Näytetään tekstit, joissa on tunniste Saskatoon. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Saskatoon. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Intiaanimustikoita

Meillä on ollut reipas 10 vuotta saskatoon-pensas eli marjatuomipihlaja, jota myös intiaanimustikaksi kutsutaan. On ollut jotenkin kitukasvuinen eikä marjojakaan liiemmälti ole tuottanut. Linnut näyttävät tykkäävän kovasti saskatoonin marjoista, ja suojaamisesta huolimatta ovat onnistuneet suurimman osan napsimaan.


Viime syksynä päätin sitten alkaa kohentamaan saskatoonin kuntoa. Leikkasin reippaasti kaikki vanhat oksat pois.  Keväällä tökkäsin rautakangella reikiä pensaan ympäristöön ja laitoin kanankakkaaa reikiin. Saskatoon näytti tykkäävän näistä toimenpiteistä ja nyt on ihan runsas sato tulossa :)


Aloin ajoissa lintujen torjuntaan.  Laitoin kepit pensaan ympärille ja alaosan kiersin  kanaverkolla. Yläosaan kiersin sitten rastasverkkoa aukottomasti.  Ja "mustikat" ovat säilyneet.

Lajike on muistaakseni 'Smoky'.

Kypsä marja on tummansininen/-violetti, raaka marja on pinkinpunainen. Keräämisen tekee hankalaksi se, että pensaassa/tertuissa on yhtäaikaa kypsiä ja raakoja marjoja.



Kulhollinen superfoodeja. Sekaan eksyy väkisinkin ei aivan kypsiä marjoja. Netistä etsiskelin näille käyttöohjeita, voi käyttää tuoreena tai pakastaa. Sopii esim. leivontaan ja voidaan tehdä hilloa.



Osan jätin vielä suosiolla kypsymään.



Pensas on ollut terve; en ole huomannut ötököitä enkä tautejakaan. On myös kaunis kukkiessaan kesällä valkoisin kukin.