Näytetään tekstit, joissa on tunniste piharakentaminen. Näytä kaikki tekstit

Lähtihän se vähän lapasesta...

 Viime syksyn viimeisimpiä töitä oli koko kesän siirteessä olleen omenapuun istutus lopulliselle kasvupaikalleen. Sitä varten piti vähän tehdä penkin tynkää sillä ajatuksella, että sitä voisi keväällä sitten vähän laajentaa. Niinpä muotoilin pikaisesti vähän paikkaa kasvihuoneen edustalle, josta olisi helppo jatkaa. Omenapuu pääsi omalle paikalleen ja siitä penkin suunnittelu saisi lähtökohdat. 




Tänä keväänä kun kasvihuoneen ympäristö muuten oli saatu valmiiksi, oli aika siirtyä istutusalueen kimppuun. Mitään suunnitelmaahan en talven aikana ollut saanut tehtyä. Ainoat asiat jotka ohjasi tekemistä olivat musta- ja valkoherukkapensaat, jotka piti tuolle alueelle saada mahtumaan. Kaikki muu olisi plussaa. 
Varoitan jo etukäteen, tulevat kuvat eivät ole kaunista katseltavaa! 






Olin ajatellut penkistä jollain tapaa L-muotoisen kun siinä valmiiksikin jo vähän suuntia sellaiseen näkyi. Suunnitelmat kuitenkin muuttui. Halusimme hyödyntää aikaisemmista penkeistä jääneet muurikivet tähän projektiin ja tehdä niillä pengerrystä penkin takaosaan. Luonnostaan muoto takaosalla hakeutui kaarevaksi, joten L-muoto ei yhtälöön enää sopinutkaan. 





Kuvan rikkaa kasvava multakasa käytettiin nurmikon paikkaukseen sekä uuden penkin pohjimmaiseksi kerrokseksi. Sen päälle levitettiin meidän vanha kompostimulta sekä uutta multaa. 




Penkistä tuli lopulta paljonkin isompi kuin olin alunperin ajatellut. Nyt siihen mahtui marjapensaat toiseen päähän ja lisäksi esikasvatetut daaliatkin paremmin kuin hyvin! Tsinniat, asterit ja samettiruusut löysivät myös tästä penkistä paikkansa. Niiden lomaan istuttelin vielä monivuotisia kuten esim. tähtiputkea ja syntymäpäivälahjaksi saamani vuorijumaltenkukat. Tarkoitus oli vielä suorakylvää kesäkukkaakin, mutta se juna taisi mennä jo. 







Vieläkin siihen mahtuu lisää istutettavaa ja joitain perennoja minulla onkin jemmassa. Täytyy nyt vaan vähän suunnitella välillä, ettei tule roiskittua mitä sattuun :) 

Että lähtihän se vähän lapasesta, mutta hyvä siitä silti tuli! 

Meidän piha yläilmoista katsottuna

Meillä mies puhdisti katon alkuviikosta ja vihjaisin hänelle, että voisi kuvata pihaa sieltä korkeuksista. Itse en kovin herkästi katolle kiipeä, vaikka olenkin joskus joutunut sinne lumihommia tekemään. Jokatapauksessa kuvia sain, siispä tässä meidän piha yläilmoista kuvattuna:

ETUPIHA

Tontin etureunassa kuten kaikilla muillakin reunoilla on koristearoniasta pensasaita. Etureunan aita istutettiin muita myöhemmin ja samalla sen yhteyteen tehtiin iso istutusalue. Alueen molemmissa päissä on lumipalloheisit, jotka siirrettiin pensasaidan alta pois. Nykyisillä paikoilla ovat olleet suhteellisen kirvattomia sekä kasvaneet alkuperäistä kasvupaikkaa paremmin.
Myöhemmin istutusalueen yhteyteen kaivettiin pihalampi, joka yhdistyi siihen luontevasti. Se sai ympärilleen myös istutusalueen sekä koristekivialueen.

Kolmion muotoinen pionipenkki sai nimekseen Ikuisuuspenkki. Se on ollut paikallaan vasta kaksi vuotta. Siinä kasvaa tammentaimi, sipulikukkia sekä Lidlin juurakoista kasvatetut pionit.

Kuvan vasemmassa reunassa näkyy pihasaunaa, pionikaari sekä isompi istutusalue.


ULKOSAUNAN ALUE

Ulkosauna oli ennen huvimaja ja sen ympärille rakennettiin molemmin puolin isot istutusalueet. Saunan ympärillä olevassa pionikaaressa kasvaa mummun perintöpionit liki 60 vuoden takaa. Ne on siirretty lapsuudenkodistani meille kun oman talon rakensimme v. 2000.
Alueella kasvaa myös kaksi omenapuuta, jotka mukavasti tuottavat satoa nyt jo vuosittain.

