Lähde: Eeli Tolvanen löysi uuden NHL-seuran – mojova palkanalennus

Suomalainen sai uuden työpaikan.

Eeli Tolvanen jatkaa uransa New York Rangersissa.

Philadelphia

Eeli Tolvanen, 27, on solmimassa sopimuksen New York Rangersin kanssa. Asiasta uutisoi esimerkiksi The Athletic ja PuckPedia. Jälkimmäisen tietojen mukaan Tolvasen sopimus on vain vuoden mittainen ja arvoltaan 1,5 miljoonaa dollaria.

Seattle Krakenia aiemmin edustanut Tolvanen ottaa mojovan palkanalennuksen. Edellisen kahden vuoden sopimuksensa aikana Tolvanen tienasi noin 3,5 miljoonaa dollaria kaudessa.

Tolvanen oli nyt vapaa agentti.

Suomalaislaituri teki viime kaudella 78 ottelussa 36 (12+24) pistettä. Rangers sai suomalaisen edullisesti, sillä Tolvasen uuden sopimuksen arvon uskottiin liikkuvan edellisen sopimuksen lukemissa.

Useat seurat käyttivät rahansa muihin hyökkääjiin, joten Tolvaselle ei lopulta jäänyt paljoa vaihtoehtoja kauden kynnyksellä.

Tolvasella on siis edessään tärkeä kausi. Hän pääsee näyttämään taitojaan Rangersissa ja vapautuu pelaajamarkkinoille jälleen ensi kesänä.

Tolvanen teki viime kaudella vain 12 maalia, kun sitä edellisellä sesongilla hän heilutti verkkoa peräti 23 kertaa. Maalitahdin kiriminen olisi tärkeää.

Tolvasta kaavaillaan Rangersissa kolmosketjun laituriksi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Eeli Tolvanen

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?