Miljonääri

Omaksi yllätyksekseni olen hengissä. Työpaikkahaastattelu jännitti niin, että jakkupuku oli ratketa. Olisi ehkä pitänyt vain käydä kääntymässä ovella ja sanoa, että enneagrammin mukaan olen varsin sekava, ei muuta. Kiitos hei. Pelkäänpä, että sama vaikutelma haastattelijoille tuli tunnin turinan tuloksena, puhuin kuin ruuneperi. Kuinkahan olisi käynyt, jos olisin yrittänyt syödä tarjolla ollutta appelsiinilohkoa. Mitä kaikkea olisi voinut käydä?

Olo on kaikkensa antanut, raato. Toisaalta jotenkin kaunista, olen taas yhtä kokemusta rikkaampi. Jei, ihan kohta miljonääri. (Olenhan jo Lash Millionaire.) Olen muuten aivan järkyttynyt siitä, että Kenoa voi pelata nykyään kahdesti päivässä.

~

PS. Tervetuloa Paula!

Hatuttaa

Kun oikein mikään ei ole huonosti mutta kaikki hatuttaa, voi ottaa kiepit vaikkapa roskapussista. Kuka tampio laittaa Harrodsin kauniin, pitkään säästetyn pussin roskapussiksi? Kostoksi laitoin tupla-annoksen äklömakeaa kukkais-mansikka-ruusu-huuhteluainetta työvaatekoneelliseen.

Kissojakin hatutti eikä ollut hyvä päivä liian innokkaalla ampiaisellakaan.

Elättelen toiveita pääsiäisestä Töllillä! Kukkasilta huomenna tuoksuva mies ei ainakaan heti tyrmännyt ajatusta. Hiphei!

Ruvetaaks oleen?

Viisitoista vuotta sitten vihreässä Mazda 323:ssa minulle lausuttiin merkityksellinen lause. Ruvetaaks oleen? Hämmennyin. Olin kuvitellut olleeni jo useamman viikon. En tajunnut, että suhde pitää virallistaa tuolla legendaarisella lauseella.

No. Rupesinhan minä.

Kasvoimme yhdessä, kohtasimme maailman yhdessä. 8 vuoden jälkeen erosimme, elimme vinkeää sinkkuelämää. Vuoden rilluttelun jälkeen jokin meidät veti takaisin yhteen, aikuisemmin, itsenäisemmin. Asunto, yhteinen sukunimi, lapsi.

Enää ei tarvitse miettiä onko tämä nyt se oikea. Onhan se. Juuri oikea. Rupeemmää viäki. Toi kukkiakin.

Visiitti

 Siellä ne Töllillä odottelivat kesää. Kesälukemiset, mökkiradio ja käsitiski. 

Lunta oli polveen asti, mutta lauantaina vielä kevyttä kristallinkirkasta, ei edes minkäänlaisia kerrostumia. Vhiit vhiit vhiit vhiit. Toppahousut suihkivat kun ravasin ympäriinsä ja räpsin kuvia kuin turisti. Himputti, et on jo ikävä. Jos duunikuviot eivät selviä, muutan Töllille muikkusen kanssa heti kun ensimmäinen lupaus keväästä on ilmassa. No, ainakin uhoan niin.

Sarjassamme erinomaisen suuria kysymyksiä elämästä aiheenamme tänään: mitä kirjoitettua ääntä toppahousut pitävät? Vhiit vhiit? Enlantilaisittain ksheet ksheet?

Näillä mennään

 

Työviikko takana, koti siivottu (hyvä minä!). Vielä pari kuppia kahvia ja astianpesukone ja muikkunen hiljenevät. Mies myöhäisessä iltavuorossa. Piilomaja esikatseli leffan ja antoi riittävän kehun. Huomenna parisuhdeterapiaa yhteisen työpäivän muodossa, muikkunen isotäteilee. 

Ei paha, ei paha ollenkaan.

Kävin hakemassa lisää rikoota mattovirkkailua varten.

Edit: Aivan helvetin hyvä leffa. Huh.