Huvimajasta tehtiin ulkosauna v. 2016 ja se oli kyllä ihan huippuidea!

Kuvan vasemmassa alareunassa näkyy hieman istutusallasta, jossa kasvaa herukkapensaita 3 kappaletta: punaista, mustaa ja valkoista, yksi kutakin. Suurta satoa niistä ei saada, mutta mustista olen hilloa tehnyt. Punaiset ja valkoiset syödään suoraan pensaasta :)


KASVIHUONEEN ALUE

Tontin takareunassa on hyötytarhan alue, jolla on myös kasvihuone. Kasvarissa kasvattelen tomaattia, kurkkua sekä kesäkukkia. Koko alue on katettu kivituhkalla, joten se on helppo pitää siistinä. Kasvihuoneen kyljessä on kaksi isoa kasvulaatikkoa, joissa kasvaa perunaa sekä vaihdellen vihanneksia. Nyt ajattelin laittaa vähän suorakylvökukkaa toiseen sipulien kaveriksi. Kasvihuoneen toisella puolella on isot puutarhakompostit.



SISÄÄNTULOPIHA

Sisääntulopihan puolella näyttää tältä. Mustilanhortensiat rajaavat ikäänkuin nurmialueen omaksi osiokseen.


Vastakkaisella puolella on roskakatos, leikkimökki sekä pihavarasto.


Pihavaraston jälkeen tulee uusin istutusalue, jolla tällä hetkellä kasvaa vasta kirsikkapuut.


Takapiha on pelkkää nurmikkoa, sillä leveyttä siellä ei ole kovin paljon. Toki sinne saisi tehtyä istutusaluetta, mutta toistaiseksi mennään nurmikolla.

Tältä näyttää meidän piha yläilmoista katseltuna. Hahmottaa vähän paremmin kuin tästä maantasalta kuvatessa. Hurjasti on kyllä kasvua tapahtunut tässä viikon aikana, sillä kuvissa kaikki näyttää vielä kovin harmaalta. Nyt nurmi on jo ihan vihreä ja tulppaanit kukkii komeasti! Lämpö ja sade teki hyvää ♥


Ihanaa ja kesäistä viikonloppua Sinulle! Nyt nautitaan ♥




Kirsikkapuupenkin laajennus istutusalueeksi osa 1.

Meidän pihaprojekteilla on tapana käynnistyä jostain sivulauseessa heitetystä kommentista. Miehen kanssa usein pallotellaan ajatuksilla ja joskus toinen ottaa niistä heti kopin. Niin kävi tässä viikolla käynnistyneessä, Kirsikkapuupenkin laajennuksessakin. Penkki on ollut nykyisessä muodossaan kohta pari vuotta. Alkujaankin siitä tuli liian pieni ja ihan eriparia muiden pihan istutusalueiden kanssa. Suorastaan surkean näköinen....



Niinpä lähdimme suunnittelemaan samalle paikalle hieman isompaa aluetta, jolle saataisiin mahdutettua parikin kirsikkapuuta sekä perennoja. Hahmottelin nurmikkoon uusia reunoja tulevalle istutusalueelle. Siitä tulisi moninkertainen nykyiseen verrattuna!



Nostelin reunakivet pois ja siirsin penkin asukit muualle odottelemaan uudelleen istutusta. ´Huvimaja´- kirsikan siirsin kokonaan pois, ulkosaunan viereiseen penkkiin. Siinä sille olisi kunnon tila ja lämmin paikka. Se kun on kasvanut aika hitaasti nämä kahdeksan vuotta. Kaivoin sille alkujaankin tuohon penkkiin liian pienen istutuskuopan, mutta uudella paikalla en sen koossa kitsastellut. Toivotaan, että se menestyisi uudella paikalla. Se on nimittäin jo kolmas.


Kun uudet reunat oli selvät aloin latoa entisillä reunakivillä niin pitkälle kuin niitä riittäisi. Alle laitoin sanomalehtiä, jottei nurmikko heti puskisi läpi. Kivet riitti yllättävän pitkälle. Reilut parikymmentä jäi vajaaksi, joten ostin Prismasta lavan lopun 48 kpl. Olisipa sitten muutama varallakin, jos sattuisi tarvitsemaan myöhemmin. Tätä Lakka Antiikkikiveä karelian värisenä kun ei tahdo olla myymälöillä heti ostettavana vaan olen sitä joka kerta joutunut erikseen tilaamaan. Meillä kaikki istutusalueet on sillä reunustettu, joten se on hyväksi havaittu.


