Näytetään tekstit, joissa on tunniste astiat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste astiat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 15. marraskuuta 2025

Omat klassikot

Välillä on sellaisia kirppis- tai keräilyjuttuja, mitä on kytännyt vuosien ajan tuloksetta. Omalle kohdalle ei osu juuri se oikean hintainen tapaus. Tänä syksynä on onni kuitenkin ollut myötä! Olen löytänyt parikin asiaa, mitä olen himoinnut jo kauan: Dora Jungin damastit ja Alu-kerrosrasian. 



Alumiininen kerrosrasia löytyi Salon Secondhandmarketista. Kun minulta kysytään, mikä on hyvä kirppis, sanon usein, että tuo on Suomen paras kirppis. Se ei kuitenkaan tarkoita, että löytäisin sieltä edes joka kerta jotakin. No, nyt onni joka tapauksessa potkaisi!

Tämä keksiastiaksi nimetty rasia maksoi vain 2 euroa! Ja kaikki kolme kerrosta on tallella. Myös esineen väritys miellyttää kovasti. Kansi on hieman vääntynyt, mutta täytyy katsoa, jos sitä saisi hitusen taivutettua. Vielä en edes tiedä, mitä säilön tämän kaunokaisen sisälle, mutta käyttöä tuolle löytyy aivan varmasti. 

Googlailin hieman näitä rasioita ja aikamoisen korkeita hintoja näissäkin näkee. En kuitenkaan onnistunut löytämään juurikaan tietoa astian valmistajasta, mutta ehkä joskus vielä. Alumiini materiaalina ei ole enää nykypäivänä esimerkiksi ruuan valmistuksessa kovassa huudossa, mutta tällaista kuiva-aineille sopivaa astiaa, uskallan varmasti käyttää.

Toinen mieluisa löytö on Dora Jungin Tampellalle suunnittelemat damasti-liinat. Damasti on siis kankaan kudos, mikä voi olla yksi- tai kaksiväristä. Itsehän en oikeasti ymmärrä kankaan kutomisesta juuri mitään, mutta näiden kankaiden viehätys on niiden satiinimaisessa pinnassa ja siinä, että kangas ei ole samanvärinen molemmilta puoliltaan. 

Tekstiilitaiteilija Dora Jungista voi lukea mm. täältä. Hän on suunnitellut myös julkisten tilojen tekstiilejä ja ainakin yhden ryijymallin. 

Nämä kaksi neliönmallista Yrttitarha-liinaa löytyivät todella sympaattiselta Tammisaaren Fynda-kirppikseltä yhteensä 10 eurolla. Kristillinen hyväntekeväisyyskirppis oli aivan tiptop ja paikalliset vapaaehtoiset kovin mukavia. Liinat oli selvästi tunnistettu, mutta silti niiden hinta oli varsin kohtuullinen. 



Nämä toimivat leipomisessa ja leipien suojana. Näitä voisi varmasti käyttää myös pieninä pöytäliinoina, mutta koska en ole laisinkaan pöytäliinaihminen, toimivat liinat paremmin keittiössä. 

Tuttu ja tyypillinen hankinta minulle on puolestaan Kaj Franckin suunnittelemat Kilta-astiat. Tuo tarjoiluastia rottinkisella kehikolla on tuotu Tanskasta asti minulle. Ystäväni olivat matkalla ja bongasivat kohtuullisen hintaisen (noin 12 euroa) Killan, eli en voinut kieltäytyä moisesta. Minulla on itse asiassa useampi tämän kokoinen astia jo ja muutama vastaava rottinkikehikkokin myös, mutta tämä mahtui mukaan erittäin hyvin silti!



Siniset kulhot tulivat vastaan Pirkan kirpputorikeskuksessa yhteensä 2 eurolla, eli ostopäätöstä ei tarvinnut paljon miettiä. Tällaiset kulhot ovat minulla käytössä joka aamu, eli näitä todella tarvitsee myös vinon pinon. 

Yleinen keräilykohde, eli Arabian erilaiset kuvioidut kannut, ovat yleensä todella kovan hintaisia. Olen ihaillut kirppisten vitriineissä mm. kissa- ja lehmäkoristeisia yksilöitä, mutta korkea hinta on estänyt ostot. 

