Rakkautta ja maan antimia: kani

Näytetään tekstit, joissa on tunniste kani. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. elokuuta 2023

Suuntana omavaraisuus 2023, osa 8; kotitarvekalastus, kotitarve-eläimet, säilöntä ja yksi asia, minkä muuttaisin omassa omavaraistelussa

Elokuu... onko se kesäkuukausi vielä, vai syyskuukausi? Siitä ollaan montaa eri mieltä. Minulle se on sellainen molempien välimuoto. On yleensä vielä lämmintä, mutta ilmassa alkaa olemaan sitä kuuluisaa syksyn tuntua.

Oli miten oli, niin käsillä on kuitenkin elokuun ensimmäinen maanantai ja kuukausi on jo pitkällä. Käsillä on myös Suuntana omavaraisuus- yhteispostaussarjan kuukauden postaus ja ennalta sovitut aiheet lukevatkin otsikossa.

Kello 9 aamulla joukko omavaraisuudesta kirjoittavia bloggaajia julkaisevat yhtäaikaisesti postauksensa. Omani lopusta löydät linkit tämän kuukauden postaukseen osallistuvien blogipostauksiin.

Suuntana omavaraisuus-postaussarja, sekä omavaraisuusbloggaajien yhteisö on Tsajut-blogi Sadun ja Korkeala-blogi Heikin perustama ja ylläpitämä. Me muut vaan kirjoitamme postauksemme ja lähetämme linkit, jotta muut saavat ne liitettyä omiin postauksiinsa. Toki vähän osallistumme ideointiin ym.

Rakkautta ja maan antimia-blogin Suuntana omavaraisuus-sarjan postaukset löydät tunnisteiden omavaraisuus, suuntana omavaraisuus, yhteispostaussarja, blogiyhteisö -takaa.

Tämän vuoden postausten linkit ovat alla:

Ennen varsinaisia aiheita, tuttuun tapaan hieman kuulumisia! Minä jäin 4.6:tta kesälomalle (lue:työttömäksi) ja minulla oli työtä tiedoksi elokuusta jouluun. No, nyt ne työt sitten alkoivat! Kun tämä postaus ilmestyy, olen aloittanut uuden työni varhaiskasvatuksen virikekerhojen, sekä perhekerhojen ohjaajana eräässä päiväkodissa. Hupsista keikkaa, niin se aika söi pitkänkin loman!

Beibe sen sijaan on vielä pari viikkoa kesälomalla. Ehkä hän keksii itselleen jotain tekemistä päiviksi, kun rouva on töissä. 😊

Elämä heinäkuussa oli vauhdikasta. Murut olivat paljon mummulassa, mikä olikin tosi kivaa. Tehtiin kaikenlaista. Vanhoja juttuja, kuten ankaraa saunomista. Jotain uuttakin aina keksittiin. Pääasiassa kuitenkin ihan sellaista mukavaa yhdessä oloa.

Saunan lämmitys on ihan parasta!

Mekin kävimme paljon lähireissuja, niin yhdessä kuin erikseenkin. Oltiinpa jopa yksi yö pois kotoakin, kun kävimme hääpäivää viettämässä Keuruun seudulla .

Kaikki lähiseudun taidenäyttelyt, sekä kesäkahvilat on tullut luuhattua läpi. No, jokunen jäi käymättä hieman kauempaa. Mutta taas tuli todettua, että kyllä tälleen kesäisin omalla lähiseudulla on paljon hienoja käyntikohteita ja nähtävää.

Kuhmalahden Suojan taidenäyttely Art Suoja.

Jonkin verran ollaan käyty keräämässä marjoja. Vadelmaa, mustikkaa ja hillaa. Kahta edellä mainittua pitäisi kerätä vielä lisääkin. Ainakin vadelmaa on puskat väärällään lähistön hakkuuaukeilla. Mutta nyt on ollut todella sateista ja poimintakelejä ei ole ollut.

Sieniäkin on alkanut putkahtelemaan. Minähän en esimerkiksi kantarelleja juurikaan löydä metsistä, mutta onneksi niitä on ollut omalla tontilla. Ollaan paistettu leivänpäälle, tehty piirasta ja keittoa, sekä kastiketta. Saas nähdä, miten jaksaa touhuta, kun työpäivät alkavat taas viemään suurimman osan ajasta.

Kasvimaalta ollaan saatu satoakin kivasti. Yrttejä, kurkkua, porkkanaa, sipulia ym. Valkosipulit ovat minulla nostamatta vielä ja ne täytyykin sieltä pikapikaa korjata.

Kesäkurpitsat eivät jotenkin tee muuta kuin pelkkää lehteä. Muutama oma ollaan saatu syödäksemme. Mutta eiköhän ne taas aktivoidu, kun on luvattu lämmintä.

Kantarellipiirakkaa ja porkkanasalaattia

Lasikasvihuoneen kurkut ja chilit voivat hyvin. Kun taas ison huoneen tomaatit jurovat. En ole oikein koskaan saanut satoa onnistumaan mielestäni hyvin tuolla kennohuoneessa. Rikkakasvit ja tuhohyönteiset viihtyvät siellä erinomaisesti. Hyötykasvit eivät niinkään.

Perinnesaunottajaopinnoistani vielä sen verran, että kesken ovat. Toimintasuunnitelma edelleen tekemättä, sekä oma pohdintani itsestäni perinnesaunottajana. Ja tietysti vihdonnan näyttö. Mutta nämä pitäisi tehdä syyskuun loppuun, joten eiköhän tästäkin valmista tule. Yksi työkeikkakin on tilattuna erääseen tapahtumaan.

Mennäänpä aiheisiin! Minä olen säilöjänä hyvinkin sellainen perinteinen. Teen ihan perushilloja, sekä mehuja. Olen kokeillut vuosien aikana kaikenlaisia eri makuyhdistelmiä, mutta ne ihan tavalliset mansikka-, omena-, sekä vadelmahillot vaan tekevät parhaiten kauppansa. Koska syömme hilloja kohtuullisen vähän, lähinnä puuron, lättyjen ja pannukakun kera, ei niitä tule keiteltyäkään valtavia määriä.

Nyt olen tehnyt hieman mansikka-vadelmahilloa, raparperihilloa, sekä hilloa metsävadelmista, johon puristin nesteeksi limeä. Ihan vaan koska sattui olemaan pari limeä.

Höyrymehua ollaan keitetty pari satsia. Ensimmäinen satsi oli pakastimen tyhjennysmehu, josta tulikin huippuhyvää. Toisessa satsissa oli 'Huvimaja' kirsikkapuun kirsikoita ja mustikkaa, sekä metsävadelmaa, pari litraa kumpaakin. Hyvää tuli tästäkin mehusta. Kuukunahan kutsuu höyrymehuja kellarimehuiksi, koska niitä säilytetään kellarissa. 😆

Mitäs muuta meillä säilötään, kuin hilloja ja mehua? Etikkasäilykkeitä tulee tehtyä jonkin verran. Yksi mitä tehdään joka kesä paljon, on kesäkurpitsarelissi. Ohjeen löydät täältä! Ohje on napattu Viherpihalehdestä vuosia sitten ja yleensä muutan sitä niin, että laitan siihen paprikaa ja jätän pois piparjuuren, sekä inkiväärin. Huippu hyvää!

