Pohjolan suvessa

Reissullamme pohjoiseen saimme nauttia sukulaisperheemme rehevän puutarhan kauneudesta. Tässä pihassa viilettelee myös perheen iloluontoinen villakoira Peku. Kuka vielä sanoo, etteivät pohjoisen puutarhat vedä vertoja etelän pihojen viihtyisyydelle.

 Ja entäs pohjoisen luonto! Soiden ja kangaslampien karussa kauneudessa, suopursujen huumaavassa tuoksussa, juolukoiden ja variksenmarjojen sitkeydessä on jotain. Jotain, joka vetoaa, ainakin minuun.

Pohjoisen ihmiset ovat jo vuosituhansien ajan oppineet olemaan läheisessä yhteydessä luontoon. Onhan halla, yllättävä pakkanen voinut helposti vaarantaa jopa koko seuraavan vuoden toimeentulon. Erityisesti katovuosina turvauduttiin perinnetietoon. Miten jo esi-isät pärjäsivät, haettiinko pettua, mistä luonnon kätköistä löydettiin ravintoa, miten kannatti säilöä. Mitä parantajanaiset hakivat metsän uumenista. Lähiluonnosta etsittiin kaikkea, mikä auttoi elämään kaukana sivistyksestä, kun tiet olivat  vain kinttupolkuja, myöhemmin hevosteitä.

Relletin kylän tuntumassa mummo tiesi kertoa lapsenlapsilleen, miten tiet olivat muotoutuneet niin mutkikkaiksi. Miten tohtoria ei ennen niin vain saatu apuun. Kuinka synnytyksissä pärjättiin. Millaista elämä oli ennen nykyisin tuntemaamme kulttuuria.

 Ne ajat kiehtovat minua ja tuntuivat kiehtovan lapsianikin. Sekin, miten silloin oli kokemusperäisesti opittu hyvin paljon luonnon antimista. Paljon sellaista, jonka nykytiede vasta nyt osaa selittää. Kaikkea se ei osaa selittää vieläkään, tuskin koskaan. Tieto siirtyi silloin sukupolvelta toiselle ja auttoi selviytymään haastavissa olosuhteissa usein ankarankin luonnon keskellä.

Yöttömiä öitä, autereisia päiviä

 Loma Pohjanmaalla. Rakkaita sukulaisia ja ystäviä, uusiakin tuttuja. Ihanat juhlat herkkuineen,  tunnelmaisine hetkineen. Puheensorinaa, yhteisiä touhuja, laulua ja runoja. Iloisia, koskettavia, haikeitakin tuokioita. Läheisyyden ja  yhteenkuuluvaisuuden tuntoja.

Kyläilyä, uimista, marjaretkiä. Pelejä ja leikkejä. Kylpemisen hurmaa, vastojen läiskettä. Juho kirjoitti haltioituneena huuruiseen ikkunaan: Perinteistä suomalaista saunomista. Hi hii... kirjallinen ilmaisu kutsuu poikasiakin.

Oman tunnelmansa loivat Pohjolan yöttömät yöt, hillojen kypsyminen, mustikkasuut. Välillä tuntui kuin aika olisi pysähtynyt ikuiseen leppeään kesään. Ei ollut kiire minnekään, näin oli hyvä.

 

Kuvat ovat minun ja Viltsun ottamia. Kiitos Vili! :)

Meillä kukkii jo kirsikkapuu!

 Vuokot ja pikkusipulikukat ovat ilahduttaneet pihallamme jo pitkin kevättä. Aurinko lämmitti suloisesti ja mehiläiset matkasivat...minne? Makea kirsikka, oma herkkähipiäinen hienohelmamme oli puhjennut kukkaan! Siitähän piti saada kuvia ja tässäpä mukana muitakin otoksia alkukesän pienistä ihmeistä.

 Pihaltamme on jo löytynyt mm nokkosta, mustaherukan lehtiä ja koivun nuorta satoa. Kaikki sopivia raikastuttajia alkukesän juomiin ja salaatteihin. Myös monivuotiset yrttimme nousevat jo terhakkaasti maasta. Mintut, salvia, sitruunatimjami, oregano ja monet muut kaverukset antavat jo pieniä maistiaisia. Lipstikka, tuo kaikkein innokkain kurottelija, sopii mainiosti keittoihin ja mikä ettei myös raakaversioihinkin.

Istuttamiani keltavuokkoja on ilmeisesti muurahaisten
toimesta alkanut levitä sinne tänne.

Kempeleenkaunotar on voimakaskasvuinen ja kestävä ruusupensas.
Se kurottelee jo minuakin korkeammalle.

Kevätvuohenjuuri on uskollinen kukkija.

Narsisseja ja muita sipulikukkia löytyy sieltä täältä puitten ja pensaikkojen alta. 

Toivottavasti omenia tulee tänäkin kesänä mukavasti,
vaikka jänis pääsikin joitain puita korkeitten hankien päältä vähän jyrsimään.

Makeakirsikamme ehtii aina reilusti ennen hapankirsikkapuitamme kukkaan.
Tänä vuonna siihen näyttää tulevan enemmän kukkia kuin koskaan.

Huomaathan pienen mehiläisen työssään.

Rakastan niin valkoisia narsisseja!

Kultaherukat vihertyvät aina joutuisasti. Nupuissa pilkotti jo keltaistakin. Marjoissa on
persoonallisen pikantti maku, joka ihme kyllä on lastemme erityinen suosikki.

Alkukesän raikas vihreä ja edellisen vuoden korsien murretut
sävyt sointuvat mielestäni kauniisti yhteen:

Maakellarimme päältä löytyy monenmoista maksaruohoa ja kivikkokasvia.

Herttavuorenkilpiä maakellarimme alarinteessä.

Oma pikku voikukkakumpumme rehevöityy jatkuvasti ja on suonut jo monet välipalat. Salaatteihinhan tuo usein hyljeksitty vaatimaton ystävämme käy varsinkin näin alkukesästä mainiosti. Viherjauheitten ostelu taitaa jäädä nyt vähemmälle. Luonto tarjoaa parastaan jo ihan kotikonnuiltakin!

 Rakastan kesää! Joka aamu puutarha näyttäytyy uudessa valossa. Tästä pitkälle syksyyn avautuu aina uusia kukkia ihailtavaksi, uusia makuja nautittavaksi. Aamusta paljain jaloin pihalle ja siitä se päivä käynnistyy!