Sataa, ei sada, sataa.
Näinköhän sukkien kutomiskausi lähenee, kun näin viime yönä unta, että tein sukkaa. Kyseessä oli ns. varreton malli ja lankoina harmaata sekä turkoosia. Siinä sitten pähkäilin, jotta laittaisinko oranssia sekaan... Lankojahan riittää vaikka loppuelämäksi, mutta aloitus antaa vielä odotuttaa.
Olen suunnitellut jo pidempään päivittää tölkkitilanteen. Aloitan kestokassilla, joka ilmestyi sisäpihalle muutamaksi vuorokaudeksi, kunnes joku nosti sen 'meidän' rappukäytävään. Siellä se oli jotain pari viikkoa, ja nappasin sen kotiin. Pidin viikon ja totesin, ettei kukaan sitä kaipaa.Naapuri oli ehdottanut jo aiemmin, että ottaisin ainakin tölkit, mutta en tohtinut jättää kassia rappuun. Arvaatteko miksi? Kassissa oli Fiskarsin 36 cm kirves. Nyt se on minulla.
Koska olin neljättä viikkoa melkein liikkumatta ulkona, niin tyhjiä tölkkejä kertyi. Siis toki itseltänikin, mutta löydän lähes päivittäin yhdestä viiteen tölkkiä vastapäisestä puistosta, jossa käyn tupakalla.Lauantai-iltana oli hyvästä mielestä kumpuavaa energiaa, joten lähdin viemään kasseja. Ensin kolme...
...ja sitten loput kolme.Tiistaina törmäsin samaisessa puistossa tuttuun mieheen, joka oli kaverinsa sekä kaljalaatikon kanssa siellä istumassa. Kotiuduin tölkkikassin kanssa ja vein ne illalla kauppaan.
Tölkkihaasteeseen alkaen 10.03. lisätään 151,45 + 23,40 = 174,85 euroa.Laskin tänään kipossa olevat rahat (186,25 €), joten voin ottaa sieltä yksitoista euroa lompakkoon, heh. 😎 Ei ole pakko.
Eräs tuttu nainen oli napannut kuvan viime viikonlopun Flow -festareilla ja minä rajasin siitä osan tähän. Paikalla oli kuulemma istunut porukkaa jätesäkit auki, jotta porukka heitteli niihin tölkkejä. Helppoa keräämistä?
Ei tainnut kaikki ihan osua? Itse en moiseen kykenisi, vaikka enpä minä ole tänä kesänä kyennyt perinteisille tölkkikierroksillekaan...
Tölkeistä puheenollen laitan kuvan yhdestä, jonka ostin lauantaina ruokapaikan vieressä olevasta liikkeestä taksia odotellessa. Heti tuli mieleen tuopillinen jäitä ja tuollainen juoma sinne sekaan. Lämpimänä se ei ollut niin hyvää, vaikkei pahaakaan.
Eilen illalla oli Geisha crunchy'n vuoro. Ai että oli hyvää!! 😋Taidanpa mennä lämmittämään laatikkoa vatsan iloksi.