Toinen vakisäilyke meillä on etikkamarinoidut suppilovahverot. Silloin kun suppiksia löydetään... Ohjeen löydät täältä. Ohje on saatu entiseltä työkaverilta ja hän sanoi ohjeen sopivan myös pienille kantarelleille. Itse en ole kokeillut kuin suppiksille ja ne ovat herkkua talven pata- ja kastikeruokien kanssa.

Etikkaliemeen tulee säilöttyä toki avomaankurkkuja, sekä kurpitsapikkelsiä. Vaikka emme pidä kurpitsapikkelssistä sellaisenaan, on yksi yllättävä ruoka, jonka kanssa se on herkullista. Se on meinaan fetasalaatti! Ihan siis sellainen tavallinen kreikkalainen salaatti kurkulla, tomaatilla ja salaatilla. Kokeilkaa ja hämmästykää! Linkin takaa löytyy pikkelssin ohje!

Omat kurpitsat ovat ihan pieniä ja nähtäväksi jää, saadaanko satoa niistä. Mutta halloweenin jälkeen kaupat ovat väärällään sikahalpoja kurpitsoja, joista sitten viimeistään voi tätä tehdä.

Hapatuksia tulee tehtyä jonkin verran. Kurkkuja hapattelen, jos satoa tulee. Olen hapattanut koivunmahlaakin ja se on ihan kelpo juoma. Hapankaalia teen joskus. Joitain villiyrttejäkin olen hapatellut.

Mutta yksi postaukseni on sellainen, jonka google yleensä tarjoaa ensimmäisenä, kun kirjoitat selaimeen hapatetut pavut . Tämä postaus on blogini yksi suosituimmista ja täytyy kyllä myöntää, että hapatetut pavut ovat todella herkullisia ja tekemisen arvoisia.

Umpiointiurani on alkutaipaleellaan. Tämä säilömisen muoto on sellainen, mitä haluan tehdä enemmän. Olen oikeastaan umpioinut tomaattikastikkeita, omenalohkoja ja nyt viimeisimpänä purkillisen kirsikoita sokeriliemessä. Niitä en ole vielä maistanut, joten en osaa onnistumisesta sanoa mitään.

Mutta tomaattikastikkeet onnistuvat loistavasti ja säilyvät yli vuoden, jos eivät tule aiemmin syötyä. Samoin omenalohkot olivat herkkua!

Kalaa haluaisin umpioida. Viime talvena ei vaan saatu pilkittyä särkeä niin paljoa kerralla, että olisi moinen urakka kannattanut aloittaa. Olen myös kytännyt tarjouksista muikkua, jota voisi savustaa ja umpioida öljyyn. Ehkäpä vielä jonain päivänä!

Kirsikat umpioitumassa

Tästä pääsimmekin mukavasti aiheeseen kotitarvekalastus. Sen suhteen olemme ihan harrastelijoita. Emme käytä verkkoja, emmekä muitakaan pyydyksiä. Asumme sen verran kaukana kaikista järvistä, että pyydyksillä kalastaminen olisi liian vaivalloista.

Mutta viehekalastamme kylläkin. Välillä enemmän, välillä vähemmän. Jiggailua, sekä ihan vaan virvelillä lippoja ja muita härpäkkeitä käyttäen. Emme uistele, koska se on tylsää!

Saaliina on yleensä ahventa ja joskus haukea. Pyrimme pitämään kohdekalan ahvenena, koska se on maukasta ja monikäyttöistä. Hauki on vähän sellainen, että se tuhoaa aina vieheen siihen iskiessään. Ei tule halpaa kalaa, kun yksi hyvä kuva maksaa noin 10 euroa.

Meillä on Beiben perikunnan vene yhdellä järvellä. Sen lisäksi meillä on itsellä vähän isompi vene moottorilla ja traileri. Niinpä pääsemme sillä oikeastaan mihin järvelle vaan, kunhan on hyvä veneenlaskupaikka. Tietysti pitää olla kalastusluvat kunnossa!

Talvella pilkimme. Taas kohdekalana ahven. Meillä on kyllä nykyään tietoa eräästä siikajärvestä ja olemmekin saaneet pilkillä siikaa jonkin verran. Mukavaa vaihtelua, mutta ei se ahventa voita!

Kalat syömme yleensä ihan vaan voissa paistettuna. Mutta joskus leivitettyinä jauhoilla tai vaikkapa juustonaksuilla.

Joskus jauhamme ne lihamyllyllä tai yleiskoneella massaksi ja teemme kalapullia. Nekin tekevät hyvin kauppansa!

Eri järvien ahvenet ovat ihan eri värisiä.
Näissä ei ole juurikaan ahvenelle
tyypillisiä raitoja.

Kotitarve-eläiminä meillä on tällä hetkellä kanoja, ankkoja, kaneja ja lampaita. Näistä saamme munia ja lihaa. Sivutuotteina villaa, höyheniä, taljoja, sekä kalloja ja luita ym. askarteluihin ja taideprojekteihin.

Kotitarve-eläinten pito ei ole edullista ruuantuotantoa. Lisäksi siihen lukeutuu mukaan byrokratiaa. Helpommalla saisi lihansa kaupasta ja halvemmallakin. Ja tietty metsästämällä.

Olemmekin vähentäneet omaa lihantuotantoa pois ainakin isoista eläimistä. Nautojen pito lihaksi on niin vaikeaa, että se ei oikeastaan kannata millään muotoa pienesti. Sikoja meillä ei koskaan ole ollutkaan, mutta niidenkin pitoa ollaan päästy näkemään lähipiirissä.

Joten meillä ei kauheasti syödäkään nautaa ja sikaa nykyään. Joskus ostan niitä punalaputettuina kaupasta. Koska ruokahävikin torjunta on lähellä sydäntäni.

Lampaan pidossa pätee samat ilmoitusvelvollisuudet ym. kuin naudoissa ja muissakin elukoissa. Mutta meille lampaat ovatkin lähinnä lemmikkejä ja karitsoita lihaksi ei ole läheskään joka vuosi. Tänä vuonna tosin on.

Lampaanliha me leikkaamme paisteiksi ja osa lihoista jauhetaan kotona jauhelihaksi. Osa lihoista viedään purkitettavaksi ja purkkiliha onkin tosi säilyvää ja kätevää käyttää esimerkiksi leivänpäällä tai uusien perunoiden kanssa syötynä.

