Kommentti: Tässä on Garden-kohun ydin, ja miksi se on myrkkyä Petteri Orpolle

Hallituksen ykköskaarti päätti tuesta Garden Helsinki -hankkeelle puutteellisin tiedoin – tai piittaamatta siitä, että hankkeeseen perehtyneet virkamiehet eivät pitäneet tukea perusteltuna, kirjoittaa politiikan toimittaja Suvi Hautanen.

Pääministeri Petteri Orpo (kok) tekee selkoa eduskunnalle Garden Helsinki -hankkeen tukipäätöksestä tiistaina kesken kesätauon.

Lue tiivistelmä

Garden Helsinki -kohussa raskauttavinta on, että hallituksen johto päätti 35 miljoonan euron ehdollisesta tuesta joko puutteellisin tiedoin tai virkamiesten kielteisistä kannoista piittaamatta.

Hanke ei ollut edennyt normaalissa valmistelussa, ja valtiovarainministeriö tyrmäsi sille haetun valtiontakauksen, mutta silti Garden palasi lobbareiden ja pääministerin kabinetin kautta hallituksen pöydälle.

Pääministerinä Orpo on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta, ja ensi tiistaina eduskunta arvioi, nauttiiko hallitus enää luottamusta.

Pääministeri Petteri Orpo (kok) ja monet kokoomuslaiset ovat vähätelleet Garden Helsinki -monitoimi­areenahankkeesta syntynyttä kohua. Orpo on korostanut, että ”mitään hämärää” asiaan ei liity.

– Tehtiin poliittinen linjaus, ja asia lähti virka­valmisteluun, pääministeri kirjoitti laiturinnokasta lauantaina.

Aiheesta on uutisoitu kesän aikana niin paljon, että punainen lanka on ehtinyt monilta hukkua. Väännetään se siis rautalangasta.

Hallitus päätti avokätisestä tuesta hankkeelle, joka ei ollut edennyt normaalissa valmistelussa ja jonka valtiontakausta valtiovarain­ministeriön virkamiehet pitivät liian riskialttiina. Lisäksi päätös tehtiin lobbareiden tarjoamien tietojen pohjalta.

Pääministeri Petteri Orpon (kok) mielestä Garden Helsinki -päätökseen ei liity ”mitään hämärää”.

Garden Helsinki on hanke, jota on puuhattu lähes 20 vuotta, eikä se ole toteutunut. Sekin kielii jostain.

Vuosina 2021–2024 projektiyhtiö esitti Garden Helsinkiä neljänä perättäisenä vuotena liikunta­paikkojen rahoitus­suunnitelmaan, joka toimi aiemmin pohjana suurten liikunta­paikkojen perustamis­hankkeiden valtionavustuksille.

Hanke ei menestynyt siinä käsittelyssä. Suomen Olympiakomitea ja valtion liikunta­neuvosto eivät ajaneet hanketta, rakennusneuvos Mikko Helasvuo kertoi Ilta-Sanomille perjantaina. Hän vastaa opetus- ja kulttuuri­ministeriössä liikunta­paikka­rakentamisen avustuksista.

Valtionavustusta Projekti GH Oy ei koskaan hakenut Garden Helsingille, Helasvuo sanoi. Edellytyksiä avustuksen saamiselle ei näyttänyt olevan.

Kun hanke ei ollut edennyt normaalia avustusreittiä pitkin, Projekti GH:n hallituksen jäsenenä ja neuvonantajana toiminut Jan Vapaavuori (kok) yritti neuvotella hankkeelle ensin suoraa avustusta ja sitten valtiontakausta valtio­varain­ministeriöstä.

Tietopyynnöllä saaduista sähköposteista käy ilmi, että Vapaavuoren keskusteluissa ministeriön johdon kanssa esiin nousi valtiontakaus suoran tuen sijaan. Taustalla oli valtion heikko taloustilanne. Takauksessa valtio olisi siis joutunut maksajaksi, jos hankkeesta vastaavat eivät olisi selvinneet lainastaan.

Kun valtiovarainministeriön rahoitus­markkina­osasto pääsi tutustumaan Garden Helsingin 110 miljoonan euron valtion­takaushakemukseen, se totesi, että hankkeessa on suuria riskejä, eikä valtion kannata lähteä sitä tukemaan. Valtiovarainministeri Riikka Purra (ps) kuunteli virkamiehiä eikä lämmennyt hankkeelle.

Garden Helsinki -hanketta lobannut ex-kokoomusministeri Jan Vapaavuori sai syötettyä hankkeen tuen kokoomuksen puoliväliriihitavoitteisiin.

Kielteinen vastaus ei kelvannut Vapaavuorelle. Hän ryhtyi edistämään hanketta pääministeri Orpon kabinetin kautta ja sai syötettyä Gardenin kokoomuksen puoli­väli­riihitavoitteisiin. Puoliväli­riihessä keväällä 2025 hallitus päätti loppuvaalikauden rahanjaon suurista linjoista.