Laitoin sanomalehtiä myös koko muulle alueen alle jäävälle nurmikolle. Samalla kaivoin istutuskuopat uusille puille valmiiksi.



Oikeanlaisen mullan saaminen olikin sitten hieman työn takana. Pussimultaa en tähän kuvitellutkaan eikä peltomultakaan tullut kyseeseen. Onneksi yhdeltä toimittajalta löytyi seulottua metsämultaa, johon on lisätty kalkkia ja hiekkaa. Tilasin sitä 8 m3. Jonkin verran se painuisi, joten otin hieman yli tarpeen. Hyvää multaa saa aina olla vähän jemmassakin!


Siihen se alkaa pikkuhiljaa muotoutumaan. Kaikki multa ei todellakaan tuohon mene ja ehdinkin sitä jo eilen siitä kärräillä muihinkin penkkeihin. Saapa vähän uutta multapintaa ja korotusta painuneille alueille. Nurmikkoakin ehdittiin jo vähän paikkailla tuolta uuden pionipenkin viereltä kun oli päässyt painumaan.


Mukavasti tässä on tekemistä illoiksi, jos vaan säät suosivat. Tänään en päässyt ulos kun meillä on satanut vettä. Se puolestaan on tehnyt hyvää nurmikolle, sillä se on alkanut vihertää.
Palaan projektiin kunhan on lisää kerrottavaa sen etenemisestä. Nyt mukavaa Äitienpäivän iltaa jokaiselle Äidille ♥



Ruusupenkki valmis!

Meillä on tässä eka kesälomaviikko takana ja ihan töistä se on käynyt! Molemmille on riittänyt puuhaa pihalla, eikä meitä ole muutamat sateetkaan haitanneet. 
Säleikkövilliviinit pääsin ensimmäisenä nostamaan paikalleen. Muutamasta kohti kiinnittelin niitä verkkoon jotta lähtevät oikeaan suuntaan kasvamaan. 
Itse penkkiä laajensin hieman. 



Alunperin ajattelin tehdä tuohon aaltoilevan reunan, mutta sitä pähkäiltyäni mies nappasi suunnitelman ja piirsi penkille muodon. Siitä tuli hyvä!

Tuttuun tapaan kuorin nurmikkoa pois ja käänsin perusmaata hieman. Lisäsin sitten kompostia aika reilun kerroksen ja sekottelin sen perusmaan kanssa. Sitten sekoitin kalkin sekaan. Päällimmäinen kerros on Kekkilän ruusuille ja perennoille tarkoitettua erikoismultaa. Sitä kovasti kehuttiin, joten päätin satsata siihen. Näillä toimenpiteillä sain penkkiä kohotettua n. 25-30cm, joten istutussyvyys on nyt n. 60cm. 



Sitten seurasikin se odotetuin osuus eli istuttaminen. Hain puutarhalta vielä yhden säleikkövilliviinin sekä kaksi kanadalaista William Baffin -köynnösruusua, joita oli penkissä jo ennestään. Niiden lisäksi istutin kaikki ruusuhankintani tältä keväältä. Vaikeinta oli arvioida istutusvälejä kun kokemus ruusuista on alkutekijöissään. Välit ovat nyt reilut ja tekisi mieli ne täyttää, mutta katsotaan nyt ensin miten lähtevät kasvuun uudella paikallaan. Helpompi sitten lisätä kuin harventaa. 


Vanhan penkin reunakivet melkein riittivät, muutaman jouduin ostamaan lisää. Tuohon etureunaan kyllä mahtuisi vielä lisää ruusuja....
 

 
Ollaan kyllä tyytyväisiä kun tämä viimeinkin saatiin valmiiksi. Eihän siinä lopulta hirveän kauan kestänyt tehdä kun oli suunnitelma valmis. Nyt vaan odotellaan että köynnökset innostuvat rehevään kasvuun ja valtaavat pergolaseinän! 
 
 

Pergolaa pukkaa...vihdoinkin!