Karitsoiden kanssa oli lähes 3 kuukauden
tuttipullorumba, kun niiden emä
menehtyi.

Kaneja meillä on taas vuosien jälkeen niin, että niitä olisi aikomus muutama teurastaa syksyllä. Kaninliha on vähärasvaista ja sellaista kanan ja sianlihan sekoitusta maultaan.

Kani on edullinen kotitarve-eläin. Kaninlihan tuottaminen on varmaan kaikkein kannattavinta omavaraisuutta ajatellen. Kesäaikaan kanit syövät luonnosta ilmaiseksi saatua rehua. Isosta kanista saa parikin kiloa lihaa, mikä on paljon. Meidän kanit ovat belgianjättejä ja maatiaiskaneja, sekä niiden sekoituksia.

Ankkojen kohtaloa vielä mietitään. Lihaksi niitä ajateltiin alunperin, koska ankkojen pitäminen talviaikaan on niin hankalaa. Ovat sellaisia vedellä läträäjiä ja paskalla sotkioita että. Ankanmunat vaan on todella hyviä leivonnassa ja näyttäisi siltä, että kaikki meidän 4 ankkaa olisivat akkoja.

Viimeisenä voisi miettiä, että mikä olisi sellainen asia, minkä muuttaisin omassa omavaraistelussani? Se onkin vaikea juttu! Ehkä kasvimaa; sen sijainti ja perustamien erilailla. Olen kokeillut kaikenlaisia vaihtoehtoja. Niin suoraan maassa kasvattamista kohopenkeissä, sekä lavoissa. Aina vaan hemmetin juolavehnä ja ohdakkeet valtaavat viljelykset. Ei auta kattamiset pahveilla tai muillakaan. Ehkäpä kaivauttaisin maan pois ja toisin uudet mullat. En tiedä. Tämä sininen savi on vaikea viljelyalusta.

Mutta näillä mennään ja en ala kyllä mihinkään rajuihin toimiin enään. Ennemmin vaikka lopetan koko kasvimaatouhut!

Joka vuosi oon heittämässä kuokan
nurkkaan. Sitten kun on sadonkorjuun aika,
olen onneni kukkuloilla!

Tällaisia mietteitä näin elokuuhun. Käykäähän lukemassa muiden kirjoituksista kuulumiset ja kuukauden aiheisiin liittyviä juttuja.

Elokuu

Kanat ja ankkulit joutuivat sisätiloihin
lintuinfluenssan takia.

Mukavaa kesän loppua ja syksyn alkua kaikille!

keskiviikko 13. huhtikuuta 2022

Pupusynttärit Raudanmaan kylätalolla

* tilavuokra saatu ilmaiseksi näkyvyyttä vastaan

Kuukunallahan oli maaliskuussa 4-vuotissyntymäpäivä. Omppu taas viettää 2-vuotispäiviään huhtikuun lopulla. Jossain vaiheessa oli puhetta, että muksuille järjestettäisiin yhteiset synttärijuhlat sopivaan aikaan.

Ilmapallot olimme itse tuoneet. Kaikki muut
kuvassa näkyvät välineet olivat liikuntasalin
välinevarastosta.

Sitten saimme mahtavan tilaisuuden järjestää muksuille juhlat Raudanmaan kylätalolla Pupusynttäri-teemalla. Mikäs sen mukavampaa, kuin saada viettää juhlat väljissä tiloissa, samalla suloisia pupuja ja marsuja ihastellen.

Raudanmaan kylätalo on entinen kyläkoulu Raudanmaan kylässä, Kangasalla. Kylän yhdistykset ja seurat ostivat lakkautetun koulun tontteineen Kangasalan kaupungilta ja se on nyt kyläläisten ikioma monitoimitalo.

Kylätalolla toimii Kahvila Mäyrä, jossa saa arkipäivisin lounasta, sekä perjantai-iltaisin ja lauantaisin pizzaa. Kesäaikaan kahvila on auki myös sunnuntaisin ja arkena aukioloajat pitenevät myöhempään iltaan. Ja vink, vink, minutkin saattaa joskus tavata kahvilassa kauhan varressa, sekä nyt kesällä muissa hommissa kylätalolla!

Kylätalolla järjestetään erilaisia tapahtumia, siellä on tarjolla ajoittain parturipalveluita, jumppia, kursseja ja tiloja voi vuokrata omiin tapahtumineen tai kokouksiin.

Kylätalolla on oma kuntosali ja iso, koulun liikuntasali. Liikuntasalia voi myös vuokrata erikseen, vaikkapa lentopallon peluuseen. Sinne voi tehdä lapsille temppuradan, koska tilavuokraan kuuluu kaikki varastosta löytyvät välineet. Liikuntasalin tilavuokra on 15 e/ tunti.

Kakku oli tyttären tekemä.

Kahvila Mäyrän aukiolojen puitteissa on mahdollista vierailla kylätalon Pupulassa. Pupulan asukkaina on ihania ja kesyjä pupuja, sekä marsuja. Vierailu pupujen ja marsujen luona maksaa 3 e/ henkilö ja hintaan kuuluu eläinten herkkumuki, jonka sisällön voi syöttää pupulan asukkailla. Alle 3-vuotiaille Pupulavierailu on ilmainen. Pupulan pääsymaksu maksetaan Kahvila Mäyrään.

Meillä oli tosiaan Kylätalon Pupusynttäri-paketti, johon kuului tunti Pupulassa, toinen tunti juhlatilassa ja liikuntasalin käyttö välineineen koko ajaksi.

Juhlatilan pöydissä on pyörät alla, joten niitä oli
helppo siirrellä omien tarpeiden mukaisesti.

Vaikka olin aavistellutkin, että liikuntasali aktiviteetteineen olisi muksujen mieleen, en arvannutkaan, kuinka suosittu se loppujen lopuksi olikaan. Kuukuna ja Omppu olivat ihan haltioissaan! Samoin vieraiksi saapuneet kaverit ja serkut. Lapsista oli niin hauskaa, että heillä oli iso tila, missä sai luvan kanssa juosta, hyppiä, roikkua ja pelata.

Vanhemmat taas arvostivat sitä, että saivat istua ja seurustella omassa rauhassaan juhlatilan puolella ja silti näkivät lastensa touhut ja pystyivät valvomaan heitä. Vanhempien mielestä liikuntasali on myös ihan huippu juttu ja puhuttiinkin, että sen voisi vuokrata jossain vaiheessa uudelleen.

Pupusynttäripakettiin kuuluu myös herkkuja; pillimehut, munkit ja popcornia. Ja tietysti herkkukipot pupuille ja marsuille vietäviksi!

Pupulassa kanit ja marsut saavat liikkua vapaasti isossa tilassa, joka on rajattu matalalla aidalla vierailijoilta. Eläimiä saa katsella, ruokkia ja silittää aidan yli. Mutta eläinten puolelle ei saa mennä ja eläimiä ei saa ottaa syliin.

