Stressi sekä lihottaa että haittaa laihtumista.
– On hyvin yleistä, että paino ei millään putoa ja syyksi havaitaan taustalla jylläävä kroonistunut stressireaktio. Samat kehon stressitoiminnot, jotka kerryttävät ylipainoa, vaikeuttavat myös laihtumista, kertoi jutussamme Painoklinikka.fi:n ylilääkäri ja Suomen Lihavuuslääkäriyhdistyksen toiminnanjohtaja André Heikius.
Keho ja mieli ovat jatkuvassa vuorovaikutuksessa.
Mielen kiihtyminen tai jatkuva ylikierroksilla oleminen saa kehon tuottamaan hormoneja, joiden vaikutus on tarkoitettu vain hetkelliseksi. Jos näitä hormoneja ryöppyää verenkiertoon jatkuvasti, vaikutus muuttuu haitalliseksi.
Stressihormoni vaikuttaa useaa reittiä
Stressihormoni kortisoli vaikuttaa painonhallintaan monella tavalla.
Vaikka ravinnosta nykyisin ei ole pulaa, stressin rasittama keho käyttää ikiaikaista selviytymiskeinoa: rasva-aineenvaihdunta menee säästöliekille, energiaa varastoituu ja sen vapautuminen vähenee.
– Kortisoli lisää erityisesti vyötärörasvaa eli kaikista haitallisinta rasvaa, Heikius sanoi.
Moni tarvitsee tietoista stressitasojen madaltamista – hyvä keino on esimerkiksi jooga.
Lisäksi kortisoli aiheuttaa verenpaineen nousua sekä häiriöitä aineenvaihdunnassa, ruoansulatuksessa ja ruokahalun säätelyssä.
Leptiini ja greliini ovat kaksi hormonia, jotka säätelevät nälkää ja kylläisyyttä.
– Kylläisyyshormoni leptiinin vaikutus laskee, jolloin kestää kauemmin tuntea kylläisyyttä. Nälkähormoni greliinin tuotanto puolestaan kasvaa sillä tavalla, että mieliteot kohdistuvat rasvaiseen ja sokeriseen syömiseen, Heikius kertoi ilmiöstä.
Taltuta stressi näin
Jotta painonpudotus voi käynnistyä, tarvitaan tietoista stressitasojen madaltamista: pysähdy, rauhoitu ja rentoudu.
Muista, että mitä enemmän tuntuu siltä, ettei ole aikaa pitää lyhyttä taukoa, sitä enemmän taukoon on syytä.
Hyviksi havaittuja stressinlievityskeinoja ovat esimerkiksi hengitysharjoitukset, kävelylenkit luonnossa, venyttely ja jooga.
Asia, jonka merkitystä ei voi sivuuttaa, on laadukas ja riittävä uni. Unen aikana keho palautuu, mikä vaikuttaa sekä stressin kokemiseen että painonhallintaan.
Terveyskylän mukaan univajeen yleistyminen on yksi syy lihavuuden yleistymiseen.
– Univaje lisää lihavuuden riskiä lähes kaksinkertaiseksi, sivustolla kerrotaan.
Heikkolaatuinen ruokavalio on omiaan lisäämään rasvaa keskivartaloon.
Myös nämä kerryttävät vatsarasvaa:
1. Liian pitkät ateriavälit
Liian pitkäksi venyvät tauot aterioiden välillä johtavat väistämättä siihen, että ruokaa tulee syötyä liikaa.
2. Höttöhiilarit
Ruokavalio, joka sisältää runsaasti huonolaatuisia, paljon sokeria ja vähän kuitua sisältäviä ”höttöhiilareita”, on omiaan lisäämään vyötärölihavuutta.
3. Ultraprosessoitu ruoka
Samoin rasvan kertymistä keskivartaloon edistävät myös pitkälle prosessoidut valmisruoat.
Lue lisää: Lääkäri kertoo, mitä ei kannata syödä usein – ”On yhteydessä ylipainoon ja lihavuuteen”
4. Sokerijuomat
Kaikki sokeria sisältävät juomat vaikuttavat vyötäröön – myös ne, joita markkinoidaan hyvinvointimielikuvilla.
5. Runsas alkoholinkäyttö
Alkoholi voi olla etenkin keskivartalolihavuudessa merkittävä osatekijä.
6. Passiivisuus
Jos olet ollut täysin liikkumatta, pienikin hyötyliikunnan lisääminen vaikuttaa vyötärölihavuuteen suotuisasti.
7. Tupakointi
On myytti, että tupakka auttaisi painonhallinnassa. Tutkimusten mukaan on viitteitä siitä, että tupakointi päinvastoin lisää keskivartalolihavuutta.