Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suklaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Suklaa. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Helppo kahden suklaan suklaafudge


Itsetehdyt fudget ovat aina vain yhtä ihania tehdä, ja ennen kaikkea syödä! Kun pohjana käyttää suklaan ja kondensoidun maidon sekoitusta, saa fudget tehtyä helposti ja nopeasti ilman lämpömittaria tai muita ylimääräisiä härpäkkeitä. Ja mikä vieläkin hienompaa on se, että nämä maistuvat ihan älyttömän hyviltä!



Tällaisiin fudgeihin voi käyttää mitä suklaata tahansa ja niitä voi maustaa oman makunsa mukaan. Tummaa suklaata vain tarvitaan hieman vähemmän, kuin vaaleampaa suklaata. Itse käytin näihin sekä tummaa suklaata että valkosuklaata ja makuaineiksi lemppareitani eli suolapähkinöitä ja lakritsia. Ihania, jälleen!


Fudgen tekonopeudesta kertonee se, että tein nämä muutamassa minuutissa lasten juostessa ympäri asuntoa ja ennen kuin lähdin viemään vanhinta tyttöä harkkoihin.. Tai no oli mulla muitakin katsomassa lapsia, jotta sain keskittyä suklaisen sulattamiseen sen parin minuutin ajan. Sulat suklaat saivat sisuksiinsa vielä nuo pähkinät ja lakut, jonka jälkeen massan pystyi kaatamaan vuokaan hyytymään. Ohje saattaa olla pitkän oloinen, mutta tekemiseen ei mene kuitenkaan kuin hetki. Ohje kannattaa ensin lukaista ajatuksella läpi ja valmistella kaikki kuntoon, niin fudgen teko sujuu kuin leikiten. Aktiivinen tekoaika on siis tosi lyhyt ja helppo. Suklaamassan hyytymistä pitää sitten odotella hieman pidempään, mutta sen jälkeen pääseekin herkuttelemaan.


Näiden tekemiseen ei koskaan näimmä kyllästy, eikä kyllä syömiseenkään. Näitä voi tarjota juhlissa, viedä kaverille, sukulaiselle, töihin tai tarhaan, antaa lahjaksi tai syödä ihan vain itsekseen. Tai kuten itse tein, tarjota kylään tulevilla appivanhemille, jotta jaksavat juosta lasten perässä...

Tässä vihdoinkin the ohje kahden suklaan helppoon fudgeen, olkaa hyvät :)

Helpot kahden suklaan fudget lakritsilla ja suolapähkinöillä

Koosta riippuen n. 90 kpl

Aineet:
1 prk kondensoitua maitoa (ei kinuskiksi keitettyä)

300 g tummaa suklaata (laitoin osaksi 50% ja osaksi 70%) 
ripaus suolaa
250 g valkosuklaata

Lisäksi:
n. 200 g lakritsia
n. 3 dl suolapähkinöitä

Ohje:
Vuoraa n. 20 x 30 vuoka leivinpaperilla. Pilko suklaat pienimmiksi paloiksi ja pienennä tarvittaessa myös lakritsin paloja hieman.

Ota esille kaksi kattilaa. Laita toiseen 2 dl kondensoitua maitoa sekä pilkottu tumma suklaa. Laita toiseen kattilaan loput maidosta (n. 1 dl) sekä pilkottu valkosuklaa. Laita molemmat kattilat levylle ja lämmittele seoksia miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen kunnes suklaat sulaa. Kun suklaat ovat sulaneet, lisää tummaan suklaaseokseen ripaus suolaa, n. 2/3 lakritsin paloista sekä 2 dl suolapähkinöitä. Sekoita.

Kaada tumma suklaaseos samantein vuokaan leivinpaperin päälle ja levitä nopeasti pohjalle suht tasaiseksi kerrokseksi. 

Sekoita heti tumman suklaan levittämisen jälkeen valkosuklaaseoksen joukkoon melkein kaikki loput suolapähkinät ja lakritsin palat, jätä osa "koristeluun". Levitä valkosuklaaseos tumman suklaan päälle suht tasaiseksi kerrokseksi. Tiputtele päälle vielä lakun paloja ja suolapähkinöitä ja paina kevyesti pintaan kiinni. 

Jos pinta jää kovin röpelöiseksi, laita päälle leivinpaperin pala ja tasoita kädellä painamalla. Laita jääkaappiin hyytymään n. 8 tunnin ajaksi tai kunnes levy on kokonaan jähmettynyt leikkaamista varten. Leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi.

 Säilytä fudget jääkaapissa. Fudget kestävät myös pakastamisen.

Vinkki:
* Kondensoitu maito on sokeroitua maitotiivistettä, jota löytyy tölkeissä useimpien markettien hyllyiltä. Usein ne löytyvät samasta paikasta missä on muutkin tölkit (eli mm. tomaattimurskan ja kookosmaidon lähettyvillä), mutta joissakin kaupoissa ne sijaitsevat leivontatarvikkeiden lähellä. Joskus olen löytänyt niitä myös kylmähyllystä (vaikka ne säilyvät huoneenlämmössä).

* Kun sulata valkosuklaata ja jos valkosuklaan joukosta alkaa irrota öljyn näköistä tavaraa, älä pelästy. Jatka vain lämmittämistä miedolla lämmöllä sekoitellen. Massa alkaa pikku hiljaa löystyä ja "öljy" liukenee valkosuklaan joukkoon.

* Toimi nopeasti sen jälkeen kun olet saanut suklaat sulatettua. Seokset jämähtävät melko äkkiä, ja pinnasta tulee helposti röpelöinen. 

* Älä kuitenkaan jätä valkosuklaaseosta kuumalle levylle sillä välin kun levität tumman suklaan vuokaan. Jos valkosuklaa ehtii jämähtää liikaa touhutessasi tumman suklaan kanssa, lämmitä sitä varovasti uudestaan. koko ajan sekoitellen. Ja miedolla lämmöllä.

* Leikkaa vasta, kun levy on kunnolla jähmettynyt, niin leikkauspinnasta tulee tasainen. Toisaalta, onneksi pienet ulkonäköhaitat eivät vaikuta ihanaan makuun :)

sunnuntai 13. elokuuta 2017

Punaherukka-mansikkakakku mehevällä suklaakakkupohjalla / munaton


Tein alkukesästä ihanaa vadelmamoussea sisältävän vadelma-valkosuklaakakun munattomalla suklaakakupohjalla. Mainitsin postauksessa käyttäneeni samaista suklaista kakkupohjaa myös punaherukka-mansikkakakkuun ja tässä se kakku vihdoin ja viimein on. Kakku on siis raikas punaherukka-mansikkatäytteinen kakku, jonka sisällä oli piilossa pari mehevää munatonta suklaakakkupohjaa sekä päällä suklaaganachea. Koristelu hoitui helposti tuoreilla marjoilla, marengeilla sekä macaronin kuorilla.


Kakku päätyi veljenvaimon työpaikalle. Sain kakun suhteen tälläkin kertaa vapaat kädet. Kyselin makutoivomuksia ja sain tiedon, että tämän vuoden aikana tekemäni karpalo-juustokakku ja punaherukka-vadelmatäytteinen + suklaapohjalla olevat kakut olivat molemmat olleet hyviä. Tähänkin kakkuun päätyi suklaakakkupohja, tällä kertaa testimielessä munattomana. Täytteeksi kaivoin pakkasen kätköistä punaherukoita ja mansikoita ja niistä syntyi tuo sisuksen lisäksi myös tuo päällä oleva mousse. Moussen sisällä piilossa oli nuo kaksi suklaakakkupohjan palaa.