Tupla

Jos kertoo kahdella, tänään olisi hääpäivä. Vaikka me olemmekin kolme, silti minä olen kaksi. Ilman sinua en olisi minä. Sinä olet osa minua. Olen onnellinen matkastamme, olen onnellisempi nyt. Tuplaan, ei kuittia. Loppun asti.

Rakastan sinua.

Aamulla

 · Pakkasta. Tismalleen ylimmän tason toiseen lautaan asti.
 · Valitsin päivän parhaan horoskoopin. "Seurasi on haluttua ja mielipiteesi arvostettuja." Kuulostaa hyvälle, tällä mennään.
 · Harkitsin vakavasti Wordpressiin siirtymistä.
 · Nappasin kaulaani korun, jota en ole käyttänyt koskaan. Ihmettelen paitani väriä.
 · Päätin hankkia pörheää virkkuulankaa, pojan synttärikarkit päikkyyn ja pari päivää lomaa.
 · Nauroin pojan innolle raapata auton laseja.

Soul mate

Kävimme hakemassa ylihintaisen callunan kukkakaupasta, unohduimme kävelyretkelle entisille kotikulmille. Edelleen nautin kovasti noista maisemista. Jouduin oikein kaivelemaan muistista syitä, miksi muutimme pois. 

Hauskinta on huomata päivä toisensa jälkeen, että viihdyn poikaipanan kanssa. Todella viihdyn. En vain äitinä vaan ihmisenä. Nauramme samoille asioille, hihitämme hauskoille tilanteille, ajatuksemme kulkevat samoja polkuja. Taitaa olla itsestäänselvyys. Kiva olla äiti.

Tämmöisinä aikoina

Nyt on se hetki, kun pitäisi mennä nukkumaan. Nyt väsyttää. Kahden tunnin päästä ei väsytä enää. On hiljaista, vaikka ei olekaan. Hiljaisuuden kuulee vasta, kun todella on hiljaista. Silloin kuin hiljaisuus humisee korvissa.

Tänään on ollut hyvä päivä. En ole tuntenut itseäni huonommaksi kuin muut. Olen vain ollut minä. En ole miettinyt. Kuitenkin olen miettinyt tänään enemmän kuin monina muina päivinä. En keksi, mikä tämän päivän erottaa muista, miksi tuntuu paremmalta.Voiko syy olla vain siinä, että en ole ollut normaalissa arkiympäristössäni. Siellä olen aina huonompi. Paska valuu alaspäin. Onko se rikkonut minut? Jos syy ei olekaan menneisyydessä vaan nykyisyydessä? Olenhan tätä aina jahkannut, mutta olen kuuliaisesti totellut ja uskonut. "Pitää olla onnellinen, että on työ." "Tämmöisinä aikoina." Pahoina päivinä minusta tuntuu, että niitä toisenlaisia aikoja ei tulekaan. On vain tällaisia aikoja, jolloin pitää olla onnellinen. Olisinkin, mutta kun on se työ.

Katsoin tänään itseäni. En silti tajunnut mitään. Toivoin, että olisin.

Mikä minusta tulee isona? Ihan oikeasti.

Kesällä tulee viherähky.

Nyt silmä lepää, kun vihreä taittuu jo keltaiseen,

kunnes mieli mustenee ja valo katoaa.

Kuuhullu

Tutkimukset eivät tue väitettä, pelkkää näennäistiedettä. Siis potaskaa. Silti se on olemassa, olemassa minun päässäni, minun mielessäni. Mielenhäiriö. Periytyvä ominaisuus? Kuuhulluutta eikä mielenvikaisuutta laajemmalti? Olenko verrattavissa meduusaan, joka pakonomaisesti tulee tuijottamaan täysikuuta? Onko  mieleni katkaravun asteella?

Isäni oli tuurijuoppo. Hullu. Pelottava. Maailmasta mukavin mies. Kaikkea. Ja paljon. Juoppokaudet alkoivat aina täydenkuun aikaan. Sattumaa?

Minä en nuku, olen masentunut. Päätä kivistää, kiukuttaa. Saan ideoita, uskallan toteuttaa. Sekopäinen. Tunnen täysikuun vaikken näe sitä. Sekin vain sattumaa?

Viime yönä jopa näin sen ja tajusin mielialani. Kas, ei syytä huoleen. Sehän on vain täysikuu.

Edit: Kuin todisteeksi tähän tekstiin ei tullut lainkaan aikaleimaa. Sattumaa?

Mystinen metsätyömies

Olen haaveillut tukkipöydästä. Sellaisia oli vähän joka nurkalla lapsuusmaisemissani. Vihasin niitä silloin, minusta niissä ei ollut mitään hienoa. Kohtalo päätti tuiskauttaa sellaisen 10 metrin päähän töllistä. No ei ehkä ihan pöytää, mutta ainekset kumminkin. Männyn pihkan ja teräöljyn tuoksu... sydämessä läikähti. Kyllähän minä rakastinkin. Paljon.  Ehkä minä toteutan jotain, maltillisemmin, normaalimmin. Haluan edelleen uskoa niin.

Mutta. Huh myrskylle. Huh tuulen voimalle. Huh meidän onnelle. Huh puun alas saamiselle. Huh karsimiselle. Huh risusavotalle. Huh kaikille sille hielle!

Mies (tuo musta täplä puun juurella) ja naapurin mies tekivät aikamoisen uroteon puun maahan saamisessa. Karsintahommissa tuli auttamaan melkein naapurin Kalle, aikamoinen supervaari, aivan ihana pappa.Voisin adoptoida! Stihl lauloi ja homma kävi! Vau!

Jouduimme myös tiukan paikan eteen. On tuon toisen ison kaunokaisen aika lähteä. Sai raukka liian pahoja haavoja. Ei ehkä kuolettavia, mutta luonteeseen liialti vaikuttavia. Saattaa tuulella hyökätä Töllin kimppuun. Onneksi Kalle-pappa lupasi tulla tekemään saattohoidon. Muutaman metrin toteemipaalu jää muistoksi, juurineen kun tuota kaunotarta ei voi sijaltaan viedä.

Jos

Jos olisin kukka, olisin valkoinen hörsö, jolla keijujen on hyvä pitää tanssiaiset. Ja kasvattaisin pienet kikkurareunaiset ruukut siemenvarastokseni.

Maailma näyttää kivalta, kun keskittyy pieniin yksityiskohtiin. Ei parane erehtyä ajattelemaan suuria. Sitä kaikkea mitä pitäisi. Pitäisi. Kammottava sana.

Vaan itsehän minä sen määrittelen. Ja junnaan näiden ajatuksieni kanssa ympyrää. Piru vie. Jos osaisi jotain muuta. Jos.

Vaihe

Aina on joku vaihe. Pojalla on värittelyvaihe. Tarkasti ja keskittyneesti pieniä yksityiskohtia, se on uutta. Pojan vaiheen varjolla varastan itselleni hetken. Kirjoja ja näkkäriä. Kilotolkulla. 

Unohtuminen Toscanaan helpottaa kiukutusta. Auto on rikki, vaatisi taas ison remontin. Flunssa iski heti loman alettua. Maailma on nurinpäin, ainakin kerran kuussa.

Voi onnen päivää!

Näin eilen kaatosateessa yltäpäältäläpimärän miehen. Mies katsahti taivaalle ja hymyili. Se hymy tarttui. Johtuuko kenties siitä hymystä vai hyvin nukutusta yöstä, mutta kameran laturikin löytyi! Tosin samalla hukkasin pankkikorttini ja mieltä painaa viikko sitten töllillä rikkoutunut jääkaappi. Mutta mitäpä pienistä, sattuuhan näitä.