Ollaan miehen kanssa tässä parisen vuotta suunniteltu pergolan rakentamista terassin yhteyteen. On pyöritelty vaikka minkälaista vaihtoehtoa ja piirretty paperille koevedoksia. Hiljalleen ajatus sitten alkoi muotoutua oikeaan suuntaan ja kesäkuun puolivälissä homma polkaistiin käyntiin. 
Lähtötilanne oli tämä: 


 Talon päädyssä on ollut tavallinen terassikaide, johon toissa kesänä mies nikkaroi tuollaiset kolmiokehikot köynnöksiä varten. Villiviinit kiipesivät viime kesänä reippaasti yli tuon reunan ja totesimme, että jotain tarttis tehdä. Alkuun mietimme tuohon nykyiseen kaiteeseen jonkinlaista korotusta. Mies piirsi monta eri vaihtoehtoa, mutta mikään niistä ei tuntunut kuitenkaan omalta. 
Lopulta, kuten aina meidän projekteissa, palaset loksahtivat kohdalleen ja tähänkin keksimme ratkaisun.  
Juhannusaatto ja -päivä menikin mukavasti tämän homman parissa ja juhannuspäivänä terassi näytti tältä: 


 Mies keskittyi enemmän tuohon raskaampaan rakentamis/purkamishommaan ja mun jobi oli käsitellä uuden rakennelman puutavara. Tolpat sahattiin oikeaan mittaansa, jonka jälkeen juhannusaattona käsittelin ne ensin kyllästysaineella ja juhannuspäivänä värillisellä puunsuojalla. Värisävyksi valikoitui sama tummanruskea kuin pihasaunassa on.


 Sitten päästiinkin jo kasaushommiin! 



Päätettiin tehdä koko seinä maassa valmiiksi asti ja sitten nostaa kokonaisena pystyyn ja paikalleen. 



Itseäni hieman mietitytti, että miten ihmeessä me saadaan se nostettua niin ettei mikään hajoa eikä kukaan jää alle. Ihan kevyt tuo ei ole kun puuosat on 100*100mm vahvaa ja väleissä 8mm vahvuinen teräsverkko. 



Onneksi miehellä oli selvät suunnitelmat ja naapurikin sattui sopivasti paikalle :)



Laitettiin kunnon tuet siksi aikaa, että seinämä saatiin pultattua tuohon terassin päätyrunkoon kiinni. 



Tarkistettiin vielä linjat suoraksi, ettei tulisi mitään ylimääräisiä ylläreitä. 
 

Tuohon tulee vielä poikkiparrut ikäänkuin katoksi kuten pergoloissa kuuluu olla. Sitten saavat villiviini ja muut köynnökset kiivetä rauhassa ylöspäin. 
Tästä alkaakin sitten mun osuus, nimittäin tämän Ruusupenkin laajentaminen. Teen siihen vähän kurvia ja kohotan kunnolla. Sitten pääsen istuttamaan odottamassa olevat uudet ruusut oikealle paikalleen. Tuskin maltan odottaa!

Uudistunut kasvihuone

Kasvihuoneeni ei ole enää pitkään aikaan ollut toimiva. Niinpä jo keväällä purin sieltä hyllykön virkaa toimittaneet, vanhat saunanlauteet kokonaan pois. Tilalle suunnittelin koko takaosan levyisen istutusaltaan sekä aiemmin postaamani hyllykön kukille. 
Altaan rakennusmateriaalin piti ensin olla puu, mutta sitten muistinkin jemmassa olevat tiilet. Varovasti kyselin mieheltäni, että onnistuisikohan niistä muurata ja kun vastaus oli myöntävä niin homma oli sillä selvä. 
Ensin kuitenkin mittailtiin ja laskettiin moneenko kerrokseen tiilet riittäisivät. 


Itsellä oli mielikuva 40-50 cm syvästä altaasta, mutta siihen tiilet ei yksinään olisi riittäneet. Lisää olisi tietysti voitu hankkia, mutta tarkoitus oli saada allas tehtyä olemassaolevasta materiaalista. 
Niinpä alimmaksi kerrokseksi valettiin yksi kierto betonista ja vasta sen päälle tiilikerrokset. Sokkeli tarvitsi tietysti muotin jotta pysyisi kuosissaan.

  

Sokkelin päälle ladottiin kierros tiiliä ja loput muurattiin normaalisti. 

  
Minä en osaa muurata, mutta saumata osasin ja se oli mun homma tässä projektissa tiilien kantamisen lisäksi :) 

  
Siitä tuli juuri sellainen kuin kuvittelinkin! 

Ensin ajattelin siirtää siihen laastipaljussa kasvavat tomaatit, mutta en taida sitä tälle kesälle enää tehdä. Ensi keväänä sitten laitan pohjalle kompostia kunnon kerroksen ja päälle pussimultaa. Siihen tomaattia, kurkkua tai mitä vaan kasvamaan. 

Eipä tämä hyötyviljely ole ollenkaan hullumpaa! 
    
Loppuun vielä kuvia kasvihuoneesta ennen tätä muutosta: