Äkkihyökkäys aamuhämärässä. Täsmäiskut sotilaskohteisiin. Ilmateitse pääkaupunkiin lähetetyt erikoisjoukot tarkoituksenaan vangita – tai pahempaa – kohdemaan johtaja ja lamauttaa sen hallinto.
Siinä kuvaus Venäjän suurhyökkäyksen ensihetkistä Ukrainassa helmikuussa 2022.
Ja siinä kuvaus Yhdysvaltain hyökkäyksestä Venezuelaan tammikuussa 2026.
Näyttää siltä, että Washingtonissa on luettu Moskovan pelikirjaa.
Mutta siinä missä Venäjän presidentti Vladimir Putin epäonnistui, Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sai kohdemaan presidentin vangittua.
Vertaus on toki hieman epäreilu.
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi on demokraattisesti valittu johtaja. Venezuelan presidentti Nicolas Maduro puolestaan oli valtakaudellaan kansanvaltaa ja ihmisoikeuksia polkenut tyranni.
Eikä Trumpin operaatio ollut täysin Putinin pelikirjasta kopioitu. Yhdysvallat ei aloittanut Venezuelassa massiivista maahyökkäystä. Ainakaan vielä.
Valmiudet ja halukkuutta tähän löytyy tarpeen vaatiessa, presidentti Trump totesi eilen. Toistaiseksi Yhdysvallat tyytyy ”hallitsemaan” Venezuelaa jonkinlaisella etäratkaisulla ja hyödyntämään maan mittavia öljyvaroja.
Yhdysvaltain vuodenalkajaisspektaakkeli Etelä-Amerikassa on saanut kommentaattorit kirjoittamaan maan ulkopolitiikan ”putinisoitumisesta”.
Yhdysvaltalaisen Daily Beast -uutissivuston David Rothkopfin mukaan Trump on edennyt ”Putinin ihailusta ja tämän suosion tavoittelusta tämän matkimiseen”.
The Guardianin Julian Borger komppaa Rothkopfia. Borger näkee Venezuelan tapahtumien ”kiihdyttävän luisua pääosin sääntöperustaisesta maailmanjärjestyksestä kohti kilpailevien etupiirien maailmaa”. Tätä eivät määrittele kansainväliset lait vaan aseet ja valmius niiden käyttöön.
Yle tiedusteli kansainvälisen oikeuden emeritusprofessori Martti Koskenniemeltä mielipidettä Yhdysvaltain ulkopolitiikan ”putinisoitumisesta”. Koskenniemi sanoo, että Trump ja Putin muistuttavat toisiaan monin tavoin. Hän näkee tilanteen huolestuttavana muun muassa suomalaisvinkkelistä.
Trendi on päivänselvä. Suurvallat tai aseellisesti kyvykkäät maat eivät näytä tällä hetkellä tarvitsevan kummempia tekosyitä muiden valtioiden koskemattomuuden loukkaamiselle.
Olisi naiivia sanoa, että kansainvälisiä lakeja olisi noudatettu prikulleen ennen kuluvaa vuosikymmentä. Toisen maailmansodan jälkeiseltä ajalta esimerkkejä erilaisista yksipuolisista sotaseikkailuista löytyy vaikka kuinka.
Kuluvalla vuosikymmenellä tahti on kuitenkin kiihtynyt.
Venäjä sotii laittomasti Ukrainassa. Israel iski viime vuoden aikana viiteen maahan ilman sodanjulistusta. Yhdysvallatkin pommitti ensin Irania ja sitten Nigeriaa. Nyt voimiensa tunnossa Trump kokeilee Etelä-Amerikan tainnuttamista.
Hyökkäyssodan tai ”erikoissotilasoperaation” perusteluksi näyttää riittävän epämääräiset viittaukset yksinvaltaiseen johtoon, historiallisiin vääryyksiin, terrorismiin tai huumekauppaan.
Kiina saattaa nyt katsoa, että Trumpin toimet Venezuelan suhteen antavat sille oikeutuksen liittää Taiwan itseensä. ”Putinisoitumassa” ei ehkä ole pelkästään Yhdysvallat, vaan maailmanpolitiikka ylipäätään.
Paradoksaalisesti tästä ei hyödy edes Putin. Kun imperialistinen Venäjä yrittää tuomita Yhdysvaltain toimet Venezuelassa tai Israelin teot Iranissa, valitukset viimeisten liittolaisten kaltoinkohtelusta kaikuvat kuuroille korville.
Ja niin kuin Venäjä Ukrainassa, nyt Yhdysvallat joutuu Venezuelassa elämään tekojensa kanssa.
Trump saa öljykaivona toimivan vasallivaltion pyörittämisen kuulostamaan helpolta projektilta.
Ei tarvitse olla geopoliittinen nero tajutakseen, että Yhdysvallat saattaa jälleen sotkeutua vuosikausia kestävään selkkaukseen. Aikaisemmin ne ovat imeneet veret seisauttavat määrät ihmisiä, kalustoa ja rahaa. On epäselvää, mitä Yhdysvaltain kansa tällä voittaisi. Amerikkalaisille öljyfirmoille voi sentään olla luvassa lisäroposia.
Toki on mahdollista, että lainoppineet ja geopolitiikan kommentaattorit ovat väärässä, ja Yhdysvallat on vain yksinkertaisesti vapauttanut Venezuelan diktatuurista. Venezuelalaisten ilo Maduron poistumisesta on ollut käsinkosketeltavaa. Voi olla, että kansa saa nyt mutkien kautta arvoisensa johdon.
Kenties Trumpin Tour de Force, poikkeuksellinen voimannäyte, oli harkittu ja pohjimmiltaan hyveellinen riskinotto.
Viime vuosien verrokkitapausten perusteella sotaseikkailut eivät kuitenkaan johda ikuiseen onneen.
Putinin hallinto on sodallaan voinut ajaa Venäjän perikadon partaalle, koska kansalaisilla ei yksinkertaisesti ole mahdollisuuksia tai halua vaikuttaa maan suuntaan.
”Putinisoitunut” ulkopolitiikka ei välttämättä toimi yhtä hyvin Yhdysvalloissa, jossa äänestäjillä ja poliitikoilla on ainakin jotain sanomista maan ylimmän johdon tekemisiin.
Presidentinvaaleissa Trump kampanjoi maailmanrauhalla ja sotien lopettamisella ”valtionrakentajia” ja ”interventionisteja” vastaan. Tämä vaalilupaus on nyt rikottu näyttävästi.
Tämän vuoden välivaaleissa nähdään, ovatko Trumpin lisäksi myös amerikkalaisäänestäjät ehtineet ”putinisoitua”.