Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirppismatka. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirppismatka. Näytä kaikki tekstit

perjantai 15. elokuuta 2025

Scandi-tournee, eli kesän 2025 Suuri kirppismatka

Huhheijaa. Heinäkuun alkupuolen automatka Ruotsiin, Norjaan ja Tanskaan, eli Scandi-tournee 2025 tai kesän 2025 Suuri kirppismatka, on odottanut purkamista jo jonkin aikaa. Alkuun sanottakoon, että matka oli aivan loistelias. Kaikki meni todella hyvin ja matkasta jäi erityisen hyvä mieli.

Rakkauteni muita Pohjoismaita kohtaan vain kasvaa. Ensi vuonna pääsen toivottavasti kokemaan Islannin, mutta kyllä nämä meidän länsinaapurit (lavea käsite) sykähdyttävät ainakin omaa sydäntäni. Yksi varma syy tykästymiseen, on kirppisten määrä ja tarjonta. Sekä laadukas kulttuurianti ja yleinen elämänmeno. En pane myöskään pahitteeksi vahvaa kahvilakulttuuria.

Matka kesti 10 päivää ja ehdimme vierailla yhteensä 30 kirppiksellä. Eniten kirpputoreja koluttiin Ruotsissa ja Tanskassa, vähiten Norjassa. Matkareitti oli tämä: Turku – Tukholma –  Örebro – Karlastad – Årjäng –  Larvik – Kristiansand – Hirtshals – Thyborøn – Lemvig – Rinkøbing – Århus – Fredkrikshavn – Göteborg –  Jönköping – Norrköping – Kapellskär – Naantali.

Postaus on pitkä kuin nälkävuosi, toivottavasti jaksatte loppuun asti!

Löytöjä tein paljon, vähän liikaakin, mutta toisaalta otin asenteeksi tämän kaltaisen matkan kohdalla, että saan ostella vähän löysemmin rantein kuin yleensä. No, ranteet olivat toden totta löysällä.

Örebro

Aivan ekat kirppikset koluttiin Örebrossa. Ja heti ensimmäisestä pienestä hyllykirppiksestä nimeltä 2nd hand 4 you, tein ekan ostoksen: Hilkka Liisa Aholan käsinmaalatun vadin (Arabia). Tämä ei ollut puoli-ilmainen, vaan 260 sek. Vati on aivan mielettömän kaunis ja kotona se päätyi keittiöön tomaattiastiaksi.




Seuraavana tutkittiin iso Myrorna. Monissa Ruotsin kaupungeissa on vähän meidän SPR:n Konttien kaltaisia isoja kierrätysmyymälöitä useamman liikkeen ryppäissä usein kaupunkien liepeillä. Tällä erää juuri Myrornat ja Erkikshjälpenit nousivat suosikeiksini. Myrornassa en pystynyt vastustamaan vanhempaa tanskalaista tarjoiluastiaa. Lautanen päätyi seinälle, sen verran ihastuttava sen koristelu on.





Tämä kaunokainen maksoi 149 kruunua. Kysessä on Royal Copenpenhagen -tehtaan tarjoiluastia. Koriste on Berte Jessenin käsialaa. Astian takana on merkintä 218/1802, BH ja tämä on peräisin 1950-luvulta. Tuossa on vähän krakeloitumaa ja sininen lasite näkyy enemmän kuin astioissa, joita löysin esimerkiksi Etsystä tai eBaysta.

Samaisesta paikasta löysin söpöt munakoison malliset pikkuveitset tuliaiseksi ystävilleni. Örebrossa kävimme myös keskustan pienessä Myrornassa ja Berglagens Seconhandissa, mutta näistä en tehnyt löytöjä.

Karlstad

Karlstadissa suuntasin ensin pieneen antiikkiliikkeeseen nimeltä Renässansboden. Tämän jälkeen kolusin vielä aivan todella hienon ja kauniisti laitetun vanhan tavaran liikkeen nimeltä Fru Retro. Paikka on suht pieni, mutta valikoima on todella mietitty ja laitettu esille huolellisesti. Suuri suositus tuolle paikalle!

Asia, mitä minun ei todellakaan pitäisi haalia ollenkaan enempää, on eläinfiguurit. Tämä kissa on lähes posliinifiguuri, mutta kyseessä on fajanssi, mutta yhtä kaikki.



Kissa on Dorothy Cloughn suunnittelema esine Upsala-Ekebyn keramiikkatehtaalle. Näitä on tehty vuoden verran, 1956–1957. Kissa iskee johonkin syvälle, tämä tyyppi on niin surullinen, mutta ihana. Toki, olen myös kissaihminen ilman omaa kissaa, eli tämä surku-kissa lohduttaa minua myös hitusen. Esine maksoi 275 kruunua.

