Kirjanurkkaus

Minua taas riivaa kirjoittamisen pakkomielle: se nostaa päätään päivin ja öin. Saneleva, käskevä pakkomielle, josta en pysty pyristelemään eroon. Ja se vain paisuu entisestään aina kun hauraaseen tomumajaani iskee milloin mikäkin kuume, joka jälleen lähettää kirjoituskärpäsen lentoon.  Allah99 on Suomessa asuvan irakilaislähtöisen Hassan Blasimin ensimmäinen romaani palkittujen novellikokoelmien ( Vapaudenaukion mielipuoli ja Irakin Purkkajeesus ) jälkeen. Vaikka teos onkin luokiteltu romaaniksi, se on oikeastaan eräänlainen tarinakokoelma, joka viis veisaa perinteisen romaanin muodosta ja säännöistä. Suomentaja Sampsa Peltonen kuvailee teosta esipuheessaan näin: Teosta on tituleerattu romaaniksi, mutta oikeastaan sen genre on yhtä holtiton kuin sisältökin. Kirjassa on kehysjuoni, mutta sisäkkäiset kertomukset huitelevat reippaasti kehyksen ulkopuolella, kun maailmanpoliittiset olosuhteet kietoutuvat henkilöhahmojen yksityiselämään usein absurdilla tavalla. Pelkäsin etukät...

Pakolaiset olivat kuivia herneitä. Heitä suojanneen pussin hajottua herneet olivat vierineet pitkin maapallon pintaa kuka mihinkin rakoon. Hän oli vaimoineen päätynyt Helsinkiin, jossa jokainen joulu juurrutti Suomeen syvemmin. Kiinnostuin Marjut Helmisen Appelsiinilehdosta jo alkuvuodesta , kun luin kustantamon esittelyn kirjasta. Helmisen esikoisromaani "sukeltaa arkeen sodan oloissa, pakolaisuuteen, haluun auttaa ja autetun tuntoihin". Vaikka Israelin ja Palestiinan konfliktista on kirjoitettu yllin kyllin, kirja lupailee tuoretta näkökulmaa aiheeseen. Sini Aho-Rabbo on kokenut kirurginen sairaanhoitaja ja pitkän linjan avustustyöntekijä, joka on matkustanut ympäri maailman kriisialueita auttamassa sodan uhreja. Sini on omalla tavallaan "rikki", ja hänen menneisyytensä tekee hänestä kenties hieman arvaamattoman, jopa uhkarohkean. Hän lähtee Palestiinaan koulutustehtäviin, mutta Gazan kriisin yltyessä hän päätyykin sairaalatyöhön. Sinin matkaa seuraa Suo...

Minä olin nykyään äiti, kotirouva, toimistotyöntekijä, yliopisto-opiskelija ja vangin vaimo. [...] Ajan mittaan opin kantamaan työtaakkani ja aloin tottua siihen. Silloin tajusin, että kykenemme paljon enempään kuin uskomme. Jonkin ajan päästä totumme elämäämme ja rytmimme sopeutuu tehtäviemme määrään. Olin kuin juoksija elämän kilparadalla, ja Hamidin ääni, joka sanoi "olen ylpeä sinusta" kaikui korvissani kuin yleisön aplodit valtavalla stadionilla, ja vahvisti voimiani ja ketteryyttäni.   Tämä on niitä romaaneja, joiden takakannessa pitäisi olla varoitusteksti: "Aloita lukeminen vain, jos ehdit ihan oikeasti uppoutua tähän kirjaan ajan kanssa!" Parinoush Sanieen Kohtalon kirja oli ainakin minulle siinä määrin koukuttava, että jouduin useampana iltana uhraamaan muutamia tunteja kalliista yöunestani, jotta ehtisin lukea kirjaa mahdollisimman pitkälle eteenpäin. Jokainen, joka tietää, miten korvaamattoman arvokkaita yön tunnit ovat huonosti nukkuvan taaperon va...

