Näytetään tekstit, joissa on tunniste Foodlover. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Foodlover. Näytä kaikki tekstit

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Helpot ja nopeat porkkanamuffinssit sateenkaaren väreissä, munaton


Tytön kaverisynttäreille tarjottiin sateenkaaren värisen täytekakun lisäksi myös ihania, pieniä, kostean meheviä ja maukkaita porkkanamuffinsseja. Nämä helpot porkkanamuffinssit ovat olleet yksi blogini tykätyimmistä ohjeista, eikä suotta. Nopeatekoiset muffinssit valmistuvat helposti yhdessä kulhossa ja ilman vatkaimia. Ja näiden leipominen onnistuu hienosti myös lapsilta, testattu on jo parisen vuotta sitten meidän nykyisellä 8-vuotiaalla :)


En malttanut tietenkään olla muokkaamatta ohjetta. Munattomat ohjeet ovat olleet testilistallani, joten testailin myös näissä, miten taikina toimii munattomana. Jätin siis munat pois, samalla vähensin sokeria sekä laitoin öljyn sijasta osaksi piimää. Ensimmäinen erä nousi hyvin, mutta koloista ylitullut osa levisi pellille niin, että lopputulos muistutti leveälakkista sientä! Mutta se maku, oih ja voih, niin hyvä. Kosteaa ja mehevää, höttöistä, miedosti kanelista, ihanaa herkkua! Muokkailin ohjetta hieman lisää ja muffinssit nousivat nätimmin. Tosin tälläkin kertaa leviämistä oli havaittavissa, mutta sen sai peitettyä kuorrutteella. Jos haluaa välttää tuon leviämisen kokonaan, kannattaa taikinaan laittaa vielä aavistus lisää jauhoja. Ja täyttää muffinssivuoan kolot maltilla :)


Porkkanamuffinssien leipomisen jälkeen laskin, että niitä riittää meidän juhliin melkein 2 per juhlija ja mietin sen olevan riittävä määrä. Säästin kuitenkin varmuudeksi muutaman parhaimman muffinssin myös ensimmäisestä erästä, varmuuden vuoksi. Tästä huolimatta heräsin edellisenä yönä ennen juhlia paniikissa siihen pelkoon, että muffinssit loppuvat kesken. Sain hälvennettyä pelon ajattelemalla, että tarjolla on paljon paljon muutakin (alla olevassa kuvassa hieman osviittaa noista muista jutuista :) ). Juhlien aikana huomasin muffinssikipon tyhjenevän hitaasti, mutta varmasti. Olin tyytyväinen, että olin säästänyt epäonnistuneesta erästä muutaman muffinssin, sillä nyt sain täytettyä tyhjenevää lautasta. Lopulta, tytön kavereiden lähdettyä naapurista tuli vielä yksi pienempi "juhlija" herkuttelemaan mm. näillä muffinsseilla. Lopulta, illalla, lautasella oli 1 muffinssi jäljellä. Huh, ne riittivät sittenkin!


Nämä pienet, värikkäät, mehevät porkkanamuffinssit tekivät siis hyvin kauppansa myös lapsille. Ensi kerralla kuitenkin otan varman päälle, ja varaan hieman reippaammin muffinsseja kullekin vieraalle :)


Helpot ja nopeat, pienet, munattomat porkkanamuffinssit

reilu 24 kpl

Aineet:
100 g (= 2 dl) erittäin hienoksi raastettua porkkanaraastetta
1.5 dl sokeria
0.5 dl rypsiöljyä 
0.5 dl piimää
2 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
1 tl kanelia
1/3 tl soodaa
1/3 tl suolaa

Kuorrutus:
0.5 dl kuohukermaa
100 g vaniljatuorejuustoa
pastavärejä (violetti, sininen, lehden vihreä, keltainen, punainen)

Ohje:
(Kuvalliset taikinan tekemiseen liittyvät ohjeet löytyvät aiemmasta postauksesta) Kuori porkkanat ja raasta ne pienellä terällä todella hienoksi raasteeksi. Sekoita joukkoon sokeri, öljy ja piimä.

Lisää kulhoon kuivat aineet. Sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat.

Lusikoi taikinaa voideltuihin pieniin muffinssipellin koloihin. 


Paista 200 asteessa n. 10 minuuttia, kunnes kypsiä. Kypsä muffinssi tuntuu keskeltä kevyesti painettuna kiinteältä. 



Anna muffinssien jäähtyä hetki ja kumoa ne sen jälkeen pelliltä pois. Anna jäähtyä kokonaan. 

Kuorrutusta varten vatkaa kerma vaahdoksi. Vatkaa joukkoon tuorejuusto. Värjää pastaväreillä ja levitä kuorrutetta ohut kerros muffinien päälle.

Vinkki:
* Paistoaika riippuu muffinien koosta ja uuni tehosta. Voit testata kypsyyden tökkäämällä esim. hammastikku keskelle muffinia heti kun pinta tuntuu sormella kiinteältä. Jos tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, on muffinssi kypsä.

* Jätä vuoan koloihin nousemisvara. Liian täyteen ahdettujen kolojen taikina leviää helposti pitkin peltiä.

* Taikinaan saa vaihtelua maustamalla sen kanelin lisäksi vaikka kardemummalla. Tähän taikinamäärään riittänee 0.5-1 tl ja sillä saa jo mukavan kardemummaisen maun.

* Jos jätät kuorrutuksen värjäämättä, voit koristella ne ripottelemalla pinnalle vaikka manteli- tai pähkinärouhetta.


perjantai 16. kesäkuuta 2017

Feta-kasvispiirakka -palat lastenjuhliin



Pehmeä ja mehevä piirakanpohja, reilusti herkullista kasvistäytettä. Aivan ihanan yhdistelmä!

Olipas eilen lämmin ja kaunis päivä. Oli ihana puuhailla pihalla ja istutella mm. tuijia paikoilleen. Ajatuksenani oli myös naputella blogiin eilisen vapaapäivän aikana muutamia tytön kaverisynttäreillä tarjottuja juttuja, mutta se jäi tähän yhteen ohjeeseen. Toki tämä ohje on niin herkullinen, että mieluusti naputtelin tämäkin tänne. Nämä tosi maukasta kasvispiirakkaa muistuttavat suolaiset feta-kasvispiirakan palat olivat siis yksi tyttömme 8-vuotisjuhlien tarjottavista. Tyttäremme sanoja lainatakseni ne olivat "sikahyviä!".


