Joulun ihme

Ei jaksaisi. Haluaisin mennä pimeään, peiton alle. Nousta valoon parin viikon päästä.

Miten hitossa tuo joulukin taas pääsi yllättämään? Ei ole joulu-olo. En ole liimannut henkilökorttiin tonttuhattua. En osaa ryhtyä siivoushommiin. Koti on likainen ja meluisa. Minä olen likainen ja meluisa. Töissä excelöidään maailmaa valmiiksi. Täydellä höyryllä, vaikka se ei onnistunut vuosi sittenkään. Eikä sitten. Eikä sitten. Hulluutta. 

Verhot on rumat. Ei ole mattoja. Koira haisee. Tukka on hamppu. En ole asentanut jouluvaloja. Piparkakkutaloista puuttuu jääpuikot. Amaryllikset kukkivat ennen aikojaan. Tonttuhommat on aivan vaiheessa. Sohvan kangas on nyppyyntynyt. Olen lihonut.

Siinä se. Olen lihonut. Voi helvetin helvetti. Ällöttävää.

Mutta olen tehnyt imelletyn yökkölaatikon, lanttulaatikon ja hyydytetyn kylmäsavulohikakun pakkaseen valmiiksi. Sika on hankittu. Näön vuoksi kääntelin ja taputtelin muitakin, vaikka paras sika oli ensimmäinen, johon koskin. Mies haluaisi leikkiä Rockyä sialla. Huomenna lapsi esittää varista joulujuhlassa.

Odotan joulun ihmettä. 

Humppis

Humppatukka on jo kymmenen. Aina kärkkymässä syötävää. Söisi itsensä hengiltä, jos saisi tilaisuuden. On äärimmäisen onnellinen yhdestäkin kuivanappulasta.

Olin unohtanut päivittää sivupalkkiin uuden vuoden. Olen 38. Aina kärkkymässä syötävää. Söisi itsensä hengi... Huomasin kaksi viikkoa sitten, että leveä  elämä jääkaapilla on yllättäen aiheuttanut viiden kilon takaiskun. Ryhdistäydyin ja elän ruokapäiväkirjani kanssa. Hyvä tästä taas tulee. No problem. Osaan tämän.

Ajattelin, että kanakeittoa. Voimakkaalla currylla. Lapsi vetää rallia ympäri jalkapallokenttiä, koska tänään ei ole jalkapalloreenejä. Yhtenä päivänä voi hyvinkin viipottaa Kaukajärvellä, Pirkkahallissa, Pyynikillä ja Kaupissa vapaan kentän palasen perässä. Minä kannustan pesämällä sukkia.


Olen ryhtynyt rännittämään Trexania. Käyn apteekissa piikkiostoksilla. Osaan tuikata itseäni vatsamakkaraan. Se, jos mikä, on villiä. Reumatilanne oikeassa kädessä ja molemmissa päkiöissä on aktivoitunut.  En kehtaa valittaa, mutta ehkä tänne? Josko ihan pikkasen? Ärsyttää, kun sormet on kuin kasa prinssinakkeja. Yritäpä sellasilla vaikka kahvipakettia auki. Kyllä riepoo. Lääkkeet vituttaa ja tukka lähtee. Mutta. Pääsen elokuussa Kelan kuntoutuskurssille. Olen niin onnellinen siitä, että melkein nolottaa. Onko minulla, melkein terveellä ihmisellä, oikeus iloita viidestä päivästä täysin itselleni? Kun maailmassa on niin paljon pahempiakin asioita. Onko minulla todellakin oikeus kuntoutukseen?

Tilinpäätös

Tilinpäätöksen aika.

Olen tarkastanut Ylikilojen leikkaukset -vähennyttämisohjelman kirjanpidon tilikaudelta 3.1.—23.5.2015. Toimintakertomus on hieman puutteellinen, mutta vaatehuoneen tase on tarkastettu kiitettävästi. Ohjelmasta on jäänyt ylijäämänä kaksi jättimuovikassillista auttamattomasti liian isoja vaatteita. Hallitus ei ole vielä löytänyt ratkaisua vaatteiden taseongelmaan, vaan jatkaa vatulointiaan.