Aivan huippu löytö rahallisesti tuli puolestaan vastaan Karlstadin Myrornassa! Mahtaisiko Suomessa enää tällainen lasiesine tulla tällä hinnalla vastaan edes? Kyseessä on siis Nanny Stillin Riihimäen lasille suunnittelema Pompadour-maljakko. Katselin lasihyllyjä jonkin aikaa ja aivan heti en edes bongannut tätä. Onneksi syynäsin tarpeeksi huolella hyllyt, koska tämä todella odotti minua tuolla.


Ja arvatkaa, hintalappu tälle oli 29 kruunua, eli 2,60 euroa! Keväinen onnenpotku siis todella toistui. Esinettä ei oltu tunnistettu, koska kirppiksen vitriinissä majaili muutama suomalainen lasimaljakko ja hinnat olivat noissa aivan toisenlaiset. Tämä maljakko oli tuotannossa vuodet 1967–1973 ja Pompadour-sarjaan kuuluu useita maljakoita ja kynttilänjalkoja muun muassa oliivinvihreänä, turkoosina ja siniharmaana. Värillinen lasi on arvokkaampaa, mutta olen aikamoisen onnellinen myös tästä kirkkaasta kaunokaisesta.

Samaisesta Myrornasta bongasin ihanalle Esmeraldalle Rörstrandin Spets-sarjan tarjoiluastian.



Paikallisessa kierrätyskeskuksessa, eli Solareturenissa pyörittelin pitkään tätä pienempää maljakkoa käsissäni. Tämä muistuttaa todella paljon Kaj Franckin tai Saara Hopean maljakoita, mutta en ole löytänyt tästä ainakaan vielä mitään tietoa. Joka tapauksessa vaasi on kaunis ja kätevä (toisin kuin Pompadourin peseminen on todella tuskaa), vaikka ei olisikaan ”mitään designia”. Tuo maksoi 25 kruunua.

Karlstadissa tsekkasimme myös Circular Gallerian ja Punaisen ristin myymälän.

Årjäng

Ajomatkalla kohti Norjaa, pysähdyimme yhdellä tienvarsikirpparilla ja vielä aivan Norjan rajan kupeessa sijaitsevassa Årjängissä, mistä löytyi yksi avoinna ollut kirppis: Secondhand Årjäng.




Tuolta löysin ehjän, valkoisen Kilta-uuniastian. En voinut jättää esinettä 30 kruunulla, vaikka Kiltaa tietysti löytyy vaikka millä mitalla. Täytyi tunkea kaksi uuniastiaa päällekkäin hyllyyn, sen verran tiukkaa tekee.

Ihastuin myös portugalilaiseen kettiöpyyhkeeseen, missä on koristeena kirsikkoja. Keittiöpyyhe kustansi 15 kruunua.

Kristiansand

Norjassa ehdimme käydä vain muutamalla kirppiksellä, koska muut huvitukset menivät kirppisten ohi (näinkin voi joskus käydä). Kristiansandin pohjoispuolella maaseudulla törmäsimme tien varrella sympaattiseen kotikirppikseen, mitä pitivät selvästi talon lapset. Tuolta ei tullut löytöjä, mutta oli hauska tutustua myös moiseen.




Iso hyllykirppis Loppesupermarked Loppo sijaitsi hieman Kristiansandin ulkopuolella. Paikassa oli paljon ketjuliikkeiden vaatetta ja hinnat selvästi korkeammalla kuin Ruotsissa, mutta muutaman mieleisen löydön tein. Reissun ainoa koru löytyi tuolta. Söpö pikkulintu maksoi 50 kruunua. Kirkkaan vihreä kaunis maljakko toi mieleen vahvasti Tamara Aladinin tuotannon, mutta kyseessä on norjalainen design. Vihreästä maljakosta maksoin 70 kruunua.

Lemvig

Etelä-Norjan jälkeen siirryimme Tanskan Jyllantiin. Ja ah, Jyllanti, millaisia kirppiskokemuksia tuo alue tarjosikaan! Ensimmäinen yllätys tupsahti eteen Lemvigissä. Kerran kuukaudessa järjestettävä ulkoilmakirppis otti meidät vastaan aivan meren äärellä. Myyjiä oli paikalla todella mukavasti ja houkuttelevat pöydät vain jatkuivat ja jatkuivat. Osa myyjistä oli selvästi ammattimaisia, mutta paikalla oli myös porukkaa, jotka olivat tyhjentäneet omia kaappejaan.