Piirakassa oli pottumuusijauhe-pohjan sijasta aivan ihanaa porkkanaista piirakanpohjaa muistuttava pohja. Kesken leipomisen mieleeni juolahti kokeilla laittaa taikinaan hieman enemmän porkkanaraastetta ja samalla myös kaurahiutaleita ja jauhoja. Pohjasta tuli älyttömän hyvä! Vieläkin parempi, mitä tuo porkkanainen pohja muutenkin on. Se oli ihanan pehmoinen ja maku oli just passeli tämän täytteen kanssa. Ja sopii myös taatusti monen monen muunkin täytteen kanssa yhteen. Nam!



Mehevän pohjan päälle vielä reilusti kasviksia, fetaa ja hyvät mausteet. Maistui ainakin minulle ja tytölle paremmin kuin hyvin :)


Feta-kasvispiirakka -palat lastenjuhliin

n. 20 x 30 cm pellille (=1/2 tavallinen uunipellillinen)

Pohja:
Porkkainen piirakanpohja hieman muokattuna (porkkanaa 0.5 dl enemmän ja kaurahiutaleita ja vehnäjauhoja 0.25 dl enemmän). Eli aineet

Piirakkapohja:
100 g voita
1.5 dl hienoksi raastettua porkkanaa
1.25 dl vehnäjauhoja
1.25 dl kaurahiutaleita
1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa

Täyte:
1 pieni kesäkurpitsa
1 sipuli
1/2 punainen paprika
5 reilunkokoista kirsikkatomaattia
vajaa 1 tl valkosipulitahnaa (tai 2 valkosipulin kynttä pieneksi pilkottuna)
0.5-0.75 tl suolaa
200 g fetajuustoa
2 dl maitoa
2 kananmunaa
n. 50 g (1 dl) punaleima emmentalia raastettuna

Ohje:  
Aloita pohjan teolla. Yhdistä pohjaan tulevat kuivat aineet keskenään. Sekoita huoneenlämpöinen voi ja porkkanaraaste keskenään. Yhdistä aineet ja sekoita vain sen verran, että kaikki aineet ovat juuri ja juuri sekoittuneet yhteen. Voitele piirakkavuoka kevyesti. Levitä taikina vuoan pohjalle jauhotetuin sormin painellen. Laita vuoka jääkaappiin ainakin puoleksi tunniksi. Voit valmistella täytettä tällä välin. Esipaista pohjaa 225 asteen lämmössä 8 minuuttia. 

Pilko paprika ja sipuli pieniksi kuutioiksi. Mitä pienemmiksi leikkaat, sitä paremmin ne kypsyvät uunissa. Jos palat ovat kovin isoja, kypsennä niitä pannulla öljytilkassa muutama minuutti. Kuutioi myös kesäkurpitsa ja puolita tomaatit. Sekoita kasvikset keskenään ja lisää joukkoon valkosipuli ja suola. Sekoita joukkoon myös pilkotut fetajuuston palat.

Kaada täyte esipaistetun pohjan päälle. Sekoita munat, maito ja juustoraaste keskenään. Kaada piirakan päälle. Paista 215 asteessa hieman keskitasoa alemmalla tasolla n. 30-35 minuuttia, kunnes piirakka on saanut väriä pintaansa eikä keskusta enää hölly vuokaa liikuteltaessa. Anna jäähtyä hetki ja nauti. Jos leikkaat paloiksi (kuten minä tein), jäähdytä piirakka kokonaan, niin leikkaaminen helpottu.



keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Sateenkaari-kakku tytön synttäreille


Tyttäremme 8-vuotissynttäreitä juhlittiin tytön kaveriporukalla toukokuun loppupuolella. Tytön kakkutoiveena oli melkein vuoden ajan ollut My Little Pony, mutta toive muuttui hieman ennen juhlia. Juhliin tyttö halusikin vain värejä. Eräs My Litte Ponyn aikainen toive oli sateenkaari, joten nappasin idean siitä ja koristelin kakun sateenkaarenvärein. Tällainen siitä sitten tuli :)


Kakussa oli pohjana samantapainen mehevä pohja, kuin aiemmassa vadelmaisessa nakukakussa. Tällä kertaa muokkasin ohjetta hieman ja heitin joukkoon myös ruisjauhoja. Ne kuivattivat pohjaa hieman enemmän kuin osasin arvatakaan. Ja vähensinpäs myös sokerin määrää ja fiksasin pottujauhojen määrää suuremmaksi. Aiempi versio tästä pohjasta oli niin mehevä, etten kostuttanut tälläkään kertaa pohjaa erikseen, sillä luulin pohjan oman kosteuden riittävän. Eipä se kuitenkaan aivan riittänyt. Onneksi pohja ei kuitenkaan rutikuiva ollut ja mehevyyttäkin löytyi kuitenkin sen verran, ettei tuo hienoinen kuivuus haitannut pahasti. Ensi kerralla pitääkin hieman fiksata ohjetta lisää, sillä ruisjauhot toivat kakkuun kuitenkin kivaa ruokaisuutta ja hienoisesti erilaista makuakin.


Kakun kuorrute oli kevennettyä marenkivoikreemiä. Kokeilin marenkivoikreemin tekemistä elämäni ensimmäistä kertaa tässä kevään aikana ja tykästyin siihen. Se ei ollut lainkaan niin rasvainen ja täyteläinen kuin pelkkä voikreemi.


Täytteenä oli liivatteeton vadelmamousse. Laktoositon kerma käyttäytyy ainakin omissa näpeissäni eri tavalla kuin tavalliset tai vähälaktoosiset. Se kun tuppaa menemään tintuksi melko helposti. Nyt kun kakun piti olla täysin laktoositon ja myös kasvissyöjälle sopiva eli liivatteeton, oli tuosta paksummasta rakenteesta myös hyötyä. Pääsin vihdoinkin testaamaan Ryhmä Hau -tilauskakun täytettä, joka oli saanut paljon kehuja. Täyte oli minustakin hyvän makuinen. Olisin kaivannutkin sitä väleihin hieman paksummat kerrokset. Ensi kerralla sitten :)


Ennen kuin kerron ohjeen, näytän vielä pikaisesti miltä juhlapöytä näytti. Juhlijoita oli sen verran reilusti, että yhdistimme kaksi isoa ruokapöytää keskenään ja saimme näin kaikki tytön kaverit samaan tilaan. Kakun lisäksi pöydästä löytyi reilusti mm. eri värisiä tomaatteja, viinirypäleitä, vesimelonia, poppareita sekä keksejä. Vesimelonit tekivät kauppasta todella hyvin, ja kaivoinkin niitä jääkaapista lisää pariinkin otteeseen, kunnes melkein koko vesimeloni oli tuhottu. Lisäksi tarjolla oli suolaisia pikkupaloja sekä todelliset menestyjät eli muffinssit sateenkaaren väreissä! Kahden jälkimmäisen ohjeet tulossa blogiin lähipäivinä :)