Myös tämä kakku sai kehuja. Suklainen pohja oli kuulemma ollut yhdessä raikkaan moussen kanssa hyvää :) Pohja oli edellistä yritelmää suklaisempi tai pikemminkin kaakaoisempi, sillä pohja ei sisältänyt oikeaa suklaata. Maistelin itsekin pohjaa vadelma-valkosuklaakakun yhteydessä ja hyväähän se oli. Täytteen sen sijaan tein tätä kakkua varten ilman aiempaa ohjetta. Maistelin kuitenkin täytteen jämiä ja hyvää oli, ihanan raikasta, hippasen kirpeää.


Tässä ohje koko kakkuun :)

Punaherukka-mansikkakakku mehevällä suklaakakkupohjalla, munaton

n. 25 cm vuokaan (pohja 22 cm vuokaan)

Pohja (HUOM! Ks. "vinkki"-kohta ohjeen jälkeen):
5.5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria 
1.5 dl hyvää, tummaa kaakaojauhetta 
1 tl suolaa
1.5 tl leivinjauhetta
1.5 tl ruokasoodaa 
2 tl vaniljasokeria 
1.5 rkl (valkoviini)etikkaa
1.25 dl öljyä 
4 dl vettä

Täyte punaherukka-mansikkamousse:
5 dl Flora vispiä
400 g vaniljatuorejuustoa
300 g punaherukoita paseerattuna
200 g mansikoita soseutettuna
n. 2 rkl (punaherukoiden happamuuden ja oman maun mukaan) sokeria
ripaus vaniljasokeria
5 tl liivatejauhetta
5 rkl vettä

Kuorrutus:
100 g tummaa suklaata
1 dl vispikermaa
n. 1 rkl glukoosisiirappia

Ohje:
HUOM! Pohjasta tulee kolme osaa, joista kakkuun käytetään vain kaksi! Ks. vinkki-osio!

Tee pohja. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon etikka, öljy ja vesi. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat keskenään. Levitä taikina kevyesti voideltuun n. 22 cm vuokaan. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 50-55 minuuttia, kunnes pohja tuntuu sormin varovasti koitettuna kiinteältä eikä keskelle tökättyyn tikkuun tartu raakaa taikinaa. Varo paistamasta liikaa. Annan pohjan jäähtyä hyvin peiteltynä kokonaan. Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaa. Huom! Tähän kakkuun tulee vain kaksi osaa. Ylimääräisen voi vaikka pakastaa juustokakun pohjaksi!

Tee täyte. Soseuta punaherukat ja siivilöi soseesta halutessasi siemenet pois. Soseuta myös mansikat. Vatkaa Vispit vaahdoksi. Vatkaa joukkoon notkistetut tuorejuustot sekä soseet. Maista ja lisää halutessasi lisää sokeria. Sekoita liivatejauhe ja vesi keskenään. Anna liivateseoksen turvota n. 3 minuuttia. Kun liivate on turvonnut, lämmitä sitä mikrossa n. 10 sekunnin pätkissä, kunnes se sulaa kokonaan. Kaada liivateseos täytteen joukkoon ohuena nauhana samalla koko ajan voimakkaasti vatkaten. 

Täytä kakku tarjoilulautasella n. 25 cm irtoreunavuoan reunoja apuna käyttäen. Laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi. 

Tee vielä suklaakuorrutus. Pilko suklaa mikron kestävään kulhoon. Kaada joukkoon kerma. Kuumenna mikrossa välillä sekoitellen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Sekoita joukkoon glukoosisiirappi. Jäähdyttele seosta hetki ennen kuin laitat kakun päälle. Kuorrute on sopivaa, kun se on hieman paksuuntunut, mutta edelleen juoksevaa. Eikä kuumaa! Levitä suklaa kakun päälle ja anna valua reunoilta alas.

Laita kakku jääkaappiin hetkeksi. Koristele.

Nauti :)

Vinkki:
* Kakkupohjasta tähän kakkuun käytetään vain kaksi osaa, yhden voi pakastaa vaikka jonkin juustokakun pohjaksi. Tai sitten tekee taikinan heti ensalkuun kolmanneksen pienempänä.


tiistai 25. heinäkuuta 2017

Värikkäät Rocky Road -palat


No niin, nyt ollaan viimeisen, mutta ei vähäisemmän ohjeen kimpussa ajatellen meidän lasten synttäritarjottavia. Tarjolla oli herkullisten sydämen muotoisen savulohi- ja kinkkutäytteisen voileipäkakun, tytön värikkään täytekakunpojan elefanttikakunpannacotan sekä minttuisten mokkapalojen lisäksi myös näitä värikkäitä Rocky Road-tyyppisiä herkkuja. Paloista löytyi paljon suklaata, hieman maapähkinävoita sekä läjä vaahtokarkkeja, värikkäitä suklaanameja, suolapähkinöitä sekä kaikkea muuta mitä sattui kaapista löytymään karkkien tekohetkellä.


Rocky Road onkin makeinen, joihin on helppo hukata kaikenlaisia jämäpusseja ja -purkkeja. En edes muista, lähtikö näiden tekeminen siitä, että kaapista löytyi pienet määrät kaikkea hyvää, joista ei kuitenkaan saanut mitää kunnollista, vai oliko syy jossain muualla. Noh, joka tapauksessa, hukkasin sulatetun suklaan joukkoon myös mm. maapähkinävoipurkin jämät, loput kuivatut karpalot. Maapähkinävoita oli juuri sen verran, että suklaasta tuli helpommin leikattavaa. Eikä se makuakaan pahentanut, vaan antoi suklaille miedon oman makunsa. Maapähkinävoita oli kuitenkin vain noin puolet siitä määrästä, mitä sitä löytyy blogin maapähkinävoi-suklaakarkeista, eikä makukaan ollut niin voimakas. Muuta makua tulikin sitten noista täytteistä. Helppoja, ja nopeita herkkuja nämä. 

Juhlien jälkeen herkkuja oli vielä yllättävän paljon jäljellä. Ilmeisesti muuta tarjottavaa oli sen verran reilusti, ettei kaikkea jaksanut syödä. Mutta olisihan näissä pelkissä nameissakin syömistä, sillä näitä tulee määrällisesti melkoisesti. Tilanne kuitenkin korjaantui seuraavien päivien aikana, kun lapsenvahdit kävivät katsomassa lapsia hetken aikaa. Samalla myös kipollinen Rocky Road-suklaakarkkeja olivat hävinneet parempiin suihin :) 



Tässä vielä kuvaa muista mainitsemistani tarjottavista. Rocky Roadit sijaitsivat toisessa pöydässä, eivätkä päätyneet tähän kuvaan. Tämän kuva jälkeen kuitenkin löytyy ohje ylempää kuvissa näkyviin, juhlissa tarjottuihin Rocky Road-nameihin.



