Kuopion Savilahden Luolassa käynnistyi keskiviikkona mittava väestönsuojeluharjoitus.
Suojaan-harjoituksen tarkoituksena on testata suuren väestömäärän suojaamista poikkeustilanteessa, jossa yhteiskunnan toiminta on häiriintynyt.
Harjoituksen mittakaava on poikkeuksellinen. Yhtä suurta väestönsuojeluharjoitusta ei ole nähty Suomessa vuosikymmeniin.
Aamupäivällä Savilahden Luolaan saapui suuri ihmismassa. Harjoitukseen osallistuu yli 2 000 ihmistä. Paikalle tuli osallistujia muun muassa pelastustoimesta, Kuopion kaupungilta, järjestöistä, yrityksistä ja oppilaitoksista.
Esimerkiksi Savonia-ammattikorkeakoulun opiskelijoita ilmestyi suureen maanalaiseen halliin osana harjoitusta. Opiskelijat makoilivat päivällä hallin lattioilla, ja osa vietti aikaa halliin pystytetyissä kenttäkerrossängyissä.
Harjoituksen paikkana toimiva Savilahden Luola on kallioluoliin louhittu liikunta- ja tapahtumakeskus. Samalla se toimii väestönsuojana lähes 7 000 ihmiselle.
Harjoitukseen osallistui suuri määrä opiskelijoita.
Harjoituksessa testataan, miten suurta väkimäärää suojataan muun muassa katastrofitilanteissa.
Suojaan-väestönsuojeluharjoitus on meneillään Savilahden liikunta- ja tapahtumakeskus Luolassa.
Harjoitus on osa Pohjois-Savon kokonaisturvallisuuden kehittämistä. Savilahden alueella näkyy keskiviikkona normaalia enemmän viranomais- ja harjoitustoimintaa, mutta siitä ei koidu häiriötä asukkaille tai ympäristölle.
Väestönsuojeluharjoituksen on määrä jatkua yön yli torstaihin saakka.