Karu kuva leviää – Espanjan MM-sankarin seinämaalaus töhrittiin

Ferran Torresin kunniaksi tehty seinämaalaus joutui ilkivallan kohteeksi.

Jalkapallo voitti MM-historian epätasaisimmassa loppuottelussa

Espanjan MM-sankari Ferran Torresin kunniaksi maalattu seinämaalaus vandalisoitiin Barcelonassa alle vuorokauden kuluessa sen valmistumisesta.

Katutaiteilija Salvatore Benintenden, eli TVBoyn, maalaamassa teoksessa Torres esiintyi Espanjan paita yllään MM-pokaalin kanssa. Torres ratkaisi Espanjalle maailmanmestaruuden voittomaalillaan MM-finaalissa Argentiinaa vastaan.

Torresin ja pokaalin päälle maalattiin valkoista ja mustaa maalia. Lisäksi seinään kirjoitettiin Espanjaa loukkaava teksti sekä vaatimus katalonialaisista maajoukkueista.

Ferran Torresin muraali ennen.

Ferran Torresin muraali ilkivallan jälkeen.

Ilkivallan taustalla näkyvät Katalonian ja Espanjan pitkään jatkuneet poliittiset jännitteet. Osa katalonialaisista kannattaa alueen itsenäistymistä eikä halua samaistua Espanjan valtioon tai sen maajoukkueeseen.

Vastakkainasettelu kärjistyi vuonna 2017, jolloin Kataloniassa järjestettiin Espanjan tuomioistuimen laittomaksi katsoma itsenäisyysäänestys.

Torres ei tiettävästi ollut ilkivallan henkilökohtainen kohde, vaan maalaus näyttäytyi tekijöille Espanjan maajoukkueen ja valtion symbolina.

Benintende julkaisi sosiaalisessa mediassa kuvan turmellusta maalauksesta. Hän kertoi saaneensa teoksen vuoksi runsaasti solvauksia ja uhkauksia.

Taiteilija suhtautui ilkivaltaan kuitenkin tyynesti. Hän iloitsi siitä, että osa ihmisistä ehti nähdä maalauksen ennen sen tuhoamista.

– Pieni tyttö käveli äitinsä kanssa maalauksen ohi, osoitti sitä ja huudahti: ”Äiti, se on Ferran Torres!” Se hetki oli yhtä arvokas kuin itse teoksen valmistuminen, Benintende kirjoitti.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?