Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauneus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kauneus. Näytä kaikki tekstit

Tervehdys!

Olette varmaan huomanneet, etten ole kesän aikana juuri ehtinyt blogissa vierailemaan. Asia on pikkuisen itseäni vaivannut, mutta en vain ole löytänyt aikaa päivittämiseen. Nyt olen päättänyt ottaa selvän tauon tämän blogin päivittämiseen kiireisimmäksi ajaksi.

Kiireisenä on pitänyt Oriflame ja tuo työ on palkittu hienosti. Nousin aluejohtajaksi ja viime viikonloppuna minut palkittiin Oriflamen Suomen parhaana myyjänä ja toiseksi parhaana rekrytoijana. Näin aloittelijana hämmennyin ihan todella. 

Puutarhailu ei toki ole loppunut ja niitä kuulumisiahan pääsee lukemaan Pavunvarren sivuilta; Hillevin puutarha-blogista, Pavunvarren instagramista ja Pavunvarren Facebookista. Tarkkasilmäiset ovat ehkä löytäneet päivityksiäni muualtakin tämän kesän aikana ;) 

Joka tapauksessa Maatiaiskanasen Elämää blogi lomailee syyskuun loppuun saakka <3 Nähdäänhän Pavunvarressa?

Rakkaudella Hillevi


Kiitos kuvasta Anna-Leena Pieskä


Pavunvarren sivuille pääset näistä linkeistä:

Pavunvarsi Facebook
Pavunvarsi Instagram
Pavunvarren blogi: Hillevin puutarha

Missä mää oon?

*Sisältää Hillevi Joutjärvi/Oriflame mainoksia


Tervehdys pitkästä aikaa! Kesä on mennyt hurjaa vauhtia ja vähän järkytyin, kun tajusin, että ollaan jo lähellä heinäkuun puoltaväliä. Kesä on ollut työntäyteinen ja täynnä kaikkea ihanaa. Siksi en ole ennättänyt edes blogin puolelle. 

Kuulumisia olen päivittänyt enemmän instagramin ja facebookin puolelle. Maatiaiskanasen Elämää FB ja IG täyttyvät puutarhaan liittyvistä jutuista ja Hillevi Joutjärvi IG taas enemmän arjen ja Oriflamen jutuista. 




No mitä siispä olen puuhastellut? Oriflamen suhteen on pitänyt kiirusta ja kunnian himo kasvanut kokoajan. Kerroin jo tammikuussa tavoittelevani directorin (ts aluejohtajan) titteliä vuoden loppuun mennessä ja nyt tuota titteliä tavoittelen jo ihan täyttä häkää. Olen siispä yrittänyt mahdollisimman paljon auttaa edustajiani menestymään ja samalla pyrkinyt myymään mahdollisimman tehokkaasti tuotteita. Huima tavoite, mutta kaikki on tehtävissä, kun tarpeeksi haluaa, eikö totta?

Aloin järjestämään meidän porukalle kolmen viikon välein tiimi-tapaamisia ja nämä tapaamiset ovat osottautuneet ihan mielettömän ihaniksi jutuiksi. Tiimiläisten kanssa tutustutaan toisiimme, keskustellaan Oriflame-asioista ja tsempataan toinen toisiamme. Käsittämättömän ihania hetkiä <3 

Oriflamen myötä olen nyt rakastunut myös tuotekuvaukseen ja yritän kehittää sitä puolta itsessäni. Olen ihaillut paljon muiden bloggaajien kosmetiikka-kuvia ja kovasti yritän oppia ottamaan yhtä kauniita ja houkuttelevia kuvia. Koukuttavaa puuhaa!




Ihan pelkkää työtä ei sentään kesä ole ollut. Olimme haaveilleet ystäväni kanssa 3 vuotta yhteisestä Pärnun reissusta ja tänä kesänä se haave toteutui. Tykästyin Pärnuun kovasti ja voi elämä, miten ihania kukkaistutuksia sielä oli joka puolella. Niin kaunista! Luulen, ettei tämä kerta jää ainoaksi vierailukseni sielä.

Reissusta olisi tarkoitus tehdä ihan oma postauksensa jossain vaiheessa, mutta en vielä tiedä, missä vaiheessa ennätän sen pariin.  Löydettiin myös ihana puutarhakauppa Pärnustä ja ostin sielä ihan huimia siemeniä. Teitä lukijoitakaan en unohtanut, joten ihan huima arvontapalkinto on luvassa jossakin vaiheessa ;) 





Puutarhan kukkapenkit ovat saaneet olla melko rauhassa. Paitsi kanoilta. Yllättävän hyvin kukkapenkit kuitenkin pitävät itse itsensä jo rikkaruohottomina, kun ovat kasvaneet niin täyteen. Kasvihuoneissa on sen sijaan mennyt reilusti aikaa. Tomaatteja ja paprikoita on päästy jo herkuttelemaan ja muutama vesimelonikin kasvaa. Pidetään peukkuja, että niistä tulisi vähän suurempia kuin viime vuonna, khih. 





Näiden lisäksi jatkuu eräs ihana projekti, josta olen niin innoissani ja todella onnellinen. Tästä kuitenkin vielä toistaiseksi pysyttelen ihan hys hys, kunnes saan jotain konkreettista näytettävää teille. 

