Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Cecile. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Cecile. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. syyskuuta 2019

Syyskuun kukkijoita

 
 
Tässä syyskuun alun kukkapläjäys tänne puoleen väliin kuuta.
Nyt alkoivat vesisateet, ja loppua ei näy joten olikin aika
tehdä vähän yhteenvetoa näistä loppukesän kukkijoista.
 
 

 
Kuistin ahkeraliisat puskevat kukkaa vielä ihan täysillä,
mutta tulevien päivien vesisateet verottavat niitä,
ja pian alan katsella tälle paikalle kanervia.


 
 
 
Nämä kosmoskukat, asterit ja tsinniatkin ovat kauniita,
mutta eivät samalla tavalla rakkaita
kuin kevätalvella siemenestä alkuun laitetut taimet.

 
Lumihiutaleet onnistuivat tänä vuonna hyvin.
 
 
Alapihan koivikonlaidan ahkeraliisoja vielä
ihan hyvissä voimissa ja kukassa.
 

 
 
 
Kuun alussa kuvattuja verenpisaroita.
 

 
Tulikruunua on nyt kasvatuksessa kahdenlaista eri väriä.
Ruukut vien tällä viikolla talvisäilöön,
vähän harmi kun ne ovat nyt täydessä kukassa.
Ei auta - syksy on ja ilma viilenee.
 
 
Viidesosa tomaateista kasvaa vajan seinustalla.
Siellä on myös samettikukkia ja ahkeraliisoja.
Tomaattipostaus tämän vuoden kasvatuksista on vielä
jossain vaiheessa tulossa, kunhan ennätän.
 

Eilen kuvattuja nämä tomaatit ja kukat tässä.
 

 

 
Kelloköynnöksen kasvatushistoria maaliskuun alusta on pitkä.
Se onkin niin kaunis, joten kasvatus kannatti totisesti.
 

 
Omenoita on tullut sen verran kuin on jaksanut syödä,
ja vielähän niitä puussa näkyy olevan vaikka piirakka- tai
hillotarpeiksi.
Ylempänä oleva omena "Antonovka"
 teki tänä vuonna hurjan sadoin, ja se on talviomena jonka
aion viedä kellariin.

Heliotrooppi
 
 

 
Tipuset kannoin eilen talvikanalaan yksitellen,
koska valkoiset tiput ovat sen verran arkoja
ja vikkeliä  
että ehkä olisin joutunut niiden perässä
juoksemaan pitkin pihamaita :D
Kuvassa vanhempi tipunen Armi.
 
Sivupalkin tipus-tiedot ovat vielä päivittämättä,
joten nyt sanottakoon että meillä on tällä hetkellä
ruskeat tipuset Armi ja Anita,
sekä kesäkuussa otetut valkoiset Erja ja Elina.
 
 
Kasvimaan satoa korjailin eilen lauantaina,
ja hieno sää olikin siihen puuhaan!
 
 

 
Syyskuussa katseet kääntyvät aina enemmän ja enemmän sisätiloihin,
joten laitan nyt sieltäkin yhden kuvan.
Kynttilöillä saa pehmeää tunnelmaa tupaan.

 


sunnuntai 4. elokuuta 2019

Vierailija



Kevättalvella huomasin että verenpisaran juurelle 
oli ilmestynyt ahkeraliisan siementaimi.


Annoin sen jatkaa kasvuaan - ajattelin että olkoon nyt siinä
- tokkopa se siinä jatkaa kasvuaan.
Toisin kävi - nyt huomasin että se oli 
valtaamassa tilan verenpisaralta,
joten pätkäisin sen juuresta poikki.


Nyt verenpisara pääsee rauhassa kasvamaan 
ja avaamaan nuppunsa.
Tämän Cecilen kukat ovat niin kauniita,
olen tehnyt useita postauksia tästä.






keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

Cecile

 
 

Nyt on niin kaunis kukka,
että tämä fuchsia Cecile ansaitsee ihan oman postauksen!
Olen tainnut tästä kuvan laittaa muutaman postauksen aiemmin,
mutta . .  tässä tämä ihanuus taas tulee ❤️

 
Olen vain niin ihastunut tähän
röyhelöhelmaiseen kaunottareen.
 
 
Kukkia ei ole paljon mutta kauneus korvaa määrän.
Nuppuja kylläkin tulossa jonkun verran.
 
 
 
 
Olen lisännyt tätä keväällä latvapistokkaista, nyt niitä on minulla kolme.
 
 
 
 
Talvetus on onnistunut hyvin  kahtena ensimmäisenä talvena.
 On hyvä olla useita, jos talvisäilytys ei joskus onnistukaan.
 
Tämmöinen pikkuinen kukkapostaus taas tällä kertaa -
nauttikaamme näistä hellepäivistä, niin kukatkin tekevät :D