Tuosta tapahtumasta hankin kaksi söpöä tiikkistä hiirtä (ai niin, koriste-esineet..) 100 kruunulla. Opin myös, että Tanskassa toimii kätevästi MobilePay. Samaisessa tapahtumassa bongasin myös ison kasan todella huokean hintaisia 80-luvun My Little Ponyja ystävälleni, joka kerää näitä.

Sympaattiselta hyväntekeväisyyskirpparilta (Soldatermissionens Genbrug) bongasin itselleni loskasäähän sopivat H&M:n nilkkurit 20 kruunulla sekä puoli-ilmaiseksi (0,50 euroa) Arabian SN-ruukun lautasen toiselle keräilijälle, johon olen tutustunut Instagramin kautta.


Lemvigissä kävimme myös Folkekirkens nødhjælpissa ja Røde Kors Butikissa. Seuraava kohde oli Ringkøbing, missä kiersimme 3 kirppistä, mutta löytöjä ei irronnut kyseisistä paikoista: Kloster-KræmmerenKirkens GenbrugG-Faktor. Pitää kuitenkin mainita pikkupaikkakunnan aivan loistava ravintola, Nordic.

Århus

Matkamme hengähdystauko tapahtui Århusin maaseudulla. Otimme tietoisesti AirBnb:n keskeltä peltoja ja emme laittaneet herätyskelloja soimaan aamuisin. Ensimmäisenä päivänä tuolla, jolloin myös lyhyt helleaalto iski Tanskaan, päätimme piipahtaa nopeasti vain kahdella kirppiksellä ennen mm. pulahdusta mereen.

No, suunnitelmat eivät menneet aivan putkeen. En ollut tarkistanut sen paremmin ekaa kirppiskohdetta, kuin että kohde oli lähellä. Paikasta kuoriutui matkan jättimäisin hyllykirppis! Højbergin TakeNOW-kirppistä  ei kiertänyt todellakaan muutamassa minuutissa. Kirppishallit sen kuin jatkuivat ja jatkuivat.

Minulla on todella korkea toleranssi kirppisten kiertämiseen, mutta myönnän, että olin itsekin melko nuutunut tuon jättimäisen paikan jälkeen. Myöhemmin opin, että olin valinnut kohteeksi Jyllannin suurimman hallikirppiksen, 2500 neliötä.



Mutta tuo paikka oli aivan upea! Kauniita astioita vain pompsahti eteen jatkuvalla syötöllä. Jos olisin hahmottanut tilan koon heti alkuun, olisin katsellut esim. kaksi vaatteisiin enemmän keskittynyttä hallia vähemmän tarkasti. Toki, etsinnässä oli sortsit puolisolle, koska helle yllätti matkailijan. No, lopulta myös sortsit löytyivät kyseiseltä kirpparilta parin muun jutun lisäksi.

Löysin aivan ihastuttavan tiikkisen peilin 289 kruunulla. Ihastuin viuhkamaisen simpukkamaiseen muotoon. Peili oli reissun kallein hankinta mutta ei törkyisen hintainen kuitenkaan. 


Toinen hankinta oli hyvin 1950-luvun henkinen pannunalunen 42 kruunulla.



Kävimme vielä oikeasti pikaisesti pienellä hyväntekeväisyyskirpparilla (Genbrugsen) Århusin liepeillä Vibyssa. Tuolta löysin ihanan ohuet ja pehmeät nahkahansikkaat 45 kruunulla sekä avaamattoman polvisukkapaketin 10 kruunulla.

Päätimme suunnata katsomaan lepopäivän jälkeen toisen TakeNOW-kirppiksen Egåssa. Paikka oli kookas myös, mutta ei aivan niin valtava kuin edellinen paikka. Egån toimipisteessä oli myös alakerta ja siellä kuolasin aivan ihania tiikkisiä huonekaluja, joita saisi tuolta todella paljon huokeammalla hinnalla kuin Suomesta. Myös upeita valaisimia oli tarjolla vaikka millä mitalla. Harmillisesti valaisimista ei ole laisinkaan pulaa, eli päädyin vain ihailemaan niitä.




Toisesta Take NOW:sta löysin Tamara Aladinin Reimari-maljakon vain 75 kruunulla. Vaikka maljakkoja oli kertynyt todella iso satsi, en pystynyt tätä kaunokaista jättämän hyllyyn.

Reimaria ja Pompadouria pitää edelleen hinkata ja pestä uudelleen. Tuo Pampadourin suuaukon kaulus on muuten pirullinen putsattava! Reimarissa näkyy edelleen tarrajälkeä ja pinttynyttä likaa. Kerran vielä Universal stonea (ekologinen savisaippua) pintaan, niin uskon, että käsittelyn jälkeen maljakot kiiltävät!