Pupulan seinällä on selkeät ohjeet, miten siellä tulee toimia.

On tosi ihanaa katsella, kun eläimillä on tilaa liikkua! Ne käyttäytyvät ihan eri tavalla, kuin olisivat pienissä häkeissä. Marsutkin nousevat oikein jaloilleen, kun ne juoksevat lujaa!

Pupulasta löytyy jokaisesta eläimestä esittely, jossa kerrotaan niiden nimi, ikä ja erityispiirteitä. Kanit ja marsut tulevat näin isossa tilassa hyvin toimeen keskenään. Kaikilla on tilaa väistää toisiaan ja marsuille löytyy piilopaikkoja, joihin voivat kaivautua niin halutessaan. Raudanmaan "omista porukoista" löytyy eläinlääkäri, joka on mukana eläinten hoidossa ja hyvinvoinnin tarkkailussa.

Juuri nyt Pupulassa on myös kanantipuja ihailtavana. Jonkin ajan kuluttua odotellaan syntyväksi marsunpoikasia. Pikkupihalle syntyi juuri minihevoselle varsa!

Pupusynttärit

15€/ lapsi, sisältää: munkin, mehun ja popcornia, Pupulan yksityiskäyttöön tunniksi ja juhlatila toiseksi tunniksi.

Lisämaksusta:

Tilat voi varata pidemmäksi aikaa käyttöönsä, jolloin lisämaksu on 30€/ alkava tunti.

6, 5 e/lapsi; Ryhmä saa askarrella pupupussin ja pussin saa täyttää karkkikaapista makunsa mukaan.

Liikuntasali ryhmän käytössä synttäreiden ajan. Liikuntasaliin saa rakentaa esim temppuradan, diskon tms energianpurku paikaksi

Siivousmaksu 30€, mikäli halutaan, että kylätalon henkilökunta huolehtii tilojen siisteydestä. 30€ laskutetaan kuitenkin myös silloin, mikäli käytettyjä tarvikkeita ei palauteta paikalleen varauksen jälkeen.

Pupusynttäreiden minimimaksu on 150€

Pupusynttärit voit varata:

PE klo 17–19

LA klo 10–12 tai 17–19

SU klo 15–17 tai 17-19

Synttärijuhlista vastaa varauksen tehnyt aikuinen. Aikuisen vastuulla on, että juhlien osallistujat eivät mene pupuaitauksen puolelle tai ota pupuja tai marsuja syliinsä. Aikuinen vastaa myös lasten rauhallisesta käyttäytymisestä tilassa, jossa eläimiä. Aikuinen huolehtii myös, että tila jää siistiin kuntoon ja käytetyt välineet on palautettu paikoilleen, kun juhlat ovat ohi.

Omppu rakastaa pupuja!

Pupusynttärit oli tosi kiva tapa viettää lasten juhlia! Kaikki pitivät eläimistä, mutta se liikuntasali taisi kuitenkin olla kaikista kivoin juttu.

Kesällä avautuu taas kylätalon Lasten maatila Pikkupiha, jossa pääsee tapaamaan muita Raudanmaalla asustelevia eläimiä. Pikkupihalle on tulee myyntiin erilaisia toiminnallisia paketteja, joissa pääsee mukaan esimerkiksi eläinten hoitotoimenpiteisiin. Kannattaa käydä katsomassa tarjontaa Raudanmaan nettisivuilta. Linkki löytyy tämän postauksen alusta!

RAUDANMAAN KYLÄTALO JA LASTEN MAATILA PIKKUPIHA-PUPUKAHVILA

Ponsantie 1269, 36340 Tohkala

Tiedustelut ja varaukset:

Sähköpostitse: tilavaraukset.raudanmaa@gmail.com

Puhelimitse: 0400-990875

Raudanmaa Facebookissa

Raudanmaa Instagramissa

maanantai 7. helmikuuta 2022

Suuntana omavaraisuus 2022, osa 2; kasvatellaan kaikkea ja opitaan virheistä!

Hei vaan helmikuu! Jotenkin tuntuu, että tammikuu ei ole mennyt koskaan näin "kivuttomasti", kuin tänä vuonna. Yleensä se on sellainen "kuukausista pisin", mutta nyt en tuntenut mitään tuskaa sen loputtomuudesta. Johtuu ehkä siitä, että elämäni on ollut niin rauhallista koko kuukauden. Uusia työkuvioita olen kyllä hionut ja luontokerhoakin vetänyt. Yksi osa-aikatöistäni on ollut katkolla rajoitusten takia koko tammikuun. Muutenkin olen ollut tosi paljon ihan vain kotona. Käynyt hiihtelemässä lähiluonnossa liukulumikengillä ja touhunnut arkisia askareita kotosalla. On ollut mukavaakin, että on saanut keskittyä ihan elämän perusasioihin, kuten talon lämmittämiseen, ruuanlaittoon ja lumenluontiin.

Herneenversoja on saatu jo monta satoa!

Nyt on kuitenkin taas suuntana omavaraisuus -yhteispostaussarjan postauksen aika. Tosiaan, joka kuukauden ensimmäisenä maanantaina, kello 9 aamulla, joukko omavaraisemmasta ja -toimisemmasta elämästä kiinnostuneita bloggaajia julkaisevat kukin tahollaan yhtä aikaisesti postauksensa, jonka aihe on päätetty etukäteen. Tämän kuukauden aiheina ovat omat kasvatusvinkit eläimille, kasveille tai vaikkapa lapsille, sekä jos viime kesänä on ollut jotain kokeiluja, niiden onnistumisesta/epäonnistumisesta voi halutessaan jakaa kokemuksia. Tietysti aina kiinnostaa, onko vuodelle suunnitelmia ja miten ne edistyvät.

Talvella on aikaa kokkailla kodassa!

Suuntana omavaraisuus -postaussarjan ovat luoneet Tsajut-blogin Satu ja Korkeala-blogin Heikki . He patistelevat meitä kirjoittamaan, kokoavat meidän postauksien linkit yhteen ja mainostavat yhteispostaussarjaa muissa somekanavissa.

Rakkautta ja maan antimia-blogin Suuntana omavaraisuus-sarjan postaukset löytyvät seuraavien tunnisteiden takaa: suuntanaomavaraisuus, yhteispostaussarja, blogiyhteisö ja omavaraisuus. Ensimmäisen tämän vuoden postauksen löydät alla olevasta linkistä.

Osa 1

Ensin niitä kuulumisia... Me aloitettiin Beiben kanssa alkuvuosi flunssalla. Ei ollut "sitä itseään", mutta ihan tarpeeksi kipeitä oltiin. Ärsyttävää! Toipumiseen on mennyt koko tammikuu. Kuukunaa ja Omppuakin ollaan nähty ihan liian vähän, koska sielläkin on sairasteltu.