Ja tässä vihdoinkin tämän kakun ohje. Hieman vaatisi vielä fiksaamista ollakseen täydellinen, vaikka tulihan se nytkin syötyä :)

Sateenkaari-kakku

Kahteen n. 20 cm vuokaan ohuemmat pohjat, joista kootaan yksi kakku

Aineet:
4 munaa
2.75 dl sokeria
2.5 dl vehnäjauhoja
1.5 dl ruisjauhoja
0.75 dl perunajauhoja
2.5 tl leivinjauhetta
0.75 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
0.75 dl juoksevaa rasvaa
1.25 dl mehua/vettä (laitoin 0.5 dl ananasmehua ja loput vettä)

Kostutus (tämä jäi minulta väliin ajatuskatkon takia):
Kostuta pohjan palat kevyesti esim. vadelmamehulla

Täyte:
4 dl laktoositonta vispikermaa
400 g laktoositonta vanilja-tuorejuustoa
n. 1.5 dl + n.1.25 dl vadelmasosetta (ennen keittämistä yht. 300g)

Kuorrutus:
1/2 annosta kevennettyä marenkivoikreemiä
värjäys pastaväreillä (violetti, sininne, lehden vihreä, keltainen, punainen)

Ohje:
Tee kakku pohja mielellään päivää ennen täyttämistä. Vatkaa munat ja sokerit vaaleaksi, paksuksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Sekoita muna-sokerivaahtoon noin kolmannes jauhoista varovasti käännellen. Sekoita joukkoon seuraavaksi rasvan ja maidon seos varovasti käännellen. Lisää loput kuivat aineet varovasti nuolijalla käännellen. Kaada taikina kahteen voideltuun 20 cm irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa n. 30-35 minuuttia hieman keskitasoa alemmalla tasolla, kunnes kypsiä. Anna jäähtyä pari minuuttia ja poista vuoan reunaosat. Anna jäähtyä kokonaan leivinliinan alla ja peitä kelmulla. 

Jos käytät ulkomaalaisia vadelmia, keitä niitä ensin kahden minuutin ajan. Jäähdytä vaikkapa pitämällä kattilaa kylmää vettä sisältävässä altaassa. 

Tee täyte. Vatkaa vispikerma vaahdoksi. Lisää joukkoon tuorejuustot ja jatka vatkaamista, kunnes vaahto hieman paksenee. Lisää 1.5 dl vadelmasosetta ja vatkaa, kunnes seos on jämäkkää.

Ennen täyttämistä leikkaa kakkupohja kolmeen osaan. Laita yksi osa tarjoilulautaselle, kevyesti voidellun irtoreunavuoan sisäpuolelle. Kostuta kevyesti mehulla. Lusikoita puolet jäljelle jääneestä vadelmasoseesta (eli puolet n. 1.25 dl:sta alimman kakkupohjan päälle) ja tasoita. Levitä päälle puolet vadelmamoussesta. Nosta päälle toinen kakkupohja ja lisää loput vadelmasoseesta ja -moussesta. Nosta päälle ylin kakkupohja. Laita kakku jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi, jotta täyteväli asettuu paikoilleen ennen kakun viimeistelyä.

Tee puolikas annos kevennettyä marenkivoikreemiä. Sivele kakun pintaan ensin ohut murukerros. Laita kakku jääkaappiin. Jaa loppu kreemi 5 eri kippoon ja värjää pastaväreillä erivärisiksi. Levitä kutakin väriä kakun pinnalle aloittaen alhaalta liilalla ja jatkaen sinisella jne..


lauantai 10. kesäkuuta 2017

Helppo ja nopea munaton raparperipiirakka

 

Havaihduin pari päivää sitten kasvimaalla käydessäni siihen, että kesä on jo tullut ja raparperitkin kasvavat kovaa vauhtia. Nappasin samantein käsiini muutaman varren ja vein ne keittiön pöydälle odottamaan sopivaa leipomishetkeä. Se koittikin pian, kun äitini tuli kylään ja päätin tehdä äkkiä jotain nopeaa kirpeän makeaa herkkua raparperista. Lopputuloksena syntyi tällainen helppo ja nopea munaton raparperipiirakka. Ja kerronpa heti, että tuo piirakan reuna, voi nam! Vaikka oli piirakka muutenkin toki hyvää. Mutta se rapea reunus oli omaa luokkaansa!



Olen viime aikoina innostunut kokeilemaan munattomia leivontaohjeita mein pikkuisen allergikon takia. Tällä kertaa testailin, miten älyttömän hyvä omenapiirakan ohje taipuu munattomaksi. Samalla jätin piirakan päälle tulevan kauramurupäällisen pois ajan puutteen vuoksi. Tuon päällisen tekemiseenhän ei mene montaakaan minuuttia, mutta piirakka piti saada mahdollisimman äkkiä uuniin ja pöytään.


Piirakka oli ilmankin tuota päällistä herkkua. Pohja oli mielestäni tosi onnistunut munattomaksi versioksi. Se oli pehmeä ja mehevä. Ja tosi nopeatekoinen ja helppokin, kun aineet vain sekoitetaan keskenään. Päällä olevat raparperin palat toivat piirakkaan kivaa kirpsakkuutta. Toiset tykkäsivät tuosta kirpsakkuudesta, toiset eivät. Mutta kaikki olivat samaa mieltä noista reunoista, ne olivat siis niin hyviä, että! Syötiin piirakka vaniljakastikkeen kanssa, se sopi siihen kuin nenä päähän. Tuli ihanan kesäinen fiilis tätä maistellessa. Niin ja tuo raparperin happamuus varmaan tasoittuisi, jos piirakan antaisi jäähtyä kokonaan. Nyt nautiskeltiin se tuoreeltaan eikä seuraavaksi päiväksi jäänyt enää maisteltavaa. Siinäpä hyvä syy tehdä tätä lisää, että tietää kummoista on esim. jääkaappikylmänä..


Blogista löytyy muuten toinenkin munattoman raparperipiirakan ohje. Kannattaa ihmeessä vilkaista sekin. Tässä nyt kuitenkin tulee tämän piirakan ohje :)

Raparperipiirakka, munaton

n. 22 cm vuokaan

Aineet:
3 dl vehnäjauhoja
1.5 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
0.5 tl soodaa
1 dl rypsiöljyä
1.5 dl piimää

Päälle:
raparperin paloja
hieman sokeria

Ohje:
Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon öljy ja piimä ja sekoita nopeasti sekaisin. Sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat. Taikina on melko paksua. Levitä taikina kevyesti voideltuun irtopohjavuokaan. Ripottele pinnalla raparperin paloja ja ripottele päälle vielä hieman sokeria.