Suorittamani tarkastuksen perusteella annan lausunnon ohjelmasta ja sen hallinnosta.

Kirjanpito on suoritettu hyvän excelöintitavan mukaisesti. Kirjanpitoa, sen sisältöä ja esittämistapaa on tarkastettu riittävässä laajuudessa sen toteamiseksi, ettei tilinpäätös sisällä olennaisia virheitä tai puutteita. Mittarointitulokset vyötäröstä puuttuvat koko tilikaudelta. Napa ei ole sama kuin vyötärö. Tilikaudella havaittu virhe päivämäärissä on korjattu vitkastelematta. Lauantai vaan on parempi punnituspäivä kuin sunnuntai.

Lausuntonani esitän, että ohjelma on suoritettu lain, säännösten ja hyvän olon antamien reunaehtojen mukaisesti. Tilinpäätös, joka osoittaa kilomääräistä vähennystä 10,6 kg ja prosentuaalista vähennystä 14,52 %, antaa laihdutuslaissa tarkoitetulla tavalla oikeat ja riittävät tiedot viimeisen viiden kuukauden tuloksesta ja toiminnasta. Napa-alueen 13 senttimetrin vähennyksestä annetaan kunniamaininta.

Tilinpäätös voidaan vahvistaa sekä vastuuvapaus tämän päivän syömisistä myönnetään. Voin myös hieman huvittuneena todeta, että raskauskilot on viimein karistettu.

Hyvä minä. 

Huomionarvoinen

Tänään kävelin töihin. En suinkaan kotoa, mutta bussipysäkiltä. Se ei ole huomionarvoista, koska niin tapahtuu joka päivä. Joka päivä en kuitenkaan huomaa kävelyssäni uusia piirteitä.

Suoritin siis toistuvia kävelyaskeleita tänään 11.5.2015 kello 07.47. Askeltaessa minusta tuntui, että kävelen jalat haarallaan kuin Luckyn Luke. Jouduin vaivihkaa ja erittäin huomaamattomasti tutkiskelemaan haaroväliäni kävelyn aikana. En havainnut mitään erityistä, eikä jalkovälissäni ollut näkyviä ylimääräisiä asioita. Kuten vaikkapa hevosta.

Siinä kolmen ja puolen minuutin kävelyn aikana tein melko varman diagnoosin. Minun sisäreiteni ovat laihtuneet. Jopa niin paljon, että ne eivät hinkaa ja hierrä tutusti toisiaan. Ne vain kevyesti sipaisevat toisiaan, mennessä ja tullessa. Runollisesti. Jalat ovat lähes irrallaan toisistaan.

En tiennyt, että laihdutuskuuri voi tällaistakin aiheuttaa.

Tai diagnoosini oli väärä.

300 gramman pettymys

Pitäisi olla sellainen sääntö. Jos ihminen käy kolmesti viikossa lenkillä, pysyy kohtuullisen hyvin ruokavaliossa ja saavuttaa ennätyksiä, niin sitä ei pitäisi palkita 300 gramman painonnousuna.

Ennätyksiksi luen sen, että viimein hölkkäsin Lukonmäen ylös. (Lukonmäki on kilometrin matkalla noin 130 metrin nousu ts. pirummoine mäki.) Hymisin mielihyvää, vaikka tuo itseänikin epäilyttävä saavutus tapahtuikin aprillipäivänä ja vaikka mäen päällä podin pienoisen välikuoleman. Polviin nojaavan hapenottopaussin jälkeen juoksentelin vielä kuusi kilometriä. (Nyt puhutaan kuitenkin ihmisestä, jonka mielestä lenkkeily on aivan perseestä. En ole koskaan kokenut paikasta A paikkaan A juoksemista mitenkään hyödyllisenä.) Eilen lankuttelin personal bestin (5 minuuttia ja 35 sekuntia).

