Kommentti: Gianni Infantino ei mahda ahneudelleen mitään – häntä on helppo ymmärtää

Fifan puheenjohtajan toiminnasta voi vetää johtopäätöksiä siitä, millaisia urheilujohtajien pitäisi olla, kirjoittaa uutispäällikkö Juha Hiitelä.

Fifa ajautui kaaokseen, ja nyt Infantinon asema on vaarassa.

Lue tiivistelmä

Uutispäällikkö Juha Hiitelä kommentoi, että urheilujärjestöjen johtoon pitäisi valita sikarikkaita ihmisiä, joiden ei tarvitse rikastua asemansa avulla.

Fifan puheenjohtaja Gianni Infantino kaavaili The Times -lehden mukaan MM-kisojen yhtiöittämistä ja itselleen 30 miljoonan dollarin vuosipalkkaa komissaarina.

Infantinoa edeltäneet kolme Fifa-johtajaa ovat joutuneet eroamaan tai kohdanneet korruptiosyytöksiä.

Hiitelän mukaan turvallisempi valinta olisi miljardööri, jonka ei tarvitse korruptoitua eikä liehitellä valtaapitäviä.

Yleensä kannattaa kuunnella Kalervo Kummolaa, joka Tampere Unitedin taustavaikuttajana piipahti jääkiekosta myös jalkapallon puolelle.

Kummolan mukaan fiksuista ja menestyvistä yritysjohtajista tulee lapsellisia faneja, kun he sekaantuvat urheiluun. He unohtavat kaikki ne opit, joilla he ovat luoneet uransa yritysmaailmassa, koska kentän laidalla tunne vie järkeä eikä toisin päin.

Kummolan viisaudessa on järkeä, mutta Gianni Infantinon aika ja teot kansainvälisen jalkapalloliiton Fifan puheenjohtajana ovat saaneet ajattelemaan toisella tavalla.

Urheilupomojen pitäisi olla ennen kaikkea sikarikkaita. Mielellään miljardöörejä.

Infantinon tausta on kerrottu moneen kertaan. Hän on Italiasta Sveitsiin muuttaneiden maahanmuuttajien poika. Molemmat vanhemmat olivat junavirkailijoita Sveitsissä, ja poika on raivannut itse tiensä huipulle.

Siksi on helppoa ymmärtää, miksi Infantino esiintyy Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vierellä kuin pikkupoika. Hän haluaa osoittaa päässeensä pitkälle, junavirkailijoiden poikana.

Infantinon tausta voi selittää myös sitä, miksi hän kaavaili MM-kisojen yhtiöittämistä ja siitä osuuden myymistä Donald Trumpin vävypojan veljen johtamalle sijoittajaryhmälle.

Gianni Infantino ja Donald Trump seurasivat MM-finaalia samassa seurueessa.

The Times -lehden mukaan suunnitelman osana oli, että Infantino olisi Fifa-pestinsä jälkeen siirtynyt MM-kisayhtiön johtajaksi ja saanut tittelikseen pohjoisamerikkalaisista urheilusarjoista tutun komissaarin. Lisäksi hän olisi saanut 30 miljoonan dollarin vuosipalkan, eli liki kolme kertaa enemmän kuin mitä hän saa Fifan puheenjohtajana.

Jos isojen urheilujärjestöjen johtoon valittaisiin järjestään äärimmäisen rikkaita ihmisiä, heidän ei tarvitsisi yrittää hyötyä henkilökohtaisesti tehtävistään.

Infantino ei ole ensimmäinen Fifa-pomo, jonka toiminta on vähintään kyseenalaista. Hänen edeltäjänsä Sepp Blatter erosi korruptiosyytösten takia ja joutui maksamaan Fifalle takaisin osan saamistaan näennäisistä bonuksista ja maksuista.

Myös Blatterin edeltäjä, brasilialainen Joao Havelange, erosi korruption takia. Hän otti lahjuksia sekä Fifan puheenjohtajan että kansainvälisen olympiakomitean KOK:n jäsenenä. Brasilian parlamentin määräämän tutkimuksen mukaan Havelange olisi ottanut lahjuksia kymmenien miljoonien dollarien edestä, muun muassa jalokiviä ja luksuskelloja.

Havelange oli rikkaan asekauppiaan poika, mutta Blatter nousi Infantinon tavoin ryysyistä rikkauksiin.

