Eduskunta-avustajien huono kohtelu on herättänyt runsaasti keskustelua sen jälkeen, kun SDP:n kansanedustaja Ville Merinen avasi asiaa Ylen Vallan algoritmi -dokumentissa. Merinen kuvaili kohtelua ”ihan hirveäksi”.
Ylen tällä viikolla tekemässä kyselyssä kymmenen avustajaa kertoi kohdanneensa fyysistä, seksuaalista tai henkistä väkivaltaa tai kiusaamista, ahdistelua ja häirintää.
Avustajiin kohdistuneita häirintätapauksia on käsitelty julkisuudessa aiemminkin. Ylen vuonna 2017 tekemässä kyselyssä 13 avustajaa kertoi joutuneensa häirinnän kohteeksi silloisen vaalikauden aikana. Moni saattaa muistaa myös Helsingin Sanomien uutisen huonosti käyttäytyvistä ”kalapuikkoviiksimiehistä” vuodelta 2008.
Merisen avauksen jälkeiset ensireaktiot keskittyivät nekin pitkälti juuri seksuaaliseen häirintään ja fyysiseen väkivaltaan liittyviin väitteisiin. Eduskuntaryhmistä riennettiin kiistämään tällaiset havainnot ja kyseenalaistettiin Merisen motiiveja.
Seksuaaliseen ja fyysiseen väkivaltaan liittyvät tapaukset ovat vakavia ja tuomittavia, mutta niiden takia ei voi lakaista maton alle eduskunta-avustajien arkipäivässään kohtaamaa muuta epäasiallista kohtelua.
Ilta-Sanomien mukaan ainakin SDP ja kokoomus ovat reagoineet asiaan ja aikovat teettää selvitykset, joissa kartoitetaan kokemuksia myös epäasiallisesta käytöksestä.
Epäterveen työilmapiirin luominen voi olla vastoin lakia
Eduskunta saa mittauksissa työntekijöiltään poikkeuksellisen hyviä arvosanoja työpaikkana. On silti kiistatonta, että moni eduskunta-avustaja on joutunut eduskunnassa sietämään jopa vastenmielistä käytöstä.
Sitä voi jokainen arvioida, pystyisikö tekemään työnsä hyvin työpaikassa, jonka arkeen voi kuulua alistamista, simputtamista, oman osaamisen aliarvioimista, ammatillisen itsetunnon heikentämistä, tiuskimista, huutamista, ylityöllistämistä, loppuunpolttamista, odotuttamista, vähättelyä ja vaivaamista työaikojen ulkopuolella.
Rikosoikeuden apulaisprofessori Tatu Hyttinen muistutti Helsingin Sanomille antamassaan haastattelussa, että vihamielisen tai epäterveen työilmapiirin luominen on lainvastaista.
– Käytännössä työnantajan on puututtava siihenkin samalla logiikalla kuin seksuaaliseen häirintään, Hyttinen totesi.
Avustajan tehtävä on avustaa kansanedustajaa eduskuntatyöhön liittyvissä tehtävissä. Kun he tulevat töihin eduskuntaan, heille kerrotaan, että edustajan sana on laki. Jää siis paljon kansanedustajan oman harkinnan varaan, millaiseksi suhde omaan avustajaan muodostuu.
Monella avustajalla ei ole vuosien työkokemusta ennen avustajapestiään. Omien rajojen määritteleminen voi olla vaikeaa ja toisaalta toinen sietää enemmän kuin toinen. Keskeistä on, että kansanedustajille ei ole tapana laittaa vastaan.
Vailla aiempaa vastaavaa työkokemusta on myös moni kansanedustaja. Moni ei välttämättä osaa vetää rajaa sopivan ja epäsopivan johtamisen välille. Kiirettä, stressiä ja painetta on houkutus purkaa avustajaan.
Avustajien epäasiallinen kohtelu on osa eduskunnan vaiettua ilmapiiriongelmaa, joka liittyy ensisijaisesti talon sisäiseen hierarkiaan. Avustajien ja muiden työntekijöiden asema suhteessa edustajiin on huono. Osa kansanedustajista näyttää käyttävän sitä häikäilemättä hyväkseen.
Mikä estää avustajia puhumasta?
Miksi eduskunta-avustajat eivät ole aiemmin laajemmin puhuneet asiasta julkisuudessa?
Kuten muillakin työpaikoilla, etenkin korkeammassa asemassa olevan henkilön epäasiallinen käytös saattaa olla vaikea tuoda esiin. Oma työpaikka tai haaveet poliittisesta urasta voivat kariutua, jos saa vaikean tyypin leiman. Eduskunnassa kulttuuri ei kannusta epäkohtien esiin tuomiseen.
Avustajat eivät halua puhua, sillä he kokevat lojaaliutta puoluetta kohtaan. Vaikka kaikki avustajat eivät haaveilekaan etenemisestä politiikassa, haluavat he lähtökohtaisesti tehdä puolueen ja sen edustaman aatteen eteen töitä. Omiin kansanedustajiin liittyviä tapauksia ei haluta tuoda julkisesti esiin, sillä sen pelätään vaikuttavan negatiivisesti puolueen julkisuuskuvaan ja jopa kannatukseen.
Myöskään muiden puolueiden kansanedustajia ei haluta julkisesti teilata. Se saattaisi johtaa koston kierteeseen ja seuraavaksi palaisikin omassa pesässä.
Lisäksi on epäselvää, kuka voisi tehdä epäasialliselle käytökselle jotain, jos kansanedustaja ei itse näe epäkohtia ja halua muuttaa käytöstään. Kansanedustajilla ei ole pomoja. Äänestäjät päättävät, ketkä nousevat Arkadianmäelle. Jos käytöstä ei käsitellä julkisuudessa, äänestäjät eivät saa edes tietää siitä.
Kynnys ilmoittaa huonosta käytöksestä nousee korkealle, jos yleinen kokemus on, että kukaan ei voi siihen puuttua.
Eduskunnassa on virallisia reittejä, joita pitkin kokemastaan häirinnästä tai muusta huonosta kohtelusta voi ilmoittaa, mutta rakenteet eivät ratkaise ongelmaa, jos niistä ei tiedetä tai niitä ei uskalleta käyttää. Ylen avustajille ja eduskuntaryhmien työntekijöille tekemän kyselyn mukaan moni ei tiedä ilmoituskanavista.
Entistä sekavammaksi tilanteen tekee se, että osa avustajista on eduskunnan palkkalistoilla, osa eduskuntaryhmien. Työnantajia on yhtä monta kuin ilmoituskanavia.
Ei ole eduskunnan edun mukaista käsitellä aihetta julkisuudessa. Jos julkisuudessa käsiteltäisiin jatkuvasti yksittäisiin kansanedustajiin kohdistuvia väitteitä epäasiallisesta käytöksestä, heikentäisi se viime kädessä myös luottamusta koko instituutioon. Talon intresseissä on suojella julkisuuskuvaansa.
Kansanedustajat ovat avustajiin ja muihin eduskunnan työntekijöihin nähden ylivertaisessa ja koskemattomassa asemassa. On edustajasta kiinni, miten valtaansa päättää käyttää.