Tammikuussa aloitin Luonto-Liiton kerho-ohjaajana. Olen kerran viikossa vetänyt luontopainotteista kerhoa 3.-6.-luokkalaisille. Vähän on ollut nihkeätä saada kerhoon osallistujia. En tiedä mikä on ollut syynä, rajoituksetkaan eivät kuitenkaan ole koskenut lasten harrastustoimintaa. No, katsotaan miten käy. Voipi olla, että tämä ura katkeaa yhtä nopeasti, kuin alkoikin. Olen joka tapauksessa saanut arvokasta työkokemusta kerhon vetämisestä ja toiminnan suunnittelusta.

Tampereen kehitysvammaisten tuki ry:n kokkikerho on ollut rajoitusten takia katkolla koko alkuvuoden, mutta toivottavasti päästäisiin aloittamaan kokkailut parin viikon kuluttua.

Uusia työkuvioitakin on ja "pahasti" näyttää siltä, että minun kesäni olisi aikas työpainotteinen. Työnkuva ei ole ihan selvä vielä. Olen jo käynyt tekemässä eräällä kylätalolla keikkaa heidän kahvio-lounasravintolassaan ja tälläisiä tuurauspäiviä olisi tiedossa nyt helmi-maaliskuussa. Kesä olisi painottunut todennäköisesti keittiöön ja kahvion saliin. Nyt olen ihan tyytyväinen, vaikkei joka viikolle tuurauksia osuisikaan. Keittiötyö ei kuitenkaan ole se, mitä haluan ihan täysillä tehdä, vaikka se on minulle luontevaa ja siitä pidänkin. Yritys olisi päästä pitkällä juoksulla köökkihommista eroon kokonaan. Kroppakaan ei välttämättä niitä kestä pitemmän päälle.

Klassinen raastepöytä!

Mutta kylätalolla on kotieläinpiha, ns. lasten maatila, sekä kohta avattava pupukahvila, joihin olisi tarkoitus suunnitella ohjelmaa jo keväällä niissä mahdollisesti vieraileville luokkaretkiryhmille. Ja tässä olisi minulla sitten töitä ryhmien ohjaajana, sekä ohjelman järjestäjänä. Kaikki on vielä ihan auki, mutta vaikuttaa mielenkiintoiselta. Mutta kerron näistäkin kuvioista varmasti sitten lähemmin!

Nuo harrastekerhojen ohjaamisethan loppuvat minulta toukokuussa, joten kesätyö on tervetullutta. Se taas pistää miettimään näitä omia kotikuvioita. Lähinnä sitä, että kuinka paljon Leppämäessä kasvatellaan mitäkin. Onneksi kasvukausi on ihan aluillaan, niin on vielä hetki armonaikaa miettiä!

Luontokerhossa ollaan askarreltu
luontounelmakarttoja.

Olen saanut hieman aloitettua esikasvatukset. Chilit, paprikat, mukulasellerit ja purjot olen laittanut nyt kuun vaihteessa multiin. Ne nyt eivät ole vielä edes itäneet, mutta tarkoituksella yritin venyttää kylvöjä mahdollisimman pitkään. En nauti mitenkään erityisesti siitä, että joka paikka on taimipotteja täynnä!

Olen kuitenkin koko alkuvuoden kasvattanut herneenversoja meille ihmisille ja kauraa marsuille, sekä kanoille. Jotenkin kuitenkin sellainen kasvattamisen palo alkaa olemaan aina joulun jälkeen. Vaikka olen kyllä nauttinut tästä ihanasta, kunnon talvesta lumineen ja pakkasineen. Ei minulla ole mikään ikävä vielä kevättä. Se tulee, sitten kun tulee!

Kaurapelto ikkunalaudalla!

Tämän kuukauden teemana on kasvatusohjeet ja erilaiset kokeilut. Leppämäessä on kasvateltu ja kokeiltu kaikenlaista näiden parinkymmenen vuoden aikana. Niin kasviksia, kuin eläimiäkin. Ja onhan siinä sivussa yksi lapsikin kasvanut aikuisuuteen!

Ja tietysti saadaan olla osaltamme
mukana näiden murujen kasvussa!

Meillä on eläimistä lisääntyneet marsut, kanit, ankat, kanat ja lampaat. Minulla on joskus ollut jopa akvaarioita ja kalanpoikasiakin eri lajeilta tuli "tehtailtua".

Eläimistä ja niiden lisäännyttämisestä olen oppini saanut kirjoista, netistä, ystäviltäni ja kokemuksen kautta. Onneksi meillä on nämä asiat menneet pääsääntöisesti hyvin. Aina kannattaa varautua siihen, että tulee ongelmia. Näin ne eivät pääse yllättämään. Mutta minusta on turhaa silti pelotella. Eläimet osaavat nämä hommat pääsääntöisesti paremmin, kuin me ihmiset. Silti niitäkin voi joutua auttamaan tai jopa lopettamaan, jos oikein huonosti käy.

Meidän marsut. Vasemmalla Kamu,
joka on Vainun ja Mustiksen isä.

Itse olen käynyt esimerkiksi tuotantokani-kurssin, jolla opetettiin kanin lopetus tainnutusjousta käyttäen. Kurssilla oli mukana monia kanin kasvattajia, jotka halusivat oppia kanin lopetuksen kotona. Eläinlääkäri saattaa olla pitkän matkan päässä ja joskus on tarpeellista lopettaa eläimen kärsimykset mahdollisimman nopeasti.

Meillä lopetukset/teurastukset on ollut Beiben heiniä. Hänellä on puoliautomaattipistooli, millä kanit on laitettu hengiltä.

Kaneja meillä on pennutettu lihantuotantoa varten, joten poikasilla on ollut aina sijoituspaikka. Osa on siis teurastettu lihaksi omaan käyttöön ja osa on myyty eloon, jos kysyntää on ollut.

Maailma on kaneja täynnä. Ei tarvitse kuin mennä Toriin tai eläinsuojelukeskusten nettisivuille katsomaan kotia etsiviä eläimiä, niin kaneja on tarjolla. Joten, siksi pitää miettiä tosi tarkkaan, mitä niille tuleville poikasille tehdään, jos kaneillaan niitä meinaa teettää. Jos mielii itse tuotettua lihaa, on kyllä pakko kylmettää ja kovettaa sydämensä. Harva asia on niin suloinen tässä maailmassa, kuin kaninpoikanen! Ei ole kenenkään etu, niin ihmisten, kuin kanienkaan, jos kohta koko kämppä on kaneja täynnä.

Lötkö, joka jouduttiin lopettamaan
viime kesänä.

Kaneilla ei ole varsinaista kiima-aikaa, vaan ne voidaan astuttaa koska vaan. Itse olen ajoittanut astuttamiset niin, että poikaset syntyvät aikaisin keväällä. Näin niiden ruokinta on lähes tulkoot ilmaista kesän ajan ja ne ovat kasvaneet teuraskokoon syksyksi. Olemme teurastaneet kanit yleensä noin 6-8 kk:n iässä.

