Toimitusjohtajalla natsasi ravurin rattailla – ”Ei ollut hädän päivää”

Keskiviikkona nähtiin myös siskosten kaksoisvoitto.

Teemu Keskitalolla, 33, on kaksi roolia Suomen raviurheilussa. Hän työskentelee Lappeen radan toimitusjohtajana sekä urheilee ohjastajana ja valmentajana.

Keskiviikkona tuli onnistuminen urheilupuolella. Keskitalo ajoi T65-voiton Vermossa Ismo Truhposen valmentamalla Onon Nopsavauhdilla.

Kuski kannusti väkivahvan ajokkinsa ykköseksi kärjen rinnalta.

– Juoksupaikka ei huolestuttanut, mutta se vähän huolestutti, kun lähtö otettiin kerran takaisin. Pruuvasin oria niin että tänään lähdetään kovaa liikkeelle, ja siitä meinasi tulla turhankin paljon painetta. Laukka oli tosi lähellä kiihdytyksessä, joten taktiikka muuttui.

Valmentaja Truhponen antoi kuskille pätevät ohjeet ennen kisaa.

– Hän sanoi, että aja viimeinen kurvi varman päälle kun siinä on tullut laukkoja. Kun suora aukesi, avasin hevoselta korvat ja se vastaili tosi varmasti muille. Ei ollut hädän päivää.

Keskitalo povasi, että Onon Nopsavauhti voi päästä pitkälle.

– Tosi lahjakas hevonen. Olen uskonut pitkin uraa, että siitä tulee hyvä. Ruuna kehittyy koko ajan, ja sillä on hyvät vauhdit sekä jakso.

Keskitalo on ohjastanut urallaan vajaat 2900 lähtöä. Voittoja on kasassa 162.

Kuuma-cupin finaali oli illan ykköskisa. Kymppitonnin arvoisen voiton vei Emma Väreen ohjastama ja valmentama yllättäjä Yosemite Sam.

Väre sai ajokkinsa terävästi liikkeelle ja kärkeen. Lopullinen juoksupaikka oli johtavan takana, mistä kiriluukku aukesi kreivin aikaan.

– Kerrankin Foreca piti paikkansa! Hevosella on hengityksen kanssa vähän ongelmia ja siksi kuiva pakkaskeli suosi sitä, Väre kertoi.

– Juoksu meni kuin elokuvissa, ja hevonen kiitti siitä.

Die Zarin kiri erittäin lennokkaasti kakkoseksi.

Hopeadivisioonan karsinnassa alkoi tuoksua yllätys, kun Callela Ikarosta ei päästetty kärkipaikalle ja suursuosikki jäi johtavan rinnalle. Se taisteli hienosti, mutta ei mahtanut mitään Amazing Playerin loppuvedolle.

Viime keväänä Seinäjoki Racessakin kilpaillut Amazing Player piti taukoa kilpailuista kesällä. Keskiviikon voitto oli Irina Sarinin suojatille syksyn toinen.

– Ruunasta jäi hyvä kuva. Se on ihan ykkössarjan hevosia, ohjastaja Jarmo Saarela sanoi.

Amazing Playerin voittosumma ylitti 150 000 euron rajan, joten ykkössarjat kutsuvatkin jatkossa.

Tommi Kylliäinen hälytettiin Brameen rattaille, kun Ari Moilanen oli estynyt. Kylliäinen käytti tilaisuuden tehokkaasti hyväkseen ja kannusti laina-ajokkinsa niukkaan voittoon pronssidivisioonan karsinnassa. Vetoapua matkalla tarjonnut Rankkari haastoi selvästi parhaiten.

– Miellyttävä hevonen, juuri sellainen kuin valmentaja sanoi. Hän sanoi, että hevonen on nopea mutta vaatii hyvän juoksun, Kylliäinen sanoi Kaisa Tupamäki-Kukkamon tallin Brameesta, jonka edellinen voitto oli huhtikuulta.

Valmentaja puolestaan tuumi, että talvikelit suosivat Brameeta. Ruuna polkee hokkikengillä kutakuinkin samaa kyytiä kuin kesäbalanssissa.

Ikäluokkalähdöissä juosseelta Fortnitelta odotettiin voittoa, kun vastus helpottui edelliskilpailuista. Tamma kiitti ohjastaja Olli Koivusta maukkaasta selkäjuoksusta ja kiri varmaan voittoon.

Fortnitea valmentaa Harri Koivunen.

– En oikein tiennyt miten hevonen käyttäytyy nelosradalla voltissa, mutta Vermossa on hyvin tilaa ja ongelmia ei tullut. Saatiin tasainen juoksu parijonossa ja hevonen näytti hienoa asennetta loppusuoralla, Olli Koivunen sanoi.

Bigwig Swamp oli Fortniten tavoin vedonlyöjien kuuma vinkkihuuto keskiviikkona. Oona Halme onnistui laukkaherkän ruunan rattailla hienosti ja narutteli sen selvään voittoon. Parhaiten kiritti isosisko Henna Halmeen ajama Space Oddity.

– Vähän kauhistutti matkalla, että onko hevonen liiankin terävänä tänään. Viimeisessä kurvissakin piti olla rauhassa vielä. Viimeksi siinä tuli laukka, joten iso kivi tippui sydämeltä, kun nyt päästiin ravia.

Siskosten ajama kaksoisvoitto ei ole jokapäiväistä herkkua.

– Tuntuu aina ekstrahyvältä, kun saadaan näyttää miehille!

Oikea T65-rivi, Vermo 4.12.

T65-1: 6 Bramee

T65-2: 4 Fortnite

T65-3: 2 Onon Nopsavauhti

T65-4: 3 Bigwig Swamp

T65-5: 10 Amazing Player

T65-6: 6 Yosemite Sam

Kuusi oikein -tuloksille: 2248,52 euroa

Viisi oikein: 39,35 e

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?