98. The Faraway Tree Collection, Enid Blyton

Enid Blytonin tunnettuja kirjasarjoja ovat Viisikko-, SOS-, Salaisuus-, Seikkailu- ja Arvoitus-sarjat. (Säästyin asian googlaamiselta, sillä satuin törmäämään tietoon Kirjatoukan blogissa lukiessani sieltä ihan muita juttuja.) Mainitut kirjasarjat ovat suosittuja. Näistä etenkin Viisikko-sarja on kuulunut tiiviisti lapsuuteni lukukokemuksiin. Osittain myös muutkin mainitut. Siksi minusta olikin kovin eriskummallista, että brittiläisellä kirjalistalla komeili Enid Blytonilta minulle täysin tuntematon kirjasarja The Faraway Tree Collection.

Tästä heräsi kaksi suurta kysymystä:
1. Onko tämä listalle päässyt sarja siis vielä parempi kuin muut Blytonin sarjat?
2. Jos tämä on kerran vielä parempi, niin miksi sitä ei ole lainkaan suomenettu?

Metsästin tätä kirjaa käsiini jo viime vuonna. Luulenpa, että en voi syyttää huonosta jahtimetsästyksestä muuta kuin PIKI-verkkokirjaston huonoa hakutoimintoa. Kirja nimittäin oli pääkirjastossa hyllyssä, vaikka sen löytäminen verkkokirjaston hakupalvelulla ei ollutkaan mikään helppo tehtävä. Yllä esitettyjen kysymysten vuoksi, halusin kuitenkin saada kirjan käsiini vaikeuksista lannistumatta. Ehkä luvassa on Viisikkoakin parempi mysteerejä ratkova lapsikatras.


Faraway Tree Collection on yksiin kansiin koottuna kolme taianomaista lastenkirjaa. Mukana ovat teokset The Enchanted Wood, The Magic Faraway Tree ja The Folk of the Faraway Tree. Wikipedia paljastaa, että sarjaan on olemassa vielä neljäs osa, Up the Faraway Tree, mutta en tiedä miksi se ei ole päässyt mukaan kokoelmaan.

Tarina on suunnattu selkeästi nuoremmalle yleisölle, kuin Blytonin mysteerien ratkaisemiseen keskittyvät seikkailusarjat. Kirjat eivät sijoitu oikeaan maailmaan, vaan päähenkilöt sukeltavat sujuvasti fantasiamaailmaan asiaa kummemmin kummastelematta. Sisarukset Jo, Bessie ja Fanny huomaavat muuttaneensa asumaan lumotun metsän viereen. Metsässä kasvaa jättimäinen taikapuu, jonka latva ylettyy pilviin asti. Pilvien yläpuolelle vaihtuu ajoittain erilaisia maita, kuten "Tee-mitä-lystäät", "Ota-mitä-tarvitset" ja "Synttärimaa", jonne pääsee vain jos mukana on joku jolla sattuu olemaan syntymäpäivä. Kaikki puunlatvaan saapuvat maat eivät ole miellyttäviä paikkoja, ja lapset joutuvatkin välillä pulaan koettaessaan päästä takaisin kotiin.

Tuttua Enid Blytonia teoksessa ovat vahvat sukupuoliroolit sekä ainainen syömisen miettiminen ja ruoalla mässäily. Molemmat johtuvat tietysti kirjoittamisen ajankohdasta. Kokoelman teokset ovat ilmestyneet 1939-1946, jolloin sukupuolten tasa-arvo ja kylläinen maha eivät ole olleet itsestäänselvyyksiä.

Teksti on helppolukuista englantia. Yksi juttu jäi askarrtuttamaan mieltä. Eräs lasten syömä herkku on nimeltään "Google buns". Onko Google-hakukone siis nimetty näiden pullien mukaan, vai mistä on kyse?

Vastaukset kysymyksiin:
1. Faraway Tree painii eri sarjassa Blytonin muista teoksista. Kokoelma on tyylillisesti hyvin kaukana esimerkiksi Viisikosta, on siis vaikea arvioida sen paremmuutta. Tämä on varmasti kuulunut monen britin lapsuuteen ja päätynyt listalle sen vuoksi.
2. Suomentamattomuudelle en keksi järkevää selitystä. Ehkä en vain googlailusta huolimatta onnistunut löytämään tietoa suomennoksesta? Tämä satumainen seikkailu kelpaisi varmasti suomalaislapsillekin.

94. Kolme muskettisoturia, Alexandre Dumas

Kolme muskettisoturia on viimeinen 2011 vuoden puolella aloitettu klassikkoteos, jonka sain loppuun tämän vuoden puolella. Nyt on kaikki roikkuvat narunpäät saatu mukaan solmuun ja seuraavat kuusi kirjaa pääsen valitsemaan täysin puhtaalta pöydältä.

