Näytetään tekstit, joissa on tunniste maadoitus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maadoitus. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. huhtikuuta 2011

Konkreettisia vinkkejä sähkömagneettisilta kentiltä suojautumiseen.


Kesä ja uimarannat alkavat jo vähitellen siintää silmissä, ainakin haaveissa sitä jo kuuntelee laineiden liplatusta laiturilla. Ihanaa! Tämä kesä on varmasti taas vielä vapaampi ja nautinnollisempi kuin edelliset suvet. Sähköherkkyyteni sen kun lievenee lieventymistään ja voin aina vain helpommin liikkua ympäriinsä. Ehkäpä jo tänä kesänä uskaltauden kokeilemaan laivamatkaakin niin monien vuosien jälkeen.

Olen edelleen sähköherkkä, mutta jo paljon paremmassa kunnossa kuin joitain vuosia sitten. Aihe on totta kai edelleen lähellä sydäntäni. Olenkin halunnut pitää blogissani esillä aika ajoin ympäristömme sähkömagneettisten kenttien haitallisia vaikutuksia terveyteemme.

Monet kärsivät esim päänsärystä,tinnityksestä, huimauksesta, lihaskivuista, pahoinvoinnista, sydämen rytmihäiriöistä, keskittymisvaikeuksista ja unettomuudesta...tietämättään, että myös sähkömagneettisella saasteella voi  joissain tapauksissa olla hyvinkin suuri vaikutus näihin oireisiin.

Monet meistä ovat kokeneet suuren muutoksen olossaan muutettuaan esim kännykänkäyttötapojaan ja saneerattuaan muutenkin sähköistä ympäristöään. Useissa tapauksissa jo WLANin sulkeminen ainakin yöksi ja kännykän siirtäminen kauas vuoteesta on jo huomattavasti parantanut nukahtamista ja unen laatua.

Koska en varmasti ole ainoa joka haluaa miettiä, miten voisi vähentää säteilyaltistustaan konkreettisin keinoin, innostuin ottamaan esille pari hyödyllistä paikkaa. Näistä voi halutessaan tilata esim  laadukkaita maadoitussysteemeitä ja muitakin välineitä, joilla voi suojata itseään sähkömagneettisten kenttien haitoilta.


Ensinnäkin siis yhteystiedot firmasta, jossa tutkija Mikko Ahonen (jota haastattelin aiemmin blogissani ja joka on nyt myös kirjoittajavieraana suositussa veteraaniurheilija-blogissa) on osakkaana:  Suomen Säteilykontrolli : (http://www.sateilykontrolli.fi/).

 Sen uutiset Facebookissa (http://tinyurl.com/sk-uutiset) kertovat myös alan uusista tutkimuksista ja toimista terveellisempien asuinympäristöjen rakentamisessa



Tässä pieni lainaus firman hands-free-esittelystä:

"Hands-free

Mielestämme on jo monta hyvää syytä suojata aivoja kännykän mikroaaltosäteilyltä:
- EU:ssa on jo ennakkotapaus, jossa työnantaja määrättiin korvaamaan työntekijälle työkännykän käytöstä aiheutunut kasvain.
- Lasten riskit ovat moninkertaiset aikuisiin verrattuna.
- Interphone tutkimushanke osoitti lisääntynyttä terveysriskiä yli 10 vuotta kännykkää käyttäneillä. Tätä ei voi pistää käyttäjän recall bias -muistihäiriön piikkiin.
- On olemassa jo 4 meta-analyysia (tutkimusyhteenvetoa), jotka osoittavat kohonnutta aivokasvainriskiä.
Myymme vain ilmajohdolla (air tube) varustettuja hands free -malleja. Ne ovat terveellisempiä, koska tavallinen hands-free johtaa radiotaajuisen säteilyn aina käyttäjän korvakäytävään saakka."




Myös Uudessa Suomessa on miehellä aiheesta mainio blogi nimeltä Sähkömagneettiset kentät ja terveys - Mikko Ahonen. (http://mikkoahonen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/ )


Toinen Suomessa jo pitkään alalla vaikuttanut taitava ja asialleen omistautunut tiedottaja ja nykyään myös yrittäjä on Suomen sähköyliherkät ry:n puheenjohtaja ja tietokirjailija Erja Tamminen. Tässä pari hänen toimittamaansa valaisevaa teosta, jotka ovat itselläni kuluneet käytössä ihan paperisina versioina. Mutta vautsi vau...ne ovat nykyään saatavilla ilmaiseksi netistä, klikkaus toimii Erjan firman sivulta.Tässä vain kuvat:




Erja Tammisella on siis myös firma, josta voi tilata monipuolisia suojautumistuotteita, mm erilaisia suojaavia kankaita, verkkoja, maalia, matalamman tason säteilyn kännyköitä ja hands-free-laitteita, suojaavia makuupusseja sekä mm jopa suojakatoksen sähköeristävästä kankaasta sänkynsä päälle jne. (http://www.sahkoailmassa.fi/ )

 Erjalta tilaamistani tuotteista mm hiilikuituverkoista, laadukkaasta lankapuhelimesta ja sähköä eristävästä kankaasta on ollut minulle todella paljon hyötyä. Kankaaseen on kudottu sisään ohuen ohutta metallilankaa. Toimii todella tehokkaasti!

