Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kurkut. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kurkut. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. toukokuuta 2020

Kasvihuone täytetty

Alkuviikosta vein sitten tomaatit, paprikat ja kurkunalut kasvihuoneeseen.


Paprikoita on kymmenkunta kappaletta; keltaista ja punaista suippopaprikaa sekä pienehköhedelmäinen 'Sweetbite Yummy'.


 Tomaatteja on yhdeksää eri lajiketta.


'Citrina, Zlatava, Rosella, Sungold F1, Black Cherry, Zuckertraube'.
Sitten myös 'Wippersnapper, Tumbler' ja marjatomaatti, joista ei kuvaa.
Marjatomaatti on siemenkirjeestä, hauska nähdä kuinka "marjoja" 
tomskuista tulee.


 'Wippersnapperissa' on kukkia,


 samoin 'Tumblerissa'


sekä 'Citrinassa'.



 Kurkkuja 'Bush Champion, Market More' ja jokin balkonkurka, jonka siemenen löysin pussin pohjalta. Sekä yksi härkäpapu (siemenkirjeestä), jota en ole ikinä ennen kasvattanut. Kolmesta siemenestä iti tämä yksi.


 Kasvihuone on siis täynnä. Lisäksi yöksi tulee kulkuväylälle jokunen kasvi.



 Ulkona kukkivat narsissit.


Nämä valkoiset pienikukkaiset narsissit kasvoivat ensin pari kesää ruukussa, kunnes viime syksynä istutin ne lopulta maahan.


Nyt alkaa tuntua kesältä, tuomi alkaa kukkimaan ja on lämmintä :)



keskiviikko 23. elokuuta 2017

Kurkkuja pukkaa ja jotain tautia myös

Pari viikkoa sitten päästiin jo maistamaan näitä kurkkuja, mutta nyt pötkylöitä kypsyy vauhdilla. Nämä ovat avomaan kurkkuja. Olenkin viime kesinä kasvattanut pelkästään avomaan kurkkuja, koska kasvihuoneeseen ei mahdu kasvihuonekurkkuja.


Tässä on 'Market More'.  

'Market More' on keskiaikainen ja hyönteispölytteinen. Hedelmät ovat karvasaineettomia ja miellyttävänmakuisia, 20-25 cm pitkiä. Hyvin taudinkestävä. Lehtihomeelle vastustuskykyinen.


Tämä on 'Bush Champion'.

'Bush Champion' on matalakasvuinen kurkku, joka sopii hyvin ruukku- tai amppeliviljelyyn esim. terasilla. Maukkaat hedelmät.

'Bush Champion'

Olen tykästynyt näihin molempiin lajikkeisiin. Molemmista saa hyvää salaattiainesta, kun poistaa kuoren.  Olen kasvattanut näitä ämpäreissä lämpimällä seinustalla, tukenut kasvamaan ylöspäin tukikeppeihin sitoen. 'Bush Championia' voisi kokeilla kasvattaa myös amppelissa. 'Market More' on hyönteispölytteinen, joten ulkokasvatus on sille omiaan. Olen yrittänyt etsiä tietoa 'Bush Championista', että onko sekin hyönteispölytteinen vai partenokarppinen, mutta en ole löytänyt vastausta. Tietääkö joku asiasta? 


Toisessa 'Bush Championissa' huomasin tällaista valkoista töhnää.


Onkohan tämä härmää vai lehtihometta vai jotain muuta?


'Market Moren' lehdet ovat puhtaat, mutta sen sanotaankin olevan vastustuskykyinen ainakin lehtihomeelle.

Kurkkuja näyttäs olevan tulossa runsaasti, jos ei halla vaan vieraile. Pääsee säilöntähommiin.



Vielä lopuksi kuva kurjista, jotka tekevät kokoontumislentoja taivaalla.  
Syksy on tullut.

perjantai 30. kesäkuuta 2017

Kurkut ämpäriin

Vihdoinkin sain kurkut istutettua tänään ja vietyä ulkoilmaan. Kaikki puutarhahommat tuntuu laahaavan jäljessä. Kesä on puolessa välissä ja puutarhassa rehottaa rikkaruohot odottaen kitkijää. Loma alkaakin sitten pihahommilla, ajatus ei tunnu ollenkaan virkistävältä vaan pikemminkin pakkopullalta. Puutarhailuunkin tuntuu väsyvän, ainakin välillä.

No, kurkut ovat nyt ämpäreissä, elintarvikekelpoisesta muovista valmistetuissa.


Avomaan kurkkuja, 'Bush Champion' ja 'Market More'.
 Jospa näistä ehtisi satoa saamaan.

Kurkulla on kauniit kukat.


Joissakin tomaateissa on jo vihreitä raakileita, kuten tässä 'Tigerellassa'.



Ulkoruokintaan joutuivat 'Outdoor Girl' ja 'Siberia'.
 Raakileita on silti näissäkin.

'Outdoor Girl'


'Siberia'

'Outdoor Girl' on perunalehtinen tomaatti.
 Muissa tomaateissani on normaalit lehdet.

Vasemmalla perunalehtinen (Outdoor Girl) ja oikealla normaalilehtinen (Siberia).

'Wippersnapperissa' on jopa ensimmäinen punainen tomaatti! :)


Oletko sinä saanut jo satoa kasvihuoneestasi?

keskiviikko 3. elokuuta 2016

Kotona jälleen

Viikon reissun jälkeen palasimme kotiin ja tein pikaisen tarkastuskierroksen pihalla.

Gladiolukset olivat nupulla lähtiessä ja nyt osa oli täydessä kukassa.


Kukkia on vain kahdenlaisia; keltaisia ja


keltaoransseja, vaikka pussin kuvassa oli muitakin värejä.