Olinkin lähes ihmeissäni, kun löysin myös Tammisaaresta Kirppis Trolletista ehjän ja hyväkuntoisen perhoskuvioisen kannun 35 eurolla. Toki, kannu oli alennuksessa ja ei silti ollut aivan ilmainen, mutta en oikeasti ole bongannut koskaan tuolla hinnalla näitä. 



Päätin siis törsätä ja hankkia kannukaunokaisen. Näitä FA-kannuja on useampia erilaisille koristeilla.
Ihastuttava perhonen on (tietysti) Birger Kaipiaisen käsialaa ja kannun on muotoillut toinen kova nimi, Raija Uosikkinen. Tätä kannua on ollut tuotannossa vuosina 1960–1966. 

En yhtään ihmettele, että nämä kannut ovat suosiossa! Itse käytän kannua kasvien kasteluun ja esineen muotoilu on varsin toimiva. Myös kaato onnistuu hyvin (toisin kuin Kilta-astioissa tuntuu välillä olevan 
hieman ongelmalliset kaato-ominaisuudet). 

tiistai 29. heinäkuuta 2025

Ruusu, päärynä ja tatti

Viime vuonna en tainnut löytää yhtään uutta Botanica-sarjan osaa. Ja jos tarkkoja ollaan, niin tämä ruusulautanen on osa Esteri Tomulan Arabialle suunnittelemaa Rosa-sarjaa, mutta itse niputan kaikki nämä seinälautaset Botanicaksi (ja Botanican voi vielä jaotella luonnonkukkiin ja metsämarjoihin, jos haluaa vaikka kerätä vain marja-aiheisia lautasia). 

Rosa lapponia löytyi Nakkilasta rompetorilta 13 eurolla. Nyt minulla taitaa olla koossa Botanicaa noin 40 lautasta. Pitäisi ottaa uusia kuvia kokonaisuudesta, mutta tässä on muutaman kesän takainen postaus aiheesta, kun seinällä oli 30 lautasta esillä. Juuri enempää näitä lautasia en edes kaipaa, mutta jos huokeaan hintaan tulee sarjan puuttuvia palasia vastaan, niin mikä ettei.


Samaisessa tapahtumassa tulivat vastaan kaksi söpöä messinkistä rintakorua: lepäävä leopardi ja merihevonen. Koruista maksoin yhteensä 3 euroa.



Olen yrittänyt kovasti pysyä etäällä lasihedelmä-trendistä. Myös kaikki hedelmänmalliset astiat ovat tällä hetkellä kuumaa kamaa. Pidän toki monista näistä, mutta yritän jarrutella itseäni, ettei uusia keräilykohtaita pulpahda kohdalle liian tiuhaan. Muutaman lasihedelmän kohdalla olen ollut aivan hilkulla, että esine olisi päätynyt ostoskoriin. Kohtalokseni koitui kuitenkin päärynänmallinen metallinen tarjoiluastia. Päärynä tuli vastaan Vallilan Bella-kirppiksellä 4 eurolla.

Hyvin kookkaat käsinmaalatut japanilaiset vintageteekupit löysin puolestaan Vantaalta Eemelin kirppikseltä 14 eurolla. Näitä en pystynyt vastustamaan, koska kirppistelyn lisäksi rakastan sienestämistä. Nämä ihanat kupit päätyvät mökille ja oikein odotan, että syksyllä siemailen kupista teetä ja ihailen samalla sienisaalistani.




Jalopuinen rintakoru tuli vastaan Savonlinnassa ViaDiassa. Koru on selvästi vanhempaa tuotantoa, mutta mitään sen enempää en tästä euron korusta tiedä.

Viimeisenä esittelyyn vielä aivan postauksen otsikon vierestä oleva löytö. Vaikka nyt helteet kuumottavat ihan kunnolla, niin joulu tulee tänäkin vuonna. Kerrankin tonkiminen palkitaan myös pääkaupunkiseudun kierrätyskeskuksessa, koska löysin kaksi upeaa kynttiläpussia kynttilälaarista Tammiston myymälästä kesäkuussa yhteensä 5,40 eurolla.