Teen mielikuvaharjoitteita, jotta huomenna palaan taas aisoihin. Ja ruokavalioon, joka ei sisällä suklaamoussella täytettyjä suklaamunia. Uuh.

Laihdutusmetodini on herättänyt paljon mielenkiintoa. (Susanna kysyi edellisessä blogipostauksessa.) Siksi haluankin jakaa tämän: olen löytänyt oikotien onneen! Käänteentekevän ruokavalion ja superdieetin!

Syön vähemmän kuin kulutan. 

Joo. Voi vehje. Teoriassa ärsyttävän yksinkertaista. Käytännössä laihdutus vaatii ainakin meikäläiseltä täyden huomion. Prinsiipit ovat kuitenkin selvät.

1) Annoskoko. Vaihdoin perheemme ruokalautaset pienempiin. (Mies luulee tätä edelleen laihdutuksen kannalta erityisen merkittäväksi asiaksi, mutta todellisuudessa vanhat lautaset olivat rumat.) Annoskoko on huomaamatta pienentynyt, lautasella pääosin värillistä ruokaa. 

2) Pureskelu. Kaksikymmentä puraisuakin on yllättävän paljon.

3) Kaloriat tutuiksi. Rekisteröidyin Kiloklubiin ja pidin pari viikkoa ruokapäiväkirjaa. Vanhastaan selkärangassa olevat Painonvartijoiden pistelaskujärjestelmät aktivoituivat. Muutaman viikon söin noin 1300 kcal päivässä, jatkoin noin 1500 kilokalorialla ja lisäsin liikuntoa. Fiilispohjalta määrä tuntui oikealta. Uunikasviksia, kanaa, kalaa, raejuustoa ja rahkaa kuluu hemmetisti. Rahkan kanssa mustikkakeittoa, raejuuston kanssa appelsiinia. Kaurapuuroa, marjoja, hedelmiä. Reissumiestä, kalaa ja juhlapäivinä Polaria. Salaattia. Naposteluun muutama kuivattu karpalo. Munaa ja avokaadoa. Banaania. Aamupala, lounas, välipala, päivällinen, iltapala. Tasaisesti koko päivä. (Paitsi lomalla. Paitsi kriisipäivinä. Paitsi pääsiäisenä. Kastemadon selkäranka.) 

4) Ei vertailua. Ei pidä verrata ruumiillista työtä tekevän miehen ja konttorissa istuvan naisen päivittäisiä ruokamääriä. Tulee paha mieli.

5) Vesi. Juomiseen on keskityttävä.

6) Vartti. Kummallista kyllä, vartissa mieliteko ehtii jo unohtua. 

7) Mielikuvitus. Jos kovasti mielikuvittelee, niin mustikkakeitossa killuvaa rahkaa voi luulla kermavaahdoksi. Raejuusto ja appelsiini on melkein kuin herkullinen jälkiruoka. Lidlin vähärasvainen kreikkalainen jogurtti (ja Texas Pete) salaatinkastikkeena sitoo sinkoilevat salaatinkappaleet lohdulliseksi muhjuksi.  


8) Herkkupäivä. Lauantaisin on ollut herkkupäivä, joka tarkoittaa yleensä ruiskuoreen tehtyä hampparia ja puolisen pussia Panttereita. Hurjaa!

9) Seuranta. Homman konkretisoimiseksi on Excel, viikottaiset punnitukset ja mittanauha. Mitään muutosta ei peilissä näy. Toisaalta 300 gramman pettymys suistaa junan radaltaan silmänräpäyksessä.

10) Kohtalotoverit työpaikan kahvipöydässä.

11) Kannustava puoliso. Pus.

12) Kotitreeniä. Askelkyykyillä vessaan, lankkua läskiohjelmia katsellessa ja punnerruksia mainostauoilla. Edes joskus.   