Värikkäät Rocky Road palat

Aineet:
400 g tummaa (n.50%) suklaata
0.75 dl maapähkinävoita
0.5 dl kuivattuja karpaloita
reilu 2 dl pieniä vaahtokarkkeja
1.5 dl värikkäitä (suklaa)karkkeja
0.5 dl suolatikkuja
1.5 dl suolapähkinöitä

Ohje:
Sulata suklaa mikrossa varovasti muutaman sekunnin välein sekoitellen. Sekoita joukkoon maapähkinävoi. Ota osa "lisukkeista" eli vaahtokarkeista, suolapähkinöistä ym. talteen koristelua varten. Sekoita loput suklaaseokseen. Levitä suklaaseos leivinpaperin päälle n. 20 x 25 cm kokoiseksi levyksi. Ripottele pinnalle erikseen otetut "lisukkeet" ja paina kevyesti pintaan kiinni. Laita jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi. Leikkaa paloiksi.

Vinkki:
* Jos jääkaapissa ollut levy on liian kovaa ja halkeaa leikattaessa, ota se huoneenlämpöön n. puoleksi tunniksi ja koita leikata uudestaan.

* Säilytä valmiit palat jääkaapissa ja ota palat huoneenlämpöön hetki ennen tarjoilua. Lyhytaikainen (=muutaman päivän) säilytys huoneenlämmössä onnistuu myös.



Mulla oli muuten todella innokas apulainen kuvauksissa. Hän teki sen mitä äiti pyysi ja nappasi lopuksi palkaksi pienen palan suklaaherkkua :) Ensihaukkaukseen vaan osui juuri sellaisia karkkeja, joista tyttö ei välittänyt. No eipä nuo samaiset karkit äidillekään maistuneet, ne kun maistuivat marsipaanille.. Rocky Roadeihin kannattaa siis valita vain sellaisia karkkeja, joista tykkää muutenkin :)

torstai 29. kesäkuuta 2017

Vadelma-valkosuklaakakku munattomalla suklaakakkupohjalla


Kirpeää vadelmamoussea, munaton mehevä suklaakakkupohja sekä pehmeä valkosuklaapäällinen tuoreilla marjoilla koristeltuna. Tällainen oli meidän 8-vuotiaan synttärikakkutoive sen jälkeen, kun seikkailtiin netissä katsomassa vinkkejä juhlapöytään. Tällainen kakusta sitten tuli. Ja kyllä vain, hyvää oli.


Kakku on melkein täysin kopio Pienet Herkkusuut-blogin Juhlapöydän kuningattaresta. Tyttö näyttämäni kakun kuvaan ihan täysin ja halusi, että koristelukin tehdään samaan tyyliin marmoilla. Ja myös marengeilla. Nappasin täytteiden ohjeet miltei suoraan tuosta herkullisesta Maijun blogista, ja käytin digestivepohjan sijasta suklaakakkupohjaa. Tai no muutinhan mä vähän tapani mukaan teko-ohjettakin omiin näppeihini sopivammaksi. Lisäksi laitoin vadelmatäytteeseen sokeria alkuperäisohjetta vähemmän. Vadelmamoussesta tulikin niin ihanan raikas, että sitä olisi voinut olla vaikka tuplasti enemmänkin :)


Makeutta ja kermaisuutta kakkuun tuli pinnalla olevasta valkosuklaamoussesta. Se oli mascarponen ansiosta ihanan pehmeää. Olisin ehkä kaivannut ainoastaan sitä, että valkosuklaan maku olisi ollut vieläkin voimakkaampi tai sitten tuota miedon makuista moussea olisi ollut hieman vähemmän suhteessa muuhun kakkuun. Alkuperäisohjeessa oli mainittu vispikerma, mutta itse käytin valkosuklaamoussen tekemiseen Flora Vispiä. Se vatkautuu ilmavammaksi kuin perusvispikermat, joten ehkäpä minulla tuli moussea hieman enemmän kuin sen takia... Kokonaisuudessaan kakku oli kuitenkin hyvä ja sai kehuja muiltakin :)


Pohjana kakussa oli munaton suklaakakkupohja. Testailin munattoman suklaakakkupohjan tekemistä erääseen mansikkamoussetäytteiseen synttärikakkuun (jonka ohjeen julkaisin nurinkurisesti vasta myöhemmin) jo aiemmin. Tuo pohja oli kuitenkin liian murenevainen, eikä makukaan ollut tarpeeksi voimakas. Fiksasin taikinaa hieman mm. kaakaojauheen määrän suhteen. Samalla tein tarkoituksella hieman isomman annoksen taikinaa, sillä tarvin samaan aikaan kakkupohjan myös toiseen kakkuun. Ohjeessa olevasta suklaakakkupohjasta riittää siis yhteensä esim. kolmeen tällaiseen kakkuun. Itse käytin yhden osan tähän kakkuun ja kaksi muuta erääseen punaherukka-mansikkakakkuun (tuonkin kakun ohje tulossa blogiin myöhemmin kesän aikana). Taikinan voi toki tehdä samantein pienempänä tai pakastaa ne kaksi muuta osaa tulevia kakuntekohetkiä varten :)


Mutta tämä munaton suklaakakkupohja, millainen se onkaan? Hyvää! Kakkupohja tuntuu käsiteltäessä todella hyvältä. Se pysyy hyvin kasassa, ja on pehmeä ja mehevä. Ja mikä tärkeintä, se maistuu hyvältä. Ihanan suklaiselta, vaikkei siinä oikeaa suklaata olekaan. Pohja nousi samantein munattomien kakkupohjien suklaakakkupohjien ykköseksi! Jottei kyse ole suinkaan sattumasta, tätä pohjaa pitää tehdä ehdottomasti vielä uudestaan :)


Kiitos vielä Maiju herkullisesta ohjeestasi!

Tässä alla minun versioni kakusta :)

Vadelma-valkosuklaakakku munattomalla suklaakakkupohjalla 

n. 23 cm irtopohjavuokaan

Pohja (HUOM! Pohjasta tulee kolme osaa. Tähän kakkuun menee niistä vain 1):
5.5 dl vehnäjauhoja
3 dl sokeria 
1.5 dl hyvää, tummaa kaakaojauhetta 
1 tl suolaa
1.5 tl leivinjauhetta
1.5 tl ruokasoodaa 
2 tl vaniljasokeria 
1.5 rkl (valkoviini)etikkaa
1.25 dl öljyä 
4 dl vettä

Täyte: mansikka-vadelmamousse:
200 g vadelmaa
50 g mansikoita
2 rkl tomusokeria
2.5 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
125 g mascarponea
1.5 tl liivatejauhetta
1.5 rkl kylmää vettä

Valkosuklaamousse:
100 g valkosuklaata
125 g mascarponea
2.5 dl Flora Vispiä
1 tl liivatejauhetta
1 rkl kylmää vettä

Ohje:
HUOM! Pohjasta tulee kolme osaa, joista kakkuun käytetään vain yksi! Ks. vinkki-osio!

Tee pohja. Sekoita kuivat aineet keskenään. Lisää joukkoon etikka, öljy ja vesi. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi. Sekoita vain sen verran, että aineet juuri ja juuri sekoittuvat keskenään. Levitä taikina kevyesti voideltuun n. 22 cm vuokaan. Paista uunin keskitasolla 175 asteessa n. 50-55 minuuttia, kunnes pohja tuntuu sormin varovasti koitettuna kiinteältä eikä keskelle tökättyyn tikkuun tartu raakaa taikinaa. Varo paistamasta liikaa. Annan pohjan jäähtyä hyvin peiteltynä kokonaan. Leikkaa jäähtynyt pohja kolmeen osaa. 

Huom! Pohja kutistui hieman reunoilta, joten leikkelin vielä pohjasta lisää pois, jotta sain sen sopimaan 20 cm vuoan sisäpuolelle. Tein tuohon samaan 20 cm vuokaan vadelmamoussen. Ja valkosuklaamoussen sitten hieman isompaan (n. 23 cm).


Laita n. 20 cm irtopohjavuoan reunat keskelle tarjoilulautasta ja vuoan sisäpuolelle reunakalvon suirut. Voitele kalvot kevyesti. Laita 1 kakkupohjan pala vuoan reunojen sisäpuolelle. 

Soseuta täytteen vadelmat ja mansikat. Sekoita joukkoon tomusokeria. Vatkaa vaniljakastike paksuksi vaahdoksi. Vatkaa mascarpone vaniljavaahdon joukkoon voimakkaasti vatkaten. Vatkaa myös marjasose moussen joukkoon. Sekoita liivatejauhe veteen ja anna turvota muutama minuutti. Kuumenna turvonnutta liivatetta mikrossa n. 10 sekuntia, kunnes se on kokonaan sulanut. Vatkaa liivateseos täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan voimakkaasti vatkaten. Kaada täyte vuokaan ja laita jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi tai yön yli.

Kun täyte on hyytnyt, poista vuoan reunat. Laita isommat, n. 23 cm reunat ympärille. Laita halutessasi reunoille kalvot ja voitele ne kevyesti.

Tee vielä päälimmäinen, valkoinen osa. Sulata pilkottu valkosuklaa mikrossa varovasti välillä sekoitellen. Vatkaa Flora Vispi paksuksi vaahdoksi. Vatkaa joukkoon mascarpone. Sekoita liivatejauhe veteen ja anna turvota muutama minuutti. Kuumenna turvonnutta liivatetta mikrossa n. 10 sekuntia, kunnes se on kokonaan sulanut. Vatkaa liivateseos täytteen joukkoon ohuena nauhana koko ajan voimakkaasti vatkaten. Vatkaa joukkoon myös sulatettu valkosuklaa. Kaada täyte samantein kakun päälle ja koita saada täytettä mahdollisimman hyvin kakun ja vuoan reunojen väliin. Painele tarvittaessa lusikalla täytettä joka rakoon. Tasoita lopuksi pinta ja laita kakku jääkaappiin hyytymään muutamaksi tunniksi. 

Poista vielä ulommaiset vuoan reunat. Koristele. 

Vinkki:
* Huom! Tähän kakkuun sujahtaa yhdestä kakkupohjasta vain 1/3. Ylimääräiset kaksi osaa voi vaikka pakastaa muiden juustokakkujen pohjiksi! Tai tehdä taikinaa pienemmän annoksen pelkästään tätä kakkua varten.


keskiviikko 7. kesäkuuta 2017

Punaherukka-vadelmatäytteinen kakku viran kunniaksi




Veljen vaimo sai töistä todella hyviä uutisia ja halusi juhlistaa niitä kakun kanssa ja sainkin pyynnön tehdä töihin kakun. Toteutin pyynnön enemmän kuin mielelläni. Sain kakun suhteen vapaat kädet, joten lähdin liikkeelle sillä ajatuksella, että testaan samalla paria juttua. Olin vähän aikasemmin törmännyt kaupassa kahteen uuteen erimakuiseen tuorejuustoon ja ajattelin testailla kakun tekemistä niistä. En uskaltanut suoraltaan tehdä virallista kakkua noista tuotteista, vaan tein itselleni (ja toki myös perheelleni  :) ) pienen äitienpäiväkakun, jossa testailin tuorejuustojen lisäksi myös testaamaani munatonta suklaakakkupohjaa. Tuosta äitienpäiväkakusta ei tullut otettua kuvaa, sillä kakkuun tuli liian vähän liivatetta ja kakku uhkasi sortua jo lautaselle. Muokkasin ohjetta hieman liivatteen osalta ja mm. lisäämällä joukkoon reilummin punaherukoita tuomaan lisää raikkautta. Heitin joukkoon myös hieman makutomusokeria korostamaan vadelman makua. Tällainen kakusta sitten lopulta tuli.


Pohja oli siis munattoman suklaakakkupohjan testipohja. Muokkasin Mielettömän mehevästä suklaakakkupohjasta munattoman version. Pääsin maistelemaan pohjaa äitienpäiväkakussa ja tykkäsin. Se oli kostea ja ehkä aavistuksen mutakakkumaisen tahmea. Maku oli miedon suklainen. Hyvä siis kaikinpuolin, mutta ehkä fiksaan ohjetta vielä paremmin siirtelyä kestäväksi. Ja suklaisemmaksi :P


En päässyt maistelemaan virallista kakkua, mutta hyydytin itselleni makuannoksiksi pienet annokset täytteitä. Maistellessani niitä olin makuun tosi tyytyväinen. Tosin en päässyt maistelemaan niitä yhdessä aavistuksen tahmean suklaakakkupohjan kanssa, mutta kuulemani mukaan, ne olivat olleet yhdessä täyttä herkkua :D


Koristelun päätin tällä kertaa tehdä hieman eri tavalla. Olin aiemmin harjoitellut macaronien tekemistä uudella uunillani. Jostain syystä niistä tuli jälleen onttoja, vaikka käytössäni oli luotto-ohje, jolla macaronit onnistuivat vanhassa keittiössäni. Lisää harjoittelua, eri ohjeilla. No mutta näin jo mielessäni, miltä kakku näyttäisi, jos siihen tiputtaisi muutaman nokareen suklaaganachea ja laittaisi suklaakuorrutusten päälle noita macaronin. Kuvitelmissani tuo idea näytti hyvältä. Kun aloin toteuttaa ajatusta, huomasin jo melko pian, ettei kakusta tullut lainkaan sen näköinen mitä olin kuvitellut. Jatkoin kuitenkin sitkeänä ja noh, lopputulos on nähtävillä kuvissa. Se ei ollut aivan sitä mitä tavoittelin. Ainakin erilainen kuin yleensä. Ja pirteä, kuten tilaajansakin.


Onneksi testailin kakun tekemistä etukäteen niin sain liivatteen määrän hieman paremmaksi tähän kakkuun. Suuremmasta liivatteen määrästä huolimatta kakku uhkasi levitä lautaselle. Ei pahasti, mutta sen verran, että alkoi harmittamaan itseäni. Hakija ei kuitenkaan huomannut mitään leviämisiä ja lähti kakun kanssa matkaan tyytyväisenä. Vaikka ens alkuun ihmettelikin erikoista koristelua :)


Punaherukka-vadelmatäytteinen kakku

n. 27 cm kakku, n. 30 hengelle

Pohja (tästä tulee kolme pohjaa, josta kakkuun käytin kaksi):
75 g voita
50 g tummaa suklaata sulatettuna

0.5 dl öljyä
5.5 dl piimää
1.5 dl sokeria
1.5 dl fariinisokeria
5 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0.75 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria

Täyte I (punaherukka-vadelmamousse):
2.5 dl Flora Vispiä
400 g vadelmatuorejuustoa
150 g vaniljatuorejuustoa
250 g punaherukoita
2 rkl vadelmatomusokeria
4.25 tl liivatejauhetta (laitoin 3.75 tl joka oli aavistuksen liian vähän)
4.25 rkl vettä (laitoin 3.75 rkl)

Täyte II (kinuskimousse):
2.5 dl Flora Vispiä
400 kinuskituorejuustoa
50 g vaniljatuorejuustoa3 tl liivatejauhetta (laitoin 2.5 tl, joka oli liian hippasen vähän)
3 rkl vettä (laitoin 2.5rkl)
n. 1.5 dl punaherukoita

Päälle suklaaganachea:
 100 g tummaa (50%) suklaata
0.75 dl kermaa
n. 1.5 rkl glukoosisiirappia (tai vaaleaa siirappia)

Ohje:
Tee ensin pohja. HUOM! Paistoin pohjan taikinan vuoassa, ja leikkasin sen kolmeen osaan, pohjia tulee siis tuolla taikinamäärällä kolme. Ylijääneen pohjan voi vaikka pakastaa tulevaa käyttöä varten. 

Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon öljy, piimä ja sokerit. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. Kaada taikina voideltuun n. 20-22 cm irtopohjavuokaan ja paista 175 °C noin 55 minuuttia tai kunnes tikkuun ei jää kokeiltaessa taikinaa. Varo paistamasta liikaa, ettei pohja suotta kuivu. Anna jäähtyä hetki vuoassaan ja poista vuoan reunat. Jäähdytä kokonaan hyvin peiteltynä. Leikkaa kolmeen osaan.

Tee ensin vadelmatäyte. Vatkaa Flora Vispi paksuksi vaahdoksi. Lisää vadelmatuorejuusto sekä 150 g vaniljatuorejuustoa. Vatkaa kunnolla sekaisin. Lisää soseutetut punaherukat ja vatkaa. Maista ja lisää makusi mukaan vadelman makuista tomusokeria vahvistamaan vadelman makua. Sekoita liivatejauhe veteen ja anna turvota parisen minuuttia. Lämmitä turvonnut liivateseos mikrossa n. 10-15 sekunnin ajan tai kunnes se sulaa kokonaan. Vatkaa liivateseos ohuena nauhana koko ajan voimakkaasti vatkaten täytteen joukkoon.

Laita yksi kakkupohja keskelle tarjoilulautasta Laita ympärille n. 27 cm irtopohjavuoan reunaosa. Voitele reunat kevyesti. Kaada vadelmatäyte pohjan päälle ja tasoita. Laita keskelle toinen kakkupohja ja paina kevyesti hieman täytteen sisään. Laita jääkaappin jähmettymään kinuskitäytteen teon ajaksi.

Tee seuraavaksi kinuskitäyte samaan tapaan. Vatkaa Flora Vispi paksuksi vaahdoksi. Lisää kinuskituorejuusto sekä 50 g vaniljatuorejuustoa. Vatkaa kunnolla sekaisin. Sekoita liivatejauhe veteen ja anna turvota parisen minuuttia. Lämmitä turvonnut liivateseos mikrossa n. 10-15 sekunnin ajan tai kunnes se sulaa kokonaan. Vatkaa liivateseos ohuena nauhana koko ajan voimakkaasti vatkaten täytteen joukkoon. Levitä täytettä ohut kerros kakkupohjan päälle ja reunoilla. Ripottele pinnalle punaherukoita makusi mukaan. Painele herukoita hieman pinnan alle. Kaada loput kinuskitäytteestä päälle ja tasoita. Laita jääkaappiin jähmettymään ainakin 6 tunniksi.

Poista vuoan reunaosa. Tee suklaakuorrute pilkkomalla suklaa mikron kestävään kulhoon. Kaada päälle kerma. Kuumenna mikrossa, kunnes suklaa on kokonaan sulanut. Sekoita joukkoon glukoosisiirappi. Anna jäähtyä hetki. Levitä vielä juokseva suklaaseosta kakun päälle ja anna valua reunoilta alas. Laita jääkaappiin jähmettymään hetkeksi. Koristele vaikka macaronsseilla, vaahtokarkeilla, muilla karkeilla ja nonparelleilla.

Vinkki!
* Älä kumoa kakkupohjaa väärinpäin ennen kuin se on jäähtynyt täysin! Kuuma/lämmin pohja on sen verran höttöinen, että se saattaa painua kasaan, mikäli sen päälle laittaa painoa liian aikaisin.  Itse kippasin pohjan ajattelemattomasti pöydälle heti kun poistin vuoan reunaosat ja pohja alkoi samantein pullistella reunoilla. Pikainen kääntö takaisin, niin pohja oikeni suht hyvin. Jäähtymisen jälkeen pohja kestää paremmin käsittelyä ja on leikatessakin tukeva ja kestää siirrot hyvin. 

* Pohjaosia tulee kakkupohjasta 3. Käytin tähän kakkuun niistä kaksi; heti pohjalle yksi pohja ja toinen pohja ensimmäisen ja toisen täytteen väliin. Harmi, etten saanut otettua palakuvaa. Siinäpä hyvä syy tehdä tällainen itsellekin :)


maanantai 5. kesäkuuta 2017

Punaherukka-kinuskimoussetäytteinen seminakukakku tarhaan


Vein päiväkotiin nuoremman tytön kesäloman alkamisen kynnyksellä kakun kiitokseksi kuluneesta vuodesta. Rento, muodikas, seminakukakku sai sisälleen yhden lempparitäytteistäni eli kinuskimoussen. Tällä kertaa moussen joukkoon päätyi pakkasesta löytyneitä punaherukoita. Maistelin jämämousset yhdessä muutaman marjan kanssa ja kyllä oli herkkua! Makeaa ja kirpeää samassa paketissa, nam!


Kakkuun päätyi samantapainen maidoton pohja, kuin oli esimerkiksi blogista löytyvässä vadelmaisessa seminakukakussa ja legokakussa. Korvasin vain osan vehnäjauhoista ruisjauhoilla sekä fiksasin pottujauhojen määrän suuremmaksi suhteessa vehnäjauhoihin. Sokeria ja rasvaa laitoin vähemmän silläkin uhalla, että pohja menisi kuivemmaksi kuin aiemmin tekemäni. Lisäksi paistoin testimielessä pohjan yhdessä ja samassa vuoassa. Pohjasta tuli yllättävän korkea, hyvä kun vuoan reunojen korkeus riitti! Yllätys oli suuri, sillä kuvittelin pohjasta tulevan huomattavasti matalampi yhdessä vuoassa paistettaessa.

Se hieman harmittaa, etten itse päässyt maistamaan tuota pohjaa juuri näillä muutoksilla. Pitääkin testailla ohjetta vielä lisää, sillä pohjan käsittely oli aika miellyttävää, sillä se pysyi kasassa tavallista sokerikakkupohjaa paremmin. Eikä murentunut reunoiltakaan samalla tavalla.


Nakukakut ovat ihania kakkuja, sekä tehdä että rennon ulkonäkönsä puolesta. Päälle vielä kiiltävää suklaaganachea rennoin ottein, niin kakku oli jo miltei valmis. Koristeeksi päälle laitoin mm. tytön itsetekemiä pikkukukkia ja sitruunamoussetäytteisen 70-vuotiskakun koristelusta ylijääneen isomman kukan.