Suurin osa näistä kaunokaisista on vanhempaa tuotantoa. Setti näyttää yhdessä myös ihan syötävän herkulliselta, mutta poltettavaksi nämä on tarkoitettu.

Oikein kaunista heinäkuun loppua! 

keskiviikko 26. helmikuuta 2025

Kaikenlaista kirppikseltä, osa x?x

Olen lähes varma, että olen käyttänyt vastaavaa otsikkoa blogihistorian aikana ennenkin, mutta tuo on hyvin kuvaava ja kattava otsikko, siksi jälleen käytössä. Olen ostanut nyt alkuvuonna kirppiksiltä kaikenlaista pientä ja periaatteessa käyttötavaraa, toki mukana on vähemmän yleishyödyllisiä löytöjä toki. 


Harmittelin jo jouluna, että lautapelit joita pelaamme välillä myös kaupungissa, jäivät syksyllä mökille saaristoon. Jouluna ei siis tullut kisattua yhtään peliä Scrabblea, mikä yleensä matkaa mukanamme mökkikauden päätyttyä kaupunkiin. Itse asiassa tuo Scrabble-sanapeli löytyi lähes 20 vuotta sitten Pomarkusta joltakin hyväntekeväisyyskirppikseltä ja peli maksoi tuolloin vain muutaman euron. Lähes käyttämättömästä pelistä on ollut todella paljon iloa (ja välillä myös hammasten kiristelyä).



Heti tammikuussa aloitin pelin kuumeisen metsästyksen tori.fi:stä. Selvästi muutkin kyttäävät suomenkielistä peliä, koska tarjonta oli pientä ja pelit tuntuivat menevän heti kaupan. Perinteisillä kirppiksillä törmäsin lähinnä lasten Scrabbleen, mutta tuo ei tuntunut houkuttelevalta vaihtoehdolta kuitenkaan. 

Lopulta tärppäsi! Leppävaaran Fidassa odotti hyväkuntoinen ja sopuhintainen Alfapet (5,50 euroa). Peli on suomalainen vastine Scrabblelle. Olen tottunut pelaamaan myös Alfapetia, koska lapsuuden kodissani pelattiin juuri tuota versiota. Kotona laskin heti kirjainnappulat ja kaikki osat olivat ihme kyllä tallella! Pesin muoviosat ja pyyhin pelilaudan ja kotelon. Peliä on varmasti aikoinaan pelattu, tuo on 1990-luvulta, mutta käytönjälkeä ei pelissä juurikaan ole. Alkuperäinen pisteidenlaskuvihko ja ohjelehtinen ovat myös tallella.

Kirjainvalikoima ja pelilaudan pisteytys on hieman toisenlainen kuin Scrabblessa, mutta eipä tuo ole haitannut. Olen todella tyytyväinen, että tämä peli löytyi! Oli jo aivan hilkulla, että olisin ostanut tuliterän pelin (noin 30 euroa) kaupasta, mutta onneksi kirppisten kiertely kannatti jälleen!


Leppävaaran SPR:n Kontista löytyi puolestaan alkuperäisessä pakkauksessa japanilaisia tiikkisiä haarukoita 3 eurolla. Minulla on muutama vastaava jo jemmassa, mutta nyt iskemätön paketti oli liian houkutteleva tarjous ohitettavaksi. Kontista löytyi myös samaiseen hintaan vanhempi emalinen rintakoru. Tuolla oli vaikka mitä koruhoukutuksia, mutta tätä sinistä yksilöä en lopulta pystynyt vastustamaan.



Vantaalta Tammiston Kierrätyskeskuksesta löysin pinon (7 kipaletta) metallisia kynttilämansetteja 1,80 eurolla. Materiaali ei varmaankaan ole messinkiä, mutta väri imitoi kauniisti sitä. Näistä on varmasti iloa etenkin syksymmällä, nyt kokeilin niiden käyttöä ikkunalaudalla oleville kynttilönjaloille, hyvin toimivat tuossakin.