Pöytäni ääressä avasin Koraanin ja aloin taas opetella ulkoa säkeitä siitä kohdasta, johon olin jäänyt. Koivikossa olin tajunnut, että minun pitäisi opiskella hafiziksi . Silloin vanhempani pelastuisivat. Niin Mina oli sanonut. Jokainen hafiz saa paikan paratiisista itsensä lisäksi myös vanhemmilleen. Isä pelastuisi juomisesta ja rakastajattarista riippumatta. Pistin Ayad Akhtarin esikoisromaanin nimen korvan taakse muistiin jo keväällä, kun bongasin sen Otavan katalogista. Ulkomaisissa blogeissakin hehkutettu kirja kuulosti mielenkiintoiselta, vaikka toisaalta aihe on melko loppuun kaluttu: näitä Yhdysvaltoihin sijoittuvia maahanmuuttajataustaisten henkilöiden kasvu- ja sopeutumistarinoita on pilvin pimein. Appelsiininkuorten katu on osa tätä amerikkalaista maahanmuuttajakirjallisuutta, jossa kulttuurit ja uskonnot törmäilevät yhteen niin että ryskyy. Romaani on kasvukertomus nuoresta Hayatista, jonka pakistanilaistaustainen perhe elää amerikkalaisessa lähiössä. Kymmenvuotias...

Maan kasvot ovat muuttuneet. Hän huomasi sen yhä selvemmin aina junalla matkustaessaan. Etelän ihmiset olivat vapaampia ja aivan erilaisia kuin Sened žanin asukkaat. Junassa näki naisia ilman huivia ja joskus jopa käsivarret paljaina. Naisia joilla oli hattu, joilla oli laukku, jotka nauroivat, jotka tupakoivat. Agha D žan tiesi, että kaikkien muutosten takana oli šaahi. Šaahi, joka oli amerikkalaisten renki. Amerikka pyrki kaivamaan pohjaa maan uskonnolta, eikä kukaan voinut sille mitään. Alif lam mim . Näillä kolmella sanalla alkaa romaanin ensimmäinen luku. Sanat ovat arabialaisten aakkosten kirjainten nimiä, esim. alif on aakkosten ensimmäinen kirjain. Suomeksi vastaava alku romaanille olisi siis aa äl äm . Mutta suomalaisten aakkosten nimet eivät tietenkään kuulosta puoliksikaan niin runollisille ja eksoottisille kuin arabialaisten! No, yritän nyt välttää idän eksotiikkaa ja mystiikkaa ihannoivaa orientalismia, vaikka tekisikin mieli kuvailla kirjaa raikkaan värikkää...

B-rappuun oli juuri muuttanut mustalaisperhe jota Aniksen vanhemmat melkein pelkäsivät, eivät ymmärtäneet sanaakaan niiden puheesta ja äiti ihmetteli kun naiset olivat unohtaneet kampoja hiuksiinsa. Olivatpa hajamielistä väkeä. Kerran joku leveä, silkeissään kahiseva nainen oli yrittänyt povata äidille pesutuvassa ja äiti oli pinkaissut sanaa sanomatta karkuun. Yritti manata henkiä, äiti kertoi hengästyneenä eteisessä, sellaista djinnien spiritismiä. Joskus äiti sekoitti spinningin ja spiritismin. Luin Parvekejumalat jo muutama viikko sitten, mutta en ole vielä saanut minkäänlaista arviota aikaiseksi. Parissa viikossa tuoreimmat mielikuvat kirjasta ovat jo ehtineet haihtua tai korvautua uusilla lukuelämyksillä (päällimmäisenä mielessä ovat tällä hetkellä Salmelan 27 eli kuolema tekee taiteilijan ja Kyrön Mielensäpahoittaja , joista lisää myöhemmin). Mutta yritän palata vielä Snellmaniin ; pitäähän tästä jotain kirjoittaa! Ensimmäisenä täytyy sanoa, että Parvekejumalat sai m...

