Anna Kaija ja S. A. Keränen: Rajatut. Tarinoita realismin ja fantasian risteyksistä.

Anna Kaija ja S. A. Keränen 2020. BoD. Kansi Hanna Rauma / NOT Design. 263 s. Sain kirjan lahjaksi.

Rajatut on kahden indiekirjailijan uunituore teos, joka koostuu kolmesta osasta: Anna Kaija on kirjoittanut kaksi tarinaa, joita voisi kai luonnehtia pitkiksi novelleiksi, kun taas S. A. Keräsen tarina sopisi pituudeltaan jo pienoisromaanien luokkaan - jos tällaisia luokitteluja kaipaa. Kolmestaan nämä tarinat muodostavat toimivan kokonaisuuden fantasian ja realismin rajapinnasta - risteys, joka kirjailijoille molemmille on ilmeisen tuttu ja luonteva. S. A. Keräsen aikaisemmin ilmestyneet romaanit Symbioosi ja Näkyviin piilotettu löytyvät myös blogistani.

En ole lainkaan fantasian suurkuluttaja ja tunnustan, että liitän siihen edelleen hienoisia ennakkoluuloja. Ihan turhaan, sillä useimmat lukemani teokset ovat vieneet hyvin mukanaan. Ja niin kävin tämänkin kirjan kanssa. Tarinat ovat kivalla tavalla kaikki omanlaisiaan ja pysyvät hyvin mielessä toisistaan erillisinä. Silti niistä löytyy myös yhtymäkohtia, kuten nuoret tai nuoret aikuiset hahmot, jotka erilaisuutensa kanssa herättävät huomiota, aiheuttavat hämmennystä ja jotka tekevät parhaansa pärjätäkseen meille ihmisille tutun maailman kanssa.

Anna Kaijan ensimmäisessä tarinassa Verenperintö maailma on hieman steampunk-henkinen Suomi. Ihmisten seassa elää edelleen kutsujia, jotka muistuttavat historiasta ja sodasta, jonka jälkeen ihmiskunta käänsi heille selkänsä. Utukka on yksi näistä, nuori nainen, joka on saanut kärsiä taidostaan koko ikänsä. Taito kutsua apua luokseen tekee hänestä erilaisen, pelätyn ja kiusatun. Epävarmuus ja huono itsetunto puolestaan tekee hänestä huonon kutsujan, eikä hän oikein hallitse kykyjään. Joskus oli kuitenkin lyhyt hetki, jolloin hän sai pitää ystävänään Tieraa, toista erilaista. Nyt heidän polkunsa kohtaavat jälleen.

Anna Kaijan toinen tarina Ennen sadetta sijoittuu Japaniin. Taikatyttöjen kouluun yllättäen lähetetty Natsuki on pihalla transformaation taidosta. Muut tytöt ovat harjoitelleen taitoa lapsesta lähtien, mutta Natsukin äiti on vasta paljastanut tyttärensä taipumuksen. Koulussa Natsuki hakeutuu vanhan kirjaston hiljaiseen suojaan, mutta tutustuukin toiseen taikatyttöön. Mitä tämän menneisyydessä on tapahtunut? Oppiiko Natsuki muuttumisen taidon, joka edellyttää itseluottamusta ja uskoa omiin vahvuuksiin? 

Ennen sadetta on tyyliltään Verenperintöä unenomaisempi ja jopa runollisempi. Molemmissa on aistittavissa tyttöjen välisen ystävyyden ja tunteiden merkitys, taikatytöissä se kietoutuu vahvemmin osaksi tarinaa, tyttöjen identiteettiä ja fantasioita. Molemmissa olennaista on myös nuorten kokema erilaisuus, koulukiusaaminen ja nuorille valtavan tärkeä tarve olla osa yhteisöä, olla hyväksytty ja positiivisella tavalla huomattu.

S. A. Keräsen kertomus on näistä kolmesta jännittävin. Sen taustalla on oikeasti Kanariansaarilla sattunut järkyttävä lentoturma vuodelta 1977. Kohti turmaa on matkustamassa neljän kuolemanenkelin ryhmä. Jackie Russo olisi mieluummin muualla kuin pitkällä lennolla ärsyttävien työkavereiden kanssa. Yllättäen koneeseen nousee mies, jonka kanssa hänellä on ollut kuumia kohtaamisia ennenkin. Jackie joutuu tilanteeseen jossa hänen on puntaroitava työetiikkansa ja miehen aiheuttamien tunteiden välillä. Kerronta seikkailee lennon ja seitsemän vuoden takaisten kohtaamisten välillä. Vuosikymmenen tapahtumat vilahtavat kivalla tavalla vihjeinä tekstin seassa.

