28 Apr 11
Melkoinen kannustin. Uusinna itsesi “vapaa-ajalla”, että sinusta saadaan yhä enemmän irti töissä. “Suomalaiset liikkuvat niin heikosti, että se uhkaa jo työurien pidentämisestä haettavaa hyötyä.”
13 Apr 11
Sarjan tähän mennessä paras keskustelu - “Mielipideohjelman juontaa tutkija, kansalaisaktivisti Jarna Pasanen pohtii vieraittensa kanssa työajan lyhentämisen mahdollisuuksia ja vaikutusta. Vieraina studiossa toimihenkilökeskusjärjestö STTK:n Elinkeinopoliittinen asiantuntija Antti Aarnio, Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun tutkimuspäällikkö Timo Järvensivu ja Elinkeinoelämän Valtuuskunta EVA:n viestintäpäällikkö Johanna Sipola.”
10 Apr 11
26 Mar 11
Finding a “poor quality” job that’s overly demanding and where one feels a lack of job control or job security can be at least as harmful for a person’s mental health as being unemployed, a study shows.
25 Mar 11
Kahdeksan kymmenestä vastaajasta (82 %) katsoo, että töitä tehdään nykyään ylikierroksilla ja niin kovan paineen alla, että moni palaa ennenaikaisesti loppuun. Peräti kaksi kolmasosaa uskoo, että Suomea hallitsee virkamiesten ja korkeiden herrojen epävirallinen ryhmittymä. Yli puolet vastaajista katsoo, ettei markkinatalous toimi Suomessa kaikkien kansalaisten parhaaksi. Vielä useamman mielestä markkinavoimat ohjaavat liikaa suomalaisen yhteiskunnan toimintaa.
24 Mar 11
Sampo-konsernin johdossa keväällä 2010 aloittaneen Kari Stadighin palkka nousi yli 90 prosenttia vuodesta 2009. Viime vuonna yli tuhat työntekijää irtisanonut metsäyhtiö UPM nosti toimitusjohtaja Jussi Pesosen ansioita lähes 70 prosentilla.
17 Mar 11
Nuorista aikuisista elämänmuutosta kaipaa jopa neljä viidestä, ilmenee Tapiola Pankin Arjen katsauksen kyselytutkimuksesta. Yleisin haave on töistä pois jääminen ja itseen tai lähipiiriin panostaminen, mistä unelmoi 19 prosenttia kyselyyn vastanneista. Saman verran unelmoi pitemmästä sapattivapaasta ulkomailla. Uutta ammattia toivoo 18 prosenttia vastaajista.
10 Mar 11
“Jatkuva talouskasvu ja turha työ kasvun perässä juostessa ovatkin täten rikos tulevia sukupolvia kohtaan!”
‘Minimum wage is like £5 an hour so if I go into a job I’m working for nothing and I’m getting paid nothing, so I don’t see the point. ‘It’s like being a slave, you might as well be a slave. I just can’t be bothered.’ The workshy teenager, who has a criminal record for attacking a police officer, receives £350-a-month in benefits but admits she spends most of her weekly handout on cheap alcohol at student nights.
04 Mar 11
Työ on pilattu, koska työllä ei ole muuta merkitystä kuin voiton tuottaminen. Vieraina filosofi Thomas Wallgren ja SITRA:n viestintäpäällikkö Teppo Turkki.
01 Mar 11
Kirjoitat Radikaaleinta on arki -pamfletissa, että taloudellinen kasvu ja sen myötä syntynyt kulutuskulttuuri huonontavat elämän laatua. Suurin osa niistä tavaroista ja palveluista, joita työ tuottaa, on hyödyttömiä tai vahingollisia. Hyvän elämän kannalta tarpeelliset asiat saataisiin aikaan vähällä työllä. Työajan lyhentäminen on looginen välttämättömyys. Mistä päästä aloittaisit työurien lyhentämisen?
“Keskeltä.”
Moni töissä käyvä joutuu selviämään jo alle tonnin bruttopalkalla. Syy pieniin palkkoihin johtuu usein yritysten halusta pitää joustavaa työvoimareserviä.
Yksin asuva tarvitsisi kohtuulliseen minimikulutukseen asumismenojen lisäksi 575–660 euroa kuussa, mutta useimmilta tästä summasta uupuu noin kolmannes…Sen sijaan keskipalkkaisen suomalaisen tulot riittävät kattamaan minimikulutuksen jopa kolminkertaisesti.
1990-luvulta lähtien työelämä ja tuotanto mullistuivat postfordismin myötä. Hyvinvoinnin kukoistuskaudella ns. epätyypilliset työt muuttuivat tyypillisiksi. Suomessa voidaan laskea olevan jo noin miljoona epätyypillistä työtä tekevää työläistä.
Samalla myös se järjestelmä, jonka piti auttaa ihmisiä köyhyydessä, on osin muuttunut köyhyyttä ja syrjäytymistä tuottavaksi järjestelmäksi. Työtön pakotetaan vastaanottamaan mitä järjettömimpiä tehtäviä ”aktiivisen työnhakemisen” nimissä. Nuoria pakotetaan työskentelemään ilmaiseksi tai reilusti räätälöidyllä palkalla ”syrjäytymisriskin” verukkeella. Kunnat ja valtio ovat erikoistuneet työn pätkimiseen lain rajamailla niin sairaaloissa kuin yliopistoilla ja virastoissa. Näin lasketaan kustannuksia, kierretään sosiaalimaksuja ja lomarahoja.
27 Feb 11
Mielenkiintoista taustatietoa Pohjois-Afrikan tilanteesta
24 Feb 11
11 Feb 11
Tällä taikalapulla saat sossusta toimeentulotukea, vaikka olet päätoiminen opiskelija.