Ilona ja Julia ovat reissanneet Englannissa ja Suomessa. Paljoakaan ei ole tyttöjä kotona näkynyt. Taika on nauttinut kesästä, kuten nyt vain 4-vuotias osaa nauttia. Omasta mansikkamaasta haetaan mansikoita, hiekka-vesileikit täyttävät päiviä ja saippuakuplia puhalletaan kikattaen. Ja tietysti on nautittu jäätelöstä. Hjamii!

Kameran eteenkin Taika on taas alkanut suostumaan, mikä on ollut tosi ihanaa. Ollaan kesästä saatu monta ihanaa kesämuistoa. Osa ehkä muistaakin, että jossain vaiheessa Taika oli hyvin innokas tuote-esittelijä, mutta sitten meni pitkään ettei hän halunnut olla yhdessäkään kuvassa. Tänä kesänä tuo into on jälleen löytynyt. 








Tälläisiä kuulumisia tänne. En ole blogia unohtanut, mutta kuten kesän alussa sanoin, otan lunkisti, enkä stressaa. Kesällä on niin paljon puuhaa, että pyrin tekemään muutakin kuin istumaan koneen ääressä.


Ihana uusi kokemus tämäkin!


Mutta hei, jos FB ja IG-tilini eivät vielä ole seurannassa, niin nyt ne kannattaa ottaa, jos haluaa meidän kuulumisia seurailla vähän aktiivisemmin <3 Linkkejä klikkaamalla pääset kyseisiin someihin suoraan:


Hillevi Joutjärvi/Oriflame Facebook (tämän sisältö on pääasiallisesti Oriflame-juttuja, mutta käynnissä on jatkuvasti joku arvonta, joten kannattaa ottaa seurantaan). 


Tender Care 


Pieni mainos on vielä laitettava, vaikka en hirveästi Oriflamea ole täällä mainostanutkaan, mutta nyt uuden tavoitteen äärellä on käännettävä jokainen kivi, jotta tavoite täyttyy, khih. 

Eli, jos Siulla on kosmetiikka- tai hyvinvointituotteiden tarpeita, niin tervetuloa Oriflame verkkokauppaani ostoksille <3 Postitan myös tuotteita ympäri Suomen, joten minunkin kautta voi tuotteita tilata asuinpaikasta riippumatta :) 

Verkkokauppani löytyy osoitteesta: http://beautystore.oriflame.fi/hillevijoutjarvi

Kuvastoja postitan, joten semmoisen saa halutessaan tai tarjouksia voi kurkkailla online-kuvastostamme: Oriflame kuvasto jakso 10

Tulen myös mielelläni pitämään kauneuskutsuja tähän Kouvolan alueelle (ja suht lähistölle), joten jos haluat pitää ihanan illan (tai päivän) ystävillesi, niin laita viestiä. 

Ja tietysti jos olet harkinnut Oriflame edustajuutta, niin olet erittäin tervetullut tiimiimme. Jos haluat asiasta lisätietoja, niin hihkase. Mielelläni kerron lisää ja autan Sinut hyvään alkuun! 




Viikonloppuna päivittyy taas Hillevin puutarha-blogi, jota myös kannattaa pitää seurannassa ;)

Ihanaa viikonloppua Sinulle!


Lomakuulumisia Järvisydämestä ja ihanat Love Nature tuotteet

Sisältää mainoslinkkejä, jotka vievät Hillevi Joutjärvi/Oriflame verkkokauppaan


Nyt on lomailtu ja akkuja ladattu. Oriflame järjestää useita matkakampanjoita vuosittain ja Järvisydän kampanja oli ensimmäinen, johon osallistuin. Heti, kun kuulin kampajasta, päätin, että lähden mukaan ja tein tarkan suunnitelman, miten pääsen matkalle mukaan. Päättäväisyyttä ja työntekoa ja niin vaan pääsin mukaan. Jes! 

Menimme oman "emoni" kanssa Rantasalmelle jo edellisenä päivänä, eli perjantaina. Ensimmäisen yön majoituimme Rinssi-Everstissä, joka on aivan Järvisydämen lähettyvillä. Ihanalla paikalla mukava pieni hotelli, jossa palvelu oli aivan upeaa. Laukut kannettiin huoneisiin ja tiedusteltiin, lämmitetäänkö meille sauna. Heti tuli tunne, että on todella tervetullut!


Rinssi-Eversti


Seuraavana aamuna lähdimme Järvisydämeen, jossa jo odottelikin iso joukko ihania Oriflamelaisia. Olin ihan hämmentynyt, kun niin monet tulivat moikkaamaan nimeltä, vaikka emme olleet koskaan kohdanneet. Olin ensimmäistä kertaa Oriflame matkalla ja kuitenkin oli heti tunne, että kuulun porukkaan. Niin ihanaa! Paljon halauksia, paljon hymyjä ja naurua ja paljon paljon upeita, ihania hetkiä upeissa puitteissa. Niin ja super hyvää ruokaa ja juomaa tietysti, khih.






Majoituimme "mökkeihin" isommalla porukalla. Olikin melkoiset mökit. Kahden hengen huoneet omalla wc:llä, keittiö, olohuone, sauna, yhteinen wc ja suuri terassi. Wautsi wau. Ihan mieletöntä. Hirveästi emme tosin ehtineet mökillä olemaan, kun matkaan kuului useampia paljon yhteistä toimintaa, mikä tietysti oli hyvä juttu.  Oriflamen ydinarvot ovat: Tahto, into ja yhteishenki. Eikä niitä todella reissusta puuttunut.

Aloitimme tuotekoulutuksella, jota seurasi röyhkeyskoulu. Seuraavana päivänä oli vielä tunneäly myyntityössä-koulutus. Koulutukset olivat hyviä; hyödyllisiä ja kuitenkin myös viihdyttäviä.

Nälästä ei tarvitse ikinä kärsiä Oriflamen tilaisuuksissa. Nytkin oli vähän väliä tarjolla herkullista purtavaa. Tosin, illallisemme kesti 3,5 tuntia, josta 1,5 tuntia meni alkukeiton odotteluun. En tiedä, mikä oli ongelmana, mutta oli vähän turhan pitkä illallinen.  Onneksi seura oli niin hyvää, ettei kukaan ehtinyt pitkästymään.





Järvisydän on paikkana todella upea, mutta itseäni jäi vähän kalvamaan henkilökunnan asenne, jossa oli toivomisen varaa. Itselläni ei ole erityisruokavaliota, mutta monilla oli ja siitä antoi henkilökunta olettaa, että se olisi jotenkin outoa ja heille hankalaa. Muutoinkin osa henkilökunnasta oli todella tylyä.

Tähän varmaan on syynsä ja olettaisin, ettei tämä oli Järvisydämelle tyypillistä, sillä olen siitä kuullut tähän mennessä pelkkiä kehuja. Paikkana aivan ihana, mutta ikävä kyllä henkilökunnan vuoksi itselleni jäi tunne, etten todennäköisesti itse sinne matkaa varaa myöhemminkään.

Joka tapauksessa reissuun todella kannatti lähteä, sillä miljöö oli aivan mieletön, seura oli aivan loistavaa, ruoka oli suussa sulavan herkullista ja ohjelma oli mahtava.

Kiitos Oriflame <3  Ja kiitos matkaseurasta ihana Oriflame-emoni Anna-Leena!





Lomakuulumisten lisäksi ajattelin esitellä teille vähän Oriflamen Love Nature-sarjaa ja etenkin sen uudistettuja kasvojenhoitosarjoja.






Love Nature-sarjan tuotteista kaikki poishuuhdeltavat tuotteet ovat biohajoavia. Mitkään niistä eivät sisällä mikromuoveja, eikä silikonia tai parabeeneja. Tuotteissa käytettävät kasvit kasvetaan, kerätään ja käsitellään ilman kemikaaleja ja ne ovat 98 %:sesti luomutuotteita. Pakkaukset on valmistettu 40 %:sesti kierrätysmuovista. 

Syy, miksi pakkausten kierrätysmuoviosuus ei ole 100 %, johtuu siitä, ettei kierrätysmuovia ole tarpeeksi siihen ja sen käyttöominaisuudet eivät ole niin hyvät, kun "tavallisen" muovin. Mutta, tästä taas opimme, että muovia pitäisi kierrättää enemmän, jotta sitä myös pystyttäisiin hyödyntämään enemmän.

Uudistetuissa sarjoissa on ajatuksena, että vähemmän on enemmän. Tuotteita ei ole niin montaa, vaan niiden käyttöominaisuuksia on lisätty. Samoin aiemmin jokainen tuote sisälsi vain yhden aktiiviaineen ja nyt ne sisältävät kaksi. Tuotteissa on huomioitu eri ihotyypit ja niiden tarpeet.


Tuotekuvat: Oriflame


Normaalille iholle: Aloe vera ja kookosvesi-sarja (klik klik)


Sisältää raikastavaa luomu aloe veraa ja kosteuttavaa luomu kookosvettä.  Nämä tuoksuvat niin ihanalle ja saavat kasvot tuntumaan puhtailta ja kauniilta. Aivan ihania tuotteita!

Sarjaan kuuluu puhdistusvoide, kasvovesi, naamio ja kuorinta-aine,  kasvovoide ja silmänympärysgeeli. Nyt ne ovat lanseeraushintaan koko settinä vain 27,50 e. Tuotteita voi tottakai ostaa myös erikseen.

Tämän sarjan silmänympärysgeeli sopii käytettäväksi myös kuivan ihon ja rasvaisen ihon sarjojen kanssa. Jos aamuisin on silmänympärykset turvoksissa, niin tämä auttaa tehokkaasti, kun sen säilyttää jääkaapissa ja viileää silmänympärysgeeliä levittää aamulla silmänympärysiholle.


Tuotekuva: Oriflame



Meillä on ollut käytössä tämän sarjan kasvovesi ja kuorintanaamio. Kuorintanaamio on siitä hyvä, että sitä voi käyttää useammalla tavalla (vähemmän on enemmän!). Voi käyttää niin, että levittää naamion kasvoilleen ja antaa vaikuttaa noin 10 minuuttia, jonka jälkeen naamion huuhtelee pois. Tai vain kuorii sillä kasvojen ihon. Itse suosittelen tietysti ottamaan tuotteesta kaikki hyödyt käyttöön, eli ensin pitämään naamiona ja vaikutusajan jälkeen hieromaan tuotetta kasvoilla, jolloin tulee kuorinta tehtyä.



Love Nature


Rasvaiselle iholle: Teepuu-lime-sarja (klik klik)

Tämä sarja on Ilonan super suosikki. Hän tykkäsi jo aiemmasta teepuu-sarjasta, mutta sanoi tämän olevan vieläkin parempi ja ihanampi.