Keräsen tyyli on - kuten ennenkin - pirteän sarkastista ja iso osa tekstistä perustuu napakkaan dialogiin. Jackien asenne luo tarinan alkuun suorastaan negatiivisen tunnelman, mutta se saa onneksi pian väistää jännityksen ja hauskanhiostavien tilanteiden tieltä. Hiostavat tilanteet ovatkin Keräsen tavaramerkki: väärinymmärrykset, hankalat persoonat tai vaikkapa päähenkilön kiusallinen tausta aiheuttavat törmäyksiä, joille lukija hihittelee itsekseen. Keräsen romaaneihin verrattuna Kuoleman kysymys on kesympää luettavaa, mutta tuo esiin kirjoittajan, joka pärjäisi myös jännityskirjallisuuden saralla. Tuttua kamaa sen sijaan ovat hahmot, jotka perustuvat vanhoihin myytteihin ja uskomuksiin, jotka ovat osa perimäämme. Kuolemanenkelien sekaantuminen tositapahtumiin kietoo myytit ja historian kivalla tavalla yhteen, ja tekee muuten ihmissuhdesotkuisesta tarinasta vakavamman ja syvemmän.

S. A. Keränen: Näkyviin piilotettu

S. A. Keränen 2018. Näkyviin piilotettu. BoD. 394 sivua. Oma ostos.

Subjektiivisuusvaroitus! Ei niin etteikö lukemiskokemus olisi aina subjektiivinen, mutta kun kyseessä on kaverin kirjoittama kirja, voi olla että siitä postaaminen ei tapahdu ihan samalla tavalla kuin monen muun teoksen kohdalla. Kirjaa lukee ikään kuin jo valmiiksi ylpeänä siitä, että joku yltää tällaiseen suoritukseen. Toisaalta tutun kirjoittamaa tekstiä lukee muutenkin eri tavalla kuin ventovieraan tekstiä. Minusta ainakin tuntui, että löysin tekstistä kirjailijaa itseään hyvinkin paljon, jopa niin että se hieman häiritsi ensi alkuun. Näinhän ei olisi käynyt jollen tuntisi hänen tapojaan tai mieltymyksiään.

Näkyviin piilotettu on Keräsen toinen romaanimuotoinen teos. Kirjoittamiskokemusta hänellä on jo pitkältä ajalta, eikä tämänkään romaanin alkuperäinen käsikirjoitus ole enää kovin uusi. Kirjaksi se muotoutui lopulta sen jälkeen, kun viimevuotinen Symbioosi oli kansissa. Teoksissa on keskenään paljon samaa, mutta tarinoina ne ovat tietysti ihan erilaisia. Keränen rakastaa pohjoista mytologiaa ja niinpä Näkyviin piilotettukin hyödyntää kansantarustoa, mutten paljasta siitä enempää, sillä en halua spoilata loppupuolen yllätystä. Sen sanon kuitenkin, että kirjailija on luonut hahmoja, jonka olemassaoloon olisi periaatteessa hyvin helppo uskoa.

Ne alkoivat itse levittää tarinaa omasta lajistaan yksinkertaisensa ja rumana, sellaisena kuin se nykyään kansanperinteessä esiintyy, ja kun tämä tarina vähitellen muuttui vallitsevaksi käsitykseksi, ne pystyivät liikkumaan vapaasti ihmisten keskuudessa, koska ihminen ei enää tunnistanut niitä.

Toinen näitä kahta teosta yhdistävä tekijä on sateenkaariteema, tarkemmin sanottuna miesten välinen rakkaus ja seksuaalisuus. Siinä missä Symbioosi räväytti seksuaalisuuden ja petipuuhat rohkeasti lukijan silmille, on tämän teoksen kuvaus kesympää ja sitä on vähemmän, oikeastaan juuri sopivassa määrin ja mukavalla tavalla. Seksuaalinen suuntautuminen tai sen löytyminen on romaanin kantavia teemoja, mutta seksi itsessään ei nouse keskiöön.

Romaani lähtee liikkeelle kesäloman jälkeisistä tunnelmista, kun norjalaisen Troyn jatko-opinnot yliopiston parapsykologian laitoksella eivät oikein ota tulta alleen. Pienelle jaokselle on pestattu uusi työntekijä, René, joka joutuu välittömästi Troyn silmätikuksi. Troy vaatii tulokkaalta tiettyä käytöstä, mutta Renéllä ei tunnu olevan hajuakaan siitä, miten heidänlaistensa kuuluisi toimia. Syntyy yhteentörmäys, joka sekottaa molempien päät ja saa aikaan tapahtumavyöryn. Renén maailmankuva keikahtaa totaalisesti. Luvassa on aimo annos draamaa!