Tämän pitäisi olla elämäntapauudistus (Miehen mukaan), mutta en ole halunnut ajatella vielä niin pitkälle. Kunhan pääsisi edes seuraavaan punnitukseen kunnialla.

Hyvä, että tuli kirjoitettua. Ettei unohdu aamuksi.

Mistä tunnet sä...

... hemmetin hyvän päivän?

1) Aamupala syömättä. Siitä se sitten lähti.

2) Aamubussilla tietokoneen (ei siroa käsilaukkumallia), jatkojohtojen, tuplatiimitaulujen, paperinippujen ja käsveskan kanssa. Käsveskassa banaani, joka litistyi, kun istuin sen päälle.

3) Aamukahvi juomatta.

4) Kuusimiljoonaa tekemätöntä exceliä. Palaveriin aikaa puoli tuntia.

5) Kahden ja puolen tunnin palaveri, edelleen viisimiljoonaa tekemätöntä exceliä. Kaksi minuuttia myöhässä, koska palasin hakemaan hiiren. Koska tunnen itseni vajaaksi ilman hiirtä. Koska kosketuslevyt ovat perseestä.

7) Kolmisen tuntia myöhästynyt lounas. Lounaaksi ruisleipä ja raejuustoa. Nam nam.

8) Ylitöitä. Maksuttomia luonnollisesti.

9) Oikaisu bussipysäkille kuralillinkipolun kautta. Vaaleat mokkakengät.

10) Avaimet kotona. Lapsi kaverilla, vastaa kahdennellatoista soittokerralla. Lapsen avaimet kotona. Mies yövuorossa. Ei autoa. Mies vastaa viidennellätoista soittokerralla. Ei autoa. Nälkäkuolema. Ei autoa.

11) Huumorintaju täysin menetetty.

12) Päivän päätteeksi koiralla jäi kakka ja neljä koivunriippaa perskarvoihin. 

Mutta.

Minulla oli päälläni tavoitefarkut (tähän ainakin kolme huutomerkkiä!!!) ja 7 vuotta sitten ostettu lyhythihainen jakku, jonka hihoihin minulla on ollut liian suuret kainalot. Ulsterina iki-ihana Desigual, johon minulla on ollut liian suuret hauikset / ojentajat / olkaluut ja liian suuret tissit / kylkiluut / keuhkopussit.

Ma luulen, että jotain on tapahtunut, vaikka peilistä katsoo edelleen aivan sama tyyppi. Onneksi on Excel!



Tänään rentoilen farkuissa. Entisissä skinny fiteissä, nykyisissä boyfriendeissä. Voi jukupätkä!

Ei tee edes mieli

Heräsin viime yönä 02.51. On äärimmäisen mahtavaa huomata, että kello ei soitakaan kolmen minuutin päästä. Aamubussi ei ole ollut tällä viikolla kuin muutaman minuutin myöhässä, kaksi oravaa selvisi huikean vaarallisesta tienylityksestä. Olen saanut melkein joka aamu ikkunapaikan. Kakka on luistavaa ja elämä mallillaan, ylityötunteja ropisee.

Olen laihtunut (tai olin ainakin viime lauantaina), mutta nyttemmin unohtanut, mikä siinä oli kivaa. Minusta ei tunnu laihalta, vaikka olenkin saavuttanut BMI:n mukaisen normaalipainon. En ole käynyt lenkillä kahteen viikkoon, koska flunssa, hengen pihinät ja korvatulehdus. Mies lenkkeilee ja käy salilla, kiskoo rahkaa ja pieniä ruoka-annoksia. Ihmettelee, kun ei tee mieli karkkia. TODELLA ärsyttävää. TODELLA ärsyttävää ärsyyntyä moisesta. Kävin kostoksi kourakohmelolla vaatehuoneessa erittäin-salaisella-karkkisäkillä. Kolme kertaa. Jouluiset Geisha-konvehdit olivat  harmaantuneet. "Ei kyllä tee edes mieli karkkia..." Voi vehje, eipä. Saatan kärsiä tietämättäni ahmimishäiriöstä. Tulisipa Chris Powell pelastamaan.

Vakaa aikomukseni on päästä töllille viikonloppuna. Haluan kokea kuplivaa riemua (kuoharista), vaikka laihiksella ei kai saa edes paistaa sähkögrillimakkaraa. 

Voisin syödä hevosen. Ja kilon Panttereita.

Bussianalyysi

Aamubussissa on aikaa ajatella. Vaikka hiilidioksidina haihtuneita kiloja on vasta viisi (tarkemmin ottaen 5 kiloa ja 200 grammaa, mutta enhän minä näitä niin seuraa), olen havainnut hämmentäviä muutoksia. Tänä aamuna tein oikein syväanalyysin.

1) Istuessa mahamakkara ei enää taitu vyötärönauhan päälle. Maha tuntuu istuessa melkein suoralta. Pystyn vetämään vatsaa sisään niin, että maha ei kosketa housuja. Hyvin jännittävää.

2) Pienimmissäkin rintaliiveissä voi hengittää ilman, että kylkiluut murskautuvat. Tämä helpottaa aamuisia alusvaatelaatikon tongintoja.

3) Kaula tuntuu ohuemmalta, eikä peruspositiivisessa leuka rintaan -asennossa tule kaksoisleuan aiheuttamaa happivajetta. Pystyn siis paremmin ottamaan vastaan uusia pettymyksiä.

4) Isojen kuoppien jälkeen palaudun nopeammin. Hyytelömäinen tärinä mm. leuan alla jatkuu ehkä useamman sadasosasekunnin vähemmän.

Kirjattakoon myös, että kerran lenkillä tunsin forestgumpmaista juoksufiilistä. Minä vain juoksin. Kunnes lopetin. Toisella kerralla lenkin jälkeen havaitsin selässäni aidon, koko selän mittaisen hikiläikän.

Olipa kerran taas uusi elämä

Oli joulu. Oli ruokaa.

Nyt olen elänyt kaksi vuorokautta uutta elämää. Olo on jo kovin laiha. Pissattaa ihan koko ajan. Montakohan uutta elämää olen jo elänyt, ehkä satoja.

Sulatin pakastimen ja siivosin keittiön laatikot. Pesin koiran hampaat. Luin kirjan. Jää kovasti ylimääräistä aikaa, kun ei syö koko ajan.

Kaksi viikkoa lomaan. Söisin riemusta, jos voisin.   

2012 vs 2011

Eilen pääsin vihdoin leikkimään hammaskeijua. Tulevilla keijukeikoilla täytyy muistaa riisua tuulihousut. Harmi, sillä pinkeät ja kiiltäväksi kuluneet suhinahousut korostavat kauniisti keijumaista olemustani. Viime vuonna tähän aikaan olin mukana laihdutuskerhossa. Viime vuonna tähän aikaan hihkuin maan paljastumista. Viime vuonna tähän aikaan  päätin, että kuvan koivu on siirrettävä. Hoplaa.

PS. Heitin vanhat asetukset ja härpäkkeet roskakoriin. Nyt näkyvät pikakommentoinnitkin. Muuten leiska on aika kaamea, mutta juuri nyt ei huvitus riitä muokkailuun. 

Uusi elämä, heti huomenna

Ärsyttävää huomata kulkevansa naistenlehtien vuosikellon mukaan. Dieetit, painonpudotus... blaa blaa blaa. Fain fain. Huomenna alkaa uusi elämä. Taas. Voitan jo kokonaisen kissalauman kaikilla elämilläni.

Rehellisesti sanottuna uusi elämä piti alkaa jo tänään, mutta mitä järkeä on pakkaspäivissä ilman pullaa (ja maitoa).