Aktiiviaineina on puhdistava teepuun eteerinen luomuöljy sekä raikastava ja puhdistava lime. Todella hyvä sarja rasvaiselle iholle; iho tulee puhtaaksi, muttei kuivu liikaa ja iho on mattapintaisen kaunis. Jokainen rasvaisesta ihosta kärsivä tietää, kuinka paljon iho voi kiillellä, eikä se ole miellyttävää.

Sarjaan kuuluu puhdistusgeeli, kasvovesi, kuoriva naamio, kasvoemulsio ja hoitoöljy. Silmänympärysvoiteeksi soveltuu aloe vera - kookos silmänympärysgeeli.

Teepuuöljy-lime hoitoöljy sopii hyvin näppyjen puhdistukseen. Öljyä laitetaan esimerkiksi pumpupuikolla näpyn päälle useamman kerran päivässä. Öljy desinfioi ja kuivattaa näpyn. Tehokas ja näppärä!


Tuotekuva: Oriflame


Ilona ja Julia eivät kumpikaan innostu kasvojen pesemisestä vedellä aamuin illoin, joten heillä on käytössä kasvovesi. Ilona käyttää juuri tämän sarjan tuotteita ja sanoi, että on ihanan raikas ja puhdas tunne iholla. Myös näiden tuoksu on tosi ihana, hyvin raikas!


Love Nature Teepuuöljy ja lime - rasvaiselle iholle


Kuivalle iholle: Luomu kaura ja goji-marja (klik klik)

Aktiivi-aineina ravitseva ja kosteuttava luomu kaura sekä rauhoittava goji-marja. Goji-marja sisältää runsaasti tehokkaita antioksidantteja, vitamiineja ja aminohappoja, jotka auttavat suojaamaan ja hoitamaan ihoa.

Sarjaan kuuluu misellivesi, kasvonaamio ja kasvovoide. Myös tämän kanssa sopii aloe vera-kookosvesi silmänympärysgeeli.

Tuotekuva: Oriflame


Tämä sarja tuoksuu niin hyvälle, että sitä tekisi mieli syödä. Mutta ei, sitä ei saa tehdä kuitenkaan. Mutta on niin herkullinen tuoksu, ettei mitään rajaa. Hjam!

Misellivesi on todella kätevä tuote, sillä puhdistaa ja samalla kosteuttaa hellävaraisesti. Tämä sopii myös silmämeikin puhdistukseen, eli samassa tuotteessa on monta hyvää ominaisuutta.

Tämän sarjan kasvonaamio ei sisällä kuorivia ainesosia, vaan se on nimenomaan herkän, kuivan ihon naamio, joka kosteuttaa ja ravitsee ihoa.





Tosiaan, tuotteet ovat vielä torstaihin saakka lanseeraushintaan, eli ovat todella edullisia. Nämä sopivat kaiken ikäisille, jotka haluavat tuotteita, joissa on otettu luonto huomioon monin tavoin ja joista aktiiviaineet ovat nimenomaan luonnosta. 

Love Nature-sarjaan kuuluu toki paljon muitakin tuotteita, kuten shampoita, hoitoaineita, suihkugeelejä, nestemäinen käsisaippua jne. Suosittelen tutustumaan näihin. Ovat todella ihania tuotteita. 

Erilaisiin Love Nature tuotteisiin pääset tutustumaan klikkaamalla tästä.



Love Nature - tuotteita


Tässä postauksessa olevat linkit vievät suoraan minun verkkokauppaani. Tervetuloa ostoksille! 

Nyt on itseasiassa hyvä aika tulla Oriflamen kanta-asiakkaaksi ja tehdä ostoksia verkkokaupastani, sillä uudet kanta-asiakkaat saavat 15 %:n alennuksen, mikäli tekee tilauksen viimeistään torstaina 23.5 ja tilauksen loppusumma on vähintään 50 euroa. Samalla saa tilaajalahjaksi ihanan Milk & Honey käsi- ja vartalovoiteen ja meikkipussukan. Toimituskulut ovat aina ilmaiset kaikkiin yli 40 euron ostoksiin ja jokaiseen tilaukseen tulee mukaan tuotenäytteitä. 

Minuun saa olla yhteydessä, jos haluaa tuotteista lisätietoja tai tarvitsee neuvoja tilaamiseen tai ihan mihin vain. Autan tosi mielelläni. Viestiä voi laittaa facebookin, instan, blogin tai sähköpostin kautta. 

Verkkokauppani löydät osoitteesta (osoite toimii myös klikkaamalla):

pssst... Jos Sinua kiinnostaa Oriflame edustajuus, niin laita viestiä. Kerron mielelläni asiasta ja jos päätät lähteä mukaan meidän ihanaan tiimiin, niin autan Sinua parhaan taitoni mukaan <3 

Nyt seuraavana tavoitteena on lähteä ensi kesänä Maltalle Oriflamen piikkiin. Hyvin onkin jo pisteitä koossa, joten uskon vahvasti olevani tuolla ihanalla matkalla kesällä 2020. Uuulalaaaa! 

Ihana arvonta!

