut juurta,
verevää kuin maalaistalon rukiinen leipä, jolla mummoni maailmalle ruokittiin?
Olimmeko vain paperisia kuvia,
heijastuksia tunteista, jotka joku oli kokenut jossain?
Elimmekö niin päittemme sisässä,
että se pieni hetki, joskus ja jotenkin, ei riittänyt?
Ei riitänyt enää.
Katsoimmeko silmiin vai lävitse,
katsoimmeko kokonaan ohi?
Ei mitään uutta, eikä paljon vanhaakaan.
Tuo on se, joka pitää minua kiinni.
Vai minusta kiinni? Mieti!
Päivät juoksevat tai kävelevät,
mutta sanoja syntyy, lauseita toisensa perään.
Mutta ne eivät ole enää sinua varten, ei meitä.
Et sinä lukenut niitä koskaan ennenkään.
Ei sinua kiinnostanut.
Et pitänyt niistä koskaan,
et ollut koskaan pitänyt.
Niin ja muutenkin, tiesithän sinä minut,
mistä minä puhuin,
kyllä se sinulle riitti, oli itse asiassa liikaakin.
Ja kun minä kysyin sinulta, tiesin.
Tiesin minäkin.
Ja sittemmin tiesin kysymättäkin.
Et sinä kuunnellut. Kuvasi minusta oli valmis.
Se oli sinulle todellisuutta parempi,
vakaa ja muuttumaton.
Minkä taakse minä piilouduin?
Vai enkö piiloutunut tarpeeksi, niin kuin olit tottunut?
Pitihän sitä olla vähän piilosilla, puolin ja toisin ja jos ei hyvällä
niin sitten pahalla. Ei millään pahalla. Näin se meni.
Ja menköön, jos on mennäkseen, tekisi mieleni sanoa, mutten sano.
Oli ja meni. Kaikki jo melkein meni, mutta kuva ei ole valmis.
Ei millään pahalla, mutta ei hyvälläkään.
Kuva ei ole vielä valmis.
Taide on Kuvia matkalta-blogin Annen kädenjälkeä. Kiitokset! ♥