Pennut kasvavat ja oppivat uutta joka päivä. Kaikki ovat syöneet kiinteää ruokaa jo muutaman päivän, osa kiipeää jo sohvalle itse, hiekkalaatikkoa osataan käyttää pääasiassa, vaikka siivottavaakin aiheutetaan. Voisin myös vaikka vannoa, että Minttu on opettanut pennut jo kerjäämään kiinteää ruokaa.
Kadehtien olen aikaisemmin katsonut netissä kissakuvia, joissa ruokakuppien avulla on muodostettu kissoista kuvioita (kissat siis syömäsä). No nytpä sain tänään vahingossa oman kuvion kuvattua. Onkohan tämä kuusilehtinen tuulihyrrä?
Toisaalta nämä neliviikkoiset ovat vielä ihan vauvoja, mutta muistuttavat koko ajan enemmän aikuisia kissoja käytökseltään ja ulkonäöltään. Muistetaan kuitenkin, että vaikka näinkin pieni syö kiinteää ja käyttää hiekkistä, on se kissan luovutusikä 12 viikkoa. Pennuilla on vielä paljon opittavaa sisaruksilta ja emolta, kuten miten kovaa kaveria saa purra, miten "puhutaan" kissaa ja mihin ne kynnet on tarkoitus teroittaa. Emonsa menettäneetkin pennut hyötyvät suuresti vähintään sisarustensa seurasta luovutusikään asti ellei ole aikuista kissaa tarjota lisäksi esimerkiksi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiekkalaatikko. Näytä kaikki tekstit

maanantai 12. elokuuta 2013
torstai 13. lokakuuta 2011
Kissan vessat
Tässä viime aikoina on meillä ollut mietinnässä hiukan kissanvessat, sillä mahdollisesti otamme käyttöön neljännen laatikon ja sille piti keksiä hyvä paikka.
Tällä hetkellä meillä on käytössä kolme hiekkalaatikkoa, joista kaksi on kannellisia.
Suosituin laatikoista taitaa olla avomallinen isohko musta laatikko, joka majailee vessan nurkassa. Siellä se on hiukan katseilta piilossa ja suurin osa hiekasta jää viimeistään kuvassa näkyvään mattoon.

Tuossa vessan ja tupakeittiön kulmassa taasen on siihen hyvin sopiva katollinen kulmavessa, joka on se vähiten käytössä oleva luultavasti pienehkön kokonsa takia. Sitäkin kyllä käytetään, mutta harvemmin.

Aikaisemmin meillä oli kolmas hiekkis kylppärissä, mutta neljättä paikkaa miettiessä siirtyi kylpyhuoneen katollinen vessa kiipeilypuun alle kokeiluun, sillä kissanhiekka ja vesi ei muutenkaan ole kovin kiva yhdistelmä (liukas ja paakkuja lattiassa).

Nyt tarpeen vaatiessa voi neljännen laatikon sijoittaa kylppäriin. Meillä onkin varastossa tuon isomman katollisen vessan tulon jälkeen pois viety avohiekkis, mutta avohiekkis on vielä ikävämpi kylpyhuoneessa kuin katollinen.
Meillä ei ole ollenkaan ovia katollisissa vessoissa, koska kissat eivät pidä niistä eivätkä hiekkikset yleensä edes haise kovin pahalta. Meillä on myös käytössä tuollaiset muoviset hiekkismatot keräämässä suurimman osan kissanhiekasta, joka tulee ulos kissan tassuissa.
Jollekin kolme laatikkoa voi kuulostaa paljolta, mutta yritämme noudattaa sääntöä: hiekkalaatikkoja yhteensä kissojen lukumäärä +1. Tällä tavalla ei myöskään haittaa jos normaali siivousrytmi venyy hieman. Me yritämme siivota hiekkikset kerran päivässä (iltaisin), mutta välillä se venyy väsymyksen/laiskuuden takia kahteen päivään. Kolmenkin vessan kanssa se tosin on aikalailla maksimiaika, jonka ne voi jättää siivoamatta. Tiheämmille siivoajille voi kyllä riittää hyvin vähemmän laatikoita kuin tuo sääntö sanelisi varsinkin, jos laatikot ovat isoja.

Tilaa:
Kommentit (Atom)