Kiinnostuin Marjane Satrapin Persepoliksesta alun perin Sallan arvion myötä. Luen todella vähän sarjakuvia, mutta tämä ja Alison Bechdelin Hautuukoti ovat saaneet minut janoamaan lisää. Persepolis on kaksiosainen omaelämäkerrallinen tarina. Ensimmäinen osa, Persepolis - iranilainen lapsuuteni kertoo Marjane-tytön lapsuudesta 1980-luvulla, kun Iran alkoi muuttua radikaalisti fundamentalistisempaan suuntaan. Tytöt hunnutettiin, alkoholi ja musiikki kiellettiin ja katupartiot valvoivat ihmisten siveellisyyttä ja islamilaisen lain noudattamista. Marjanen vapaamieliset vanhemmat marssivat tuhansien muiden lailla mielenosoituksissa, kunnes mielenosoittajien vangitsemisista, kiduttamisista ja tappamisista tuli arkipäivää. Perheet jatkavat kapinointia kotiensa seinien suojissa. Kadulla päästä varpaisiin peitetyt tytöt riisuvat salaisiin kotibileisiin tultuaan huntunsa - alta saattaa paljastua minihame ja korkokengät. Viini virtaa ja Iron Maidenin piraattikasetti soi. Mutta koteihinkin...

Ennen nukkumaanmenoa Abaskharun laski aina rahansa huolellisesti kahteen kertaan ja otti sitten esille korvan takana pitämänsä kosmoskynän nysän, jolla kirjoitti saldon muistiin. Siitä hän vähensi säästöön jäävän osuuden [...] ja laski päässään, paljonko jäljelle jääneistä rahoista kuului hänen monilukuisen sukunsa tarpeisiin. Riippumatta siitä, jäikö summasta jotakin omaan käteen, Abaskharun ei kunnon kristittynä saanut silmäystäkään unta ennen kuin luki ääneen kiitosrukouksen Herralle. Alaa al-Aswanin romaania ei ole turhaan kiitelty. Egyptiläiskirjailijan esikoisesta tuli myyntihitti Egyptissä ja Lähi-idässä, se on käännetty yli kahdellekymmenelle kielelle ja siitä on tehty sekä elokuva että TV-sarja. Ennen romaanin julkaisua kirjailija työskenteli hammaslääkärinä ja yritti saada kirjojaan julkaistuksi Egyptissä. Sensuuriin turhautuneena al-Aswani päätti muuttaa maasta pois suosiollisempiin maisemiin, mutta juuri ennen muuttoa tärppäsi: egyptiläinen kustantamo päättikin julkaist...

Tajusin, että naistyöläinen pelkää paljon enemmän työnsä kuin prostituoitu henkensä menettämistä. Naistyöntekijä pelkää menettävänsä työpaikkansa ja päätyvänsä prostituoiduksi, sillä hän ei ymmärrä, että prostituoidun elämä on itse asiassa helpompaa kuin hänen. Niinpä hänen turhien pelkojensa hintana on hänen elämänsä, terveytensä, ruumiinsa ja mielensä. Takakansi hehkuttaa kirjaa tositapahtumiin perustuvana kohuteoksena Egyptin tunnetuimmalta kirjailijalta. Lääkäri-kirjailija Nawal El Saadawi käsittelee arkoja aiheita: naisen hyväksikäyttöä ja alistettua asemaa muslimivaltiossa, järjestettyjä avioliittoja ja fundamentalistimiesten tekopyhyyttä. Kirja kertoo Firdaus-nimisen, vankilassa teloitusta odottavan naisen tarinan. Firdaus on entinen prostituoitu, joka on murhannut parittajansa ja tuomittu kuolemaan. Hän kertoo elämäntarinansa psykiatrina toimivalle El Saadawille. Firdauksen tarina kuvaa osuvasti köyhän naisen vaihtoehtojen vähyyttä miesten dominoimassa yhteiskunnassa. Na...