Tämä teos ei jäänyt roikkumaan sen vuoksi, että se olisi ollut jotenkin tylsä tai äärimmäisen hidas. Kuuntelin teosta audiokirjana, ja muskettisoturien tarina jäi siis vähän itse luettujen kirjojen jalkoihin. Erityishaastetta toi audiokirjan englanninkielisyys. Löysin audiokirjan Librivox-palvelusta, josta kirjoja saa ladata ilmaiseksi. Siellä vapaaehtoiset ovat lukeneet ääneen yksittäisiä lukuja klassikkokirjoista, joiden tekijänoikeusaika on siis jo ummessa. Lukija vaihtui yleensä vähintään parin luvun jälkeen, mikä alkoi minua jo vähän ärsyttää. Siispä kuuntelu jäikin vähemmälle ja vähemmälle... Kun nyt sain Moby Dickin päätökseen, päätin lukea ihan itse ja suomeksi loppuosan Muskettisotureista.

"Yksi kaikkien, ja kaikki yhden puolesta" on muskettisoturien kuuluisa slogan. Siksipä hieman petyin, kun kirjassa en törmännyt tähän lauseeseen kertaakaan. Elokuvissa tämä lausahdus saa usein ihon kananlihalle, ja onhan tämä tuttu juttu myös lapsuuden leikeistä.

Lapsuuteeni kuulu Muskettikoirat-animaatiosarjan seuraaminen. Se on ollut ensikosketus muskettisoturien maailmaan. Silti varsin pitkään ihmettelin, että miksi teoksen nimi on kolme eikä neljä muskettisoturia. Ovathan pääosissa D'Artagnan, Porthos, Aramis ja Athos. Noh, ensimmäisenä mainittu ei olekaan alunperin muskettisoturi vaan vain sotajoukkojen alokas, joka kertomuksen edetessä pyrkii muskettisotureiden riveihin.



D'Artagnan, Porthos, Aramis ja Athos ovat kaikki nuoria miehiä. D'Artagnan on vain 20-vuotias. Siksi aivoni olivat mennä solmuun, sillä mielikuvitukseni haki henkilöiden piirteitä, olemusta ja käyttäytymistä Man in the Iron Mask -elokuvan näyttelijäkaartista, jossa muskettisoturit ovat jo pitkästi keski-ikäisiä. Muskettisotureita elokuvassa näyttelevät Jeremy Irons (Aramis), John Malkovich (Athos), Gérard Depardieu (Porthos) ja Gabriel Byrne (D'Artagnan). Olen nähnyt elokuvan useampiakin kertoja ja pidän siitä paljon. Olen aina ollut heikkona elokuvien miekkailukohtauksiin!

Katsokaapa traileri. Se paljastaa kyllä liiaksi elokuvan juonesta, mutta näyttelijäkaarti on komea ja musiikki sävähdyttävä!



Nyt kun olen jauhanut kaikkea muskettisotureista ja heidän tarinastaan, niin mitä voisin sanoa itse kirjasta? Kirjailian kirjoitustyyli on mukaansatempaava. Huumoria ja hauskoja käänteitä on paljon. Rivien välissä on myös erotiikkaa. Tai siis, jos esimerkiksi sanotaan, että nuori mies kotiutui naisen luota vasta aamulla viideltä, niin eikös siinä silloin vihjata että koko yö on tehty jotain muutakin kuin keskusteltu henkeviä?

Pidin teoksesta, ja suorastaan kummastelen etten ole aikaisemmin jo lukenut sitä. Olen jo nuorena rakastanut seikkailuja ja miekkailua, ja ihastellut muskettisotureiden yhteishenkeä. Ehkä kirjanjärkäle on ollut paksuudessaan pelottava. Nyt kuitenkin ennakkoluulot on pyyhkäisty pois ja palan innosta lukea lisää muskettisotureiden seikkailuista. Muistan nimittäin nähneeni tarinaan jatko-osia kirjaston hyllyllä!

32. 2001: A Space Odyssey, Arthur C. Clarke

Avaruusseikkailu 2001 on minulle ennemminkin elokuva kuin kirja, joskin täytyy heti nolona tunnustaa, etten ole kyseistä elokuvaa edes nähyt (pienen pätkän tosin joskus kanavasurffatessa). Nyt tartuin kirjaan ja vieläpä alkuperäiskielellä, englanniksi. Kirjan alkusanoissa Clarke kertoo tehneensä kirjaa yhteistuumin Kubrickin kanssa yhtä aikaa elokuvan käsikirjoituksen työstämisen rinnalla. Kirja ja elokuva ovat siis syntyneet samasta luomisen tuskasta ja yhtäaikaa.

Kirja on ilmestynyt vuonna 1968 ja se sijoittuu nimensä mukaisesti vuoteen 2001. Tulevaisuuteen kirjoittaminen on varmasti haastavaa hommaa, koska ei voi koskaan tietää millaisia teknisiä keksintöjä ja tieteellisiä saavutuksia aika tuo tullessaan. Koskapa tässä(kään) teoksessa ei ole osattu aavistaa lähes jokaisella olevan kännykkää vuonna 2001, netin käyttömahdollisuuksista puhumattakaan, alleviivaa esimerkiksi puhelinkoppien käyttö liiaksi tarinan fiktiivisyyttä. Toisin sanoen siis, jos olisin lukenut tämän vaikkapa 1993 olisi koko juttu tuntunut ihan uskottavalta.