Tämä on minusta kivanvärinen.


Samassa astiassa on myös itsekylvettyjä samettikukkia:



Tämä on hauska.






Sitten päädyin tutkimaan keväällä lahjaksisaamaani miniruusua. Alkukesästä istutin sen isompaan ruukkuun ja leikkasin kuihtuneet kukkavarret pois. Nyt on alkanut uudestaan kukkimaan, mutta kukat ovat huomattavasti suuremmat kuin alkuperäiset. Mistähän moinen muutos johtunee?




Seuraavaksi suunnistin tarkistamaan marjapensaiden tilannetta. Ja yllätyin, kun punaiset viinimarjat olivat tyystin kadonneet,  muutama hassu marja roikkui siellä täällä.  Odotin sentään enemmän olevan jäljellä.

Ei marjan marjaa näkyvissä, täällä ovat rastaat juhlineet.

Eipä ollut hirvensarvisuolasta apua. Eikä muistakaan lintujen pelättimistä. Pitänee ensi kesänä palata verkkojen käyttöön punaherukoiden osalta.
Mustia ja vihreitä herukoita on kuitenkin kerättäväksi, valkoisiakin löytyy.


Karviaiset ovat ainakin vielä saaneet olla rauhassa, vaikka marjat ovat hyvin näkösällä.




Vihannespuolella avomaan kurkkua syötäväksi, pääsevät salaattiin.

'Market More'


Itsekylväytyneet orvokit kukkivat parhaillaan.



Myös keijunmekko on päässyt kukinnanassa vauhtiin. Ostin taimena puutarhalta, kun omat kylvökset olivat niin kitukasvuisia.



Heinäkuu on kääntynyt elokuuksi, mutta vielä on kesää jäljellä, ainakin haluan uskoa niin. Toivottavasti tulee aurinkoisia päiviä.

sunnuntai 19. kesäkuuta 2016

Tomskut säkeissä

Tomaatit kasvoivat hyvin amppelimullassa taimivaiheen loppuajan ja kuluneella viikolla istutin ne lopullisesti. Minulla on tapana kasvattaa tomaatit ja muut kasvihuoneen vihannekset muovisäkeissä, joita kertyy ostettujen multasäkkien myötä.

Tomskut odottaa istutusta

Multana käytän yleensä Biolanin Turvemultaa. Tässä vaiheessa toimii hyvin, vaikkei pienille taimille oikein sopinutkaan. Sekaan ripottelin kanankakkarakeita ja ensimmäistä kertaa kokeilen nyt myös kananmunakuori-rouhetta. Kananmunan kuorista pitäisi irrota kalsiumia, jota tomaatti tarvitsee.

Kananmunan kuoret uusiokäytössä

Istutusurakka on valmis. Yhdessä säkissä on kaksi tainta. Vielä pitää laittaa narut tukemista varten.

Muutamia kukkiakin on
Näyttäs, että taimet ovat aikalailla "ajassa", vaikka keväällä olikin multaongelmia. Eivätkä ole niin hujoppejakaan kuin aiempina keväinä.


Paprikat ovat vielä sisällä. Istutan myös nämä säkkeihin samalla periaatteella kuin tomskut. Ovat viihtyneet hyvin amppelimullassa.



Kurkut ovat kasvihuoneessa odottamassa istutusta. Asustelevat pleksilaatikossa, jonka peitin viileinä päivinä ja öinä harsolla.

Avomaan kurkkuja

Jospa tulevalla viikolla saan nämä loput istutettua. Sitten tarvittaisiin aurinkoa lämmittämään.

torstai 30. heinäkuuta 2015

Kasvihuonekuulumisia

Satoa on alkanut pikkuhiljaa tulla kasvihuoneestakin, vaikka sielläkään ei ole lämmintä pilvisinä päivinä ollut.

Tomaatteja on päässyt maistelemaan, alla kirsikkatomaatti Sweetbaby.

Sweetbaby, kirkkaanpunaiset hedelmät.

Tämä on suosikkini, kirsikkatomaatti Black Cherry. Tätä on ollut jo useampana kesänä. Harmi, että tämä tekee (ainakin minulla) vain harvakseen terttuja.

Black Cherry, tumman viininpunaiset hedelmät.

Uusi tuttavuus on kirsikkatomaatti Sungold, on erittäin hyvänmakuinen ja makea. Tästä tulee toinen suosikkini.

 Sungold, oranssit hedelmät.

Kirsikkatomaatti Ildi on vähän jäljessä muista. Kukkia on paljon ja yhteen terttuun tulee mahtavan paljon pieniä tomaatteja. Jaksaakohan kantaa ne kaikki?


Ildin hedelmät ovat vasta kypsymässä.

Ildi, näistä tulee keltaisia.

 Kasvihuonekurkuista on kaksi jo pistelty parempiin suihin. Nämäkin alkavat olla jo syötäviä.
Kasvihuonekurkku Euphya

Pieni suippoparika Sweetbite Yummy on valmis poimittavaksi. Yksi on jo nautiskeltu, oli erittäin hyvänmakuinen.

Pieni ja makea.

Lisää on kypsymässä.

Sweetbite Yummy

Nämä paprikat on kasvatettu siemenistä, jotka on kaivettu paprikasta.

Lajike ei ole tiedossa.
Tätä päästään kohta maistamaan.

Vesimeloni tekee uusia kukkia jatkuvasti. Aiemmin luulin jo, että pölytys olisi onnistunut, mutta se oli harhaluulo. Mutta nyt näyttäs siltä, että tässä olisi meloni syntymässä.

Vesimelonivauva?

Amppelimansikat alkavat kypsymään. Nämä eivät kylläkään kasva kasvihuoneessa vaan ihan ulkona roikkuvat.

Nam!