Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotimainen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kotimainen. Näytä kaikki tekstit

torstai 13. joulukuuta 2012

31.&32. Tuntematon sotilas (1955&1985)

Itsenäisyyspäivää juhlistin tänä vuonna katsomalla molemmat urakkalistan Tuntematon sotilas -elokuvat. 1955 valmistunut Edvin Laineen versio on Suomalaisen listan ykkössijalla ja Rauni Mollbergin 1985 valmistunut versio on sijalla 39. Molemmat ovat mukana myös Kotimaisen elokuvan Top 10 -listalla.

Tuntemattoman sotilaan esitysajan ympärillä oli tänä vuonna kohua ja kuohuntaa. Laineen versio todettiin liian raa'aksi lapsikatsojille, joten sen esitysaikaa piti siirtää kolmella tunnilla. Minulle asialla ei oikeastaan ollut mitään väliä, mutta ymmärrän kyllä kohinan molempia puolia. Elokuva on näytetty joka itsenäisyyspäivä vuodesta 2000 lähtien, joten onhan se jo perinne. Muistan kuitenkin itse kuinka Lehdon kuolema järkytti minua, kun näin elokuvan pienenä. En voinut ollenkaan käsittää tapahtumaa silloin.

Elokuvahan perustuu Väinö Linnan kirjaan. Mainittakoon tämä siltä varalta, että tämä asia ei ole itsestäänselvää. Luin kirjan viime vuonna ja katsoin Laineen elokuvaakin vähän puolihuolimattomasti. Laineen verisio tarinasta on hyvin uskollinen alkuperäisteokselle. Mollbergin versiosta taas mietin, että jos ei olisi lukenut kirjaa tai katsonut vanhempaa elokuvaa, saisiko leffasta yhtään mitään irti? Molbergin versio on jotenkin haahuileva eikä siinä meinaa saada otetta tarinasta. Itseasiassa tämä uudenpi versio oli niin puuduttavan pitkä, että menin nukkumaan ennen kuin se loppui. Ei vaan pystynyt enää.

Laineen versio tarinasta on varsinainen komedia verrattuna Mollbergin vakavaan ja ilottomaan kerrontaan. Ehkä uudempi on realistisempi tai sitten ei. Nauru ja huumori ovat ihmisillä tärkeitä selviytymiskeinoja pahoissa paikoissa, joten sotilaat osaavat varmasti heittää huulta ja iloita menipä tilanne vaikka kuinka ankeaksi. Mollbergin näyttelijäkaartista löytyy toki Pirkka-Pekka Petelius, ja se jo sinänsä on melkeinpä huumoria. Vaikea sulattaa häntä vakavassa roolissa.

Metsässä rämpivät ja Jumalaan turvaavat sotilaat saivat minut pohtimaan paria asiaa. Mitäs jos meillä olisi nykypäivänä sota. Miten maallistuneessa ja ateistisessa maassa sotilaat tsemppaavat itseään hyökkäykseen? Jos kuolema on vain kaiken loppu, mikä saa laittamaan itsensä likoon ja tarttumaan aseisiin? Entäs kun kaikki kaupungissa ikänsä eläneet miehet lähetettäisiin sinne metsään, miten ne siellä pärjäisivät? Kuolisivat kulttuurishokkiin ennen kuin ehdittäisiin edes rintamalle.

Kirja peittoaa molemmat elokuvat. Eivät kaikki tykkää kyllä kirjastakaan.

PS: Kyllä se Rokka vaan on kova jätkä.