Olen jo aikaisempien kirjojen parissa huomannut olevani juonilukija. Haluan, että tarina etenee koko ajan ja kaikella kerrotulla on jokin kokonaisuuden kannalta olennainen merkitys. Pitkät kuvailut, maalailut ja aiheesta poikkeamiset saavat minut levottomaksi ja jopa ärtyneeksi. Myös avaruusseikkailun kanssa koin tällaisia epätoivon "miksi tämä ei etene" -hetkiä. Kirjassa oli paljon kuvailua ja teknisten laitteiden toiminnan selittämistä yms. mikä kyllä rakentaa miljöötä, mutta on juonen kannalta vähäpätöisempää. Pahasti ei missään välissä kuitenkaan ehtinyt pitkästyä, eikä kirjassa ole sivujakaan paljoa yli kahdensadan.

Sitten vielä luku-urakan kuulumisia. Olen jäänyt vähän jälkeen aikataulusta ja pitäisi kiriä. Luin tässä välissä yhden listan ulkopuolisen kirjan, järjestin tyttäreni ensimmäiset syntymäpäiväjuhlat ja sairastin oksutaudin. Siinähän sitä runsas viikko hurahtikin! Täytyy etsiä listalta muutama mahdollisimman ohut teos ja koettaa siten saada urakkaa eteenpäin. Suosituksia nopeasti luettavista kirjoista otetaan mieluusti vastaan!

1. Nineteen Eighty-Four, George Orwell

Heti kärkeen minun on tunnustettava "huijanneeni". Olen puhunut kirjojen lukemisesta, mutta rinnastan audiokirjojen kuuntelemisen samaksi asiaksi. Kuuntelemalla kirjaa vain kädet jäävät vapaaksi kotitöille, käsitöille ja muulle puuhastelulle. Kätevää vai mitä? Ensimmäinen kirjalistalta "lukemani" kirja on George Orwellin Nineteen Eighty-Four (eli 1984), jonka kuuntelin englanniksi.

Kaikki BigBrother-fanit huomio! Tämä on nyt siis se kirja, mistä valvova Isoveli on peräisin. Kannattaa siis lukea ja miettiä kirjassa valvovan Isoveljen suhdetta tosiTVsarjaan. Monia yhtäläisyyksiä on, joskin käskyt ovat hieman toisenlaisia kuin passittaminen päiväkirjahuoneeseen.

Orwell kirjoitti kirjaa vuonna 1948 ja sijoitti sen tulevaisuuteen vaihtamalla vuosiluvun kahden viimeisen numeron paikkaa. Kirjassa ei häiritse se, että tekniikka ym. on melko kehittymätöntä oikeaan 80-lukuun verrattuna, sillä tarinassa kehitys ja tiede ovat pysähtyneet ja ottaneet takapakkia aina 60-luvulta lähtien. Vähän kyllä nauratti eräässä kohtauksessa, kun metsäaukiolla ei tarvinnut varoa sanomisiaan, siellä kun ei ole tarpeeksi suurta piilopaikkaa salakuuntelumikrofonille...

Mielenkiintoinen seikka kirjassa on Newspeak eli "Uusikieli". Kyseessä on ainoa kieli, jonka sanavarasto vähenee jatkuvasti. Sanoja vähennetään mm. poistamalla adjektiivien vastapareista toinen (ei Good ja Bad vaan Good ja Ungood) ja kikkailemalla etuliitteillä ja päätteillä. Supistamalla kieltä rajoitetaan kansalaisten ajattelua: Jos et tiedä sanaa "vapaus", kaipaatko sitä?

George Orwellin toinen tunnettu teos on Animal Farm eli Eläinten vallankumous. Molemmat kirjat pyörittelevät samantyyppisiä yhteiskuntakriittisiä teemoja, mutta Eläinten vallankumous on hieman hilpeämpi (siinä on katsokaas päähenkilöinä puhuvia eläimiä, mikä sen höpsömpää?). Jos siis aikoo lukea vain yhden Orwellin kirjan, voisin suositella mieluummin Eläinten vallakumousta.

Jollakin luennolla joskus opiskelujen aikaan analysoitiin mm. tätä mainospätkää, joka palasi mieleeni kirjaa lukiessani:

DOWN WITH BIG BROTHER! DOWN WITH BIG BROTHER!

PS: audiokirjan kuunteleminen ei toki vedä vertoja lukukokemukselle esimerkiksi sateisena syysiltana, kun voi käpertyä vilttiin kirjan ja kuuman kupposen kera. Siksi onkin tarkkaan mietittävä, mitkä kirjat lukee aidosti ja mitkä kuuntelee :)