Bongasin Verrosen teoksen kirjaston henkilökunnan suosittelemista teoksista (Helmet-lukuhaasteen viimeinen kohta). Scifi ei ehkä ole ihan lempikirjallisuuttani, ja avartaakseni kirjallista maailmaani osallistunkin tänä vuonna myös muun muassa scifi-haasteeseen. Verrosen romaani sopii haasteeseen kuin nenä päähän ja on lisäksi miellyttävän lyhyt, joten siihen on scifiin tottumattomankin helppo tarttua.
Suomalaistaustainen Lia elää maailmassa, joka on romahtamaisillaan. Tulivuorenpurkaukset ja maanjäristykset lisääntyvät kovaa vauhtia, laavapurkaukset tuhoavat elintilaa, ja pian on päivä, jolloin maailmassa on enää muutamia elinkelpoisia alueita. Ensin ajattelin, että tapahtumien taustalla on ilmastonmuutoskatastrofi, mutta syyt ovatkin jotain paljon suurempaa, kosmisempaa. Vaikutukset tuntuvat koko aurinkokunnassa. Matkalle kohti pelastusta Lian mukaan tarttuu viisi lasta. Yhdessä kuusikko pääsee harvalukuisten onnekkaitten ja etuoikeutettujen joukkoon, avaruuteen. Kun ryhmä palaa takaisin Maan pinnalle, ei mikään ole enää ennallaan. On aloitettava alusta.
Verrosen teos on mukavalukuinen ja tyyliltään ytimekäs. Kirjailija ei juhli pitkillä virkkeillä eikä korulauseilla, mikä toisaalta tekee tekstistä välillä hieman liiankin hätäisen tuntuisen, toisaalta sitä on kiva lukea. Lian ja lasten selviytymismatka on vauhdikas ja täynnä vaaroja. Tarina on helppo kuvitella elokuvamaisena kokonaisuutena, jota kuitenkin hieman häiritsevät runsaat tekniset yksityiskohdat, kuten vaikkapa avaruusaluksen rakenne ja tilaratkaisut. Päähenkilöt ovat sympaattisia, ja etenkin Lian ja lasten välille kehittyvää suhdetta on mukava lukea. Muutenkin romaanissa on toiveikas fiilis, ja päähenkilöiden selviytymiseen uskoo samalla tavalla kuin elokuviakin katsoessa.
En pysty vertailemaan Hiljaisia jokia kirjailijan aikaisempiin teoksiin, sillä en ole niitä lukenut. Joskus haasteisiin osallistuessa tulee vastaan teoksia, joita aloittaessa ajattelee, että luenpa nyt tämänkin, jotta etenen haasteeni kanssa. Motivaatio ei ole kovin sisäinen. Kirjan edetessä sitten kuitenkin huomaa nauttivansa lukemastaan ja lopulta on todella tyytyväinen olo, että kirjallinen sivistys kasvoi tämänkin teoksen myötä. Vuosina 1993 ja 1995 Finlandia-ehdokkaanakin ollutta Verrosta voisin siis kuvitella lukevani toistekin! Ehkäpä hänen tuotantoaan tuntevat paremmin bloggarit, jotka ovat myös arvioineet Hiljaiset joet: Yöpöydän kirjat, Hemulin kirjahylly ja Kulttuuri kukoistaa.