Kesätunnelmaa

Kesätunnelmaa
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maisemia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maisemia. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 25. marraskuuta 2018

Kaunis marraskuinen luonto

 
Tämänpäiväinen kuvausreissu tehtiin koiran kanssa metsässä ja rantamaisemissa.
Olipa ihana päivä kun aurinko paistoi täydeltä terältä puolenpäivän aikoihin -
loppusyksyn harmaudesta ei ollut tietoakaan !
Ensilumi satoi täällä perjantaina ja järven jäätymistä
seurailtiin viikon puolivälistä asti.
 




 
 
 
 
 
Kiemurtelevat metsätiet ja polut ovat parasta ulkoilumaastoa.
 
 
 
 
Joskus voi erehtyä luulemaan puunjuurakkoa karhuksi.
Nyt ne ovat onneksi talviunilla -
ja niitä asustelee myös näillä main.


 
 
Marraskuisen metsän silmiä hivelevää kauneutta.
 
 
 
 
 
Kaksi puuta.
 
 
 
Puolukan lehtien lumipeite kimaltaa kauniisti auringossa.
 
 
 
Naava on kaunista puiden oksilla.

-
 
Huomenna alkaa jo marraskuun viimeinen viikko, ja sitten tuleekin jo joulukuu. Minäpä taidan lähteä nyt viipaloimaan ja kuivaamaan appelsiinia jouluasetelmiin. Mandariineja kuivasin jo, mutta nyt haluan pikkuisen suurempia koristeita. Vinkin ja ohjeen sain Katin blogista 100 % outdoor  täältä.
 
 
 
 

Mukavaa viikkoa!
*  Tuulikki  *

sunnuntai 7. tammikuuta 2018

Viikonlopun luontokuvailuja


Tänään sunnuntaina tuli pitkästä aikaa ulkoilutettua kameraa luontoretkellä, tarkoitus oli kuvata vuoden ensimmäistä aurinkoista päivää muttei se sitten kovin aurinkoinen loppujen lopuksi ollutkaan. Sain kuitenkin tallennettua pilvien lomasta kirkastakin säätä monen viikon pimeyden jälkeen. Oma mielimaisemani - kuva järven rannalta - on tuossa ensimmäisessä kuvassa, ja onnistuin nappaamaan työn touhussa olevasta tikasta kuvan, ja hei - metsäpuron ääni kuulosti korvissani niin keväiseltä . . ♫


Järvimaisema on kaunis kaikkina vuodenaikoina.
 

 
 
 
Alla kuvia korkealta mäeltä otettuna - erämaa-maisemaa jossa silmä lepää ja mieli rauhoittuu. Kuvat otettu keskipäivän aikaan.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
Näihin kuviin ja tunnelmiin -
oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille
lukijoille❤️
 
Tuulikki
 

 
Ps. Nyt on semmoinen tuntuma, että
postaukset jatkuvat tämäntapaisissa merkeissä :D
 

keskiviikko 1. marraskuuta 2017

Marraskuuta


 
Tämänkertainen kuvausreissu -
 
 
Vilpertin kanssa
suuntautui lähimetsään ja järven rannalle.
Saimme nauttia ihanasta auringonpaisteesta
-6 asteen pakkasessa
jo heti aamusta.

 
Järvi on saanut ohuen jääpeitteen.
On niin kaunista!
 
 
 
 
 
 
 
Paluureissulla koirulilla ei niin paljon nuuskittavaa ollutkaan.
Jaahas - en sitten muistanutkaan ottaa lenkkikaverista yhtään kuvaa ;)
Saa nähdä jääkö tämä lumipeite pysyväksi,
valoisuuden takia toivon mutta toisaalta en ehkä ihan vielä haluaisi talven tulevan.
Näissä tunnelmissa -
oikein hyvää marraskuun alkua kaikille!
 
* Tuulikki  *
 
Kotona jälleen!
 
 

maanantai 24. heinäkuuta 2017

Kesän etenemistä ja retki lintutornille



Laatikkopuutarhaa


Perunan kukka


Punaherukka
 
Kyllä vaan tämä kesä on edennyt siihen vaiheeseen että herukat alkavat kypsyä puutarhassa. Joitain mustikoita olen käynyt metsässä syömässä, vaan eipä näytä niitä kovin paljoa ainakaan täällä päin olevan, ehkä mustikkapiirakan saa tehtyä, tai mustikkakukon.
 
