Nuori poika pyysi Miljaa halaamaan Ruoholahdessa – tilanne muuttui ahdistavaksi

Milja teki tilanteesta lopulta rikosilmoituksen.

Milja Vintola toivoo, että nuori poika saisi apua.

Ruoholahdessa asuva Milja Vintola oli maanantaina matkalla salilta kotiin, kun matka keskeytyi yllättäen Ruoholahden kauppakeskuksen edessä.

– Olin Ruohiksen edessä, kun vastaani tuli nuoren oloinen poika. Hän oli pyörällä, pyöräilykypärä mukana ja selässään koulurepun näköinen reppu, Vintola kertoo.

Poika kysyi Vintolalta jotain, mitä tämä ei aluksi kuullut, koska hänellä oli kuulokkeet korvissa. Vintola otti kuulokkeet pois ja nuori toisti kysymyksen.

Poika kysyi englanniksi, paljonko kello on. Vintola katsoi kelloaan ja vastasi kysymykseen. Kello oli tuolloin 13.52. Aika on jäänyt hänen mieleensä.

– Sitten poika sanoi: ”Okay, can I have a hug. My brother just died.” Empaattisena ihmisenä pahoittelin kovasti ja otin osaa. Suostuin myös antamaan halin.

Love Island Suomen kuudennelta kaudelta tuttu Milja Vintola on kerännyt tuhansia Tiktok-seuraajia.

Poika halasi Vintolaa aluksi normaalisti, mutta hänen kätensä alkoivat valua alaspäin kohti pakaroita. Kun poika yritti ottaa pakaroista kovemmin kiinni, Vintola vetäytyi tilanteesta pois.

– Pahoittelin vielä senkin jälkeenkin kuolemaa, hän kertoo.

Vintola lähti paikalta hyvin hämmentyneenä. Hän näki, että poika jäi kauppakeskuksen eteen vielä kiertelemään.

– Nyt kun tiedän, mitä hänellä oli mielessä, pohdin, jäikö hän odottamaan niin sanottua uutta uhria.

Vintola julkaisi vielä samana päivänä Tiktok-videon, jossa kertoi tapahtumista. Video on kerännyt yli satatuhatta katselukertaa ja satoja kommentteja.

Kommenttikentissä kymmenet kertovat, että heille tai heidän tutuilleen on käynyt samalla tavalla. Lisäksi kommenttien mukaan vastaavasti käyttäytynyt poika on nähty myös Jätkäsaaren ja Ruoholahden välillä sekä Tapiolan urheilupuistossa.

Vintola on lisäksi saanut yksityisviestejä, joissa ihmiset kertovat samankaltaisista kokemuksistaan.

Tiktokin kommenteissa monet kertovat kokeneensa Miljan kuvauksen mukaista ahdistelua Jätkäsaaren ja Ruoholahden alueella.

Somessa häntä rohkaistiin tekemään rikosilmoitus. Muiden samankaltaisten tapausten tultua ilmi Vintola päätti tehdä myöhemmin illalla rikosilmoituksen.

Ilta-Sanomat on nähnyt kuvakaappauksen, joka vahvistaa Vintolan tehneen rikosilmoituksen

– Toivottavasti tämä oli oikea teko eikä esimerkiksi kuormita poliisia turhaan. Monet, jotka ovat kokeneet tämän, ymmärtävät, että kyseessä on toistuva kaava. Ehkä näitä raportoidaan nyt enemmän ja asiaan puututaan, hän sanoo.

Vintola kertoi Tiktokin kommenttikentässä tehneensä rikosilmoituksen asiasta. Hän on saanut sen jälkeen yhteydenottoja ihmisiltä, jotka ovat harkinneet ilmoituksen tekemistä myös.

– Päällimmäisenä on se, että haluan saada tietoa tästä. Jos kyseessä on esimerkiksi kaveriporukka, joka jekuttaa näin, ihmiset osaisivat varoa.

Vintolalle jäi ikävä tunne tilanteesta, ja pitkään tapahtuman jälkeen hän tunsi pojan kädet edelleen kehollaan.

– Kehoon jäi sellainen tunne, että minulle on tehty väärin.

Koska Vintolan arvion mukaan poika oli nuori, maksimissaan yläkoulu-ikäinen, hän toivoo, että nuori saisi hoitoa tai apua.

Vintola haluaa nostaa Tiktok-videoidensa kommenttikentässä näkyvän ikävän ilmiön esille.

– Paljon on tullut maahanmuuttovastaisia kommentteja. Mahdollinen maahanmuuttotausta ei ole tässä se pahan aiheuttaja, vaan tämä yksilön toiminta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

HelsinkiJätkäsaariRuoholahtiUutiset

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?