Britanniaa Euroviisuissa edustaa tänä vuonna Youtube-nimellä Look Mum No Computer musiikkia tekevä Sam Battle.
Hänen kappaleensa on nimeltään Eins, zwei, drei.
Otsikostaan huolimatta valtaosa kappaleesta lauletaan englanniksi.
Look Mum No Computer tunnetaan nimensä mukaisesti siitä, että hän tekee musiikkia vanhalla elektroniikalla ja ilman tietokonetta. Vehkeisiin kuuluu syntetisaattoreiden lisäksi kaikenlaisia laitteita polkupyöristä Game Boy -pelikonsoleihin.
Viisu oli keskitempoinen popkappale, jonka lavashow’ssa nähtiin koululuokka, valtava syntikka ja eläviä tietokonenäyttöjä.
Viisukansa ei silti lämmennyt kappaleelle.
Se on saanut somessa poikkeuksellisen vihamielisen vastaanoton – jopa briteiltä itseltään.
– Nolla pistettä meille tällä skeidalla. Mitä he oikein ajattelivat, eräs britti ärisee X:ssä.
– Luulin, että tämä tuuba kuulostaisi paremmalta livenä. Ehei, ihan yhtä hirveältä kuin videollakin, toinen siunailee.
– Yksi, kaksi, kolme, festarit on ohi. Heidän onnekseen he ovat jo finaalissa, kolmas kuittailee muistuttaen, että viisujen suurena rahoittajamaana Britannia on aina finaalissa.
– Kuulin juuri Britannian viisun ensimmäistä ja toivottavasti viimeistä kertaa. Voi helvetti, että olen vanha, neljäs päivittelee.
– Taidan perua euroviisusuunnitelmani lauantaille. Tämä on hirveää, ja minä pidän kaikista Britannian esityksistä, viides parahtaa.
– Luojan kiitos Britannia on jo finaalissa... En usko, että he olisivat muuten päässeet. Tämähän on täyttä paskaa, kuudes puuskahtaa.
Kiksukarvaiset tietokonenäytöt eivät pelastaneet esitystä.
– Helvetin kauheaa, eikö, seitsemäs tokaisee.
– Mitä vittua, kahdeksas kysyy.
– Briteillä on jokin outo fetissi nollalle pisteelle tai surkeille sijoituksille. Mitä he muka odottavat lähettämällä tällaisen aivan perseestä olevan esityksen, yhdeksäs päivittelee.
– Tämä on liian kiusallista jopa Euroviisuihin, kymmenes teilaa.
Kuten aina, ei vastaanotto ole kauttaaltaan vihamielinen.
– 12 pistettä Britannialle Britannialta, eräs tsemppaa.
– Hauska heppu Englannista, antakaa hänelle edes muutama piste, toinen kirjoittaa.
– Hänellä on hauskaa, vain sillä on väliä, kolmas päivittää.
Viisujumbon paikkaa ei Look Mum No Computerille silti povata.
Se on vedonlyönnissä tällä hetkellä sijalla 20.
Korkeammalla kuin esimerkiksi ”liian seksikkääksi” tuomittu Norjan Jonas Lovv (sija 21).
Lue lisää: Haarojen kouriminen oli liikaa – Norjan viisuesitys meni uusiksi
Voittomahdollisuudet ovat silti pienemmät kuin prosentti.
Alimpana vedonlyönnissä eli sijalla 30 on tällä hetkellä Azerbaidzanin artisti Jiva. Myös se kilpailee torstaina toisessa semifinaalissa.