Tanssii ruohonleikkurin kanssa

Toistan itseäni. En ole ohjautuva ryhmäliikkuja. Pallopelit ymmärrän, mutta jumppa aiheuttaa samanlaisia väristyksiä kuin kaalilaatikko. Oman kunnon ja ulkoisen olemuksen kohottaminen ei ole päässäni tarpeeksi hyödyllistä. Sen sijaan halotut puut, leikattu nurmi, kannettu saunavesi ja kuurattu tupa lasketaan hyödyksi, viime päivinä erittäin hikisiksi hyödyiksi. Kuinka paljon ihminen VOI hiota? On jännittävä tunne, kun jokaikisestä ihohuokosesta tursuaa suolalientä, näkökenttä samenee ja norot kutittavat selkää ja polvitaipeita. Samalla kun huiskin kuutta miljoonaa paarmaa ympäriltäni, hykertelen mielessäni kuinka laihdun suorastaan silmissä.

Syytäkin. Postipaketissa odottaa palkinto, jota saan käyttää vasta kun olen 65 (kiloa, toim. huom.). Tammikuussa alkaneen laihdutusohjelman mukaan 7 päivän kuluttua olen. En ole koskaan ennen laihduttanut näin pitkään ja lannistumatta matkan epäonnistumisista. Riemuvoitto olisi, jos paino edes alkaisi tuolla maagisella lukemalla.  
~

HUOM! Kannattaa avata ruohonleikkurin bensahana ennen kuin kiskoo kätensä rakoille vetonarun kanssa. Leikkuriin ei myöskään pidä laittaa 2-tahtibensiiniä, vaikka pullo olisikin sopivasti käsillä.

Hyödytön otus

Hyödytön otus kuvailee tolppia ja virkkaa onnettoman lippusiiman. Hyödytön otus itkee hyödyttömyyttään ja pelkää kelpaamattomuuttaan. Hyödytön otus tuijottaa vaa'an lukemia ihastuksissaan ja ihmettelee, kuinka 6,6 kiloa ruumiissa tuntuu sadalta kilolta mielihyvässä. Hyödytön otus lakkaa varpaankynnet oranssiksi ja kävelyretkellä rikkoo kenkänsä. Hyödytön otus palaa ontuen kotipesäänsä ja miettii hyödyttömyyttään. Hyödytön otus pesee vessan ja tuntee taas itsensä hyödylliseksi.

Matalaa mutta kirkasta

Jalo aikomukseni oli postata jotain iloista ja keveää, kun tuo valokin on taas palannut. Kävin viimeaikaisia kuvia läpi ja kauhukseni huomasin melkoisen synkistelevän asenteen. Tummista sävyistä viimeisimmät olivat aamuiset otokset takapihalla tapahtuneesta teurastuksesta. Kovaa kamaa Tiaisten Alibiin. Sisäinen Kalle Blomkvistini päätteli tiaisen tai muun vastaavan pikkutirpan ajaneen lasia päin ja isomman tirpan saaneen raadosta maukkaan suupalan. Elämän kiertokulku ja harakalle (?) lähiruokaa. 

Iloista lienee se, että minua on 2,8 kiloa vähemmän. Nesteitähän ne ovat, mutta edes niitä. Jei minä! Samaa kategoriaa hakkelukseksi päätyneen tirpan kanssa ovat reiteni. Ahneella on puujalkaloppu reenatessakin. Saattaapi myös olla, että jonain päivänä mäjäytän Wii Fitin pikseleistä muodostuvaa ylipirteää personal traineriani ohjaimella päähän. "Imagine your ideal body while exercising!"  (Hei nyt pää kiinni, mä yritän vaan tehä nää liikkeet.) "Your leg is shaking slightly!" (No shit, hyvä että pysyn enää edes pystyssä.)

Hyväähän se raukka tahtoo.

Matalalta paistaa mutta kirkkaasti. Voisi olla niin paljon huonomminkin. Jos nyt tarkemmin tuumailee, niin eipä tässä pöllömmin mene. On vaan niin helppo vajota.