INFOLOOTAT

Tuntematon sotilas

Ohjaus:
Edvin Laine

Pääosissa mm.
Heikki Savolainen
Reino Tolvanen
Åke Lindman
Kaarlo Halttunen
Leo Riuttu

HS:n sija 1.
IMDb:n arvio 7.6


Tuntematon sotilas

Ohjaus:
Rauni Mollberg

Pääosissa mm.
Risto Tuorila
Pirkka-Pekka Petelius
Paavo Liski
Pauli Poranen

HS:n sija 39.
IMDb:n arvio 7.2

Kuvat Wikipediasta



maanantai 12. marraskuuta 2012

Kaikkien aikojen paras suomalainen elokuva

Nyt on tarjolla ihan tuoretta äänestystulosta kotimaisen elokuvan parhaimmistosta. Yle uutisten kyselyyn parhaasta kotimaisesta elokuvasta vastasi 48 elokuva-alan kriitikkoa, toimittajaa ja bloggaria.

PARHAAT KOTIMAISET ELOKUVAT
1. Komisario Palmun erehdys (1960) [20 mainintaa]
2. Kauas pilvet karkaavat (1996) [13]
3. Valkoinen peura (1952) [12]
4. Tuntematon sotilas (1955) [11]
5. Kahdeksan surmanluotia (1972) [10]
6. Mies vailla menneisyyttä (2002) [8]
6. Paha maa (2005) [8]
8. Jäniksen vuosi (1977) [7]
9. Sensuela (1973) [6]
10. Calamari Union (1985) [5]
10. Maa on syntinen laulu (1973) [5]
10. Tuntematon sotilas (1985) [5]


Paha maa
on listan elokuvista ainoa, jonka olen katsonut nyt aloitettuani leffaurakan. Molemmat Tuntemattomat sotilaat olen toki nähnyt joskus, mutta en nyt tämän urakan puitteissa. Kirjan luin viime vuonna itsenäisyyspäivän aikaan. Listan elokuvista Tuntemattoman sotilaan lisäksi ainoa minulle edes kirjana tuttu on Maa on syntinen laulu. Lukukokemuksen perusteella en ole laisinkaan varma haluanko edes nähdä elokuvaa.

Listalla näkyy tuttuja nimiä, mutta eri järjestyksessä kuin HS:n lukijaäänestyksen perusteella tehdyllä leffalistalla. Listalla on myös yksi elokuva, joka ei ole mukana HS:n listalla. Kyseessä on minulle täysin tuntematon Sensuela. Kuulostaa eroottiselta. Liekö kyseessä nakuilupätkä, jossa vilautellaan tissejä taiteellisuuden varjolla?

maanantai 30. heinäkuuta 2012

18. Tähdet kertovat komissario Palmu (1962)

Hupsista keikkaa! Katselin tuossa tuota leffalistaa vähän sillä silmällä, että mitäpä sitä katsoisi seuraavaksi. Yllätys oli suuri, kun huomasin listalla Tähdet kertovat komissario Palmu -elokuvan. Juurihan se tuli töllöstä ja näin sen ihan sattumalta ja lähes kokonaan! Alusta jäänyt pieni pätkä tuskin haittaa, sillä olenhan toki nähnyt tämän aikaisemminkin.

Komissaario Palmut ovat sellaisa lapsena moneen kertaan nähtyjä elokuvia, joihin ei tietenkään kyllästy ja joista ei kuitenkaan näin aikuisena muista ihan kunnolla että millainen se juoni olikaan.... ja kukas olikaan syyllinen! Kestävät katsomisen vähintäänkin kerran vuosikymmenessä.

Parasta elokuvasa on tietenkin ihana Matti Ranin. Hauska yksityiskoha on myös, kuinka silmiinpistävästi Esko Salminen on Tauno Palon näköinen.

INFOLOOTA:


Tähdet kertovat Komissario Palmu

Ohjaus Matti Kassila

Pääosissa:
Helge Herala
Leo Jokela
Aino Mantsas
Matti Ranin

IMDb:n arvio 7.2
HS:n sija 41.

Kuva Wikipediasta

tiistai 24. huhtikuuta 2012

16. Valkoiset ruusut (1943)

Kuka lähettää salaperäisiä valkoisia ruusuja kirjalija Arvo Helavallalle tämän jokaisena syntymäpäivänä? Kuka on tämä salainen ihailija, ja miksi ruusuja ei enää saavukaan kirjailijan 50-vuotissyntymäpäivänä?