*Postaus sisältää Oriflamen mainoslinkkejä 

Ajattelin järjestää ihanan hemmottelu arvonnan, jonka palkintona on Oriflamen kosmetiikkaa. Valitsin tuotteiksi sellaisia tuotteita, joista itse olen pitänyt kovasti.  Aloitin Oriflamen edustajana marraskuussa ja olen ollut todella onnellinen päätöksestäni. Oriflame on antanut itselleni paljon iloa ja toki myös taloudellistakin hyötyä, kuten tarkoitus olikin. Olen nauttinut paljon asiakkaiden palvelusta ja uusien edustajien ohjaamisesta ja auttamisesta. Mukavaa vastapainoa puutarha-touhuille. Kauneutta on niin monenlaista <3 

Kerron ensin vähän palkintona olevista tuotteista, sekä yleisesti että omista kokemuksistani.  Palkintona on siis setti, johon kuuluu Love Nature-shampoo, Feet Up jalkavoide, legendaarinen Tender Care-hoitovoide sekä ihana The ONE No compromise-ripsiväri. Palkinnon arvo on 44 euroa. Tuotteiden nimi-otsikoita klikkaamalla pääset tutustumaan tuotteisiin tarkemmin.



Kosmetiikka arvonta



Feet Up Winter Comforts Pomegranate & Heather-jalkavoide


Täyteläinen ja ravitseva jalkavoide, joka kosteuttaa tehokkaasti kuivia jalkoja. Tehoaa hyvin myös halkeilevan kuivaan ihoon. Sisältää ravitsevia kanerva ja granaattiomena uutteita.

Minusta tämä on aivan ihana tuote! Olen käyttänyt tätä aina suihkun jälkeen ja välillä iltaisinkin. Kantapäiden kuivat koppurat ovat pehmenneet tehokkasti. Voide imeytyy hyvin ja kuitenkin kosteuttaa tehokkaasti. Ja sen verran tyttö olen, että tämä paketti on minusta tosi kaunis!



Jalkavoide Oriflame



The ONE No Compromise Lash Styler -ripsiväri

Kapea harja, jota ei pääse karkuun yksikään ripsi! Sopii myös lyhyille ripsille erinomaisesti. Kaareuttaa, tuuheuttaa ja pidentää ripsiä. 

Tämä on ihana! Ei tuhri, helppo laittaa ilman, että ripsistä tulee paakkuiset ja kestää koko päivän nätisti. Tämä lähtee pois lämpimällä vedellä, eli jos silmät eivät kestä silmämeikinpoistoaineita, niin tämä on erinomainen myös silloin. 

Itse olen vähän kranttu ripsivärien suhteen. Inhoan sitä, jos ripset paakkuuntuvat ripsarin laitosta. Tämä varmasti osittain johtuu myös omasta taitamattomuudestani meikkaamisen saralla, mutta tämän saa laitettua nätisti taitamatonkin meikkaaja. Inhoan myös sitä, jos ripsiväri alkaa rapisemaan kesken päivän ja sitä tämä ei tee! The ONE-ripsivärit muutenkin ovat todella ihania, kannattaa tutustua!



Oriflame ripsiväri


Love Nature Avocado Oil & Chamomile 2 in1 -sampoo

2in1 tuote, eli shampoo ja hoitoaine yhdessä. Soveltuu kaikille hiustyypeille. Sisältää avokadoa ja kamomillaa, jotka hoitavat ja puhdistavat hiukset hellävaraisesti. Biohajoava koostumus.

Tämä vaahtoaa reilusti ja hiuksista tulee todella puhtaan oloiset. Omalle takkutukalleni ei täysin riitä tämän hoitoaine-vaikutus, vaan tarvitsen vielä lisäksi hoitoaineen. Miellyttävä, mieto tuoksu.



Biohajoava shampoo




Yksi Oriflamen tunnetuimpia ja suosituimpia tuotteita. Tender Care käy kaikkialle, mihin iho tarvitsee kosteutusta ja suojaa. Myös intiimialuille. Silottaa, pehmentää ja suojaa kuivaa, rohtunutta ihoa. Hajustamaton. 

Meillä Tender Carea käytetään todella paljon. Olimme viime talvena pulassa, kun Taikan suun ympärys rohtui jatkuvasti, mutta tyttö ei antanut laittaa siihen mitään voidetta, kun kaikki kirveli niin paljon. Nyt tähän tuotteeseen Taika ihastui ja laittaa itse hyvin mielellään Tender Carea joka päivä. Ei muuten ole ollut suun ympärys-ongelmia enää. Joulun aikaan Taika oli pari päivää mummolassa, enkä muistanut laittaa tätä hänelle mukaan. Sinä aikana suun ympärys oli jo rohtunut ja olin aivan varma, ettei tyttö anna siihen mitään laittaa. Väärässä olin! Tämä ei kirvellyt ollenkaan ja parissa päivässä rohtuma oli jo parantunut. 

Itse käytän tätä huuliin päivittäin. Tykkään myös eri makuisista Tender Careista ja niistä suosikkini ovat kirsikka, karpalo ja mustikka. Aivan ihania! Lisäksi kynsinauhoihin levitän tätä usein, sillä ne ovat aina kuivat.

Olen myös kuullut, että tätä on käytetty koiran tassuihin, kun ne ovat olleet kuivat ja halkeilevat.  


Tender Care-hoitovoide Oriflame


Arvonnan säännöt: 

Saat yhden arvan kertomalla, mikä Oriflamen tuote on Sinun suosikkisi ja miksi. Jos tuotteet eivät ole tuttuja, niin pääset niihin tutustumaan klikkaamalla tästä (klik klik).   

Saat lisäarvan tykkäämällä ja kommentoimalla tätä postausta Maatiaiskanasen Elämää-facebook sivulla. Pääset sinne tästä klikkaamalla.


Palkinnon ja sen postituksen kustannan itse, eikä tässä ole mukana Oriflame eikä Facebook. Palkinto postitetaan vain Suomeen. Arvonta-aika on 11-28.2. Voittajan ilmoitan täällä blogissa sen jälkeen.


Postauksen linkit vievät omaan verkkokauppaani, josta voit halutessasi tehdä ostoksia. Jos tuotteista tai tilaamisesta tulee kysymyksiä, niin laita viestiä, autan mielelläni <3 Verkkokaupastani tilatessa yli 40 euron ostokset tulevat ilman toimituskuluja ja yli 50 euron ostoksiin tulee tilaajalahja. Kaikkiin tilauksiin tulee tuotenäytteitä ja niillä on ilmainen palautusoikeus. 

Verkkokauppani löytyy osoitteesta: http://beautystore.oriflame.fi/hillevijoutjarvi

Samoin jos Sinua kiinnostaa Oriflamen edustajuus, niin laita viestiä. Kerron siitä mielelläni ja autan jokaisen uuden edustajan hyvään alkuun <3 

Oriflame ei testaa tuotteitaan eläimillä, eikä käytä ainesosia, joiden saamiseksi eläintä tarvitsisi vahingoittaa.

Arvonta on päättynyt. Onnea Sailalle <3 

Talvinen puutarha, iloinen yllätys ja vinkki arvonnasta

Lumi on peittänyt jo koko puutarhan ja etenkin auringonvalossa välkehtiessään tuo valkeus on todella kaunista. En tosin saa millään kuviin vangittua tuota kauneutta, mikä on tosi sääli. Melkein tekisi mieli sanoa, et silti kaipaan ihan kamalasti kesän vihreyttä, mutta yritän nyt pidättäytyä ajattelemasta kesän ihanuutta, khih. Muuten voi ikävä yltyä vähän liian kovaksi.






Kesän kaipuuta olen lievitellyt kylvöpuuhilla ja yritän ajoittaa niitä siten, että viikottain pääsisin jotain kylvämään ja koulimaan ja höösäämään. Muutoin minusta tuntuu, että nukun jonkinlaista talviunta, enkä oikein saa mitään järkevää aikaiseksi. Tiedättekö, vähän kuin vain odottaisi jotain tapahtuvan? Noh, tietysti odotankin, mutta ei kai sitä tarvitsisi silti jumahtaa näin pahasti? 






En taida olla ainoa, joka kaipaa kesän vihreyttä. Luulen, että tämä meidän puutarhavahtikin odottaa, että pääsee nauttimaan lämmöstä. Eikö näytäkin ihan selvästi sille, että jotain hän odottaa?





Tänään sain puhelinsoitin kukkakaupasta, että minulle olisi kukkalähetys ja tiedusteltiin, että olenko kotosalla. Olen kaksi kertaa elämäni aikana saanut kukkalähetyksen. Ensimmäinen kerta oli, kun täysin 18 vuotta ja toinen kerta, kun Taika oli vastasyntynyt. Joten, voinette uskoa, että olin hyvin yllättynyt. Etenkin, kun mitään merkkipäivää ei ole ollut.  Mietin pääni puhki, että keneltä tuo lähetys on, enkä olisi ikinä arvannut, vaikka olisin hamaan tappiin saakka asiaa pohtinut.

Kun lähetys saapui, oli melkoinen yllätys, kun luin mukana tulleen kortin: Onnea uudesta tittelistä. T. Oriflame.  Olin niin yllättynyt ja iloinen tästä kauniista huomion osoituksesta, että aloin suorastaan nyyhkimään. 

Nousin siis joulun jälkeen platina-konsultiksi ja siitä hyvästä Oriflame tämän muistamisen suoritti. Minusta se oli aivan ihanaa <3 






Oriflameen liittyen vinkkaan arvonnasta, joka on käynnissä omilla Oriflamen facebook-sivuillani. Palkintona on yllätysboxi, joka sisältää 50 euron arvosta Oriflamen tuotteita. Nämä boxit ovat saaneet suuren suosion, sillä niistä saa paljon suuremmalla arvolla tuotteita kuin mitä niistä joutuu maksamaan :) Aina ajoittain niitä on myös myynnissä tuolla sivullani, mutta ajattelin laittaa sellaisen arvontaankin, sillä ihmiset ovat niistä tykänneet tosi paljon :) Tervetuloa osallistumaan yllätysboxin arvontaan: https://www.facebook.com/hillevijoutjarvioriflame




Huomenna muuten arvon heti aamusta makeiden paprikoiden siemeniä, joiden arvontaan kerkiää vielä tämän illan aikana osallistumaan: klik klik.

Nyt raahaudun iltapalalle ja sen jälkeen suoraan nukkumaan. Taikan uhma on taas ollut sitä luokkaa viime aikoina, että iltaisin olen ihan puhkipoikki, kun tytön lopulta saa sänkyynsä. Josta hän tosin huutelee vielä pitkät ajat ja pyytelee, milloin mitäkin palveluksia ja kun palvelukset loppuvat, niin sinne tänne ja tuonne alkaa sattumaan. Onneksi kokemus on osoittanut tämänkin olevan ohi menevä vaihe ;) Ennemmin tai myöhemmin! Helpompia aikoja odotellessa... 