Meillä on ollut pääasiassa rotuna belgianjättejä. Monet lihakanien kasvattaja moittivat rotua hidaskasvuiseksi, mutta meillä ei ole koskaan ollut tarkoitus tehotuottaa lihaa. Joten maltamme odottaa puoli vuotta laadukasta, itse kasvatettua lähilihaa.

Naaraat olen astuttanut vuoden iässä. Suositus ensisynnyttäjälle on noin 8-12 kk. Astuvan uroksen pitäisi olla kehittynyt ja kasvanut aikuiseen kokoonsa. Suositus ikä vähintään yli puoli vuotias.

Astutus on hyvä tehdä "puolueettomalla maalla" eli sellaisessa paikassa, mikä ei ole kummankaan reviiriä. Jos näin ei ole mahdollista tehdä, olen laittanut naaraan uroksen karsinaan. Urosta ei saisi koskaan laittaa naaraan karsinaan. Naaraat voivat olla hyvinkin agressiivisia urosta kohtaan ja vahingoittaa urosta. Varsinkin nuori, kiihkeä ja kokematon uros nylkyttää ihan mitä päätä vain ja voi hyvinkin joutua nartun kuohitsemaksi. Rajua, mutta totta!

Jos pariskunta on suotuisa toisilleen, akti on lyhyt. Onnistuneen astumisen merkit ovat yleensä se, että uros kierähtää kyljelleen, ihan kuin olisi saanut jonkun kohtauksen, saattaa päästää jonkin äännähdyksen ja sen hampaissa on naaraan niskasta nypätty karvatuppo. Karvatupon nyppääminen niskasta saa kuulemma munasolun irtoamaan. Usein kanit saattavat jäädä makoilemaan aktin jälkeen vierekkäin.

Naaraan tiineys kestää +/- 30 vuorokautta. Poikimisen lähestymisen huomaa siitä, että kani alkaa tekemään pesää. Sen nisät alkavat turpoamaan ja se alkaa nyppimään rinnastaan karvaa ja vuoraa niillä pesää johonkin hyväksi katsomaansa paikkaan. Tässä vaiheessa kannattaa antaa kanille poikimisrauha.

Poikasia syntyy rodusta riippuen 1-10. Isot rodut, kuten belgianjätti, saavat yleensä isoja poikueita. Meillä taitaa olla 9 isoin määrä.

Poikaset syntyvät kuuroina, sokeina ja karvattomina. Ovat siis ihan avuttomia. Emo imettää poikasiaan kerran tai kaksi vuorokaudessa, eikä hoida niitä sen kummemmin. Imetys kestää pienen hetken. Tämä pitää tietää, muuten voi huolestua turhaan. Samoin tekevät luonnossa jänikset ja rusakot. Ne jättävät poikasensa "heitteille" ja käyvät ruokkimassa sitä pienen hetken pari kertaa vuorokaudessa.

Karvakasa, sanan varsinaisessa merkityksessä!

Poikimiset ovat sujuneet yleensä hyvin. Pari kertaa on löytynyt pesän ulkopuolelta kuollut poikanen. Joskus saattaa olla, että emo hylkii jotain poikasta ja vaikka sen laittaa takaisin pesään, emo on sen hetken päästä heittänyt pois pesästä. Olen huomioinut, että pentueen ollessa tosi isolukuinen, saattaa pesän ulkopuolelta löytyä yksi tai kaksi kuollutta poikasta. Joskus joku poikasista on pureutunut maitoa imiessään niin kovasti kiinni emon nisään, että on raahautunut pesästä emon mukana. Pesän ulkopuolelle joutunut vastasyntynyt poikanen kylmettyy todella nopeasti ja menehtyy.

Yleinen ohjehan on, ettei kanin pesää saisi kovasti penkoa ensimmäisen viikon aikana, jottei emo hylkää sitä. Meillä kanit ovat olleet aina viileissä tiloissa ja poikimiset tapahtuneet talviaikaan, pentujen vointia on ollut pakko tarkkailla. Silti näitä pesän ulkopuolelle kylmettyneitä, kuolleita pentuja on löytynyt aika ajoin.

Muutamia kertoja olen löytänyt puoliksi syötyjä poikasia. Tähän on monia syitä ja selityksiä. Ennen vanhaan oli käsitys, että juurikin häirittynä emo syö poikasensa. Voi olla näinkin, mutta emo saattaa myös vetää tiukassa synnytyskanavassa olevaa poikasta ja purra sitä vahingollisesti. Emo myös syö jälkeiset ja joskus voi "vauhdin hurmassa" syödä koko poikasen. Myös jonkinlaisen puutostilan oireena pidetään pentujen syömistä.

Jos emo itse kuolee tai sairastuu synnytyksen jälkeen niin, ettei ole pentujaan imettämässä, niin ihan vastasyntyneiden kanssa ei ole juurikaan mitään tehtävissä. Parin viikon ikäisiä voi yrittää imettää pipetillä tms.

Olen antanut emolle jotain erityistä herkkua siksi aikaa, kun olen tarkistanut pesän. Pentujen lukumäärän olen laskenut vasta sitten kunnolla muutamien päivien päästä. Hieron aina käsiäni emon irtokarvoihin, ennen kuin kosken poikasiin. Näin ehkä hieman vältän omaa tuoksuani tarttumasta niihin. Mutta minun toimieni takia meillä ei ole yksikään emon poikasiaan hylännyt.

Meillä kanit ovat tehneet aina pesänsä pesäkoppien ulkopuolelle. Olemme laittaneet sitten lämpölampun paikoilleen, kun kani on poikinut. Kanihan tekee oljista ja heinästä pesän, jonka se vuoraa itsestään nyppimillä karvoilla. Pesä on uskomattoman lämmin!

Olen myöskin tehnyt sellaisen huomion, että meidän kaninpoikaset ovat olleet ihan uskomattoman kesyjä ihan alusta asti. Johtuuko kenties siitä, että hiplailen niitä aina heti syntymästä asti. Saattavat tottua hajuuni.

Poikasille alkaa karvapeite kasvamaan heti ja muutaman päivän päästä ne ovatkin jo hentoisen karvan peittämiä. Reilun viikon ikäisinä niiden silmät alkavat avautua ja noin kahden viikon ikäisinä onkin jo aika jättää pesä ja lähteä liikkeelle. Kolmen viikon ikäiset kanit alkavat maistelemaan kiinteää ruokaa.

Kaniemo imettää noin 5 viikon ajan. Olen erottanut poikaset emostaan noin 6 viikon ikäisinä ensin kaikki samaan ja hieman myöhemmin vielä nartut ja urokset omiin porukoihinsa. Uusiin koteihin olen pennut antanut 8-10 viikon iässä.

Joskus olen jättänyt naaraspoikaset elelemään emonsa kanssa, mutta olen huomannut, että näin toimiessa narttupoikaset jäävät aremmiksi. Ilman emonsa turvaa niistäkin tulee kesympiä ja emo saa huilia rauhassa jonkin aikaa. Olen kuitenkin jonkin ajan eristyksen jälkeen laittanut nartut takaisin yhteen emonsa kanssa. Toimin näin siksi, koska haluan kanien olevan helposti käsiteltäviä. Ne eivät stressaannu lopetustilanteessa, koska ovat tottuneet käsittelyyn. Ja ihan silläkin, jos niistä joku vaikka päätyisi lemmikiksi!

Meillä poikaset on totutettu mahdollisimman
kaikkeen ruokaan, jotta niille ei sitten tulisi
myöhemmin mahavaivoja niin herkästi.
Kanin pääasiallinen ruokahan on heinä ja jokin
rehupelletti. Mutta vihreää saavat kuitenkin
joka päivä vähän.

Kanantipuja meillä on tullut kanojen itse hautomana ja koneella haudottuina. Sen jälkeen kun hommasin orpington rotuisia kanoja, olen hautonut tipuja vain ja ainoastaan koneella. Tämä siitä syystä, että isot kanat polkevat hautomansa munat rikki. Näin on meillä käynyt ihan järjestäen, joten olen katsonut parhaimmaksi hoitaa hautomisen itse. Olen kuitenkin saanut ujutettua tiput usein jollekkin innokkaalle hoivaaja-kanalle, joka on ottanut äipän homman enemmän kuin tosissaan.

Kanoista ja tipuista en tässä enempää turise. Olen kirjoittanut monta postausta kana-aiheesta, joten laitan linkit oheen. Niistä pääsette lukemaan, jos kiinnotaa!

Kanantipuja hautomakoneella

Kotikanala; uhka vai mahdollisuus omavaraisuudessa?

Proteiinileipä kanantipuille

Tee itse ruokaa kanoillesi hapattamalla

Meidän kanala!

Mummon kanat

Mummo kanasensa niitylle ajoi,...

Lampaat, niillä on teettetty karitsoita monena keväänä. Mutta tämä kevät on karitsaton. Ajattelin pitää Tipillä välivuoden, mutta en tiedä laitanko sitä enään koskaan tiineeksi. Aika näyttää!

Meillä karitsoinnit ovat sujuneet ilman ongelmia. Ehkä sekin on pieni syy, että ehkä olisi hyvä lopettaa tähän, kun ei ole mitään dramatiikkaa tapahtunut!

Suomenlampaat ovat hyviä lisääntymään. Ne tekevät pääsääntöisesti aina monta karitsaa. Tippi on karitsoinut aina 3 kerrallaan. Nella-lammas, jonka olen myynyt lemmikiksi muualle, teki myös 3 karitsaa.

Tippi on synnyttänyt, hoitanut ja imettänyt karitsansa hyvin. Sillä on ollut uskomaton auktoriteetti jälkikasvuunsa ja se on ollut tiukka äiti. Se ei ole sietänyt yhtään riekkumista karitsoiltaan ja sen utareille ei olla väkisin pyritty.

Nella taas ei ollut onnekas imetystouhuissa. Sillä oli huonon malliset vetimet ja ne olivat myös ihan järjettömän suuret. Pienet karitsat eivät saaneet niistä otetta ja pureksivat ne ihan verille. Tästä johtuen Nella alkoi juosta pakoon karitsoitaan ja siitähän sitten show syntyi. Vieroitin karitsat ja lypsin emää. Lisäksi annoin kakaroille korviketta. Aika homma! Kun myin Nellan, vannotin, ettei sillä saa teettää karitsoita.

Tippi ja minä vuonna 2018.

Meillä astutus on tapahtunut niin, että olen tuonut lainapässin meille ja se on ollut meillä reilun kuukauden. Yleensä astutukset tehdään syksyisin. Ihan siitä syystä, että on mukavampaa karitsoiden syntyä keväällä. Toiseksi karitsat ovat teurasiässä ja -koossa syksyllä ja niitä ei tarvitse siten enään ottaa sisälle ostorehuruokintaan.

Uuhen kiima kestää vuorokauden verran ja kiimankierto on noin 3 viikkoa. Joten reilussa kuukaudessa pitäisi natsata, jos näin on käydäkseen. Suomenlammas kiimailee ympäsi vuoden.

Pari kertaa olen onnistunut aktin näkemään, joten siitähän on sitten ollutkin helppo laskea, koska karitsointi tapahtuu. Viimeksi Tippi oli muualla laumassa, missä oli pässi mukana. Sitten piti vaan tarkkailla kovasti sitä ja yrittää lukea, koska alkaa tapahtumaan.

Uuhen tiineysaika on noin 5 kuukautta. Minulla on sellainen kalenteri, mistä voi katsoa suoraan lasketun ajan, jos tietää astumisajan. Vähän niin kuin ihmisilläkin neuvolassa katsotaan!

Kun aika on, uuhen vatsa laskeutuu, utare turpoaa ja "ronttonen" leviää. Kun ihan h-hetki alkaa olemaan käsillä, uuhi lakkaa syömästä. Meillä lampaat ovat olleet aina niin ihmisystävällisiä, että ovat synnyttäneet puolilta päivin. Kuka sitä nyt yöllä jaksaa!

Meillä lampaat ovat aina synnyttäneet makuultaan ja siitä nousseet nuolemaan kalvot karitsoiden ympäriltä. Pari kertaa olen hätäillyt ja mennyt itse puhkomaan kalvoja, kun emä ei ole heti alkanut nuolemaan turvan ympärillä olevaa kalvoa. Varmaan ihan turhaan, mutta olen aina ihan paniikki-riemussa puuhaamaassa ja ponnistamassa uuhieni kanssa.

Itse olen tällä vähäisellä kokemuksella huomannut, että kahdesta ensiksi syntyneestä tulee aina kuin paita ja peppu ja kolmas jää vähän ulkopuoliseksi. Tälle on kuulemma ihan selityskin ja sitä sanotaan "tissipariksi". Uuhellahan ei ole kuin kaksi utaretta, joten vain kaksi kerrallaan pääsee maitohörpylle. Emo ei anna pentujeen imeä kauaa, joten kolmas jää usein huikatta sillä kertaa.

Karitsahan on ei-märehtijä ensimmäiset 2-3 elinviikkoaan. Se kyllä maistelee heinää ja muuta kiinteää, mutta maito on se, mistä se ravintonsa saa.

Tämän jälkeen on ns. välivaihe, jossa karitsa alkaa totuttelemaan kiinteään ravintoon ja märehtiminen alkaa. Nämä liittyvät pötsin toimintaan ja syljen erittymisiin ja sen sellaisiin juttuihin, joita en nyt ala sen enempää avaamaan. Google auttaa, jos kiinnostaa enemmän!

