Huuhkajien maalivahtivalmentajana toiminut Jyri Nieminen jättää tehtävänsä.
Nieminen toimi maajoukkueen valmennusryhmässä tuoreimmissa MM-karsinnoissa ja tämän vuoden A-maaotteluissa. Hän siirtyi kesällä Ranskan pääsarjassa pelaavan AS Monacon valmennusryhmään. Tämän myötä hän joutuu jättämään tehtävänsä Suomen A-maajoukkueessa.
– Jyri Nieminen on superammattilainen ja hieno persoona. Harmi, että hän jättää meidät, mutta sellaista on huippujalkapallo. Hän otti ison askeleen omalla urallaan ja kunnioitamme sitä. Olemme todella kiitollisia, että Jyri oli mukanamme, Huuhkajien päävalmentaja Jacob Friis sanoo.
Suomen jalkapallomaajoukkueen uudeksi maalivahtivalmentajaksi on valittu saksalainen Dennis Neudahm, joka työskentelee seurajoukkuepuolella 2. Bundesliigan FC Nürnbergissa.
– Onneksi löysimme Denniksen, johon pätevät samat määritelmät kuin Jyriin: huippuammattilainen ja hyvä tyyppi. Saimme paljon suosituksia eri puolilta ja keskustelujen aikana selvisi, että Dennis tulee istumaan hyvin valmennustiimiimme. Hän on käynyt saksalaisen maalivahtivalmennuskoulun, joka on tunnetusti erittäin korkealaatuinen. Olen erittäin iloinen, että Dennis tulee mukaan toteuttamaan yhteistä tavoitettamme, Friis kertoo.
Neudahm, 39, on työskennellyt Huuhkajien pelaajan Adam Marhievin edustamassa FC Nürnbergissa vuodesta 2020 alkaen. Sitä ennen Neudahm toimi TSG Hoffenheimin organisaatiossa maalivahtien kanssa useissa eri ikäluokissa.
Neudahm on mukana, kun Suomen taival käynnistyy UEFA Nations Leaguessa syys-lokakuun vaihteessa. Suomi kohtaa avausottelussaan San Marinon vieraissa 26. syyskuuta, jonka jälkeen Huuhkajat saa Helsingin Olympiastadionilla vastaansa Valko-Venäjän 29. syyskuuta ja Albanian 3. lokakuuta.