Ihanaa uutta viikkoa Sinulle!

Unelmien hehku

Kuten jo tiedättekin, olen ryhtynyt Oriflamen edustajaksi. Sen vuoksi olen perustanut uuden Unelmien hehku-blogin, jossa kerron enemmän, miksi kosmetiikka-tuotteita käytetään ja mihin niistä voi saada apua sekä omia kokemuksiani Oriflamen tuotteista. Kerron myös omasta unelmastani elää sellaista elämää, joka eletään juuri nyt, eikä vasta joskus tulevaisuudessa ja miten Oriflame siihen liittyy.

Blogista löytyy tällä hetkellä esittelytekstin lisäksi vinkkejä talvikuivien ja takkuisten hiusten sekä jalkojen hoitoon. Blogin tarkoitus ei ole olla pelkkä mainoskanava, vaan idea on, että sieltä saa oikeasti apua erilaisiin kauneuden ja hyvinvoinnin pulmiin. En ole milläänlailla kauneuden ammattilainen, mutta terveydenhoidon ammattilainen olen ja haluan hyödyntää myös sitä osaamistani.

Jos kauneus ja hyvinvointi kiinnostaa sinua, niin tule ihmeessä tutustumaan myös uuteen blogiini. Kiva toki olisi, jos ryhtyisit blogin lukijaksi. Maatiaiskanasen Elämää-blogi jatkaa omalla aihepiirillään ja joulun jälkeen siirrytään taas pääasiallisesti puutarhailun maailmaan. Ihan kuin vähän jo sormia houkuttelisi päästä työntymään multapussiin ;)
Tervetuloa Unelmien hehkuun! https://unelmienhehku.blogspot.com/

Joululahjavinkkejä Oriflamelta ja vinkki arvonnasta

Joululahjojen keksiminen saattaa olla todella hankalaa, kun tuntuu, että kaikilla on jo kaikkea. Itse suosin lahjoissa kulutettavia tuotteita, jotka todennäköisesti päätyvät oikeasti käyttöön, eivätkä vain kaappien täytteeksi tai kirpparille. 

Oriflamen tämän hetken kuvasto on täynnä huippu ihania tuotteita, joten vinkkaan muutamia lahjaideoita sieltä. Kun tilauksen tekee viimeistään 16.12, tuotteet ehtivät jouluksi perille. Itse meinaan pelata varman päälle ja tehdä joululahjatilauksen jo muutamaa päivää aiemmin, sillä posti ja matkahuolto tuppaavat olla ruuhkautuneita tähän aikaan vuodesta. Kas kummaa ;) 

Ensimmäiset vinkit tulevat hyväntekeväisyyskuvastosta, joka on puhutellut itseäni sekä hintojensa että ideologiansa puolesta. Hyväntekeväisyyskuvaston jokaisesta myydystä setistä lahjoitetaan 1e SOS-lapsikylän joulun tukemiseen.  

Hyväntekeväisyyskuvastosta löytyy 8 erilaista settiä ja setit ovat oikeasti ihan huippu edullisia ja niistä löytyy jokaiselle sopivia settejä. Jalkojen- ja käsienhoitoon löytyy omat setit, miehille oma setti, loistava hiussetti, meikkisetti sekä sertifikoitu luonnonkosmetiikka setti. Nämä kaikki setit löytyvät täältä: 

Muutama esimerkki  seteistä:

Hiussettiin kuuluu Love Nature hius- ja vartaloöljy, shampoo sekä selvitys-harja. Love Naturen kaikki poishuuhdeltavat tuotteet ovat biohajoavia. Tämän setin yhteishinta on 9,90 e.



Hiussetti - Love Nature



Jalkojenhoitosettiin kuuluu jalkaraspi, jalkojen kuorintavoide sekä jumbo kokoinen ravitseva jalkavoide. Setin hinta on 7,90e. Itse olen tykännyt tuosta kuorintavoiteesta todella paljon. Se on tehokas ja kuitenkin hellävarainen. Ja Oriflamen Feet Up-jalkavoiteet on aivan ihania! 




Jalkojenhoitosetti on varmasti käyttöön tuleva lahja



Seteistä arvokkain on EcoBeauty-setti, jossa on puhdistusemulsio, kasvovesisuihke sekä kasvovoide. EcoBeauty sarjan tuotteet ovat sertifikoitua luonnonkosmetiikkaa. Setin hinta on 29,90 e. Tämä on varmasti luonnonkosmetiikan ystävälle huippulahja!


EcoBeauty - sertifikoitua luonnonkosmetiikkaa



Pääkuvastosta löytyy myös tosi ihania lahjoja, niin pieniä kuin suuriakin. Jos haluaa ihan totaalihemmotella joko itseään tai jotakin läheistään, niin Oriflamen ihonhoitosetti on nappivalinta. Setteihin kuuluu kaikki, mitä päivittäiseen kasvojen ihonhoitoon tarvitaan ja jokainen tuote tukee toistensa vaikutusta. Naisten seteissä on puhdistusemulsio, seerumi, silmänympärysvoide ja päivä- ja yövoiteet. Miesten setissä on puhdistusemulsio, seerumi, silmänympärysvoide ja geeliemulsio.

