Nyt puhuu lapsen raiskauksesta syytetty Jay Z

Jay Z:tä vastaan nostettiin vuonna 2024 siviilikanne, jonka mukaan hän olisi raiskannut 13-vuotiaan lapsen vuonna 2000.

Tätä miestä syytettiin raiskaajaksi. Sitten kanne vedettiin pois.

Räppäri Jay Z (oik. Shawn Carter) joutui loppuvuodesta 2024 syytteeseen lapsen raiskaamisesta.

Anonyymina pysytellyt nainen väitti siviilikanteessaan, että Jay Z ja lukuisista seksirikoksista syytetty räppäri Sean ”Diddy” Combs olisivat raiskanneet hänet vuonna 2000, kun hän oli vain 13-vuotias.

Helmikuussa 2025 nainen veti kuitenkin itse kanteen pois, eikä hän voinut nostaa sitä enää uudestaan.

Jay Z kiisti syytteen tuoreeltaan. Hän on palannut nyt reilun vuoden takaisiin tapahtumiin GQ:n haastattelussa.

– Se oli raskasta, hyvin raskasta. Sydämeni oli särkynyt, hän kertoo lehdessä tuntemuksistaan.

– Elämme aikaa, kun tuntuu, ettei tällaisten (syytösten) seurauksia juurikaan mietitä. Kaikki tapahtuu niin hetkessä, jos ymmärrät mitä tarkoitan.

Hän sanoo lehdessä olleensa syytöksistä ”holtittoman vihainen”.

– Ei tuollaista voi asettaa toisen niskaan. Tuo on asia, josta pitää olla todella varma. Näin oli ennen. Silloin piti olla supervarma, ennen kuin esittää tuollaisia syytöksiä, Jay Z sanoo GQ:ssa.

Hän kertoo haastattelussa myös, miksei sovitellut asiaa vaan päätti puolustaa itseään.

– Ensinnäkin, minun oli kerrottava vaimolleni (Beyoncélle.) Tiedän, miten raskas taakka se oli perheelleni. En voinut tehdä sitä (sovitella asiaa). Olisin kuollut.

Miljardööri myöntää, että sovittelu olisi ollut halvempaa ja nopeampaa.

– Mutta se ei vaan kuulu DNA:hani, hän perustelee GQ:lle.

Alkuperäisessä siviilikanteessa väitettiin, että Jay Z ja Diddy olisivat huumanneet ja raiskanneet nimettömän tytön MTV Music Awardsin jälkeen vuonna 2000.

Jay Z puolustautui syytteiltä myös tuoreeltaan. Hän kutsui niitä ”kiristysyritykseksi”.

Myös hänen asianajajansa Alex Spiro kutsui väitteitä ”todistettavasti, kiistattomasti valheellisiksi”, minkä lisäksi niiden ”aikajana oli mahdoton”.

GQ:n haastattelussa ei kuitenkaan kerrota lopullista syytä sille, miksi nimetön nainen veti siviilikanteensa pois.

Jay Z:n edustajat pitivät päätöstä kuitenkin ”voittona”.

Räppäri sanoi tuolloin, että tapaus aiheutti traumoja myös hänen vaimolleen, poptähti Beyoncélle ja heidän lapsilleen.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?