Salt Lake Cityn vuoden 2002 talviolympialaisiin liittyneessä korruptioskandaalissa KOK:sta erosi tai erotettiin yhteensä kymmenen jäsentä. Yksi itse eronneista oli Pirjo Häggman (nykyään Wilmi-Rokkanen). Valtaosa lähtijöistä oli kotoisin pienistä ja köyhistä maista.

Salt Lake Cityn skandaalissa ei puhuttu edes kymmenistä miljoonista. Siinä oli annettu jäsenten lapsille ja puolisoille opiskelu- ja työpaikkoja sekä maksettu joillekin jäsenille ja heidän perheilleen luksuslomia ja kalliita hoitoja yksityissairaaloissa.

YhdysvaltaLAinen Stan Kroenke ja hänen perheensä omistavat Valioliigan Arsenalin, NFL:n Los Angeles Ramsin, NHL:n Colorado Avalanchen ja NBA:n Denver Nuggetsin. Kroenken rahojen alkupääoma on peräisin hänen Ann-vaimoltaan, joka on Walmart-ruokakauppaketjun perijä.

Kroenke on kaiken muun lisäksi Yhdysvaltain suurin maanomistaja. Luuleeko joku, että hän tarvitsisi miljoonan tai kahden lahjuksia tai bonuksia, jos toimisi esimerkiksi Fifan puheenjohtajana?

John W. Henry omistaa Valioliigan Liverpoolin ja baseballin klassikkoseuran Boston Red Soxin. Hänen perustamansa urheilusijoitusyhtiö Fenway Sports omisti hetken aikaa myös NHL:n Pittsburgh Penguinsin ja teki muutamassa vuodessa myyntivoittoa satoja miljoonia.

John W. Henryn perustama Fenway Sports Group omistaa mm. Liverpoolin.

Brittiläinen miljardööri Sir Jim Ratcliffe omistaa jalkapalloseurat Ranskan ja Sveitsin liigassa, 25 prosenttia Manchester Unitedista, Americas Cup -kilpailuun osallistuvan purjehdusjoukkueen sekä kilpapyöräilytallin. Hän on myös Mercedeksen F1-tallin osaomistaja.

Kanadalais-brittiläinen Sir David Thomson omistaa puolet NHL-seura Winnipeg Jetsistä. Hänen henkilökohtaisen omaisuuden arvoksi on arvioitu reilu viisi miljardia dollaria ja koko perheen omaisuuden arvoksi jotain 50:n ja 90 miljardin dollarin väliltä.

Luuleeko joku, että Henryn, Ratcliffen tai Thomsonin tarvitsisi juonia salassa suunnitelmia, josta voisivat itse tienata muutaman kymmenen miljoonaa?

Tai voisitteko kuvitella, että he muuttaisivat perheensä Dohaan siksi, että saisivat asua siellä ilmaiseksi ja jotta he saisivat lennellä Qatar Airwaysin väreissä olevalla tilauskoneella edestakaisin?

Oikeasti rikkaiden ihmisten ei tarvitsisi vaivautua tällaiseen. Heillä on omaisuus, joka on joko peritty tai bisneksillä ansaittu. He olisivat urheilujärjestöjen johdossa jostain muusta syystä. Syyt voivat olla itsekkäitä ja narsistisia, mutta heidän ei tarvitse yrittää rikastua urheilujärjestön pomon tittelillä.

Aiemmin mainittu Blatter on ehdottanut Infantinon seuraajaksi Norjan jalkapalloliiton puheenjohtajaa Lise Klavenessia.

Klaveness on ollut Fifan ja myös Euroopan liiton Uefan väsymätön kriitikko. Hän on jalkapallopiireissä varmasti tunnetuin kansallisen lajiliiton johtaja, jos ei oteta huomioon nimellisesti Englannin jalkapalloliiton johdossa olevaa Walesin prinssi Williamia.

On vaikeaa uskoa, että Klaveness, entinen jalkapalloilija ja juristi, muuttuisi korruptoituneeksi urheilupomoksi päästessään Fifan johtoon.

Mutta valitseeko Fifan 211 jäsenvaltiota puheenjohtajakseen pienestä rikkaasta eurooppalaisesta valtiosta tulevan naisen?

Turvallisempi valinta olisi miljardööri.

Sellainen, jonka ei tarvitse korruptoitua ja jonka ei tarvitse liehitellä Donald Trumpia saadakseen paikan isojen poikien pöydässä.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?