Ennen puoliväliriihtä hallituspuolueiden erityis­avustajat neuvottelivat investointi­ohjelman laajennuksesta. Ohjelmassa jaetaan 4,7 miljardia euroa valtion rahaa muun muassa tiehankkeisiin. Ne rahoitetaan valtion omaisuudesta saaduilla tuloilla.

Hallituspuolueiden puheenjohtajien pöydässä erityis­avustajien neuvottelemat lisäykset investointiohjelmaan kuitattiin hyväksytyiksi.

Raskauttavaa on se, että Garden Helsinki -hanke, joka ei ollut neljänä vuotena edennyt opetus- ja kulttuuri­ministeriön normaalissa liikuntapaikka­rakentamisen valmistelussa ja joka oli saanut tyrmäyksen valtiovarain­ministeriöltä, palasikin takaoven kautta neuvottelupöytään.

Minkälaisten tietojen pohjalta hallituspuolueiden puheenjohtajat Orpo, Purra, Rkp:n Anders Adlercreutz ja Kd:n Sari Essayah päättivät myöntää Garden Helsingille 35 miljoonaa euroa ehdollista valtionavustusta?

Oliko heidän tiedossaan, että valtiovarain­ministeriössä hankkeelle haettua valtion­takausta pidettiin liian riskialttiina ja että opetus- ja kulttuuri­ministeriön liikuntapaikka­rakentamiseen perehtyneet virkamiehet eivät olleet nähneet avustukselle perusteita? Purra ainakin on ollut ministeriönsä kannasta tietoinen.

Hallituspuolueiden puheenjohtajat Sari Essayah (kd), Riikka Purra (ps), Petteri Orpo (kok) ja Anders Adlercreutz (r) päättivät ehdollisesta tuesta Garden Helsingille hallituksen puoliväliriihessä huhtikuussa 2025.

Päätöksentekoa penkoessa on selvinnyt, että projektiyhtiön lobbarit ovat tarjonneet Garden Helsinki -hankkeesta virheellisiä tietoja päättäjille.

Helsingin kaupungin päättäjille Garden Helsingin puuhamiehet väittivät hakeneensa hankkeelle liikuntapaikka­rakentamisen valtionavustusta, mikä ei ollut totta. Lisäksi he väittivät, että opetus- ja kulttuuri­ministeriö todennäköisimmin myöntää hankkeelle tuen ja vain summan suuruus oli auki. Todellisuudessa asiat olivat päinvastoin.

Tämä ei ollut kaupungin päätöksen­teossa sivuseikka, sillä tonttikaupan eteneminen oli sidottu siihen, että hankkeen rahoitus saadaan järjestettyä.

Vapaavuoren valtiovarain­ministeriölle ja Orpon esikunnalle toimittamassa Garden Helsinki -hankkeen esittelyssä väitetään, että hankkeen työllistämis­vaikutus olisi 7 000–8 000 henkilö­työvuotta rakentamisen aikana ja 1 800 henkilötyövuotta vuosittain toiminnan aikana. Helsingin kaupunki arvioi vaikutukset huomattavasti pienemmiksi. Vaikuttaakin siltä, että hallitukselle myytiin näyttäviä työllisyyslukuja kasvuriihen alla.

Kuluneella viikolla Orpo on toistuvasti puhunut hankkeen kokoluokan puolittumisesta ja sanonut pitävänsä epätodennäköisenä, että hanke saisi aiemmin luvatun 35 miljoonan euron tuen, koska luvatut työllisyysvaikutukset eivät olekaan toteutumassa.

Garden Helsinki -hankkeen lobbarit ovat siis syöttäneet päättäjille tietoa, jonka pääministerin esikunta ja pääministeri itse näyttävät ostaneen ilman kriittistä arviointia.

Joko hallituksen ykköskaarti päätti tuesta Garden Helsinki -hankkeelle hatarilla tiedoilla tai välittämättä siitä, että hankkeeseen perehtyneet virkamiehet eivät pitäneet tukea perusteltuna.

Kummatkin vaihtoehdot ovat huolestuttavia – ja jälkimmäinen vielä huolestuttavampi.

Siinä Orpo on oikeassa, että kritiikki koskee juuri sitä, miten päätös syntyi. Pääministerinä hän on vastuussa hallituksensa päätöksenteosta.

Nyt ”tyypillinen kesäkohu” on edennyt siihen pisteeseen, että ensi tiistaina hallitus selvittää Garden Helsinkiä koskevaa päätöksentekoa eduskunnalle poikkeuksellisesti kesken kesätauon.

Sen päätteeksi kansanedustajien on arvioitava, onko tällainen päätöksenteko maan tapa vai onko hallitus menettänyt luottamuksensa. Avainasemassa ovat hallituspuolueiden kansanedustajat, joilla on eduskunnassa enemmistö.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?