Kynnetön

Kuvailin valosta intoutuneena kirppistarjotinta ja kirmailukorua. Kamera tuntui oudolta, namiskuukkeleiden painelu töppösormilla oli kummallista. Olen ihan kynnetön. Siitä on pirun kauan kun viimeksi nämä sormet ovat olleet au naturel. Nyt on kuitenkin tämän kynsistudion geelit ja muut vermeet totaalisen loppu. Hyvästi naisellisuus!

Tänään on viides päivä kevennettynä ja olo on aika mahtava. Minusta ainakin tuntuu, että laihdun ihan silmissä! (Vaaka toistaiseksi eri mieltä.)
Tänään tuli kuukausi työttömyyttä täyteen ja olo on levännyt. Olisin valmis uusiin seikkailuihin! (Työnantajat toistaiseksi eri mieltä.)
Tammikuu on ohi ja kevät saa tulla. Haluaisin kirmailemaan kesäniitylle! (Luonto toistaiseksi eri mieltä.)

Taas

Innostuksen herättäjäni. Ystäväni Wii (pirulainen haukkui pullukaksi) ja mittanauha (julma tyyppi). Rakkaani kasvissosekeitto  (nam) ja ananasrahka (supernam). Paniikkitilanteeseen 1 (yksi) pala tummaa suklaata (ihan vain verisuonten takia). Olen orientoitunut.

Olen todella hyvä tekemään päätöksiä. Ainakin vähän ennen unta.

Alku

Maanantai. Kotipäivä. Muikkunen flunssassa.

Vaikeinta syömistottumuksissani on se, että en ole tottunut syömään aamiaista kotona. Aamukahvi on saatava, mutta en voi kuvitellakaan laittavani mitään kiinteää suuhuni. Yhdeksän aikaan töissä on jo jumalaton nälkä. Täytyisi keksiä järkevä tapa syödä töissä, muuten kyllä pystyn joinkuinkin kontrolloimaan itseäni. Lounaaksi kaipaan aina jotain lämmintä, pelkkä salaatti tuntuu liian vähältä, vaikka se täyttääkin. Kuppikuumakin riittäisi, mutta ne mokomat on niin täynnä lisäaineita, että hirvittää. Toisaalta kunnon lämpimän aterian haluaisin syödä vasta kotona. Onpa tämä nyt olevinaan vaikeaa. Ehkä sitä on nyt otettava itseään niskasta kiinni ja tehdä töihin joku kasvissosekeitto evääksi. Joka päivä. Yäh.

No, tänään ainakin on mennyt ihan hyvin. Olen laihduttanut 1,5 tuntia. Hyvä minä!

Vähemmän minua

Musta on tullu ihan liikaa. Rinsessa turpoo. En oikein halua myöntää itsellenikään, kuinka homma on lähtenyt ihan hanskasta, mopo keulii. Toivon, että kirjoittaminen auttaisi.

Täten julistan laihdutuskuurin alkaneeksi. En edes viitsi kirjoittaa uudesta elämästä. Uusi elämä on alkanut niin monena maanantaina, että siinä olisi hindukin ihmeissään. Uskon uudenlaisen elämäntavan tulevan sitten ajallaan tottumisen myötä.

Minun mielestä pyöreydessä ei ole mitään rumaa (päinvastoin oikeastaan), mutta nyt en voi kovin hyvin. Häpeän muotoani. Vaatteeni eivät enää istu. Tai no... piru vie, ne eivät mahdu. Tietyllä tapaa haluan myös koetella itseäni, muutenhan elämä olisi aivan liian helppoa.

Vahvan uskon alkuteesit pienempään minään
1. Annan 10 minuuttia aikaa mielihalun laantumiselle.
2. Pyrin välttämään kello 18 jälkeen syömistä.
3. Enemmän vettä, vähemmän mussuja.
4. Jos lankean, lupaan olla lankeamatta kokonaan.
5. Syön hitaammin, pienemmältä lautaselta.

Näillä nyt lähdetään. Joudun ehkä ostamaan vaa'an, että saan jotain konkreettista.