Paista 180 asteessa n. 45-50 minuuttia tai kunnes piirakka on saanut hieman väriä pintaansa ja tuntuu keskeltä kevyesti painettuna kiinteältä mutta pehmeältä. Anna jäähtyä hetki ja tarjoile vaikka vaniljakastikkeen kanssa. 

keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Punaherukka-vadelmatäytteinen kakku viran kunniaksi




Veljen vaimo sai töistä todella hyviä uutisia ja halusi juhlistaa niitä kakun kanssa ja sainkin pyynnön tehdä töihin kakun. Toteutin pyynnön enemmän kuin mielelläni. Sain kakun suhteen vapaat kädet, joten lähdin liikkeelle sillä ajatuksella, että testaan samalla paria juttua. Olin vähän aikasemmin törmännyt kaupassa kahteen uuteen erimakuiseen tuorejuustoon ja ajattelin testailla kakun tekemistä niistä. En uskaltanut suoraltaan tehdä virallista kakkua noista tuotteista, vaan tein itselleni (ja toki myös perheelleni  :) ) pienen äitienpäiväkakun, jossa testailin tuorejuustojen lisäksi myös testaamaani munatonta suklaakakkupohjaa. Tuosta äitienpäiväkakusta ei tullut otettua kuvaa, sillä kakkuun tuli liian vähän liivatetta ja kakku uhkasi sortua jo lautaselle. Muokkasin ohjetta hieman liivatteen osalta ja mm. lisäämällä joukkoon reilummin punaherukoita tuomaan lisää raikkautta. Heitin joukkoon myös hieman makutomusokeria korostamaan vadelman makua. Tällainen kakusta sitten lopulta tuli.


Pohja oli siis munattoman suklaakakkupohjan testipohja. Muokkasin Mielettömän mehevästä suklaakakkupohjasta munattoman version. Pääsin maistelemaan pohjaa äitienpäiväkakussa ja tykkäsin. Se oli kostea ja ehkä aavistuksen mutakakkumaisen tahmea. Maku oli miedon suklainen. Hyvä siis kaikinpuolin, mutta ehkä fiksaan ohjetta vielä paremmin siirtelyä kestäväksi. Ja suklaisemmaksi :P


En päässyt maistelemaan virallista kakkua, mutta hyydytin itselleni makuannoksiksi pienet annokset täytteitä. Maistellessani niitä olin makuun tosi tyytyväinen. Tosin en päässyt maistelemaan niitä yhdessä aavistuksen tahmean suklaakakkupohjan kanssa, mutta kuulemani mukaan, ne olivat olleet yhdessä täyttä herkkua :D


Koristelun päätin tällä kertaa tehdä hieman eri tavalla. Olin aiemmin harjoitellut macaronien tekemistä uudella uunillani. Jostain syystä niistä tuli jälleen onttoja, vaikka käytössäni oli luotto-ohje, jolla macaronit onnistuivat vanhassa keittiössäni. Lisää harjoittelua, eri ohjeilla. No mutta näin jo mielessäni, miltä kakku näyttäisi, jos siihen tiputtaisi muutaman nokareen suklaaganachea ja laittaisi suklaakuorrutusten päälle noita macaronin. Kuvitelmissani tuo idea näytti hyvältä. Kun aloin toteuttaa ajatusta, huomasin jo melko pian, ettei kakusta tullut lainkaan sen näköinen mitä olin kuvitellut. Jatkoin kuitenkin sitkeänä ja noh, lopputulos on nähtävillä kuvissa. Se ei ollut aivan sitä mitä tavoittelin. Ainakin erilainen kuin yleensä. Ja pirteä, kuten tilaajansakin.


Onneksi testailin kakun tekemistä etukäteen niin sain liivatteen määrän hieman paremmaksi tähän kakkuun. Suuremmasta liivatteen määrästä huolimatta kakku uhkasi levitä lautaselle. Ei pahasti, mutta sen verran, että alkoi harmittamaan itseäni. Hakija ei kuitenkaan huomannut mitään leviämisiä ja lähti kakun kanssa matkaan tyytyväisenä. Vaikka ens alkuun ihmettelikin erikoista koristelua :)


Punaherukka-vadelmatäytteinen kakku

n. 27 cm kakku, n. 30 hengelle

Pohja (tästä tulee kolme pohjaa, josta kakkuun käytin kaksi):
75 g voita
50 g tummaa suklaata sulatettuna

0.5 dl öljyä
5.5 dl piimää
1.5 dl sokeria
1.5 dl fariinisokeria
5 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0.75 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria

Täyte I (punaherukka-vadelmamousse):
2.5 dl Flora Vispiä
400 g vadelmatuorejuustoa
150 g vaniljatuorejuustoa
250 g punaherukoita
2 rkl vadelmatomusokeria
4.25 tl liivatejauhetta (laitoin 3.75 tl joka oli aavistuksen liian vähän)
4.25 rkl vettä (laitoin 3.75 rkl)

Täyte II (kinuskimousse):
2.5 dl Flora Vispiä
400 kinuskituorejuustoa
50 g vaniljatuorejuustoa3 tl liivatejauhetta (laitoin 2.5 tl, joka oli liian hippasen vähän)
3 rkl vettä (laitoin 2.5rkl)
n. 1.5 dl punaherukoita

Päälle suklaaganachea:
 100 g tummaa (50%) suklaata
0.75 dl kermaa
n. 1.5 rkl glukoosisiirappia (tai vaaleaa siirappia)

Ohje:
Tee ensin pohja. HUOM! Paistoin pohjan taikinan vuoassa, ja leikkasin sen kolmeen osaan, pohjia tulee siis tuolla taikinamäärällä kolme. Ylijääneen pohjan voi vaikka pakastaa tulevaa käyttöä varten. 

Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon öljy, piimä ja sokerit. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. Kaada taikina voideltuun n. 20-22 cm irtopohjavuokaan ja paista 175 °C noin 55 minuuttia tai kunnes tikkuun ei jää kokeiltaessa taikinaa. Varo paistamasta liikaa, ettei pohja suotta kuivu. Anna jäähtyä hetki vuoassaan ja poista vuoan reunat. Jäähdytä kokonaan hyvin peiteltynä. Leikkaa kolmeen osaan.

Tee ensin vadelmatäyte. Vatkaa Flora Vispi paksuksi vaahdoksi. Lisää vadelmatuorejuusto sekä 150 g vaniljatuorejuustoa. Vatkaa kunnolla sekaisin. Lisää soseutetut punaherukat ja vatkaa. Maista ja lisää makusi mukaan vadelman makuista tomusokeria vahvistamaan vadelman makua. Sekoita liivatejauhe veteen ja anna turvota parisen minuuttia. Lämmitä turvonnut liivateseos mikrossa n. 10-15 sekunnin ajan tai kunnes se sulaa kokonaan. Vatkaa liivateseos ohuena nauhana koko ajan voimakkaasti vatkaten täytteen joukkoon.

