45. Juoppohullun päiväkirja, Juha Vuorinen

Millainen on vuosi juopottelevan sinkkumiehen elämässä? Yllättävän hauska! Vaikka kirjassa on paljon minulle vähemmän mieluisaa kakkahuumoria, monet muut jutut kutkuttivat naurunappuloitani siinä määrin, että niin sanotusti repesin.

Kirjassa on päiväkirjamerkintä vuoden jokaiselle päivälle, ja vähän ylikin. Aiheet käsittelevät lähinnä juomista, seksiä ja ulostamista. Tyyli ei kuitenkaan ole niin karkea, kuin voisi ennalta odottaa. Päähenkilö on pohdintoineen kovinkin sympaattinen tyyppi. Itseasiassa lukiessani näin mielessäni aikalailla Riku Rantalan näköisen henkilön.

Riku Rantala on myös sympaattinen, joskin tässä kuvassa yrmy.

Tästä oivaa kesälukemista kaikille, jotka eivät liian herkästi hetkahda. Onneksi tämä on mukana lukulistalla, sillä vapaaehtoisesti en olisi tähän tarttunut.

42. Typerysten salaliitto, John Kennedy Toole

Typerysten salaliitto (A Confederacy of Dunces) on todellakin typerä kirja. Moiseen kuraan en ole ennemmin aikaani tuhlannut. Eipä ihmekään, että kahdeksan kustantajaa hylkäsi käsikirjoituksen, eikä sitä julkaistu ennen kuin kirjailijan itsemurhan jälkeen hänen toimeliaan äitinsä sitkeän työn ansiosta. Äiti parka olisi voinut kyllä etsiä muita väyliä surunsa käsittelemiseen, tuskinpa tätä teosta kukaan olisi jäänyt kaipaamaan, jos se olisikin jäänyt pöytälaatikkoon pölyttymään.

Teos saattaa olla huumoria, sekä ainakin jonkin verran inhorealismia. Jos se koettaa olla jotenkin nokkela tai kriittinen, niin minulta tällaiset hienoudet menivät kyllä ohi. Kirja lähinnä ahdisti, koska kaikki henkilöt huutavat koko ajan toisilleen. Huutoa, huutoa, huutoa ja karkeaa kieltä. Ehkä minussa on hieman kukkahattutädin vikaa, mutta moinen päätön huutaminen ja riehuminen ei minusta ole mitenkään suotavaa käytöstä.

Kirjassa on pääosassa Ignatius-niminen noin 30-vuotias äitinsä luona asuva (ällöttävä, sekopäisesti käyttäytyvä, itsekeskeinen, epäreilu, outo, sosiaalisesti kömpelö, mutta ei millään tavalla sympatiaa herättävä) lihava mies. Rahahuolien vuoksi hänen pitäisi nyt ensimmäistä kertaa eläissään hommata töitä. Tämän pääjuonen ympärille kietoutuu monen moista sattumaa, joista muodostuu lopulta domino-palikoiden kaatumista tai korttitalon luhistumista muistuttava kaaos, jossa kaikki asiat lopulta paljastuvat. Nämä pienet sivuseikat sekä pari pienessä osassa olevaa sivuhenkiöä, olivat minusta mielenkiintoisia, mutta päähenkilö ja muut räyhääjät olisivat saaneet jäädä puolestani oman onnensa nojaan.

Olisikin mielenkiintoista tietää, onko kukaan saanut tästä kirjasta irti enemmän kuin minä? Ehkä jokin syvällisempi puoli jäi minulta tajuamatta...

KUIN KAKSI MARJAA?
Minun miestäni John Kennedy Toole muistuttaa kovasti Conan O'brien Showsta tuttua Andy Richteriä. Mitä olette mieltä?