Kuolema oli vaatteet ihmisen yllä, ja koko kaupunki oli kääriytynyt tuhkaan upotettuihin liinavaatteisiin, se yski muurauslaastia ja suihkutti ympärilleen aavemaista sumua, ja se oli niin lähellä, että koko elämä muutti olemustaan: se ei ollut enää ainutkertainen matka vaan lyhyt viilto, neulanpisto sormenpäässä, puukonisku hämärällä kujalla, eikä mikään siinä ollut ainutkertaista. Peräänkuulutin nelisen vuotta sitten Suomeen tulleiden ensimmäisen ja toisen polven maahanmuuttajien kirjoittamia, omakohtaisia romaaneja. Tänä vuonna esiin nousi erityisesti kaksi esikoisteosta, jotka kuuluvat tuohon kastiin: Nura Farahin Aavikon tyttäret ja Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia . Kissani Jugoslavia voitti vuoden parhaalle esikoisromaanille myönnetyn HS:n kirjallisuuspalkinnon, eikä suotta. Statovcin romaani on rohkean symbolinen ja avoimen omakohtainen, maaginen, runollinen ja raaka. Se on kiehtova hybridi, joka pakenee lokerointia. Se on ja ei ole maahanmuuttajaromaani, on ja ei ol...