Mutta miltä kakku sitten kokonaisuudessaan maistui?! En päässyt itse kuulemaan kommentteja kakusta, mutta sain terveisiä, että kakku oli kuulemma maistunut tarhassa. Mutta se mikä jäi itseäni mietityttämään, oli tuo pohja. Luotin ehkä liikaakin siihen, että pohja olisi yhtä mehevä kuin aiemmin tekemäni pohjat, enkä kostuttanut pohjia lainkaan. Sitä, oliko pohja liiankin kuiva, en tiedä varmuudella. Tästä epävarmuudesta voin syyttää vain itseäni, sillä kuka käski leipoa jotain, mitä ei ole itse maistanut! Toisaalta uskon, että kinuskimoussen joukossa olevat punaherukat toivat kakkuun mukavasti kosteutta. Mutta oliko sitä riittävästi...

Kakku muuten oli kokonaan laktoositon. Käytin kinuskimoussen tekoon ensimmäistä kertaa laktoosittomia kermoja. Tein kinuskin kuohukermasta, ja muun vaahdon vispikermasta varmistaakseni, ettei seokset ainakaan juoksettuisi. Lisäksi vatkasin vaahtoja normaalia vähemmän juuri tuon juoksettumisen pelosta. Niin ja liivatetta heitin varmuudeksi hieman lisää, sillä pelkäsin ettei löysemmäksi jätetty mousse muuten kiinteytyisi tarpeeksi. Hyvin toimi näin.


Tässä kakun tarkemmat tiedot :)

Punaherukka-kinuskimoussetäytteinen seminakukakku tarhaan

n. 22 cm irtopohjavuokaan

Aineet:
4 munaa
2.75 dl sokeria
2 dl vehnäjauhoja
1.75 dl ruisjauhoja
1 dl perunajauhoja
2.5 tl leivinjauhetta
0.75 tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
0.75 dl juoksevaa rasvaa
1.25 dl mehua/vettä (laitoin 0.5 dl ananasmehua ja loput vettä)

Kostutus:
muutama rkl mehua tai vaniljamaitoa
(itse en laittanut mitään, mutta pieni lisäkostutus ei varmaan tee pahaa)

Täyte:
Kinuskimousse (24 cm vuokaan mitoitettuna,
poikkeavuudet linkistä löytyneeseen kinuskimousseohjeeseen:
- liivatejauhetta yht. 2.5 tl,
- kinuski laktoosittomaan kuohukermaan
- muu kermavaahto laktoosittomasta vispikermasta)
n. 5 dl punaherukoita

Kuorrutus:
n. 1/4 annosta kevennettyä marenki-voikreemiä

Suklaakuorrutus:
75 g tummaa (50%) suklaata
0.75 dl kuohukermaa
1 rkl glukoosisiirappia

Koristeet:
Kaulintamassasta tehtyjä kukkia (tyttö teki meillä omat pikkukukkansa :) )
nonparelleja
sitruunamelissan lehtiä

Ohje:
Tee kakku pohja mielellään päivää ennen täyttämistä. Vatkaa munat ja sokerit vaaleaksi, paksuksi vaahdoksi. Sekoita joukkoon rasvan ja maidon seos varovasti käännellen. Sekoita loput aineet keskenään ja sekoita muna-seokseen varovasti nuolijalla käännellen kolmessa erässä. Kaada taikina voideltuun 22 cm irtopohjavuokaan. Paista 175 asteessa n. 45 minuuttia hieman keskitasoa alemmalla tasolla, kunnes kypsä. Anna jäähtyä pari minuuttia ja poista vuoan reunaosa. Anna jäähtyä kokonaan leivinliinan alla kelmulla peitettynä. 

Tee kinuskimousse erillisen ohjeen mukaan. (Itse en kostuttanut kakkua, mutta näin jälkikäteen mietittynä pienestä lisäkostutuksesta ei varmaan ole haittaakaan). Täytä kakku kinuskimoussella ja ripottele kuhunkin väliin reilu 1.5 dl punaherukoita. Käytä irtopohjavuoan reunaosia apuna täyttämisessä. Laita kakku jääkaappiin jähmettymään muutamaksi tunniksi tai yön yli. Poista vuoan reunaosat.

Tee marenki-voikreemi erillisen ohjeen mukaan. Levitä kuorrutetta ohut kerros kakun pintaan. Laita jääkaappiin kovettumaan suklaakuorrutuksen teon ajaksi.

Pilko suklaa mikron kestävään kulhoon. Kaada joukkoon kuohukerma. Kuumenna mikrossa välillä sekoitellen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Sekoita joukkoon glukoosisiirappi. Jäähdyttele seosta hetki ennen kuin laitat kakun päälle. Kuorrute on sopivaa, kun se on hieman paksuuntunut, mutta edelleen juoksevaa. Eikä kuumaa! Levitä suklaa kakun päälle ja anna valua reunoilta alas.

Laita kakku jääkaappiin hetkeksi. Koristele.

Vinkki:
* Huomaa, että tähän kakkuun riittää n. 1/4 annos marenki-voikreemiä. Voit tehdä halutessasi isommankin annoksen ja pakastaa loput tulevaa käyttöä varten.






lauantai 3. kesäkuuta 2017

Helpot ja nopeat minttusuklaafudget


Palasin huhtikuun loppupuolella töihin vauva-vapaan jälkeen ja halusin ilahduttaa työkavereita jollakin herkulla. Kuljen työmatkat pyörällä, joten viemisen piti olla sellaista, joka kestää hyvin kuljetuksen repussa kaikkien muiden tavaroitten lomassa eikä vie tilaa pienestä korista liikaa. Itsetehdyt fudget ovat herkullisia ja ne on helppo kuljettaa. Kerroinkin jo aiemmin tehneeni maapähkinä-suklaafudgeja ajatuksella, että ne päätyivät töihin. Toisin kuitenkin kävi, ne kun katosivat parempiin suihin nopeasti leipomisen jälkeen. Päätin kuitenkin pysyä fudgelinjalla ja tein (pienessä pätkis-karkkien himossa) minttusuklaafudgeja. Kyllä vain olivat taas niin herkkua että! Ja töissäkin katosivat parempiin suihin hetkessä!


Blogista löytyykin jo pari samantapaista, marmoroidun minttusuklaafudgen ohjetta. Pinkkeihin minttusuklaafudgeihin upposi piparminttuaromi, kun taas marmoroidut minttusuklaafudget piparminttuöljyllä ovat hyvinkin samanlaisia kuin nämä vihreät palat. Vaikka tuo ohjeet ovatkin tosi hyviä, en malttanut olla muokkaamatta niitä, vaan kokeilin hieman erilaisia suklaisen suhteita. Mintun maun hain jälleen iki-ihanasta piparminttuöljystä. Sitä kun riittää muutama hassu tippa saamaan voimakkaan piparmintun maun, nams!