Samaisella teollisuusalueella sijaitsevat myös Punaisen ristin kookas myymälä sekä Danmission Genbrug. Jälkimmäisestä hankin harmaan vyölaukkumaisen nahkalaukun 20 kruunulla.

Århusin keskustassa käväisimme myös hyvin houkuttelevassa vanhan tavaran liikkeessä nimeltä Casa Duo.

Västra Frölunda

Paluumatkalla Ruotsissa tsekkasimme Göteborgin lähellä sijaitsevassa Västra Frölundassa muutaman kirppiksen. Ekasta paikasta, Stadsmissionens second handista, löysin kauniin ruskeakultaisen Bitossin ruukun tai maljakon. Maljakkona ajattelen tätä käyttää, mutta katsotaan nyt, mihin kaikkeen käyttöön tämä taipuu. Reunasta puuttuu pikkuruinen pala, mutta ei astian hinta ollut myöskään hurja, 35 kruunua. Tämä on ensimmäinen Bitossini, muut kierrän vielä kaukaa.



Paikkakunnan Myrorna oli ison kauppakeskuksen sisällä. Tuolta löysin söpön pikkutaulun (39 kruunua). Erikshjälpenistä ostin vähän tylsiä, mutta käytännöllisiä juttuja:  Wolfordin sukkahousut 19 kruunulla ja taulupidikkeen 29 kruunulla.



Jönköping

Matkan viimeisenä päivänä koluttiin vielä kirppiksiä Jönköpingissä ja Norrkköpingissä. Ainoastaan Jönköpingin Erikshjälpenistä löysin vielä useamman mukavan löydön.




Toki, viimeisenä päivänä piti vain katsella, mutta arvaatte tietysti, miten kävi. Ihastuttava puuvillainen pehmeä keittiöpyyhe (20 kruunua) kalankuvilla menee mökille. Pieni villainen matto oli ehkä hieman huti, mutta katsotaan nyt, jos tämä kirkkaanvärinen tekele päätyy osaksi sisustusta. Tuo maksoi 55 kruunua. Ystäville löysin vielä hyvin vähän käytetyn tai käyttämättömän asiallisen vedenkeittimen samaisesta paikasta.



Jönköpingissä kävimme myös Myrornassa, PMU Second handissa, Busfrössä, Circular centrerissä ja Röda Korsetissa.

Viimeisessä kirppisetapissa Norrköpingissä kierrettiin useampi paikka myös, mutta pidin tiukan linjan, ei löytöjä enempää. Norrköpingissä vierailimme: Stadsmissionens second hand, Myrorna, Busfrö. Norrköpingistä pitää mainita yksi ihastuttava kahvila, Kafe Tassen. Suuri suositus tuolle sympaattiselle paikalle!


Kaikki matkan löydöt yhdessä näyttävät lähinnä kirppismyyntipöydältä, hups! 

Olisiko jotain näistä lähtenyt myös matkaasi?

perjantai 25. lokakuuta 2024

Kirppistuliaisia Berliinistä, Köpiksestä ja Tukholmasta

Syyskuun lopussa junamatkailimme Berliiniin, Venetsiaan ja Kööpenhaminaan. Kaksiviikkoisella matkalla nähtiin ennen kaikkea junavaunuja, asemia ja vaihtuvia maisemia. Paljon kaikkea kutkuttavaa koettiin toki myös kohteissa ja matkaan mahtui mukava määrä kirppiksiä.


Berliinissä olimme onneksemme myös viikonloppuna, eli pääsimme sunnuntaina kiertelemään ihan kunnolla puistokirppiksiä. Parasta! Muutama todella mieleinen löytö tuli myös tehtyä. Pieni ja enemmänkin ammattimyyjien suosima Ostbahnhofin ulkokirppis tarjosi kivan korulöydön: hopeanvärinen metallirossi 4 eurolla. Rintakoruja oli tarjolla vaikka millä mitalla, eli piti olla tarkkana, etten ihan valtaisaa määrää koruja rahtaisi kotiin.


Arkonaplatzin puistokirppis oli ihan uusi tuttavuus ja tuo paikka nousi ihan ykköseksi. Paikalla oli selvästi myymässä ylimääräisiä tavaroitaan myös yksityishenkilöitä. Mukana oli toki antiikkikauppiaita, joiden pöydissä oli vaikka mitä houkutuksia, mutta hinnat olivat näissä toisenlaiset.



