Isossakyrössä koettiin valtava raekuuro – ”Saisi melkein hiihtämään lähteä”

Rakeet piiskasivat muutakin Suomea torstaina.

Raekuuroja kuvattiin useilla paikkakunnilla Suomessa.

Taivas repesi Etelä-Pohjanmaalla Isossakyrössä noin puoli seitsemän aikaan illalla, ja sen jälkeen rakeita lotkottikin liki tunnin oikein urakalla.

– Saisi melkein hiihtämään lähteä, Isonkyrön Lehmäjoella asuva Rami sanoi sen jälkeen, kun sade oli vihdoin loppunut.

Ramin lähettämällä videolla näkyy, että rakeita on talon pihapiirissä enimmillään nilkkaan asti. Vielä vähän ennen kello 20:tä maa oli Lehmäjoella täysin valkoinen.

Isossakyrössä kahlattiin rakeissa.

–Ei minun elämäni aikana ole tapahtunut, että rakeita tulee näin paljon kerralla ja että ne ovat noin isoja. Ja että raesateen aikana ukkonen jyrisi ja salamat välkehtivät taustalla. Tämä on sellainen kerran elämässä -kokemus, 27-vuotias Rami ihastelee.

–Oli se melkoinen ilmiö ja valtava voima, joka luonnossa on. Mutta lapset ainakin tykkäsivät, he pääsivät lumitöihin, Rami sanoo naurahtaen.

Isonkyrön raekuuron satoa.

Rankka raekuuro ei kuitenkaan aiheuttanut suurta vahinkoa.

– Mitä auton pellejä vilkuilin, niin ei lommoja ollut. Eivät rakeet niin isoja olleet kuin olen kuvissa nähnyt Keski-Euroopassa sataneen, Rami sanoo.

Toisin saattaa olla viljelysten laita.

– Jos on jollakulla vielä kauraa pellolla, niin ei ole tämän sateen jälkeen korren päässä enää jyvän jyvää... Kaikki ovat karisseet.

Maa värjäytyi Oulaisissa valkoiseksi.

Isonkyrön raesadealue oli hyvin paikallinen, sillä Ramin tiedon mukaan toisaalla Isossakyrössä puitiin viljaa täyttä häkää koko ilta.

Rankat raekuurot piiskasivat myös muuta Suomea. Myös Oulaisissa Pohjois-Pohjanmaalla maa värjäytyi rakeista valkoiseksi.

– Piha näytti hetken siltä kuin olisi talvi, Oulaisissa asuva Katja kertoo.

Katjan mukaan rakeita alkoi tulla taivaalta puoli seitsemän aikaan. Rakeita satoi noin 20 minuuttia, ennen kuin sade muuttui vesisateeksi.

Katja lähetti Ilta-Sanomiin valokuvan kämmenellään olevista muhkeista rakeista.

Oulaisten raekuuron satoa.

– En saanut kuvaa isommista, kun rakeet vähän sattuivat, kun yritti mennä ulos, Katja sanoo.

– Meidän automme oli onneksi katoksessa, mutta naapureilla oli pihassa.

Kova raekuuro oli Katjallekin ainutkertainen kokemus.

– Raesateita olen kyllä kokenut mutta en koskaan näin, että niitä sataa näin kauan.

Rakeet piiskasivat myös Kangasalaa.

Rankka raekuuro saavutti Kangasalan Tampereen kupeessa vähän ennen iltaseitsemää.

– Maa ei täysin valkoiseksi mennyt, vähän kuitenkin. Olen aikaisemmin nähnyt kuvia raesateista, mutta olihan tämä näin itse koettuna vähän ihmeellistä, lukija Kangasalta kertoo.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?