Tämä ohje toimi ehkä jopa paremmin kuin tuo edellinen piparminttuinen versio. Jos haluan olla oikein nipo ja etsiä epäkohdat (ja kyllä nyt vain haluan!), niin valkosuklaaosio oli aavistuksen pehmeämpi kuin tummasta suklaasta tehty osa. Noin pieni ero ei haitannut syömisessä lainkaan, sillä maku oli hyvin tasapainoinen ja palat kokonaisuudessaan ihania. Mutta jos haluaa molempien väristen suklaafudgien olevan kovuudeltaan samanlaisia, niin valkosuklaan määrää voisi vielä hieman kasvattaa. Eipä muuta valitettavaa tällä kertaa. Ihania siis olivat näinkin :)

Ja jos muuten etsit vielä jonkun pikkumakeisen ohjetta tuleviin juhliin, niin nämä ja muutkin tämänkaltaiset suklaata ja kondensoitua maitoa sisältävät fudget ehtii vielä hyvin tekemään :)


Helpot, marmoroidut minttusuklaafudget

Koosta riippuen n. 50-60 kpl

Aineet:
1 prk kondensoitua maitoa (ei kinuskiksi keitettyä)

300 g tummaa suklaata (n.50%) 
n. 10 tippaa (maun mukaan) piparminttuöljyä

200 g valkosuklaata
n. 5 tippaa (maun mukaan) piparminttuöljyä
(vihreää pastaväriä)

Ohje:
Vuoraa n. 20 x 20 vuoka leivinpaperilla. Rouhi suklaat pieniksi.

HUOM! Kuvalliset ohjeet löytyvät edellisestä piparminttusuklaafudgen ohjeesta. Huomaa kuitenkin, että tuon edellisen ohjeen ainesosamäärät ovat erilaiset, joten nappaa määrät tästä postauksesta talteen ja katso halutessasi vain kuvat läpi edellisestä fudgepostauksesta.

Ota esille kaksi kattilaa. Laita toiseen 2 dl kondensoitua maitoa sekä pilkottu tumma suklaa. Laita toiseen kattilaan loput maidosta (n. 1 dl) sekä pilkottu valkosuklaa. Laita molemmat kattilat levylle ja lämmittele seoksia miedolla lämmöllä koko ajan sekoitellen kunnes suklaat sulaa. Kun suklaat ovat sulaneet, lisää valkosuklaaseoksen joukkoon noin 5 tippaa piparminttuöljyä (ja halutessasi myös vihreää pastaväriä). Sekoita tummaan suklaaseokseen noin 10 tippaa piparminttuaromia.

Toimi tämän jälkeen nopeasti. Ota tummasta suklaaseoksesta erilleen n. 2-3 rkl. Kaada loput vuokaan ja levitä nopeasti pohjalle. Levitä päälle valkosuklaaseos tasaiseksi kerrokseksi ja tiputtele sen päälle sivuun ottamasi tumma suklaaseos nokareittain. Vetele heti veitsellä pintaan kuvioita. Napauta vuokaa voimakkaasti pöytää vasten, niin pinta tasoittuu.

Jos pinta jää tästä huolimatta röpelöiseksi, laita päälle leivinpaperin pala ja tasoita kädellä painamalla. Laita jääkaappiin hyytymään n. 4 tunnin ajaksi tai kunnes levy on kokonaan jähmettynyt leikkaamista varten. Leikkaa sopivan kokoisiksi paloiksi.

 Säilytä fudget jääkaapissa. Fudget kestävät myös pakastamisen.

Vinkki:
* Kondensoitu maito on sokeroitua maitotiivistettä, jota löytyy tölkeissä useimpien markettien hyllyiltä. Usein ne löytyvät samasta paikasta missä on muutkin tölkit (eli mm. tomaattimurskan ja kookosmaidon lähettyvillä), mutta joissakin kaupoissa ne sijaitsevat leivontatarvikkeiden lähellä. Joskus olen löytänyt niitä myös kylmähyllystä (vaikka ne säilyvät huoneenlämmössä).

* Toimi todella nopeasti sen jälkeen kun olet saanut suklaat sulatettua. Seokset jämähtävät melko äkkiä, ja pinnasta tulee helposti röpelöinen.

* Leikkaa vasta, kun levy on kunnolla jähmettynyt, niin leikkauspinnasta tulee tasainen. Toisaalta, onneksi pienet ulkonäköhaitat eivät vaikuta ihanaan makuun :)


Ja olipas taas hankala saada vangittua kuviin fudgepalojen oikeat värit! Vihreä osio oli luonnossa selvästi voimakkaamman vihreä, mutta kuviin se tallentui ihme plissuna, ja myös hienoinen sinertävyys (johtuen valosta?) puskee läpi. No mutta onneksi kuvat eivät pahenna näiden suklaafudgepalojen herkullista makua :)

keskiviikko 31. toukokuuta 2017

Törkeän hyvä majoneesisuklaakakku suklaamoussetäytteellä + arvonta


Miltä kuulostaisi, jos tämän kesän valmistujaisten ja muiden juhlien juhlapöydän kakku olisi maukas ja kostean mehevä suklaakakku, rentona nakukakkuna? Ihanalta? Herkulliselta? Juuri siltä, mitä juhlien kakun pitääkin olla? Niin minustakin! En voi muuta olla kuin iloinen, että pääsin mukaan kaupalliseen yhteistyöhön Hellmann'sin kanssa kehittelemään jotain herkullista Real majoneesista. Ilman yhteistyötä olisi nimittäin jäänyt syntymättä tämä aivan älyttömän herkullinen ja mehevä suklaakakku, jonka sisältä löytyi pehmeää suklaamoussea. Maistaessani ensimmäisen palan, en voinut enää pitää haarukkaa erossa pehmeästä kakkupalasta, vaan kauhaisin suuhuni nopeasti toisen palan. Aivan ihanaa, törkeän hyvää, olivat ensimmäisen mieleeni nousevat sanat. 





Nyt ajattelette varmaan, että Suklaapossu on lopullisesti sekaisin, kun meni laittamaan majoneesi suklaakakkuun ja vieläpä kehuu lopputulosta. Mutta uskokaa tai älkää, se todellakin toimii! Eikä ihme. Hellmann'sin majoneesihan sisältää mm. rypsiöljyä, munia, etikkaa, suolaa ja sokeria. Ja nuohan ovat juuri ne aineet, millä suklaakakusta saadaan älyttömän mehevä, pehmeä ja maukas! Rypsiöljyn takia Hellmann'sin majoneesi sisältää pehmeää tyydyttymätöntä rasvaa sekä runsaasti omega 3-rasvahappoja. Muuta rasvaa tähän kakkuun ei tulekaan, vaan majoneesi riittää pitämään kakun kostean mehevän. Voisi melkein ajatella, että tämä majoneesia sisältävä kakku on hyvän rasvanlaadun ja suklaan takia jopa terveellistä :)



Testailin helpon kakkupohjan tekemistä samantein saatuani majoneesipurkit kouraani. Siitä tuli samantein jo aika hyvä, mutta muokkasin tätä lopullista ohjetta varten kakkupohjat vieläkin suklaisemmaksi. Tai kaakaomaisemmaksi, oikeaa suklaatahan kakkupohjista ei löydy. Maku kylläkin on niin suklainen, ettei sitä heti uskoisi. Täyttä herkkua, vai sanoinko sen jo? :)




Kakku on muuten myös todella helppotekoinen, sillä kakkupohjan aineet vain sekoitetaan nopeasti yhdessä kulhossa sekaisin ennen kuin taikina kaadetaan vuokiin paistumaan. Pehmeä ja kuohkea suklaamoussekin valmistuu helposti sekoittamalla sulatetun suklaan + kerman joukkoon hieman majoneesia. Hetki jääkaapissa, ja täytteen voi hurauttaa vatkaimella kuohkeaksi ja pehmeäksi. Tämän jälkeen kakku on valmis täytettäväksi ja pian myös nautittavaksi. Helppoa, eikö! :)



Suklaakakkupohjat muistuttavat maultaan ja koostumukseltaan todella paljon jo blogista löytyvää Mielettömän mehevää suklaakakkupohjaa; kosteaa, mehevää, suklaista, pehmeää, suussasulavaa, erittäin maukasta. Kun väliin tulee vielä ohuet kerrokset pehmeää, silkkisen sileää suklaamoussea, on makunautinto taattu. Kakku on pehmeimmillään ja maukkaimmallaan huoneenlämpöisenä ja niin myös sen suklaisuus pääsee kunnolla esille. Kakku kannattaakin nostaa jääkaapista juhlapöytään odottamaan jo jonkin aikaa ennen herkuttelua.