Tutkin tovin muovisia lasinalusia ja tuo löytö oli juuri sellainen, minkä vielä hyvällä mielellä kantaa rinkassa kotiin. En viitsinyt edes tinkiä lasinalusista, koska myyjä oli niin symppis ja selvästi hänen tarkoituksenaan oli päästä eroon omista turhista tavaroista. 


Lasinaluset ovat DDR:n aikaiset ja niitä koristaa Berliinin eläintarhan asukkaat. Hauskimmilta näyttävät omaan silmään papukaijat ja kirahvit. Nämä kuusikulmiot ovat varsin värikkäät, aika retrot myös. Kivaa on myös se, että alusille on tallessa alkuperäinen pahvipakkaus. Tuo pakettikin näyttää mielestäni kovin tyylikkäältä. 

Tunnetuin ja suosituin puistokirppis, eli Mauerpark ei tällä kertaa tarjonnut löytöjä. Stoffin messinkisen kyntilänjalan olisin mielelläni hankkinut, mutta hinta oli sen verran kova tällä kertaa, että jätin esineen väliin. Edellisellä Berliinin-visiitillä löysin juurikin tuolta muutaman palan kyseistä kynttilänjalkaa. 

Kööpenhaminassa vierailimme niin, että viikonlopun ulkoilmakirppikset menivät sivusuun. Tämä harmitti! Olisin todella paljon halunnut kiertää paikallisia ulkokirppiksiä, mutta ensi kerralla sitten. Toki kaupungista löytyy runsaasti hyväntekeväisyyskirppiksiä, mitä tuli koluttua ihan kunnolla. 

Punaisen ristin, eli Røda Korsin myymälöitä oli selvästi eniten ja osa niistä toimii itsepalveluperiaatteella  koska tämä mahtaa rantautua Suomeen? Muutamalla hyllykirppiksellä kävimme myös, mutta niitä oli selvästi vähemmän. Suuri suositus silti kookkaalle Lidkøp-hyllykirppikselle, vaikka en tuolta lopulta hankkinut mitään. Toinen, mutta pienenpi hyllykirppis, hyvin symppaattinen LopGun, tarjosi muutaman löydön. 


Hopeanväriset korut olivat huokean hintaiset, yhteensä 2 euroa. Varsinkin tuo simpukka näyttää omaan silmään vähän vanhemmalta tuotannolta, mutta mitään varmuutta näiden alkuperästä.


Paikallisesta Uffista/Humanasta nappasin matkaani mustat nahkahansikkaat. Näitä ei koskaan voi olla liikaa! Varsinkin, kun hävitän vähintään muutaman hansikkaan per sesonki... Nämä olivat mielestäni huokean hintaiset, 3 euroa. Muuten kirppishinnat tuntuivat olevan kalliimpia kuin esimerkiksi Helsingissä, mutta hintataso oli Köpiksessä kaiken kaikkiaan korkeampaa, eli sinänsä myös kirppishinnat eivät tulleet yllätyksenä.



Kirkon hyväntekeväisyyskirppis, Folkekirkens Nødhjælp Genbrug, tarjosi yhden vaatelöydön. Käsinneulottu liivi (vai onko tämä slipoveri...?) näyttää päälläni yllättävän kivalta. Usein tämän malliset vaatteet ei oikein toimi, mutta tässä poikkeus. Liivi on herkullisen värinen ja luulen, että sitä ei ole juurikaan käytetty. 


Raidallinen liivi maksoi noin 15 euroa. Samaisesta paikasta löysin metallisen juomapullon. Pullon mukana oli upouusi SIGG-merkin korkki, mikä ei istunut kimpassa olleeseen pulloon itse asiassa. Käytän vastaavaa juomapulloa päivittäin ja todellakin eurolla hankin väärän pullon ja otin käyttöön vain puhtaan ja raikkaan korkin. Pullon laitoin metallinkeräykseen. Uudet SIGG-korkit maksavat huomattavasti enemmän, eli olin tyytyväinen tähän arkiseen ja halpaan bongaukseen. 



Sekä meno- että paluumatkalla kävimme Tukholmassa yhdessä Myrornassa. Pieni matkaväsymys verotti kiertelyä, mutta jaksoin silti kokeilla sitruunakuvioista teepaitaa. Vaate on ns. miesten, mutta toimii hyvin kenellä vain. Paita on alkujaan Jack and Jonesin ja on 100%:sta puuvillaa. Vaate kustansi 5,70 euroa.



Olipa kiva päästä kiertämään kirppiksiä ulkomailla! Nyt haaveilen automatkasta Ruotsiin ja Tanskaan. Seuraavalla kerralla pitää muistaa viikonloppukirppikset!