"Niinpä minä olenkin päättänyt, että kahdeksas syntymä on oleva juhla, seremonioista suurin, ilo, jota kestää seitsemän päivää ja seitsemän yötä. Sinusta tulee äiti, oikea äiti, sinä olet valtiatar, sillä sinä olet synnyttänyt pojan. Lapsi jonka saatat maailmaan on oleva miespuolinen, on oleva mies, ja hänen nimekseen tulee Ahmed, vaikka hän olisikin tyttö!" Kirjaston poistomyynnistä mukaan lähtenyt Tahar Ben Jellounin varhaisin suomennettu romaani, Seitsemäs portti (1987), on varsinainen löytö. Romaani on mukaansatempaava ja aiheensa puolesta ainakin erikoinen. Kirja kertoo sukupuoli-identiteetin etsimisestä muslimimaassa. Tarinankertoja marokkolaisessa katukahvilassa kertoo seuraavaa: olipa kerran harras muslimi, marokkolainen perheenisä Ahmed, joka tunsi olevansa kirottu. Hänen vaimonsa oli synnyttänyt peräti seitsemän tyttöä peräjälkeen, ja miehen veljet uhkasivat viedä hänen perintöosansa miespuolisen jälkeläisen puuttuessa. Niinpä Ahmed päätti, että seuraavaksi sy...

'Loneliness is Europe's malaria,' Rae said. 'No one can really be immune. This is not so hygienic a place, don't be taken in by the idols it makes of itself. You might even feel sorry for it, just a little, not too much, for there is no injustice in this decay.' I tried to approach this book with an open mind. Considering that the introduction in the beginning of the novel included major spoilers, revealing all but the ending of the novel, I was hoping to get a good reading experience from something besides the plot - perhaps the characters or the language. I did not. It has to be said that I have never read anything quite like this before. Islam as a religion and way of life as well as the Sudanese culture is thoroughly and quite naturally immersed into the story through the main character, Sammar, a young Sudanese woman living in Scotland. In her job as a translator as well as in her everyday life, she tries to balance somewhere in between cultures and lan...

Unelma numero kolme on juna joka kulkee Gibraltarin salmen yli. Tarifaa ja Tangeria yhdistää silta, joka on yhtä kaunis kuin se jonka Malika näki eräässä matkailulehdessä. Ylitys kestää viisi minuuttia. Malika istuu ensimmäisessä vaunussa ja seuraa tarkkaavaisesti matkan edistymistä. Kun he saapuvat Espanjan rannikolle, heitä odottaa vastaanottokomitea, joka ojentaa heille kukkia, tarjoilee taateleita ja maitoa. Malika rakastaa taateleita. Hän ottaa kolme ja hotkaisee ne hetkessä. Marokon ja Espanjan välillä on vain vaivaiset viisitoista kilometriä. Tämä lyhyt pätkä merta paitsi erottaa hyvin erilaiset maat ja kulttuurit toisistaan myös toimii eräänlaisena symbolisena rajana Euroopan hyvinvointivaltioiden ja köyhän Afrikan välillä. Gibraltarin salmen aallot ovat kannatelleet kaikenlaisia venekuntia laittomista maahanmuuttajista kalliisiin huumelasteihin. Marokon pohjoisimmassa kolkassa, maagisen salmen rannalla sijaitseva Tanger on täynnä ympäri maanosaa paikalle matkanneita ihmisiä,...

All day, this poem about Kabul has been bouncing around in my head. Saib-e-Tabrizi wrote it back in the seventeenth century, I think. I used to know the whole poem, but all I can remember now is two lines: "One could not count the moons that shimmer on her roofs, Or the thousand splendid suns that hide behind her walls." Khaled Hosseini's first bestseller, The Kite Runner , hit the American and European lists in 2003 and was adapted into an award-winning film in 2007. His second novel, A Thousand Splendid Suns , continues his quest to write about the life of Afghan people. While his first novel focused on the warring country from the point of view of two young boys, the second adopts a more challenging approach through two women living in Kabul. Hosseini himself explains, "I suppose there were some easier roads I could have gone down, but I chose this one because, both as a writer and an Afghan, I couldn't think of a more riveting or important or compelling...