Muutamat käyttämättömät sukkahousupaketit ovat tulleet vastaan: Lindexin sukkahousut löysin Pasilan kierrätyskeskuksesta ja italialaiset saumasukkahousut tuli vastaan Ison Omenan Kierrätyskeskuksen myymälässä. Molemmat sukkikset maksoivat 1,80 euroa. 


Kultareunainen vanhempi viinilasi odotti minua puolestaan Tammiston Kierrätyskeskuksessa. Löysin vastaavia laseja 4 kappaletta kolme vuotta sitten Hervannan iCaresta. Tämä lasi maksoi 2,25 euroa. Toivottavasti vielä muutama vastaava tulisi vastaan, niin olisi ihan kiva setti näitä laseja kasassa. 


Vielä viimeisenä vähän tylsä hankinta ainakin omasta mielestäni, eli ulkoiluun sopivat Skechers-lenkkarit. Nämä on super mukavat ja kevyet jalassa. Näitä ei ole juurikaan käytetty. Uutena vastaavat maksavat ainakin satasen, nyt hintaa näillä oli Leppävaaran Fidassa 12 euroa. 

Mitä tykkäätte uusimmista kirppislöydöistä? 

maanantai 18. marraskuuta 2024

Puuttuva palanen

Muistatteko, kun löysin edellisenä keväänä Kilta-sarjaan kuuluvan isomman varrellisen uunipannun? Se oli suorastaan ihme, sen verran harvinaiselta tuo löytö tuntui. Aluksi luulin, että tuohon astiaan sopii jokin erilainen tai erikoiskokoinen kansi, mutta homma niin sanotusti helpottui, kun opin, että uunipannuun ja esimerkiksi isoon kulppiin, käy sama kansi.

Kannen löytyminen ei tuntunut täysin mahdottomalta tehtävältä. En laittanut esimerkiksi Facebookin keräilyyn keskittyviin ryhmiin hakuilmoitusta oikeanlaiselle kannelle (tai vaikka tori.fi:n), vaan ajattelin luottaa tuuriin, että oikeanlainen kansi tulisi vielä vastaan. Ja niinhän se tuli.


Katselen tori.fi:stä tasaisin väliajoin Kilta-astioita ja eräs ilta silmiini osui yksittäinen valkoinen kansi! Mittasin pikavauhdilla hyllystä oikeanlaisen kannen koon ja kun sain varmuuden, että kyseessä on juuri tismalleen oikea yksilö, laitoin sydän pamppaillen viestiä myyjälle. 


Ehjä, todella hyväkuntoinen ja oikean kokoinen kansi saapui perille turvallisesti ja tadaa, nyt on uunivuoka täydellinen. Kansi maksoi 10 euroa. 


Minulla on myös valkoinen (sekä keltainen) isompi kulppi, mihin sama kansi kuuluu ja sopii. Miten kätevää! Olen nyt tarjoillut kulpista lämmintä ruokaa ja astian käyttöaste sen kuin paranee, kun tuohon saa myös kannen päälle. 



Uunipannua en uskalla laittaa uuniin, koska kyseessä on sen verran harvinainen astia. Olen päätynyt käyttämään kyseistä yksilöä vain tarjoiluastiana. Helpommin korvattavia Kiltoja laitan myös uuniin.  

Nyt pidän silmiä auki erilaisten Kilta-sirottimien varalta. Tehtävä ei ole helpoin, mutta onneksi keräily jatkuu – en suorastaan tiedä, mitä tekisin, jos kokonaisuus olisi "täydellinen". 

torstai 30. toukokuuta 2024

Latvian kirppistuliaiset

Vietimme vapun ympäristön tänä vuonna Latviassa, muutaman päivän Jurmalassa ja yhden päivän Riiassa. Reissuun sisältyi totta kai kirppiksiä myös, vaikka pääpaino oli muussa ilakoinnissa kuin  kirppistelyssä tällä kertaa.