Laita yksi kakkupohja keskelle tarjoilulautasta Laita ympärille n. 27 cm irtopohjavuoan reunaosa. Voitele reunat kevyesti. Kaada vadelmatäyte pohjan päälle ja tasoita. Laita keskelle toinen kakkupohja ja paina kevyesti hieman täytteen sisään. Laita jääkaappin jähmettymään kinuskitäytteen teon ajaksi.

Tee seuraavaksi kinuskitäyte samaan tapaan. Vatkaa Flora Vispi paksuksi vaahdoksi. Lisää kinuskituorejuusto sekä 50 g vaniljatuorejuustoa. Vatkaa kunnolla sekaisin. Sekoita liivatejauhe veteen ja anna turvota parisen minuuttia. Lämmitä turvonnut liivateseos mikrossa n. 10-15 sekunnin ajan tai kunnes se sulaa kokonaan. Vatkaa liivateseos ohuena nauhana koko ajan voimakkaasti vatkaten täytteen joukkoon. Levitä täytettä ohut kerros kakkupohjan päälle ja reunoilla. Ripottele pinnalle punaherukoita makusi mukaan. Painele herukoita hieman pinnan alle. Kaada loput kinuskitäytteestä päälle ja tasoita. Laita jääkaappiin jähmettymään ainakin 6 tunniksi.

Poista vuoan reunaosa. Tee suklaakuorrute pilkkomalla suklaa mikron kestävään kulhoon. Kaada päälle kerma. Kuumenna mikrossa, kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Sekoita joukkoon glukoosisiirappi. Anna jäähtyä hetki. Levitä vielä juokseva suklaaseosta kakun päälle ja anna valua reunoilta alas. Laita jääkaappiin jähmettymään hetkeksi. Koristele vaikka macaronsseilla, vaahtokarkeilla, muilla karkeilla ja nonparelleilla.

Vinkki!
* Älä kumoa kakkupohjaa väärinpäin ennen kuin se on jäähtynyt täysin! Kuuma/lämmin pohja on sen verran höttöinen, että se saattaa painua kasaan, mikäli sen päälle laittaa painoa liian aikaisin.  Itse kippasin pohjan ajattelemattomasti pöydälle heti kun poistin vuoan reunaosat ja pohja alkoi samantein pullistella reunoilla. Pikainen kääntö takaisin, niin pohja oikeni suht hyvin. Jäähtymisen jälkeen pohja kestää paremmin käsittelyä ja on leikatessakin tukeva ja kestää siirrot hyvin. 

* Pohjaosia tulee kakkupohjasta 3. Käytin tähän kakkuun niistä kaksi; heti pohjalle yksi pohja ja toinen pohja ensimmäisen ja toisen täytteen väliin. Harmi, etten saanut otettua palakuvaa. Siinäpä hyvä syy tehdä tällainen itsellekin :)


maanantai 5. kesäkuuta 2017

Punaherukka-kinuskimoussetäytteinen seminakukakku tarhaan


Vein päiväkotiin nuoremman tytön kesäloman alkamisen kynnyksellä kakun kiitokseksi kuluneesta vuodesta. Rento, muodikas, seminakukakku sai sisälleen yhden lempparitäytteistäni eli kinuskimoussen. Tällä kertaa moussen joukkoon päätyi pakkasesta löytyneitä punaherukoita. Maistelin jämämousset yhdessä muutaman marjan kanssa ja kyllä oli herkkua! Makeaa ja kirpeää samassa paketissa, nam!


Kakkuun päätyi samantapainen maidoton pohja, kuin oli esimerkiksi blogista löytyvässä vadelmaisessa seminakukakussa ja legokakussa. Korvasin vain osan vehnäjauhoista ruisjauhoilla sekä fiksasin pottujauhojen määrän suuremmaksi suhteessa vehnäjauhoihin. Sokeria ja rasvaa laitoin vähemmän silläkin uhalla, että pohja menisi kuivemmaksi kuin aiemmin tekemäni. Lisäksi paistoin testimielessä pohjan yhdessä ja samassa vuoassa. Pohjasta tuli yllättävän korkea, hyvä kun vuoan reunojen korkeus riitti! Yllätys oli suuri, sillä kuvittelin pohjasta tulevan huomattavasti matalampi yhdessä vuoassa paistettaessa.

Se hieman harmittaa, etten itse päässyt maistamaan tuota pohjaa juuri näillä muutoksilla. Pitääkin testailla ohjetta vielä lisää, sillä pohjan käsittely oli aika miellyttävää, sillä se pysyi kasassa tavallista sokerikakkupohjaa paremmin. Eikä murentunut reunoiltakaan samalla tavalla.


Nakukakut ovat ihania kakkuja, sekä tehdä että rennon ulkonäkönsä puolesta. Päälle vielä kiiltävää suklaaganachea rennoin ottein, niin kakku oli jo miltei valmis. Koristeeksi päälle laitoin mm. tytön itsetekemiä pikkukukkia ja sitruunamoussetäytteisen 70-vuotiskakun koristelusta ylijääneen isomman kukan.


Mutta miltä kakku sitten kokonaisuudessaan maistui?! En päässyt itse kuulemaan kommentteja kakusta, mutta sain terveisiä, että kakku oli kuulemma maistunut tarhassa. Mutta se mikä jäi itseäni mietityttämään, oli tuo pohja. Luotin ehkä liikaakin siihen, että pohja olisi yhtä mehevä kuin aiemmin tekemäni pohjat, enkä kostuttanut pohjia lainkaan. Sitä, oliko pohja liiankin kuiva, en tiedä varmuudella. Tästä epävarmuudesta voin syyttää vain itseäni, sillä kuka käski leipoa jotain, mitä ei ole itse maistanut! Toisaalta uskon, että kinuskimoussen joukossa olevat punaherukat toivat kakkuun mukavasti kosteutta. Mutta oliko sitä riittävästi...

Kakku muuten oli kokonaan laktoositon. Käytin kinuskimoussen tekoon ensimmäistä kertaa laktoosittomia kermoja. Tein kinuskin kuohukermasta, ja muun vaahdon vispikermasta varmistaakseni, ettei seokset ainakaan juoksettuisi. Lisäksi vatkasin vaahtoja normaalia vähemmän juuri tuon juoksettumisen pelosta. Niin ja liivatetta heitin varmuudeksi hieman lisää, sillä pelkäsin ettei löysemmäksi jätetty mousse muuten kiinteytyisi tarpeeksi. Hyvin toimi näin.