Settejä löytyy 6 erilaista. Miehille on oma settinsä ja naisille löytyy 5 settiä erilaisiin tarpeisiin. Kaikki setit löytyvät täältä: https://fi.oriflame.com/skincare/skincare-sets?store=hillevijoutjarvi



Oriflame ihonhoitorutiini


Meillä toinen Julioista rakastui näihin bling bling-tossuihin, joista ei kyllä loistetta puutu. Paljettitossut ovat ruusukullan väriset ja varmasti lämpöiset. 


Paljettitossut


Oriflamelta löytyy paljon erilaisia koruja. Lahjasettejäkin löytyy useammanlaisia. Tämä setti oli sellainen, johon Ilona rakastui kovasti. 


Oriflame - koruja


Tuoksulahjat ovat paljon toivottuja ja itsekin "kirjoitin joulupukille" sellaista toivovani. Joulukuvastosta löytyy lahjasettejä sekä miehille että naisille ja settihinnat ovat todella edullisia. Tuoksulahjassa on se kiva puoli, että se kestää pitkään ja lahjan saaja muistaa lahjan antajan joka kerta, kun suihkauttaa päälleen uutta tuoksua tai käy pesulla uuden suihkuvoiteen kera. Nämä ovat ihania hemmottelelahjoja. 



Tuoksulahja ilahduttaa saajaansa


Tender Care-lahjasetti sisältää 4 erilaista Tender Carea; mustikka, ruusu, hunaja ja karpalo.  Tender Care-hoitovoiteet ovat aivan ihania ja monikäyttöisiä. Näitä voi käyttää kaikkialle kuivaan ihoon; niin huuliin kuin muuallekin.  Setin hinta on 16,90 e ja se on tosi nätissä lahjarasiassa. 

Meillä Taika on ihan rakastunut Tender Careen. Hänhän ei anna laittaa huuliin mitään ja viime talvena olimme jo ihan pulassa, kun tytön huulet ja huulten ympärykset olivat ihan kuivat ja halkeilevat, eikä hän antanut niihin laittaa voidetta. Selvää on toki se, että oikein rohtunut iho kirvelee helposti ja jotakin voidetta laittaessani tyttö sai varmaan kauhun asiaa kohtaan. Tender Care on kuitenkin sellainen, että tyttö tuo purkin aina minulle ja sanoo: "äiti, voitko taas laittaa sitä tentelkeeleä", khih :) Ehkäpä kauniilla, käteen sopivalla putelillakin on osuutensa asiassa, mutta nämä ovat tosiaan mietoja, eivätkä kirvele. Ja toimivat loistavasti! I love it! 



Tender Care



Tämän hetken kuvaston tarjoukset ovat voimassa 27.12 saakka ja esite löytyy täältä: 

Pitää vielä mainostaa, että verkkokaupastani tilatessa kanta-asiakkaat saavat yli 40 euron ostokset ilman toimituskuluja ja yli 50 euron ostoksiin tulee mukaan tilaajalahja. Tällä hetkellä tuo tilaajalahja on ylellinen vartalovoi, joka kosteuttaa tehokkaasti jättämättä ihoa tahmaiseksi. Lisäksi kaikki ensitilauksensa tekevät asiakkaani saavat lahjaksi kosmetiikkapussukan. Jokaiseen tilaukseen tulee mukaan tuotenäytteitä. 

Verkkokauppani löytyy osoitteesta: http://beautystore.oriflame.fi/hillevijoutjarvi

Kristiina osasi viimeksi kysyä, että mistä hän tietää olevansa juuri minun Oriflame-kaupassani. Kysymys oli tosi hyvä, sillä eri edustajien kaupat näyttävät samalta. Sivuston oikeassa reunassa näkyy kaksi hahmoa, joita klikkaamalla näkee, kenen kaupassa on asioimassa. 

Vinkkaan vielä lopuksi arvonnasta, joka alkoi eilen Hillevi Joutjärvi/Oriflame (klik klik) sivustolla Facebookissa. Palkintona on Love Nature - luonnonkosmetiikka sarjan kasvojenhoito minisetti. Tervetuloa osallistumaan. Osallistumisaikaa on 15.12 saakka <3 Tuolla sivustolla kerron aina ajankohtaisista tarjouksista ja tällä hetkellä päivittäin kerron muun muassa päivän joulukalenteri tarjouksen :)

Postauksen kaikki kuvat alla olevaa lukuunottamatta ovat suoraan Oriflamen sivustolta.



Love Nature



Tälläisiä lahjavinkkejä Oriflamelta. Jos Sinulle tulee kysyttävää tuotteista tai tilaamisesta, niin laita viestiä, neuvon erittäin mielelläni. Sekä jos koet, että haluaisit alkaa Oriflamen edustajaksi, niin kerron mielelläni, millaisia mahdollisuuksia se tarjoaa. On ollut ihanaa, kun olen päässyt neuvomaan ja ohjeistamaan uusia edustajia. Se on upean motivoivaa <3 

Lopuksi vielä haluan kiittää kaikkia eiliseen postaukseen kommentin jättäneitä. Kommenttinne olivat taas niin kauniita ja ilahduttavia. Vähän meni roskiakin silmiin ja koin jälleen kerran suurta kiitollisuutta teistä jokaisesta <3