Se siitä. Olin kovin otettu. Huh.
Olen varsin sinut reumahomman kanssa. Enää en syö mitään lääkkeitä. Piikitän vain. Biologiset reumalääkkeet tulivat Trexanin kaveriksi pari kuukautta sitten. Olen saanut uuden elämän. Tällä hetkellä ei ole ainuttakaan tulehtunutta niveltä. Hämmentävintä biologisten aloituksen jälkeen oli se, että heti aamusta voisi vaikka nyplätä pitsiä. Jos osaisi. Mutta pystyn vaikka avaamaan Juhla Mokka -paketin. Tuosta noin vaan. Ymmärrän jo, että kaikki kolotukset eivät ole reumaa, ja yritän olla jäämättä kiinni kipuun. En vaivaa mieltäni haittavaikutuksilla, vaikka lääkeseloste on niin iso, että sitä voi käyttää torkkupeittona. Pidän normaalina sitä, että sivuvaikutuksina saattaa olla leukemiaa tai aivohalvausta. Onneksi ennen lääkkeen aloitusta testattiin HIV, tuberkuloosi ja muut kevyet perussairaudet.
Männä viikolla kuntouduin Itä-Suomessa. Ihan kuin olisin ollut ulkomaanlomalla. Hyö viänsivät savvoo ihan tosissaan. Harrastimme reumaattista itkunaurua ja hikistä liikuntoa. Ja sitten söimme. Melkein koko ajan. Kuntoilu ja ravinto-oppi savoksi on huomattavasti paljon hauskempaa kuin perusjutilalla.
Suunnittelemme kylpyhuoneremonttia. Tai no. Olemme suunitelleet remonttia jo pari vuotta, mutta nyt olemme liikkeellä ihan tositarkoituksella. Vähän pelottavaa tehdä valintoja, jotka vaikuttavat arkeen hitokseen monta vuotta.
Mies antoi kantaaottavia kommentteja laattavalinnoista, kommentoi asiantuntevasti sisustussuunnitelmaa ja oli muutenkin yleisilmeeltään joko neutraali tai jopa aavistuksen aktiivinen. Aiemmin syksyllä Mies lähti kahdesti mukaan Ikeaan tutkimaan huonekalunäyttelyosastoja. Lievästi epäilyttävää, sanon minä. Eikä se ole edes ostanut mitä-sattuu-juustoa.
Ja loppuun vielä kiva kivi- ja kalakuva. Noin.
Jumankaut. Postaus.