Valkoiset ruusut on kurkistus 1900-luvun alun kaupunkilaisväen seurusteluelämään ja ns. pelimiesten elämäntapaan. Esiaviollista seksiä ja yhdenyönjuttuja on ollut jo ennen 1960-lukua vapaan rakkauden sanomineen. Elokuvassa annetaan huomiota myös syntyvyyden säännöstelylle ja aviottomille lapsille. Kun ottaa huomioon elokuvan ilmestymisvuoden, on pakko pitää tätä ajatuksia nostatavana ja yhteiskuntaa ja keskustelua herättelevänä.

Nämä Tauno Palon viikset ja hiusmalli muistuttivat minusta kovasti eräästä tunnetusta rakkauselokuvasta tutun Clark Gablen tyyliä.

Alla olevassa kuvassa viikset eivät näy yhtä hyvin, mutta verratkaapa.











Elokuva oli positiivinen yllätys. Tarina etenee mukavasti, kerrontatapa vetää mukaansa ja näyttelijät tekevät työnsä hyvin ja uskottavasti. Joskin alussa Helena Kara näyttää vähän turhan vanhalta teinitytöksi. Tapahtumapaikoista näyttelijän kotitalo on paras. Mahtavat suuret ikkunat ovissa. Komean näköistä!



INFOLOOTA
Valkoiset ruusut

Ohjaus:
Hannu Leminen

Pääosissa:
Tauno Palo
Helena Kara

Ilmestynyt 1943

HS:n sija 57

Kuva wikipediasta

sunnuntai 19. helmikuuta 2012

12. Paha maa (2005)

Tunnustan heti aluksi, että olen katsonut hyvin vähän uusia suomalaisia elokuvia viimeiseen 10-15 vuoteen. Inhorealistiset ja harvasanaisen masentavat tekeleet tekivät tehtävänsä murrosikäisenä nähtyinä. Kiinnostus suomalaisia leffauutuuksia kohtaan on ollut hyvin matalaa. Koska en ole aktiivisesti pyrkinyt näkemään Paha maa -elokuvaa, se onkin jäänyt toistaiseksi kokematta. Onneksi siis aloin tähän leffaurakkaan, jonka myötä tämäkin pätkä päätyi nähtäväkseni!

Keskeltä kumpujen
Mullasta maan
Isät ylpeinä katsovat poikiaan
Työttömyys, viina, kirves ja perhe
Lumihanki, poliisi ja viimeinen erhe
- Eppu Normaali -

Tämä Eppu Normaalin kappale kertoo aika hyvin elokuvan aiheen. Melko perinteistä suomalaista melankoliaa, mutta vain aihepiiriltään. Kerrontatapa on kiehtova, ja muistuttaa hieman Crash-elokuvan tyyliä, jossa tuntemattomien ihmisten tarinat kietoutuvat yhteen. Kerronnallisesti ja ohjauksellisesti elokuva tarjosi mukavia pieniä yksityiskohtia ja oivalluksia. Miellytävä katselukokemus ja toimiva kokonaisuus.

Leffassa oli kaksi yllätystä. Ensiksi yllätyin siitä, että muutamia vuosia sitten teinityttöjen kovastikin ihannoima Jasper Pääkkönen osaa näytellä. Toinen yllätys oli, että kovin luihun ja epäluotettavan näköinen Mikko Leppilampi on parrakkaana todella sympaattinen ja hellyyttävä.


INFOLOOTA
Paha maa / Frozen land

Ohjaus:
Aku Louhimies

Pääosissa:
Jasper Pääkkönen
Mikko Leppilampi
Pamela Tola
Petteri Summanen
Matleena Kuusniemi
Mikko Kouki
Sulevi Peltola

Ilmestynyt 2005
HS:n listan sija 18
IMDb:n arvio 7,5

Kuva Wikipediasta

torstai 16. helmikuuta 2012

11. Prinsessa Ruusunen (1949)

Kun näin tämän elokuvan pikkutyttönä, kokemus oli niin kiehtova, että monta mielikuvaa elokuvasta on säilynyt aikuisiälle saakka. Pienenä oli niin jännittävää, kun prinsessan ikäinen pieni tyttö kasvoi vanhaksi mummuksi kylässä hoviväen nukkuessa linnassa kaikkien unohtamana. Silloin kummastelinkin, että kuinka kukaan elää 115-vuotiaaksi. En ollut pienenä osannut kummastella elokuvassa kohtausta, jossa Ruusunen 5-vuotissyntymäpäivänään toivoo niin kovasti olevansa jo 15-vuotias, että ajanpyörä pyörähtää 10 vuotta eteenpäin ja prinsessa kasvaa isoksi.

Satu Ruususesta on (tietenkin) minulle tuttu. Luin hiljattain Grimmin satuja, joiden joukossa tämäkin klassikkosatu on. Siksipä voin myös tällä elokuvalla osallistua Lue kirja katso elokuva -haasteeseen. Pienenä minulla oli satukasetilla Prinsessa Ruusunen kuunnelmana. Jo sieltä on painunut mieleen kohtaus, jossa palveluspoika meinaa saada korvapuustin juuri hoviväen nukahtaessa, ja saakin rangaistuksensa sata vuotta myöhemmin. Kohtaus on omana muunnelmanaan mukana myös elokuvassa.

Elokuva on pääpiirteissään melko uskollinen alkuperäiselle sadulle, vaikka tarinaan on lisätty kaikenlaista extraa kuten läheisen kylän asukkaat, ja veikeän hoviväen rooli on merkittävämpi. Persoonallisena hovineitinä nähdään Siiri Angerkoski! Räikein eroavaisuus alkuperäiseen tarinaan löytyy tarinan loppupuolelta, jossa prinssin on taisteltava linnaa vartioivaa jättiläishämähäkkiä vastaan päästäkseen etsimään nukkuvaa prinsessaa.

Elokuvasta tuttu Prinsessa Ruususen häämarssi on suosittu häämarssi suomalaisissa häissä. Kuinkakohan moni kappaleen omiin häihinsä valinneista on nähnyt tämän elokuvan?


INFOLOOTA:
Prinsessa Ruusunen

Ohjaus:
Edvin Laine

Pääosissa:
Aarne Laine
Tuula Usva
Mirjam Novero
Annika Sipilä

Ilmestynyt 1949
HS:n listan sija 46
IMDb:n arvio 6.4

Kuva Wikipediasta

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

6. Pojat (1962)

Boys will be boys. Pojat on poikia. Olenhan toki nähnyt tämän elokuvan parikin kertaa joskus pienenä, mutta silti (tai juuri siksi) katsomiskokemus oli nyt isona mielenkiintoinen. Alkuperäistä kirjaa en ole lukenut, mutta viimeisin kosketukseni tarinaan on keväältä 2005, kun näin tästä musikaalisovelluksen Madetojan lukion musikaalikurssilaisten esittämänä. Kun nyt huomasin, että Yle Teema tarjoaa elokuvan katsottavakseni, en tietenkään jättänyt tilaisuutta väliin. Muistikuvat tarinasta kuitenkin olivat edellisistä katsomiskerroista huolimatta hyvin hatarat.

Tarinassa seurataan Raksilan ja Tuiran -kaupunginosien poikajengien kolttosia ja yhteenottoja jatkosodan aikaisessa Oulussa. Keskiössä on Vesa-Matti Loirin esittämä Jake. Inhoan sanaa "kasvutarina", mutta tässä yhteydessä sitä on melkein pakko käyttää. Sota-ajan pikkupojat kasvavat nuoriksi tarkkaillen, kuinka saksalaiset sotilaat riiaavat suomalaisneitoja. Loppukohtaus on suorastaan legendaarinen ja se onkin tehnyt minuun suuren vaikutuksen jo pikkutyttönä sen ensi kertaa nähdessäni.

Parasta antia elokuvassa minulle henkilökohtaisesti oli Oulun murteen kuunteleminen ja tutunoloisten paikkojen näkeminen. Onhan Oulu minulle tuttu paikka, vaikka ei kotikaupunkini olekaan koskaan ollut. Tällainen tuttuus elokuvassa toi lisämielenkiintoa elokuvan katselemiseen.

Sitten vielä yksi sivuhuomautus. Turhapuron appiukko ja Uuno ovatkin tavanneet jo Vesa-Matti Loirin uran alkumetreillä, sillä myös Tapio Hämäläisellä on osansa tässä elokuvassa. Viime aikoina on tullut katsottua niin paljon Muumilaakson tarinoita, että Hämäläinen on tuttu lähinnä Hemulin roolista. Jännä nähdä hänet siis toisenlaisessa kontekstissa.

INFOLOOTA:
Pojat /Grabbarna /Boys
Ohjaus: Mikko Niskanen

Pääosissa:
Vesa-Matti Loiri
Pentti Tarkiainen
Liisa Nevalainen
Kauko Helovirta

Ilmestynyt 1962
HS:n sija 11.
IMDb:n arvosana 7.2

Kuva Wikipediasta

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Kotimaisen elokuvan top 100

Vuonna 2007 Helsinginsanomat on julkaissut äänestykseen perustuvan listan sadasta parhaasta suomalaisesta elokuvasta. Ännestyksestä löytyy lyhyt juttu täältä.

Koska tämä lista perustuu lukijaäänestykseen, kuten aikasemmin kirjaurakkani listat, on tämän elokuvalistan valitseminen leffaurakan pohjaksi mielestäni perusteltua tuon yhteneväisyyden vuoksi. Ajattelin valita listalta 12 kotimaista elokuvaa. Käytännössä suomalaisen elokuvan helmiä tulee katsottua siis yksi kuukautta kohti.

Top 100 -lista HS:n lukijaäänestyksen mukaan

1 Tuntematon sotilas- Edvin Laine 720 ääntä
2 Komisario Palmun erehdys 543 ääntä
3 Kahdeksan surmanluotia 436 ääntä
4 Mies vailla menneisyyttä 370 ääntä
5 Täällä Pohjantähden alla 250 ääntä
6 Jäniksen vuosi 188 ääntä
7 Valkoinen peura 186 ääntä
8 Arvottomat 150 ääntä
9 Kulkurin valssi 147 ääntä
10 Kauas pilvet karkaavat 142 ääntä

11 Pojat
12 Elokuu
13 Talvisota
14 Varjoja paratiisissa
15 Käpy selän alla
16 Rukajärven tie
17 Äideistä parhain
18 Paha maa
19 Kaasua, komirario Palmu
20 Hilman päivät

21 Tulitikkutehtaan tyttö
22 Kivenpyörittäjän kylä
23 Onnen maa
24 Koirankynnen leikkaaja
25 Häjyt
26 Katsastus
27 Täältä tullaan, elämä
28 Nousukausi
29 Calmari Union
30 Pohjanmaa

31 Niskavuoren Heta
32 Ihmiset suviyössä
33 Joki
34 Maa on syntinen laulu
35 Juurakon Hulda
36 Mies joka ei osannut sanoa ei
37 Levottomat
38 Neitoperho
39 Tuntematon sotilas - Rauni Mollberg
40 Uuno Turhapuro (1973)

41 Tähdet kertovat, komisario Palmu
42 Pikku Pietarin piha
43 Loviisa - Niskavuoren nuori emäntä
44 Tulitikkuja lainaamassa
45 Pitkä kuuma kesä
46 Prinsessa Ruusunen
47 Melancholian kolme huonetta
48 Katariina ja Munkkiniemen kreivi
49 Sininen viikko
50 Pekka Puupää

51 Simpauttaja
52 Kun taivas putoaa
53 Niskavuoren naiset
54 Loma
55 Rosso
56 Näkymätön Elina
57 Valkoiset ruusut
58 Poika ja ilves
59 Aleksis Kiven elämä
60 Pahat pojat

61 Badding
62 Varastettu kuolema
63 Boheemielämää
64 Aika hyvä ihmiseksi
65 Ajolähtö
66 Tuhlaajapoika
67 Sairaan kaunis maailma
68 Klaani
69 Radio tekee murron
70 Tulipunainen kyyhkynen

71 Pidä huivista kiinni Tatjana
72 Ryysyrannan Jooseppi
73 Gabriel, tule takaisin
74 Pähkähullu Suomi
75 Ariel
76 Laitakaupungin valot
77 I Hired a Contract Killer
78 Rovaniemen markkinoilla
79 Joulubileet
80 Kulkuri ja joutsen

81 Yksityisalue
82 Rentun ruusu
83 Helmiä ja sikoja
84 Tulennielijä
85 Lapatossu
86 Vieras mies tuli taloon
87 Juha ( Nyrki Tapiovaara)
88 Kalteva torni
89 Aliisa
90 Yhden miehen sota

91 Jäätävä polte
92 Noidan kirot
93 Lumikuningatar
94 Valehtelija
95 Vares
96 Olet mennyt minun vereeni
97 Leningrad Cowboys Go America
98 Hirttämättömät
99 Kukkia ja sidonta
100 Rakkaudella, Maire

tiistai 27. joulukuuta 2011

Suomalaiset leffat IMDb:ssä

Pienen kaivelun jälkeen onnistuin saamaan IMDb:stä esille Top 50 -listan elokuvista, joiden esityskieli on suomi. Äänestäjämäärä on verrattain pieni tässä suomalaisten leffojen listauksessa, mutta jos valitsisin katsottavat kotimaiset leffat tältä listalta, on se ainakin yhtenäistä leffaurakan kokonaisuuden kannalta.

Katsotuimmat kotimaiset elokuvat

Suomen elokuvasäätiön sivuilla on monenmoista tilastotietoa kotimaisesta elokuvasta ja elokuvien katsomisesta. Katsojalukuihin perustuva Top 20 -lista näyttää kotimaisen elokuvan osalta tällaiselta.

Elokuva (ohjaaja, ensi-ilta)
1. Tuntematon sotilas (Edvin Laine 1955)
2. Kulkurin valssi (Toivo Särkkä 1941)
3. Täällä Pohjantähden alla (Edvin Laine 1968)
4. Juurakon Hulda (Valentin Vaala 1937)
5. Siltalan pehtoori (Risto Orko 1934)
6. Kaivopuiston kaunis Regina (Toivo Särkkä 1941)
7. Uuno Turhapuro armeijan leivissä (Ere Kokkonen 1984)
8. Kaunis Veera (Ville Salminen 1950)
9. Jääkärin morsian (Risto Orko 1938)
10. Laulu tulipunaisesta kukasta (Teuvo Tulio 1938)
11. Maa on syntinen laulu (Rauni Mollberg 1973)
12. Käpy selän alla (Mikko Niskanen 1966)
13. Talvisota (Pekka Parikka 1989)
14. Pahat pojat (Aleksi Mäkelä 2002)
15. Uuno Turhapuro (Ere Kokkonen 1973)
16. Uuno Epsanjassa (Ere Kokkonen 1985)
17. Tuntematon sotilas (Rauni Mollberg 1985)
18. Uuno Turhapuro menettää muistinsa (Ere Kokkonen 1982)
19. Uuno Turhapuro muuttaa maalle (Ere Kokkonen 1986)
20. Loma (Risto Jarva 1976)

Jos en löydä katsojien äänestykseen perustuvaa listaa Suomalaisista elokuvista, käytän todennäköisesti tätä katsojalukuihin perustuvaa listaa paremman puutteessa. Luvassa olisi siis ainakin Uuno Turhapuroa!