Hollannin keskuspankki on siirtänyt miljardien eurojen arvosta kultavarantoja pois Yhdysvalloista ja Kanadasta, kertoo brittilehti The Guardian.
De Nederlandsche Bank (DNB) perustelee toimea ”geopoliittisella epävakaudella”.
Kultaa siirrettiin maaliskuun ja elokuun välillä 86 tonnia, osa siitä Hollannin keskuspankkiin ja osa Britannian keskuspankkiin.
Osa kullasta siirtyi harkkoina, mutta osa myytiin Yhdysvalloissa ja ostettiin takaisin Euroopassa.
Ilmoitus tulee keskellä Yhdysvaltain ja Kanadan käynnissä olevaa kauppasotaa, joka on kiristänyt maiden välejä.
Hollannin keskuspankin mukaan kultavarat ovat paremmin realisoitavissa Britanniassa.
– Tämän takia ne ovat nopeimmin DNB:n käytettävissä kriisitilanteessa, pankki totesi lausunnossaan keskiviikkona.
DNB:n varannoissa on yli 612 tonnia kultaa. Lähes kolmannes varannoista on Hollannissa.
Suomen Pankin hallussa on 44 tonnia kultaa. Osa kultaharkoista on Suomen Pankin omissa holveissa, mutta osa on hajautettuna eri maihin.
– Kullan maantieteellinen hajauttaminen on ollut Suomen Pankilla periaatteena jo pidempään, Suomen Pankin viestinnästä kerrotaan.
Suomen kultaa on Britannian, Ruotsin, Yhdysvaltojen ja Sveitsin keskuspankeissa.
Säilytyksessä olevien kultamäärien osuuksia tai tarkkaa sijaintia ei kerrota.
Kulta on viime vuosina kallistunut, kun sijoittajat etsivät rahoilleen turvaa maailmanpoliittisten ja taloudellisten jännitteiden keskellä.