Huomenna alkaa loma. Viimeisenä työpäivänä on erikoispäivä. Pikkumies saa tulla äidin töihin, käymme torilla lounaalla, juoksemme käytävällä ja värittelemme yliviivauskynillä. Ja sitten... Ei tarvitse herätä kellon piipitykseen, ei miettiä sopivaa päällepantavaa, ei miettiä muiden ongelmia, ei keksiä uutta, ei pähkäillä numeroita, ei selvitellä, ei nököttää koneella kahdeksaa tuntia päivässä. Saa syödä hyvin ja hartaudella (ihan kuin sitä en normaalistikin tekisi), mennä ja tulla miten sattuu, saa vain olla jos siltä tuntuu, saa hukkua lapsen maailmaan. Ja saa odottaa kesälomamatkaa Gdanskiin.

Nyt on aika hyvä! :)

Muovikukka

Työni on lähes musertanut minut mennen kevään aikana. Luulin jaksavani, mutta nyt huomaan heiluvani ihan reunalla. Muutaman päivän olen pelännyt jo tippuvani.

Tuntuu, ettei jaksa yhtään mitään, ajatus takkuaa ja luovuudesta on turha puhuakaan.

Vain Töllillä tunnen eläväni. Päässä tapahtuu edes jotain. Ja hyvä ruoka, parempi mieli. Ja muovikukka. Onhan sekin jotain.

Sataa, ei sada, sataa, sataa

Sade on haitannut kylvöpuuhia. Joka kerta, kun sade on tauonnut, olemme rynnänneet kaivamaan ja kuokkimaan, päätyen kuitenkin läpimärkinä sisälle. Märkiä vaatteita roikkuu joka tuolissa ja ovenkarmissa. Mutta nyt on siemenet onnellisesti istutettu ja maa mukavan kosteaa! Parrut pikkuruisen ryytimaan ympärillä ehkä helpottavat nyppimistä, saa nähdä. Luulisi tuon kokoisen pläntin kurissa pitäminen onnistuvan myös minulta. Nyt sitten vain odotellaan...

Ryteikön perkuuhommissa ipana löysi risukosta kaikenlaista etanoista emalikippoihin. Jännää puuhaa! Isäntä väsäsi tuoreista koivuista (heh) vihdankin illan saunomista varten ja koivuntuoksuinen löyly viimeistään vakuutti, että nyt on kesä! (Koivuallergikon ei muuten kannata ihan hirveästi vihtoa tähän aikaan vuodesta, varsinkaan jos iho on valmiiksi haavoilla...)

Minä ylitin itseni ulkohuussin kanssa (tiedättehän...) ja palkitsin itse itseni lonkerolla ja Huiluntuhdilla. Kyll on voittaja fiivis!

Mut voi luoja, kuin rakastankaan huhkimista. Ja lastani. Ja miestäni. Ja elämää.

Kaikki murot kulhossa?

HCkirputtajan kanssa seikkaillessani löysin myös 3 kpl oransseja ja 3 kpl keltaisia lapsuuden murokulhoja. Kyl on väriä ja tosi muovia! Mutta mistä se kertoo, kun sivelee lapsuudesta tuttujen tavaroiden pintaa ja tuntee kihelmöivää tarvetta itkeä vollottaa oikein ääneen? Hiipivästä hulluudesta? Pysyykö kaikki murot kulhossa?

Tuleva viikonloppu on pelottavan täynnä odotuksia... pitkä viikonloppu ja suuri vaara saada joitain rojekteja valmiiksi.

Bauhausiin on ens viikolla tulossa Villa 9000 tarjoukseen. Taasko mun pitää malttaa odottaa. Pöh.

Töllin rinsessan oma biisi

Hyvä fiilis, rinsessan tunnussävel.

Kyttäruutu

Muistatko sen mummon, jonka verho heilahti aina, kun kuljit ohi? Muistatko, kun kaikki tekemisesi rekisteröitiin tarkasti, vaikka tietokoneita ja internetiä ei vielä ollutkaan joka torpassa?

Muistatko sen tuolin, johon oli jäänyt istumisen jälki? Se on se torpan paras paikka. Se on se paikka tielle antavan ikkunan ääressä. Jospa edes ensi viikolla joku kulkisi ohi.