Häkkänen ei tiedä, tiesivätkö Orpo ja Valtonen Israel-sopimuksesta – vastaa nyt kritiikkiin

Puolustusministeri Antti Häkkäsen mukaan Israel-yhteistyötä koskevan pöytäkirjan jatkaminen ei ollut uusi poliittinen linjaus.

Puolustusministeri Antti Häkkänen vastasi kysymyksiin eduskunnassa.

Puolustusministeri Antti Häkkänen (kok) ei osaa sanoa, tiesivätkö pääministeri Petteri Orpo (kok) ja ulkoministeri Elina Valtonen (kok) Suomen ja Israelin puolustusmateriaaliyhteistyötä koskevan yhteisymmärryspöytäkirjan jatkamisesta.

Häkkäseltä kysyttiin tiistaina eduskunnassa, olivatko pääministeri ja ulkoministeri tietoisia vuonna 2024 tehdystä ratkaisusta.

– En osaa sanoa, onko virkareittiä pitkin mennyt tietoon, mutta tässä on kyse siitä, että ylläpidetään nykytasoa. Eli ei ole kyse varsinaisesti mistään muutostilanteesta, Häkkänen vastasi toimittajille.

– Jos me olisimme päättäneet, että lähdetään ajamaan alas ja perumaan ilmapuolustusjärjestelmän käyttöönotto, se olisi ollut iso linjanveto. Se olisi varmasti pitänyt käsitellä raskaammin ja perusteellisemmin.

Vihreät ja vasemmistoliitto ovat arvostelleet sitä, että Suomi jatkoi Israelin kanssa tehtyä pöytäkirjaa Gazan sodan aikana ja ettei asiasta kerrottu julkisuuteen.

Kritiikkiä on herättänyt myös se, että aiempien viisivuotisten kausien sijaan uusi pöytäkirja tehtiin kymmeneksi vuodeksi, vuoteen 2034 saakka.

Vasemmistoliitto on vaatinut selvitystä siitä, ketkä hallituksessa ja Suomen ulkopoliittisessa johdossa tiesivät asiasta. Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö on syyttänyt hallitusta salailusta ja vaatinut Suomea irtautumaan pöytäkirjasta.

Häkkänen torjuu kritiikin siitä, että kyse olisi ollut uudesta Israel-poliittisesta linjauksesta. Hänen mukaansa kyse oli jo olemassa olevan puolustusmateriaaliyhteistyön jatkamisesta.

Hän viittaa erityisesti Sanna Marinin (sd) hallituksen aikana päätettyyn Daavidin linko -ilmatorjuntajärjestelmän hankintaan.

– Tämä Daavidin linko -asehankinta, jonka Marinin hallitus teki, niin sehän on käytännössä vuosikymmenten asehankinta. Senkin takia tämä on vähän pidempi sopimus. Siinä ei ole sinänsä mitään kummallista.

Häkkäsen mukaan pitkät asejärjestelmähankinnat edellyttävät jatkuvaa huoltoa, ohjelmistopäivityksiä ja teknisen tiedon vaihtoa.

Hän sanoo, että pöytäkirjan voimassaolon päättyminen olisi käytännössä halvaannuttanut asejärjestelmien ylläpitoon liittyvän yhteistyön.

– Meidän piti jatkaa toimintaa. Se on ihan normaalia.

Häkkänen ei hyväksy arvostelua siitä, ettei pöytäkirjasta tiedotettu.

– Näistä asiakirjoista, joissa ylläpidetään nykytason toimintaa, ei ymmärtääkseni aiemminkaan ole informoitu.

Hän kiisti, että tiedottamatta jättäminen olisi johtunut Israel-yhteistyön poliittisesta arkaluontoisuudesta.

– Siitä ei ole varmastikaan kyse.

Häkkäseltä kysyttiin myös, näkeekö hän moraalista ongelmaa siinä, että pöytäkirjaa jatkettiin Gazan sodan aikana.

Häkkänen ei vastannut moraalikysymykseen suoraan, vaan haastoi vihreät ja vasemmistoliiton kertomaan, haluavatko ne lopettaa Israelista hankittujen asejärjestelmien käytön ja ylläpidon.

– Jos halutaan, että keskeytetään ja perutaan nämä kaupat, niin silloin pitää ääneen sanoa se, että nämä pitää perua.

Hänen mukaansa tällainen ratkaisu aiheuttaisi ”maanpuolustukselle ja Suomen turvallisuudelle merkittävää riskiä”.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?