Noin 8 viikon iässä karitsa pystyy jo märehtimään täysin ja sen pötsi käsittelemään karkearehua. Monesti tässä iässä varsinkin pässikaritsat vieroitetaan emästään. Itse olen vieroittanut pässit viimeistään 12 viikon iässä, koska alkuperäisrotujen pässit tulevat suvunjatkamisikään erittäin nuorina.

Alle puolen vuoden ikäistä pässiä, sen kehittymättömyyden takia, ei ole hyvä käyttää siitokseen. Jotkut astuttavat uuhet jo puolen vuoden iässä, mutta itse pidän vähintään vuoden ikää hyvänä.

Parin päivän päästä syntymästään annan karitsoille ja emolle monivitamiiniliuosta ja uudemman kerran parin viikon ikäisinä. Kun alkavat syömään kiinteätä pidän niille karitsarehua vapaasti tarjolla. Huolehdin myös, että uuhi ei "kuivu" liikaa, vaan pysyy hyvässä kunnossa. Emo saa kauraa, rehua, kivennäistä ja hyvää heinää. Tuoreelle pääsevät heti, kun pelloille on nurmi kasvanut.

Lampaiden, kuin muidenkin elukoiden kasvattamisessa Beiben sisko on ollut tärkeä mentorini. Häneltä olen suurimman osan opeistani saanut. Olenkin monesti sanonut, että on paljon mukavampaa kysyä asioita suoraan luotettavalta ihmiseltä. Kun olen esimerkiksi kanejani myynyt, olen kehoittanut ottamaan minuun yhteyttä, jos on jotain kysyttävää. Ja välttämään internetin eläinpalstoja, koska sieltä voi saada todella pahan mielen. Poikkeuksia on, mutta aika vähän.

Joten, jos teillä on jotain kysyttävää koskien edellä mainittujen elukoiden asioista, minultakin voi kysyä. Autan mielelläni, jos vain osaan!

Sikoja meillä ei ole koskaan ollut, mutta olen onnekkaasti
päässyt sellaiseenkin touhuun tutustumaan omavaraistelu-
hengessä.

Kasvisten kasvattamisessa olen ehkä vähän huono jakamaan kasvatusvinkkejä. Tuntuu siltä, että olemme olleet aina onnistuneempia kasvattamaan syömämme lihan, kuin kasvikset. No joo, kyllähän aina jotain onnistuu, kuten kesäkurpitsa. Se on sellainen mistä tulee aina satoa, oli kesä millainen tahansa. Joskun vähemmän, mutta yleensä ihan yli tarpeiden.

Kesäkurpitsasta kylvän siemet aikaisintaan huhtikuun lopulla ja toukokuun lopussa tai kesäkuun alussa istutan ne yleensä johonkin kohopenkkiin. Saatan alkuun peitellä niitä harsolla, mutta yleensä jätän ne "herran haltuun" kastelua enempää hoitamatta. Kesäkurpitsa onkin aloittelijalle yksi parhaista kasvatettavista. Lajikkeita on vaikka kuinka ja niistä voi kokeilujen kautta valita omat suosikkinsa. Blogistani löytyy kesäkurpitsa-tunnisteen takaa monia postauksia koskien lähinnä kesäkurpitsaruokia. Niitä tarvitsee paljon, jos kesäkurpitsaa päätyy viljelemään.

Yleensä meillä syödään kesäaikaan tälläisiä kasvispainotteisia
"sotkuja". Joko wokkeina tai patoina. Tässä taitaa olla myös
joko kukon- tai kaninjauhelihaa joukossa.

Joskus on tomaateista pitänyt tehdä postaus, koska niitä nyt mielestäni osaan kasvattaa. Ehkäpä sen teenkin vielä...

Syyskylvöistä olen postannut. Syyskylvö- tunnisteen takaa löydät juttua minun onnistumisistani ja epäonnistumisista.

Olen vuosia kylvänyt palsternakan ja porkkanan, sekä monia muita hitaasti kasvuun lähteviä vihanneksia ja juureksia syksyisin, juuri ennen talven tuloa. Sehän onkin sitten sellainen taito, joka vaatii lähes noitamaisia kykyjä. Mutta perussääntönä voisi sanoa, että ennen lokakuun loppua ei kannata kylvää. Koska usein loppusyksystä tulee vielä leutoja jaksoja ja siemenet lähtevät kasvuun. Ja se oli siinä sitten!

Pinaatti, retiisi, musta- ja kaurajuuri, salaatti, persilja ja persiljajuuri ovat ainakin sellaisia kasviksia, mitkä sopivat hyvin syksyllä kylvettäviksi. Kukista kehäkukka on mainio tähän touhuun!

Muutama vuosi sitten kävi niin, että helmikuussa oli pitkä lämmin jakso ja lunta ei ollut tullut oikeastaan koko talvena. Meillä lähti syyskylvöt itämään helmikuun lempeissä +8 asteen lämmöissä ja sitten tuli pakkaset, sekä lumi ja keväällä kylvettiin uudet siemenet tuhoutuneiden tilalle.

Tässä olen kylvänyt kannelliseen lavaan
30.10.2017

Ja tässä kylvökset ovat itäneet 23.03.2018.
Taitaa olla pinaattia!

Yleensä emme kasvattele mitään erikoisuuksia, vaan ihan tavallisia vihanneksia ja kasviksia. Kuten porkkanaa, perunaa, tomaattia ja sen sellaisia. Mutta aina joukkoon mahtuu joka vuosi jokin eksoottisempi kokeilu. Bataatti on esimerkiksi sellainen. Sitä olen kasvattanun monena vuonna, lähinnä epäonnistuneesti. Mutta kerran saimme ihan jättisadon ja sekös sitten kannustaa lähes joka vuosi laittamaan sitä aina uudestaan.

Bataatinkasvatuksesta olen postannut pariin otteeseen ja ne pääset lukemaan alla olevista linkeistä.

Bataatin kasvatuksen ABC (tämä kirjoitettu epäonnistuneesta näkökulmasta)

Vuoden 2018 huikea bataattisato

Bataattisatotoiveita sittenkin!

Viime kesänä minulla oli jälleen kerran bataattia kasvamassa. Maanpäällistä kasvustoa tekivät runsaasti, mutta maan aluinen sato jäi surkeaksi.

Koko sato mahtui kädelle!

Huh huh! Tästähän tuli megalomaanisen pitkä postaus, vaikka kasvatettavista asioita kerroin kaikista vain pintapuolisesti. Kiitos sinulle, jos jaksoit lukea loppuun asti!

Nyt sitten urakka jatkuu, kun pitää tietysti lukea muiden omavaraisuusbloggaajien kasvatusvinkit ja -kokeilut. Siinähän tämä helmikuu taitaa sitten mennäkkin!