Ps.Vielä yksi linkki, mistä löydät lisää tietoa maadoituksesta:
www.earthing.com

torstai 31. maaliskuuta 2011

Sähkömagneettisten kenttien riskeihin perehtyneen tutkija Mikko Ahosen haastattelu !


 Minulle avautui mahdollisuus haastatella tutkija Mikko Ahosta. Olkaapa hyvä rakkaat lukijat!


1. Haluaisin kysyä taustastasi. Tutkit  työksesi sähkömagneettisia kenttiä.
 Miten päädyit alalle, mitä kaikkea olet tutkinut ja mitä  kuuluu yleensäkin
toimenkuvaasi ?


Mikko Ahonen:

Olen aikoinaan valmistunut ylioppilaaksitulon jälkeen datanomiksi ja sen
jälkeen KM:ksi. Nyt toukokuussa 2011 väittelen
tietojenkäsittelytieteiden tohtoriksi. Toimin tutkijana Tampereen
yliopistolla tietojenkäsittelytieteiden laitoksella ja olen myös osakas
Sustainable Mobile Oy:ssa.

Työskennellessäni teleoperaattorilla 2000-luvun vaihteessa selasin
vapaa-aikanani tutkimustietokantoja. Mitä enemmän selasin, sitä enemmän
tulin vakuuttuneeksi siitä, että viranomaisten ja teollisuuden väittämät
mobiiliteknologian vaarattomuudesta eivät pidä paikkaansa. Itse asiassa,
riskit oli tiedetty yllättävän tarkkaan jo 1970-luvulla (
http://beyondradiation.blogs.com/mblog/2010/03/russian-emf-health-classics-amazing-findings-40-years-ago.html
). Lähtiessäni vapaaehtoisesti pois operaattorilta, minulle tarjottiin
yliopistolta mobiilioppimisen tutkimusta. En ollut superinnostunut,
mutta vedin Suomen ensimmäiset lasten matkapuhelinkäyttöä ja oppimista
tutkivat projektit 2000-luvun alussa. Enää en moiseen lähtisi mukaan.
Oppimiskokemuksistani esitys Berliinin Online Educa -konferenssissa -
Mobile Learning and Health Risks: http://tinyurl.com/MobileLearning-MA

Sähkömagneettisten kenttien tutkimuksessa olen keskittynyt sähköverkossa
olevien suurten, nopeiden jännitteenvaihteluiden aikaansaamaan
radiotaajuiseen säteilyyn ja sen terveysvaikutuksiin. Englanniksi
tutkimusalue on nimeltä Voltage transients ja siitä lyhyt esitykseni:
http://tinyurl.com/PowerQuality . Yksi tapa tutkia tätä aluetta on
vertailla suuresti transienteilla kuormitettuja vähän kuormitettuihin,
vrt. epidemiologinen tutkimus (esim.
http://aje.oxfordjournals.org/content/140/9/805.abstract ) . Mahdollista
on myös tutkia mitä transienttien minimointi vaikuttaa tutkittavien
elintoimintoihin, esimerkiksi diabeetikoilla insuliinitarpeeseen ( esim
. http://www.magdahavas.com/2010/03/22/diabetes-and-electrosensitivity/ ).


2. Voisitko myös puhua meille vielä lisää näistä tutkimuksista,
jotka kertovat sähkömagneettisten kenttien riskeistä?  Ja myös
linkit olisivat upea juttu.


Mikko Ahonen:


Seuraavan palvelun kautta voi tarkastella sähkömagneettisten kenttien
tutkimusta: http://www.emf-portal.org . Sähkömagneettisten kenttien
tutkimus on erittäin mutkikasta. Vaikutukset eivät (yleensä) ilmene
suoraan annos-vaste (dose-response) suhteessa. Jokainen yksilö on
erilainen ja meidän ympäristössämme on useita samanaikaisia
kuormitustekijöitä (kemikaalit, melu, sähkömagneettiset kentät ym.).