Ja nyt ollaan jo melkein ohjeessa asti. Ohje on lyhyt ja helppo, ja joukossa on myös rutkasti vaihekuvia. Innostuin räpsimään kuvia myös valmiista kakusta enemmänkin ja niitä löytyy vielä ohjeen jälkeen lisääkin. Niin ja muistahan plarata ihan postauksen loppuun asti, sillä siellä on juttua arvonnasta!!!

Miten on, onko tässä kakku teidän juhlapöytäänne? :)


Törkeen hyvä suklaakakku suklaamoussetäytteellä

20 cm kakku, n. 12 hengelle


Aineet:
3 dl vettä
3 dl sokeria
4.5 dl vehnäjauhoja
1.5 dl tummaa kaakaojauhetta
1.5 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0.5 tl suolaa
2 tl vaniljasokeria

Täyte/päällinen (koko kakkuun):
200 g tummaa suklaata
2 dl vispikermaa

Ohje:
Tee ensin pohja. Sekoita kuivat aineet keskenään yhteen. Vatkaa Hellmann'sin majoneesi ja vesi pallovatkaimella sekaisin niin, että seos hieman vaahtoa. 



Kaada majoneesi-vesiseos kuivien aineiden joukkoon ja sekoita nopeasti sekaisin, mutta älä vaivaa. 



Levitä taikina kahteen voideltuun n. 20 cm irtopohjavuokaan.

Paista 175 asteessa n. 30-35 minuuttia tai kunnes pohjat ovat kypsiä. Kokeile kypsyys tikulla. Jos tikkuun ei tartu raakaa taikinaa, on kakku valmis. Anna jäähtyä hetki ja poista vuokien reunaosat. Jäähdytä kokonaan kunnolla peiteltynä.



Kun pohjat ovat jäähtyneet, tee suklaatäyte. Pilko suklaa mikron kestävään kippoon ja kaada joukkoon 1 dl vispikermaa. 



Kuumenna suklaata mikrossa välillä sekoitellen, kunnes kaikki suklaa on sulanut. Lisää joukkoon loput eli 1 dl vispikermasta sekä 0.5 dl Hellmann'sin majoneesia. Sekoita, kunnes kaikki aineet ovat hyvin sekoittuneet keskenään. 



Laita suklaaseos muutamaksi hetkeksi jääkaappiin jäähtymään. Vatkaa jäähtynyttä, edelleen pehmeää suklaaseosta vatkaimella, kunnes se vaalenee ja kuohkeutuu. 


Täytä kakku. Leikkaa kumpikin pohja kahteen osaan. Nosta varovasti yksi osa tarjoilulautaselle. Levitä hieman yli neljännes täytteestä pohjan päälle. Nosta toinen pohjan pala päälle ja jatka samalla tavalla. Levitä pinnalle vielä ohut kerros suklaatäytettä. 



Koristele vaikka tuoreilla marjoilla

Voin nauttia kakun heti tai laittaa sen jääkaappiin hetkeksi vetäytymään. Muista kuitenkin ottaa kakku huoneenlämpöön noin 0.5-1 tuntia ennen tarjoilua, jotta suklaatäyte ehtii pehmentyä suussasulavan pehmeäksi ja suklainen maku korostuu.

Vinkki:
* Jos suklaatäyte ei meinaa vaahtoutua, on seos vielä liian lämmin. Laita kulho jääkaappiin vielä muutamaksi minuutiksi ja yritä uudelleen. 

* Säilytä kakku jääkaapissa

* Pohjat voi tehdä valmiiksi jo edellisenä päivänä.












Ja vielä arvonta-asiaa. Nyt nimittäin teillä lukijoilla on mahdollisuus voittaa yksi kolmesta noin 15€ arvoisesta Hellmann'sin herkkupaketista itsellenne!  

Naputelkaa alla olevaan kommenttikenttään herkkuideanne eli mihin käyttäisitte majoneesia, niin olette mukana arvonnassa! HUOM! Arvonta-aika päättynyt ja voittajat arvottu!

Vastausaikaa ensi viikon keskiviikkoon eli 7.6.2017 asti. Arvonta suoritetaan heti torstaina. Muistakaa laittaa vastauksen mukaan joko sähköpostiosoitteenne tai nimimerkkinne tunnistamista varten. Ja käykäähän tarkistamassa mahdollinen voittonne heti arvonnan jälkeen, niin saadaan paketit matkaan mahdollisimman pian. Arvonnan säännöt löydät Indiesdays:in sivuilta. Oikein paljon onnea arvontaan!!!

Pst. Katsohan vinkkejä herkkuresepteihin myös Hellmann'sin facebookista ja vilkaise millaisia herkkuja heidän Hellmann'sin Instagram-tilillä näkyykään :)



ARVONTA ON NYT PÄÄTTYNYT JA VOITTAJAT ARVOTTU! 

 Kiitos kaikille osallistuneille! Yhteensä 36 lukijaa kertoi, mihin herkkuun käyttäisi majoneesia. Vastauksianne oli ihana lukea. Oli hienoa huomata, että monet suunnittelivat tämän suklaakakun tekemistä, mutta myös hampurilaiset, uunijuurekset, hod dogit, voileipäkakut ja monet muut leipomukset saivat kannatusta. Herkullisia ajatuksia teillä kaikilla. Kaikkien vastanneiden joukosta arvoin tänä aamuna torstaina 8.6.2017 kolme Hellmann’sin pakettia. Nyt rumpujen pärinää…. Ja voittopaketit lähtevät niille henkilöille, jotka naputtelivat seuraavat vastaukset:

Ensimmäinen paketti lähtee Teijalle, joka kirjoitti: ”Yleensä meillä käytetään majoneesia salaatinkastikkeiden pohjina, hamppareissa ja voileipäkakuissa, mutta postauksesi herätti kokeilemaan myös täytekakuissa.”

Toinen voittopaketti lähtee Nennalle, jolta tuli tämä vastaus: ”Hampurilaisissa toimii täydellisesti. Teen myös usein currymajoneesia uunijuuresten pariksi, todella hyvää herkkua! ”.

Ja kolmannen Hellmann’sin paketin saa lukija, joka kirjoitti kommentin ”Tämä suklaakakku on kokeiltava ja testaisin majoneesia myös voileipäkakkuun.”.

Onnittelut vielä kaikille voittaneille! Nyt pääsette toteuttamaan ohjeita, joihin suunnittelitte käyttävänne majoneesia. Voittajiin ollaan yhteydessä mahdollisimman pian.
 

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...