Kirsikka Prunus cerasus Shedraja
 
Tämän ostin joskus vuosi sitten - kuvaus tässä:
Erittäin talvenkestävä, itsepölytteinen kirsikka, tuottanut satoa Sallassa asti. Mehukkaat, hapahkon makeat kirsikat kypsyvät elokuun loppupuolella. Erittäin runsasatoinen, tuottaa satoa jo nuorena. Korkeus ja leveys n. 2 metriä. Vyöhykkeet I-VI (VII).
 
Tykkään todella paljon kirsikan mausta - muistan kun lapsena kotipaikalla kiipeiltiin korkeissa kirsikkapuissa noita ihanan makuisia marjoja napsimassa. (Äiti ei tainnut ehtiä meitä lapsia joka paikkaan vahtimaan :) Voin kyllä sanoa että olen syönyt niitä mahan täydeltä, niin paljon niitä oli!  Nyt monenkymmenen vuoden jälkeen ajattelin hankkia oman kirsikkapuun. Onneksi on kehitelty matalampia lajeja - tämäkin kasvaa vain noin parimetriseksi. Olen monta kertaa miettinyt, miksi luonto on suunnitellut marjat puuhun.. lintujen syötäviksi varmaan. Toinen puu on saskatoon, mihin ei tahdo ylettyä keräämään ja lopulta ne menevätkin lintujen suihin.
 
Koristekrassi - Tropaeolum

 
 
Muutamia kukkia on krasseissa näkyvissä -
nuput ovat piilossa lehtien alla.
Nämä ovat vuosikertakrasseja, joita olen kasvattanut vuodesta toiseen omista siemenistä,
 
Loistojasmike - Philadelphus lewisii Tähtisilmä
 
 
Palavarakkaus - Silene chalcedonica


Tulikruunu - Lantana


Ruskolilja Lilium bulbiferum


Jalopähkämö - Stachys macrantha





 
Punakärsämö Achillea millefolium
 
 
Pelto-ohdake  - Cirsium arvense
Tätä kukkaa ei (onneksi) puutarhastani löydy, vaan kuvasin sen ihan tuolta pellon laidasta, koska sen kukka on ihan kaunis kun sitä oikein silmin katsoo.

 
Vapaapäivän aamuna kävin paikkakuntamme lintutornilla.
Loppumatka pitkospuita myöten kävi keveästi.

 
Lintutorni ylätasanteelta kuvattuna.
Vähän kyllä hirvitti kiivetä näin ylös,
en ole varsinaisesti korkeanpaikankammoinen, mutta
nitinä ja natina sai vähän empimään, uskallanko ..


 
Kuvasaaliina joutsen-emo kolmen lapsukaisensa kanssa.
Sää oli aika harmaa ja utuinen joten en saanut kunnollisia kuvia.
Palaan kyllä tänne vielä . .
 

Pois lähtiessäni kuvailin kaunista luonnon muovaamaa maisemaa.

 
Mutta..
Missään erämaassa kun ei oltu, eli oltiin asutuksen liepeillä,
niin joskus saattaa kohdata tämmöistäkin.





 
 
Sentään jotain elonmerkkiä aikaisemmasta asutuksesta -
vuorenkilpeä!

 
Surullinen näky tämäkin, mutta kuvan taustoista ei tiedä..
Jäin miettimään veneen historiaa,
millainenhan tarina sen omistajan taakse kätkeytyy..
onko ihan huolimattomuutta se että vene on jätetty rannalle lojumaan
tai voihan olla niinkin että veneen omistajaa ei enää ole, ja omaisia ei ole tai ne eivät ole tienneet veneestä mitään. Ei voi tietää..
Ikäviä kuvia, mutta tulipahan nyt kuvattua.

 
Käväisin vielä vanhan pappilan mailla joen varrella.
Tätä siltaa ei ole näköjään käytetty pitkään aikaan.
Minusta kaarisillat ovat niin kauniita ..
 
 
Mikähän kasvi tämä mahtaa olla?
Viihtyy ilmeisesti kosteikoissa, nyt löytyi joen varresta sillan liepeiltä.
Olisikohan karannut vanhan pappilan pihamaalta..
Siellä ei sitä kuitenkaan ole.
 
Tämmöisiä tuumailuja viikonlopun aikana.
Toivotaan nyt alkavalle viikolle parempia kelejä
- auringonpaistetta ja poutaa!
Siitä kukkasetkin tykkäävät <3
 
Vohvelia ja mansikkahilloa,
ja nams vieläpä kermavaahdolla.
Arvatkaas oliko hyvää ..

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!