Tässä kakun tarkemmat tiedot :)

Punaherukka-kinuskimoussetäytteinen seminakukakku tarhaan

n. 22 cm irtopohjavuokaan

Aineet:
4 munaa
2.75 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1.75 dl ruisjauhoja
1 dl perunajauhoja
2.5 tl leivinjauhetta
0.75 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
0.75 dl juoksevaa rasvaa
1.25 dl mehua/vettä (laitoin 0.5 dl ananasmehua ja loput vettä)

Kostutus:
muutama rkl mehua tai vaniljamaitoa
(itse en laittanut mitään, mutta pieni lisäkostutus ei varmaan tee pahaa)

Täyte:
Kinuskimousse (24 cm vuokaan mitoitettuna,
poikkeavuudet linkistä löytyneeseen kinuskimousseohjeeseen:
- liivatejauhetta yht. 2.5 tl,
- kinuski laktoosittomaan kuohukermaan
- muu kermavaahto laktoosittomasta vispikermasta)
n. 5 dl punaherukoita

Kuorrutus:
n. 1/4 annosta kevennettyä marenki-voikreemiä

Suklaakuorrutus:
75 g tummaa (50%) suklaata
0.75 dl kuohukermaa
1 rkl glukoosisiirappia

Koristeet:
Kaulintamassasta tehtyjä kukkia (tyttö teki meillä omat pikkukukkansa :) )
nonparelleja
sitruunamelissan lehtiä

Ohje:
Tee kakku pohja mielellään päivää ennen täyttämistä. Vatkaa munat ja sokerit vaaleaksi, paksuksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon rasvan ja maidon seos varovasti käännellen. Sekoita loput aineet keskenään ja sekoita muna-seokseen varovasti nuolijalla käännellen kolmessa erässä. Kaada taikina voideltuun 22 cm irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa n. 45 minuuttia hieman keskitasoa alemmalla tasolla, kunnes kypsä. Anna jäähtyä pari minuuttia ja poista vuoan reunaosa. Anna jäähtyä kokonaan leivinliinan alla kelmulla peitettynä. 

Tee kinuskimousse erillisen ohjeen mukaan. (Itse en kostuttanut kakkua, mutta näin jälkikäteen mietittynä pienestä lisäkostutuksesta ei varmaan ole haittaakaan). Täytä kakku kinuskimoussella ja ripottele kuhunkin väliin reilu 1.5 dl punaherukoita. Käytä irtopohjavuoan reunaosia apuna täyttämisessä. Laita kakku jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Poista vuoan reunaosat.

Tee marenki-voikreemi erillisen ohjeen mukaan. Levitä kuorrutetta ohut kerros kakun pintaan. Laita jääkaappiin kovettumaan suklaakuorrutuksen teon ajaksi.

Pilko suklaa mikron kestävään kulhoon. Kaada joukkoon kuohukerma. Kuumenna mikrossa välillä sekoitellen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Sekoita joukkoon glukoosisiirappi. Jäähdyttele seosta hetki ennen kuin laitat kakun päälle. Kuorrute on sopivaa, kun se on hieman paksuuntunut, mutta edelleen juoksevaa. Eikä kuumaa! Levitä suklaa kakun päälle ja anna valua reunoilta alas.

Laita kakku jääkaappiin hetkeksi. Koristele.

Vinkki:
* Huomaa, että tähän kakkuun riittää n. 1/4 annos marenki-voikreemiä. Voit tehdä halutessasi isommankin annoksen ja pakastaa loput tulevaa käyttöä varten.






lauantai 3. kesäkuuta 2017

Helpot ja nopeat minttusuklaafudget


Palasin huhtikuun loppupuolella töihin vauva-vapaan jälkeen ja halusin ilahduttaa työkavereita jollakin herkulla. Kuljen työmatkat pyörällä, joten viemisen piti olla sellaista, joka kestää hyvin kuljetuksen repussa kaikkien muiden tavaroitten lomassa eikä vie tilaa pienestä korista liikaa. Itsetehdyt fudget ovat herkullisia ja ne on helppo kuljettaa. Kerroinkin jo aiemmin tehneeni maapähkinä-suklaafudgeja ajatuksella, että ne päätyivät töihin. Toisin kuitenkin kävi, ne kun katosivat parempiin suihin nopeasti leipomisen jälkeen. Päätin kuitenkin pysyä fudgelinjalla ja tein (pienessä pätkis-karkkien himossa) minttusuklaafudgeja. Kyllä vain olivat taas niin herkkua että! Ja töissäkin katosivat parempiin suihin hetkessä!


Blogista löytyykin jo pari samantapaista, marmoroidun minttusuklaafudgen ohjetta. Pinkkeihin minttusuklaafudgeihin upposi piparminttuaromi, kun taas marmoroidut minttusuklaafudget piparminttuöljyllä ovat hyvinkin samanlaisia kuin nämä vihreät palat. Vaikka tuo ohjeet ovatkin tosi hyviä, en malttanut olla muokkaamatta niitä, vaan kokeilin hieman erilaisia suklaisen suhteita. Mintun maun hain jälleen iki-ihanasta piparminttuöljystä. Sitä kun riittää muutama hassu tippa saamaan voimakkaan piparmintun maun, nams!


Tämä ohje toimi ehkä jopa paremmin kuin tuo edellinen piparminttuinen versio. Jos haluan olla oikein nipo ja etsiä epäkohdat (ja kyllä nyt vain haluan!), niin valkosuklaaosio oli aavistuksen pehmeämpi kuin tummasta suklaasta tehty osa. Noin pieni ero ei haitannut syömisessä lainkaan, sillä maku oli hyvin tasapainoinen ja palat kokonaisuudessaan ihania. Mutta jos haluaa molempien väristen suklaafudgien olevan kovuudeltaan samanlaisia, niin valkosuklaan määrää voisi vielä hieman kasvattaa. Eipä muuta valitettavaa tällä kertaa. Ihania siis olivat näinkin :)

Ja jos muuten etsit vielä jonkun pikkumakeisen ohjetta tuleviin juhliin, niin nämä ja muutkin tämänkaltaiset suklaata ja kondensoitua maitoa sisältävät fudget ehtii vielä hyvin tekemään :)


Helpot, marmoroidut minttusuklaafudget

Koosta riippuen n. 50-60 kpl

Aineet:
1 prk kondensoitua maitoa (ei kinuskiksi keitettyä)

300 g tummaa suklaata (n.50%) 
n. 10 tippaa (maun mukaan) piparminttuöljyä

200 g valkosuklaata
n. 5 tippaa (maun mukaan) piparminttuöljyä
(vihreää pastaväriä)

Ohje:
Vuoraa n. 20 x 20 vuoka leivinpaperilla. Rouhi suklaat pieniksi.

HUOM! Kuvalliset ohjeet löytyvät edellisestä piparminttusuklaafudgen ohjeesta. Huomaa kuitenkin, että tuon edellisen ohjeen ainesosamäärät ovat erilaiset, joten nappaa määrät tästä postauksesta talteen ja katso halutessasi vain kuvat läpi edellisestä fudgepostauksesta.

Ota esille kaksi kattilaa. Laita toiseen 2 dl kondensoitua maitoa sekä pilkottu tumma suklaa. Laita toiseen kattilaan loput maidosta (n. 1 dl) sekä pilkottu valkosuklaa. Laita molemmat kattilat levylle ja lämmittele seoksia miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen kunnes suklaat sulaa. Kun suklaat ovat sulaneet, lisää valkosuklaaseoksen joukkoon noin 5 tippaa piparminttuöljyä (ja halutessasi myös vihreää pastaväriä). Sekoita tummaan suklaaseokseen noin 10 tippaa piparminttuaromia.

Toimi tämän jälkeen nopeasti. Ota tummasta suklaaseoksesta erilleen n. 2-3 rkl. Kaada loput vuokaan ja levitä nopeasti pohjalle. Levitä päälle valkosuklaaseos tasaiseksi kerrokseksi ja tiputtele sen päälle sivuun ottamasi tumma suklaaseos nokareittain. Vetele heti veitsellä pintaan kuvioita. Napauta vuokaa voimakkaasti pöytää vasten, niin pinta tasoittuu.

Jos pinta jää tästä huolimatta röpelöiseksi, laita päälle leivinpaperin pala ja tasoita kädellä painamalla. Laita jääkaappiin hyytymään n. 4 tunnin ajaksi tai kunnes levy on kokonaan jähmettynyt leikkaamista varten. Leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi.

 Säilytä fudget jääkaapissa. Fudget kestävät myös pakastamisen.

Vinkki:
* Kondensoitu maito on sokeroitua maitotiivistettä, jota löytyy tölkeissä useimpien markettien hyllyiltä. Usein ne löytyvät samasta paikasta missä on muutkin tölkit (eli mm. tomaattimurskan ja kookosmaidon lähettyvillä), mutta joissakin kaupoissa ne sijaitsevat leivontatarvikkeiden lähellä. Joskus olen löytänyt niitä myös kylmähyllystä (vaikka ne säilyvät huoneenlämmössä).

* Toimi todella nopeasti sen jälkeen kun olet saanut suklaat sulatettua. Seokset jämähtävät melko äkkiä, ja pinnasta tulee helposti röpelöinen.

* Leikkaa vasta, kun levy on kunnolla jähmettynyt, niin leikkauspinnasta tulee tasainen. Toisaalta, onneksi pienet ulkonäköhaitat eivät vaikuta ihanaan makuun :)


Ja olipas taas hankala saada vangittua kuviin fudgepalojen oikeat värit! Vihreä osio oli luonnossa selvästi voimakkaamman vihreä, mutta kuviin se tallentui ihme plissuna, ja myös hienoinen sinertävyys (johtuen valosta?) puskee läpi. No mutta onneksi kuvat eivät pahenna näiden suklaafudgepalojen herkullista makua :)

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Törkeän hyvä majoneesisuklaakakku suklaamoussetäytteellä + arvonta


Miltä kuulostaisi, jos tämän kesän valmistujaisten ja muiden juhlien juhlapöydän kakku olisi maukas ja kostean mehevä suklaakakku, rentona nakukakkuna? Ihanalta? Herkulliselta? Juuri siltä, mitä juhlien kakun pitääkin olla? Niin minustakin! En voi muuta olla kuin iloinen, että pääsin mukaan kaupalliseen yhteistyöhön Hellmann'sin kanssa kehittelemään jotain herkullista Real majoneesista. Ilman yhteistyötä olisi nimittäin jäänyt syntymättä tämä aivan älyttömän herkullinen ja mehevä suklaakakku, jonka sisältä löytyi pehmeää suklaamoussea. Maistaessani ensimmäisen palan, en voinut enää pitää haarukkaa erossa pehmeästä kakkupalasta, vaan kauhaisin suuhuni nopeasti toisen palan. Aivan ihanaa, törkeän hyvää, olivat ensimmäisen mieleeni nousevat sanat. 





Nyt ajattelette varmaan, että Suklaapossu on lopullisesti sekaisin, kun meni laittamaan majoneesi suklaakakkuun ja vieläpä kehuu lopputulosta. Mutta uskokaa tai älkää, se todellakin toimii! Eikä ihme. Hellmann'sin majoneesihan sisältää mm. rypsiöljyä, munia, etikkaa, suolaa ja sokeria. Ja nuohan ovat juuri ne aineet, millä suklaakakusta saadaan älyttömän mehevä, pehmeä ja maukas! Rypsiöljyn takia Hellmann'sin majoneesi sisältää pehmeää tyydyttymätöntä rasvaa sekä runsaasti omega 3-rasvahappoja. Muuta rasvaa tähän kakkuun ei tulekaan, vaan majoneesi riittää pitämään kakun kostean mehevän. Voisi melkein ajatella, että tämä majoneesia sisältävä kakku on hyvän rasvanlaadun ja suklaan takia jopa terveellistä :)



Testailin helpon kakkupohjan tekemistä samantein saatuani majoneesipurkit kouraani. Siitä tuli samantein jo aika hyvä, mutta muokkasin tätä lopullista ohjetta varten kakkupohjat vieläkin suklaisemmaksi. Tai kaakaomaisemmaksi, oikeaa suklaatahan kakkupohjista ei löydy. Maku kylläkin on niin suklainen, ettei sitä heti uskoisi. Täyttä herkkua, vai sanoinko sen jo? :)




Kakku on muuten myös todella helppotekoinen, sillä kakkupohjan aineet vain sekoitetaan nopeasti yhdessä kulhossa sekaisin ennen kuin taikina kaadetaan vuokiin paistumaan. Pehmeä ja kuohkea suklaamoussekin valmistuu helposti sekoittamalla sulatetun suklaan + kerman joukkoon hieman majoneesia. Hetki jääkaapissa, ja täytteen voi hurauttaa vatkaimella kuohkeaksi ja pehmeäksi. Tämän jälkeen kakku on valmis täytettäväksi ja pian myös nautittavaksi. Helppoa, eikö! :)



Suklaakakkupohjat muistuttavat maultaan ja koostumukseltaan todella paljon jo blogista löytyvää Mielettömän mehevää suklaakakkupohjaa; kosteaa, mehevää, suklaista, pehmeää, suussasulavaa, erittäin maukasta. Kun väliin tulee vielä ohuet kerrokset pehmeää, silkkisen sileää suklaamoussea, on makunautinto taattu. Kakku on pehmeimmillään ja maukkaimmallaan huoneenlämpöisenä ja niin myös sen suklaisuus pääsee kunnolla esille. Kakku kannattaakin nostaa jääkaapista juhlapöytään odottamaan jo jonkin aikaa ennen herkuttelua.


Ja nyt ollaan jo melkein ohjeessa asti. Ohje on lyhyt ja helppo, ja joukossa on myös rutkasti vaihekuvia. Innostuin räpsimään kuvia myös valmiista kakusta enemmänkin ja niitä löytyy vielä ohjeen jälkeen lisääkin. Niin ja muistahan plarata ihan postauksen loppuun asti, sillä siellä on juttua arvonnasta!!!

Miten on, onko tässä kakku teidän juhlapöytäänne? :)


Törkeen hyvä suklaakakku suklaamoussetäytteellä

20 cm kakku, n. 12 hengelle


Aineet:
3 dl vettä
3 dl sokeria
4.5 dl vehnäjauhoja
1.5 dl tummaa kaakaojauhetta
1.5 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0.5 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria

Täyte/päällinen (koko kakkuun):
200 g tummaa suklaata
2 dl vispikermaa

Ohje:
Tee ensin pohja. Sekoita kuivat aineet keskenään yhteen. Vatkaa Hellmann'sin majoneesi ja vesi pallovatkaimella sekaisin niin, että seos hieman vaahtoa. 



Kaada majoneesi-vesiseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita nopeasti sekaisin, mutta älä vaivaa. 



Levitä taikina kahteen voideltuun n. 20 cm irtopohjavuokaan.

Paista 175 asteessa n. 30-35 minuuttia tai kunnes pohjat ovat kypsiä. Kokeile kypsyys tikulla. Jos tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, on kakku valmis. Anna jäähtyä hetki ja poista vuokien reunaosat. Jäähdytä kokonaan kunnolla peiteltynä.



Kun pohjat ovat jäähtyneet, tee suklaatäyte. Pilko suklaa mikron kestävään kippoon ja kaada joukkoon 1 dl vispikermaa. 



Kuumenna suklaata mikrossa välillä sekoitellen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Lisää joukkoon loput eli 1 dl vispikermasta sekä 0.5 dl Hellmann'sin majoneesia. Sekoita, kunnes kaikki aineet ovat hyvin sekoittuneet keskenään. 



Laita suklaaseos muutamaksi hetkeksi jääkaappiin jäähtymään. Vatkaa jäähtynyttä, edelleen pehmeää suklaaseosta vatkaimella, kunnes se vaalenee ja kuohkeutuu. 


Täytä kakku. Leikkaa kumpikin pohja kahteen osaan. Nosta varovasti yksi osa tarjoilulautaselle. Levitä hieman yli neljännes täytteestä pohjan päälle. Nosta toinen pohjan pala päälle ja jatka samalla tavalla. Levitä pinnalle vielä ohut kerros suklaatäytettä. 



Koristele vaikka tuoreilla marjoilla

Voin nauttia kakun heti tai laittaa sen jääkaappiin hetkeksi vetäytymään. Muista kuitenkin ottaa kakku huoneenlämpöön noin 0.5-1 tuntia ennen tarjoilua, jotta suklaatäyte ehtii pehmentyä suussasulavan pehmeäksi ja suklainen maku korostuu.

Vinkki:
* Jos suklaatäyte ei meinaa vaahtoutua, on seos vielä liian lämmin. Laita kulho jääkaappiin vielä muutamaksi minuutiksi ja yritä uudelleen. 

* Säilytä kakku jääkaapissa

* Pohjat voi tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä.












Ja vielä arvonta-asiaa. Nyt nimittäin teillä lukijoilla on mahdollisuus voittaa yksi kolmesta noin 15€ arvoisesta Hellmann'sin herkkupaketista itsellenne!  

Naputelkaa alla olevaan kommenttikenttään herkkuideanne eli mihin käyttäisitte majoneesia, niin olette mukana arvonnassa! HUOM! Arvonta-aika päättynyt ja voittajat arvottu!

Vastausaikaa ensi viikon keskiviikkoon eli 7.6.2017 asti. Arvonta suoritetaan heti torstaina. Muistakaa laittaa vastauksen mukaan joko sähköpostiosoitteenne tai nimimerkkinne tunnistamista varten. Ja käykäähän tarkistamassa mahdollinen voittonne heti arvonnan jälkeen, niin saadaan paketit matkaan mahdollisimman pian. Arvonnan säännöt löydät Indiesdays:in sivuilta. Oikein paljon onnea arvontaan!!!

Pst. Katsohan vinkkejä herkkuresepteihin myös Hellmann'sin facebookista ja vilkaise millaisia herkkuja heidän Hellmann'sin Instagram-tilillä näkyykään :)



ARVONTA ON NYT PÄÄTTYNYT JA VOITTAJAT ARVOTTU! 

 Kiitos kaikille osallistuneille! Yhteensä 36 lukijaa kertoi, mihin herkkuun käyttäisi majoneesia. Vastauksianne oli ihana lukea. Oli hienoa huomata, että monet suunnittelivat tämän suklaakakun tekemistä, mutta myös hampurilaiset, uunijuurekset, hod dogit, voileipäkakut ja monet muut leipomukset saivat kannatusta. Herkullisia ajatuksia teillä kaikilla. Kaikkien vastanneiden joukosta arvoin tänä aamuna torstaina 8.6.2017 kolme Hellmann’sin pakettia. Nyt rumpujen pärinää…. Ja voittopaketit lähtevät niille henkilöille, jotka naputtelivat seuraavat vastaukset:

Ensimmäinen paketti lähtee Teijalle, joka kirjoitti: ”Yleensä meillä käytetään majoneesia salaatinkastikkeiden pohjina, hamppareissa ja voileipäkakuissa, mutta postauksesi herätti kokeilemaan myös täytekakuissa.”

Toinen voittopaketti lähtee Nennalle, jolta tuli tämä vastaus: ”Hampurilaisissa toimii täydellisesti. Teen myös usein currymajoneesia uunijuuresten pariksi, todella hyvää herkkua! ”.

Ja kolmannen Hellmann’sin paketin saa lukija, joka kirjoitti kommentin ”Tämä suklaakakku on kokeiltava ja testaisin majoneesia myös voileipäkakkuun.”.

Onnittelut vielä kaikille voittaneille! Nyt pääsette toteuttamaan ohjeita, joihin suunnittelitte käyttävänne majoneesia. Voittajiin ollaan yhteydessä mahdollisimman pian.
 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...