Omalla tutkimusalueellani ja yleensä sähkömagneettisten kenttien
tutkimuksessa tulee esille se, että erityisesti pulssimainen, ei-jatkuva
radiotaajuinen säteily häiritsee solujen aineenvaihduntaa ja solujen
välistä kommunikaatiota. Lisäksi erityisesti langattomat teknologiat
toimivat samoilla taajuuksilla kuin ihmisen aivot. Ihmisen elimistö on
mielenkiintoinen, että se pystyy yllättävän hyvin kompensoimaan ulkoisia
kuormitustekijöitä ja niiden vaikutuksia. Jossain kohtaa tämä
kompensointikyky kuitenkin romahtaa ja vaikutukset ovat moninaisia.
Rohkenen myös väittää, että niin sanotun lämpöopin kannattajat tutkivat
väärillä menetelmillä sähkömagneettisten kenttien vaikutuksia (
http://andrewamarino.com/PDFs/157-EBM2009.pdf ) ja tutkimusrahoituksen
saamista biologisten vaikutusten tutkimukseen haitataan systemaattisesti
( http://www.chronicexposure.org/limitsICNIRP.html ).

Mielestäni vahvin näyttö tällä hetkellä on pulssimaisen radiotaajuisen
säteilyn haitallisesta vaikutuksesta hedelmällisyyteen. Keräsimme näitä
lasten riskejä käsittelevään artikkeliimme puolitoista vuotta sitten:
http://www.uta.fi/~mikko.ahonen/Hanninen_Kinnunen_Ahonen_Matkapuhelimiin_liittyva_terveysriski.htm#Fertility


Työskentelen paljon tohtori Devra Davisin kanssa ja hänen Environmental
Health Trust -säätiönsä on tuonut näitä hedelmällisyysriskejä selkeästi
esille:
http://www.environmentalhealthtrust.org/content/save-males-keep-your-cell-phone-out-your-pocket


Devralta muuten ilmestyy kesään 2011 mennessä Disconnect-kirja
(http://www.disconnectbook.com
) suomeksi. Suosittelen kirjaa lämpimästi
kaikille suomalaisille, jotka haluavat ymmärtää, minkälaiset riskit
lapsiimme kohdistuvat.


3. Olisi mahtavaa, jos antaisit tietoa myös siitä, miten me kaikki
voisimme suojautua...esim jos käytämme kännykkää tai tietokonetta.
Entäpä miten erottaa laadukas maadoitussysteemi ja mistä niitä tai muita
suojautumiskeinoja sinusta parhaiten löytää ?


Mikko Ahonen:

Etäisyys on tärkeintä. Kännyköiden, mokkuloiden ja tablettien
valmistajat itse(!) suosittelevat, että laitteita ei pidettäisi kehoa
vasten ( http://www.disconnectbook.com/cell-phone/fine-print-warnings/  ). Itse en koskaan paina kännykkää päätä vasten, vaan käytän
sitä joko air tube (ilmajohto) hands-freellä tai kaiutinpuhelinasennossa.

Tapaamme lääkäri, fysiologian professori Osmo Kinnusen ja
työterveyshuollon erikoislääkäri Seppo Kinnusen kanssa usein ihmisiä,
jotka ovat oirehtivat tai ovat sairastuneet WLANeista ja
matkapuhelintukiasemista Siksi mielestäni näiden teknologioiden
tukiasemien paikka ei ole lähellä asuinrakennuksia eikä koululuokan
ulkoseinässä. Pari perustelua: http://tinyurl.com/TowerEpidemiology ,
http://www.chronicexposure.org , http://wifiinschools.org.uk .

Maadoituksesta: Suosittelen tässä Earthing-kirjaa. Perusteet kannattaa
ymmärtää ennen kuin lähtee maadoitusta kokeilemaan. Maadoitus näyttää
vaikuttavan erityisesti solukalvojen optimaaliseen toimintaan, koska
niissä on millivolttien jännite, jota ulkoinen sähkökenttä esim.
makuuhuoneen sähkölaitteista voi häiritä. Minulla on ollut ilo tehdä
yhteistyötä kirjan kirjoittajan, kardiologi, lääkäri Stephen Sinatran
kanssa. Ai niin, tässä kohtaa voin sentään antaa univinkin: Nyppäisepä
kaikki sähkölaitteet irti makuuhuoneestasi yöksi ja sammuta WLAN!

Tähän päättyi haastattelu tällä erää. Tuhannet kiitokset Mikko!

Lopuksi vielä joitain tietoja ja linkkejä Mikon työhön ja tutkimuksiin liittyen. Ja sokerina pohjalla myös hänen bloginsa osoite!

Mikko Ahonen
Researcher

University of Tampere
Department of Computer Sciences

http://www.uta.fi/~mikko.ahonen/

http://beyondradiation.blogs.com

http://www.cs.uta.fi/