Heti menomatkalla Viron puolella Pärnussa tupsahti kirppis eteemme ja totta kai katsastimme Jenny Kruse Heategevuspoodin tarjonnan. Kyseessä on ehkä hyväntekeväisyyskirppis, hyllyillä oli tavaraa laidasta laitaan. Katseeni osui värikkääseen silkkihuiviin 2,50 eurolla ja tuohon hintaan en kookasta huivia voinut  kirppikselle jättää.

Jurmalassa törmäsin vanhan tavaran liikkeeseen aivan pikkukaupungin ytimessä. Myyjällä oli kaupan ulkopuolella tavaraa esillä ja ihastuin hetimiten matalajalkaisiin kuohuviinilaseihin. Kuulemma lasit ovat latvialaista alkuperää 1960-luvulta. Täytyy tutkailla vähän tarkemmin näitä ja latvialaista suunnittelua yleensäkin, jos jotakin tiedonmurusia näistä tulisi vastaan.



Lasit ovat mielestäni todella tyylikkäät ja sopivat hyvin yhteen olemassa olevien astioiden kanssa. Vanhempi design on näistä ihan selvästi aistittavissa. Koko setti maksoi 10 euroa.



Liikkeessä oli vaikka mitä houkutettelevaa, mutta lopulta päädyin lasien lisäksi hankkimaan vai yhden lasisen joulukoristeen. Pallo maksoi 3 euroa. Tämä täydentää hienosti lasisten koristeiden kokonaisuutta ja tänäkin vuonna joulu jälleen saapuu, nopeammin kuin arvaammekaan. 


Riiassa kävimme useammassa Humanassa, mutta haksahdin ainoastaan yhteen vaatteeseen tällä erää. Ehkä 1990-luvulta peräisin oleva musta viskoosineule lähti matkaani kympillä. Edellisellä kerralla samaisessa kaupungissa oli Humanoissa meneillään euron päivät ja tein vaikka mitä kivoja (ja halpoja) löytöjä tuolloin. Nyt hinnat tuntuivat nousseen, mutta ehkä alepäivien aikaan saattaa samoista paikoista löytää huokeampaan hintaan löytöjä.

Olipa ihana matka ja kirppislöydöt ovat hieno muisto reissusta!

tiistai 16. huhtikuuta 2024

Joensuussa kirppistelyä (eka kerta!)

Kävin ekaa kertaa ikinä Joensuussa ja siinä samalla tietysti kirppiksillä. Oikeastaan lähinnä kiersimme juuri kirppareita, eikä aikaa jäänyt kauhean paljon muuhun. Joensuu otettiin siis haltuun Kolin matkalla, paluureitti kulki kyseisen paikkakunnan kautta.

Ensimmäinen kohde Joensuun lähistöllä oli itse asiassa Kontiolahdella sijaitseva työttömien kirppis Töpinän tori. Pieni ja kompakti hyväntekeväisyyskirppis ei tällä kertaa tarjonnut löytöjä, mutta uskon, että tuolta voi tehdä hyviä ja kohtuuhintaisia hankintoja, jos sattuu paikalle oikeaan aikaan.

Joensuussa vierailimme ensin SPR:n Kontissa. Paikka on taattua Kontti-laatua: siisti yleisilme, paljon tavaraa ja hinnat hippasen korkealla.


Olen jo aikaisemmin ihaillut Tapio Wirkkalan Kultakeskukselle suunnittelemaa metallista tarjotinta puisilla yksityiskohdilla, mutta tällä kertaa en pysynyt vastustamaan tätä. Hinta oli mielestäni hieman korkea, mutta kipurajalla (18 euroa). Googlaamalla saa aikamoisen korkeita hintoja samaiselle esineelle, mutta en tiedä, mikä tämän ns. todellinen hinta on. Astia taitaa olla uustuotantoa vastaavasta tarjottimesta, mitä on tehty myös hopeisena sekä uushopeasta. Tällä hetkellä Kultakeskuksen sivuilta ei samaista tarjotin saa hankittua, mutta tuo on ollut ainakin jossakin kohtaa heillä valikoimissa.



Laitoin tarjottimen keittiöön tiikkisen kapean puutarjottimen tilalle. Näkymä on ehkä jotenkin vähän ysäri (metallin kiiltoa vähän liikaa), mutta toisaalta ikirumalla keittiöntasolla kaikki näyttää jotenkin surkealta. 

