Tähti
Sunrise Fria muistetaan ravurina, jonka rattailla Iivo Niskanen ohjasti ensimmäisen voittonsa syyskuussa. Niskanen piilotti ajokkinsa sisäradan syövereihin pitkäksi aikaa tuolloin ja kannusti sen lennokkaaseen kirivoittoon loppusuoralla.
Lauantaina Oulussa Sunrise Fria toisti tempun vastaavanlaisella suojajuoksulla, tällä kertaa kertaa huippuohjastaja Hannu Torvinen kyydissään.
Onnistuminen tuli arvokkaaseen paikkaan. Ponsse-cupin loppukilpailun voitosta palkittiin peräti 12 000 eurolla. Potti yli tuplasi hevosen uran palkintosumman.
– Voisiko jopa sanoa, että Iivo sytytti hevosen hirmulentoon. Se oli hieno ajo silloin, Torvinen fiilisteli voittajahaastattelussa lauantaina.
Valmentaja Petra Kivimaa oli onnesta ymmyrkäisenä yllätysvoiton jälkeen.
– En tajua, mitä oikein tapahtui. Alkukesästä ei pärjätty edes Haapajärven raveissa. Aika uskomattomalta tuntuu!
Puheenaihe
Pohjois-Ruotsissa Bodenissa valmentavan Sandra Erikssonin hevosilla kulkee. Kaudesta on tulossa tallin historian paras sekä voittosummalla että voittojen määrällä mitattuna. Ykkösiä on kasassa lähes 40 ja palkintopotti on jo ylittänyt kolmen miljoonan kruunun rajan.
Sandra Eriksson ja Gorm.
Oulussa tuli voitto kylmäverisellä Gormilla, jonka Eriksson on nostanut hienolle tasolle loukkaantumisen aiheuttaman pitkän kilpailutauon jälkeen. Voitto oli valjakon ensimmäinen yhdessä.
– Hevosen kanssa on tehty paljon töitä. Tuntuu hienolta myös omistajien puolesta, että ori on tullut takaisin.
Tallin Oulussa kilpailleesta kaksikosta B.Sacamano säesti hienosti maratonmatkan hopeasijalla.
Eriksson voitti Äimärautiolla ensimmäistä, mutta tuskin viimeistä kertaa urallaan. Hänessä on ainesta yhdeksi pohjoisen ravien tulevista keulakuvista.
Tyyli
Ruotsalaisvieras Last Dying Breathin juoksussa alku meni täysin pommiin. Hevonen steppaili laukan partaalla kiihdytyksessä ja jäi kauas kärjestä.
Mutta kun voimaa piisaa, sitä on hyvä käyttää. Ori runttasi 1300 metrin kirinsä mahtavasti perille ja puristi väkisin B.Sacamanon edelle kalkkiviivoilla.
Hanna Olofssonin ohjastamaa tarmonpesää ohjasti lauantain ykköskuski Hannu Torvinen.
– Toisessa lähtöyrityksessä oltiin myöhässä ja tuli pieni laukka. Hyväntuntuinen hevonen, joka varmasti pärjää jatkossakin, ohjastaja tuumi.
Yllätys
Issakan Valon lähtölaukka ei yllättänyt, mutta ohjastaja Iikka Nurmosen mukaan syy oli perin harvinainen.
– En osaa sanoa mistä johtuu, mutta hevonen säikähti paljon jotain ja teki erikoisen laukan. Se ravasi muuten tosi hyvin ja teki kovan juoksun. En ole vieläkään huolissani, vaikka epäonnistumisia tulee, Nurmonen sanoi TotoTV:ssä.
Studiossa spekuloitiin, olisiko herkkä ori säikähtänyt pöllyä, jota matkaan kiihdyttänyt lähtöauto nosti radan pinnasta.
Sanottua
– Kun saatiin hokit alle ja kunnon pito rataan, alkaa tehot löytyä koneesta, Jukka-Pekka Kauhanen sanoi toisen kilpailunsa joulukuussa voittaneesta Stonecapes Vincensistä.
Pettymys
Tangen Ovelle tyrkytettiin menestystä suosikki Issakan Valon laukattua, mutta kuti jäi pahoin piippuun kirivaiheessa.
Santtu Raitala tarjosi Kenzo Benois'lle nappireissun kärjen tuntumassa toisella radalla, mutta normaalisti vahva hevonen ei saanut hippaa kärkihevosista kirissä. Kuskin mukaan ori oli toisohjainen.
Ensi kerralla
Zander H kehitti komean loppuvedon ihan hänniltä jopa viidettä rataa pitkin pinkoen ja ehti neljänneksi. Ruuna jatkaa huippuiskussa, vaikka parista edellisestä kilpailusta ei ole tullut totosijoja.
Pitkältä tauolta palannut Al’s Boozy Suzy runnoi vahvasti kolmanneksi hänniltä ja hävisi vain hurjalle ruotsalaiskaksikolle Last Dying Breath–B.Sacamano. Tamma palaa voittajaksi jo Seinäjoella maanantaina?
Kings Witchille näytti jäävän reilusti voimia talteen kärkirintaman takana.
Oikea T75-rivi
T75-1: 2 Honey Trix
T75-2: 2 Gorm
T75-3: 2 Stonecapes Vincens
T75-4: 10 Moon Riding High
T75-5: 10 Last Dying Breath
T75-6: 9 Sunrise Fria
T75-7: 2 Combat Fighter
Seitsemän oikein -tuloksille: 297,83 euroa
Kuusi oikein: 4,60 e
Viisi oikein: ei voitto-osuutta