Saudi-Arabiassa piilee uhkakuva Sami Pajarin mestaruus­haaveille – Jari-Matti Latvala täräytti suorat sanat: ”Sinne ei voi mennä”

Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala ruotii Sami Pajarin mahdollisuuksia mestaruustaistossa.

Sami Pajari säilytti johtoaseman.

Lue tiivistelmä

Sami Pajari nousi MM-sarjassa toiseksi voitettuaan Jyväskylän MM-rallin, mutta Saudi-Arabian osakilpailun mahdollinen peruuntuminen uhkaa hänen mestaruushaaveitaan.

Toyotan tallipäällikkö Jari-Matti Latvala sanoo, ettei Saudi-Arabiaan voi nykyisessä turvallisuustilanteessa mennä.

Pajari on 30 pisteen päässä sarjaa johtavasta Elfyn Evansista.

Latvala uskoo, että ensi vuonna Pajarilla on realistisempi mahdollisuus taistella maailmanmestaruudesta.

Suomen uusi rallikyky Sami Pajari nousi MM-sarjan kokonaiskilpailussa toiseksi voitettuaan Jyväskylän MM-rallin.

Pajari on nyt 30 pisteen päässä sarjaa johtavasta Elfyn Evansista. Suomalainen on noussut mukaan jopa maailmanmestaruustaisteluun, mutta hänen MM-haaveidensa yllä leijuu yksi uhkakuva.

Kaudesta on jäljellä neljä osakilpailua. Viimeiseksi on määrä ajaa Saudi-Arabian MM-ralli marraskuussa. Kisan toteutuminen on kuitenkin epävarmaa alueen kehnon turvallisuustilanteen vuoksi.

Kun katsotaan turvallisuuspuolta, niin tällä hetkellä mielestäni sinne ei voi mennä.

Jos Saudi-Arabian kilpailu peruttaisiin, Pajarille jäisi yksi osakilpailu vähemmän aikaa kuroa Evansin etumatkaa kiinni.

Myös Saudi-Arabian F1-osakilpailu peruttiin Lähi-idän kärjistyneen turvallisuustilanteen vuoksi.

Toyotan tallipäälliköllä Jari-Matti Latvalalla on selkeä näkemys siitä, pitäisikö rallia nykytilanteessa järjestää.

– Kun katsotaan turvallisuuspuolta, niin tällä hetkellä mielestäni sinne ei voi mennä, Latvala sanoo.

– Varmasti siellä on halua järjestää ralli. Mutta jos F1-osakilpailuakaan ei ajettu siellä, niin miksi ralli ajettaisiin? Jos sodat loppuvat ja tilanne rauhoittuu, ralli luultavasti toteutuu.

Latvalan mukaan Saudi-Arabian rallin mahdollinen peruuntuminen ei silti veisi Pajarilta kaikkia mahdollisuuksia taistella maailmanmestaruudesta.

– Ei se välttämättä olisi täysin ohi. Se vaatii Evansilta yhden virheen, ja sellainen voi sattua milloin vain.

– Mutta jos maailmanmestaruus ratkaistaan tasaisella suorittamisella, peruuntuminen vaikeuttaisi Pajarin tilannetta entisestään.

Sami Pajari juhli uransa toista MM-rallin osakilpailuvoittoa sunnuntaina.

Latvala muistuttaa, että Pajarin tilanne on muuttunut kauden aikana täydellisesti. Kauden avaus Monte Carlossa päättyi suomalaisen osalta pisteittä kahden ulosajon jälkeen.

Latvalan mukaan avauskisan jälkeen jotkut pohtivat jopa sitä, pitäisikö Pajari siirtää takaisin WRC2-luokkaan keräämään kokemusta.

– Siinä käytiin paljon keskusteluja Samin kanssa ja katsottiin eteenpäin, miten tiimi pystyy tukemaan häntä. Hän suoriutui Ruotsissa kovan paineen alla hyvin, ja siitä se lähti, Latvala kertoo.

Sen jälkeen Pajari on nostanut tasoaan valtavasti. Ensin hän osoitti pystyvänsä tasaisiin suorituksiin, mutta kauden edetessä löytyi myös voittamiseen tarvittava vauhti.

– Sitten heräsi kysymys, löytyykö hänestä tasaisuuden lisäksi voittaja-ainesta. Se löytyi Virossa ja heti perään Suomessa. Samilla on huikean hyvä kasvutarina, ja kaikki ominaisuudet ovat kohdallaan.

Latvala pitää Evansia silti erittäin vaikeana vastustajana, joka parhaimmillaan kerää tasaisesti pisteitä.

– Evansilla kävi Jyväskylässä tuuri, kun hän meni nurin ja pääsi jatkamaan. Jos hänelle tulee yksi keskeytykseen johtava ulosajo, Sami on täysin pelissä mukana.

Pajari kaasutti voittoon Jyväskylässä.

Jos Evans jatkaa varmoja suorituksiaan, Pajarin on voitettava kilpailuja ja päihitettävä hänet ajamalla.

– Ei se mahdotonta ole, mutta se vaatii Samilta huippusuorituksia kaikissa jäljellä olevissa kilpailuissa. Tämä alkaa näyttää kahden kaupalta.

Tallipäällikön mukaan tämä kausi on Pajarille yhä ennen kaikkea oppivuosi, ja realistisempi mestaruusjahti saattaa olla edessä ensi vuonna.

– Sanotaan näin, että ehkä tämä vuosi on vielä kokemuksen keräämistä. Ensi vuonna Samilla on realistisempi sauma maailmanmestaruuteen.

Hän näkee nuoressa suomalaisessa kuitenkin paljon samoja ominaisuuksia kuin Kalle Rovanperässä.

– Sami on rauhallinen, ei tunne paineita ja pystyy sopeutumaan vaikeisiin tilanteisiin. Ainekset ovat sellaiset, että hänestä voidaan saada seuraava suomalainen rallin maailmanmestari.

Myös Jari-Matti Latvala pääsi rattiin Jyväskylässä. Hän voitti WRC2-kilpaluokan osakilpailun.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?