Joensuussa kurvasimme seuraavaksi Fidaan. Tuolla on erikseen vintageosasto ja muutenkin paikka on laitettu nätisti. Hinnat olivat tosin aika korkeat. Silmäni nauliutuivat Kaunottaren raidalliseen paitaan/jakkuun vintagerekissä. Vaatteen väri on tummanvihreä, ei musta, vaikka kuvissa tuo taitaa näyttää aivan mustalta. Onneksi tutkin vaatetta sovituskopissa tarkemmin ja huomasin, että edellinen omistaja on irrottanut vaatteesta kauluksen ja kaula-aukon sauma näyttää hieman rispaantuneelta.


Päätin kysyä kassalla alennusta ja ilahduin todella positiivisesti, koska sain vaatteen lopulta 16 eurolla 22 euron sijaan. Myyjä myös tutki vaatetta kanssani ja löysi mm. löystyneet hihansuut, mitä itse en ollut edes tajunnut ja suhtautui alennuksen pyytämiseen todella positiivisesti. Ihanaa, arvostan!

Kolmantena kohteena oli Easykirpppis. Instagramissa tuota paikkaa suositteli moni. Kyseessä on ihan potentiaalisen oloinen hyllykirppis, mutta lopulta tein vain yhden ns. järkiostoksen: nahkarukkaset 4 eurolla. Turkisosa on tekoturkista, mutta hansikas on nahkaa. Ensi talvena ei kädet palele, toivotaan niin.


Neljäs paikka oli keskustassa sijaitseva pieni SPR:n kirppis. Kyseessä ei siis ole Kontti. Paikka on aikamoisen mini, eikä valikoima ollut kovinkaan houkutteleva, mutta koruharakkana en tietenkään voinut vastustaa 0,50 eurolla siilirintakorua.


Keskustan Plaza-kauppakeskuksen pohjakerroksessa oli avannut ovensa aikaisemmin Lieksassa sijainnut Ajan patinaa -vanhan tavaran liike. Tuonne kannattaa mennä jo pelkästään siksi, että kauppa on pullollaan kaikkea todella kaunista ja laadukasta vintagea. Päädyin vain ihailemaan aarteita, vaikka moni asia olisi tuolla toki myös houkutellut.

Kuudentena katsastimme vielä paikallisen Kiertämö-kierrätyskeskuksen. Mikkelin ja Varkauden kierrätyskeskuksiin verrattuna paikka oli ehkä hieman pettymys, mutta uskon, että tuolta voi hyvällä säkällä myös bongata hyvääkin kamaa.

Viimeinen kohde Joensuussa oli Huippukirppis. Hyllykirppis oli selvästi profiloitunut lastentavaraan, mutta bongasin kuitenkin aikuistenkin juttuja, kuten vastustamattoman villapaidan. Paita osoittautui vanhaksi InWeariksi 90-luvulta. Muistan tuon logon vielä! Villapaita on pidempää mallia ja voin käyttää vaatetta myös mekkona. Tämä on täyttä villaa ja hintaa oli 4,50 euroa. Ei hassumpaa.



Loppuun vielä reissun muut vaatelöydöt, jotka jäivät edellisestä postauksesta uupumaan: Mikkelin ViaDioista tein muutamat erittäin hyvät vaatehankinnat. Musta laadukas italialainen villapaita kustansi 1,50 euroa. Ihan pilkkahinta! Vastaavalla hinnalla löysin myös vastustamattoman silkkipaidan. Ehtaa ysäri Vero Modaa. Eipä enää nykyään taida Vero Moda valmistaa silkkipaitoja..? 






Olipa kiva päästä kiertämään aivan uuden paikan kirppiksiä! Oma, ehkä hieman puolueellinen näkemykseni on, että Länsi-Suomessa on suhteessa parempi kirppistarjonta kuin idässä, mutta voi olla, että minulla on ollut vain parempi tuuri länsirannikolla.

Onko Joensuun kirppikset tuttuja? Mikä paikoista on suosikkisi?