Reaalifantasia ja mytologiset ainekset maustavat Keräsen romaania juuri sopivalla tavalla, jottei se ole pelkästään nuorten aikuisten kasvutarinaa ja itsensä löytämistä. Keräsen vahvuus löytyy ihailtavan vaivattomasta kerronnasta, joka vie nopeasti mukanaan ja tekee lukemisesta vauhdikasta. Kieli ei yritäkään olla kaunista, koreaa tai maalailevaa, vaan on arkisen rentoa ja reteetä - silti rikasta ja etenkin kielikuvissaan suorastaan hysteerisen monipuolista. Dialogi on tavattoman luontevaa ja aitoa. Samoin kuin Symbioosissa, Keränen ei säästele ironiaa eikä sarkasmia, oli kyse parisuhteesta, yliopistoprofessoreista, sosiaalisista tilanteista tai vaikkapa jätetyksi tulemisesta. Mutta sitäkin sopivissa kohdin ja esimerkiksi romaanin loppupään tapahtumissa musta huumori antaa oikealla tavalla tilaa rohkeammillekin tunteenilmauksille.

Kirjasta löytyy arvio myös blogista Puulle tatuoitu.

S. A. Keränen: Symbioosi

S. A. Keränen. 2017. Symbioosi. BoD. Kannen kuvat Hanna Rauma. 346 sivua.

Tutun ihmisen tuotosta on näköjään aina jännittävää alkaa ruotia. Toisaalta on uskomattoman hienoa, että lähipiiristä löytyy tällaisia taitureita (viittaan käsillä olevan teoksen kirjoittajan lisäksi tähän) ja on kunnia saada lukea niitä ja postata niistä - en tiedä ensimmäisenä, mutta ainakin hyvin tuoreeltaan. Toisaalta täytyy varoittaa, että tämäkin postaus saattaa olla asenteeltaan hieman subjektiivinen, mutta hei, blogitekstille se suotakoon! Toivon tällekin esikoisteokselle paljon lukijoita ♥

Symbioosi on tarina Lukesta, tanskalaisnuorukaisesta joka on päättömän ihastunut työkaveriinsa Reediin. Miehet työskentelevät kirjakaupassa jossain päin Englantia. Homokammoisten kollegoiden lapsellisesta irvailusta ja Reedin epäselvästä suuntautumisesta huolimatta Luke pääsee lähestymään kohdettaan. Baari-ilta jatkuu Luken luona, sängyssä. Seuraavana aamuna herää nuorukainen, joka on kokenut jotain uskomattoman taivaallista, ja joka on armottoman väsynyt. Hymy hyytyy kuitenkin pian, kun selviää, miksi Reed oli niin hyvä. Tällä on Lukelle ehdotus, joka kiehtoo ja pelottaa.

Ehdotuksessa on kyse eräänlaisesta symbioosista, jota Reed, suomalaisnimeltään Rieti, tarvitsee jaksaakseen esittää ihmishahmoa päivästä toiseen. Hänellä on tehtävä perehtyä ihmisyhteisöön ja matkata Briteissä ennen paluutaan Suomeen, kaltaistensa pariin. Se mitä sängyssä tapahtuu, on tehokkain keino imeä energiaa, mutta vastavuoroisesti tällä maralla on paljon mitä antaa takaisin. Kuten arvata saattaa, Luke tarttuu ehdotukseen.

Nykyajassa kulkevan kertomuksen rinnalla kulkee muistoja Luken, Lukasin, teinivuosista Tanskassa. Puberteettinsa kanssa kamppaileva poika joutuu selittelemään itselleen, miksi nivusissa kuumottaa silloinkin kun ei pitäisi, vaikkapa poikien pukuhuoneessa. Menee oma aikansa, että Lukas on sinut seksuaalisuutensa kanssa. Tai ehkei kuitenkaan ihan, sillä vielä Englannin-vuosienkaan aikana hän ei ole saanut kerrottua asiaa vanhemmilleen. Miten siis selvitä heidän vierailustaan? Pitääkö hänen tulla kaapista vai voisiko työkaveri Kelly näytellä hänen tyttöystäväänsä?

Symbioosi on varsin herkullinen teos, joka käsittelee seksuaalista heräämistä, nuoren (aikuisen) kasvua, itsensä hyväksymistä ja ihmissuhteita, myös sateenkaarirakkautta. Tarinassa on vahvasti mukana lisäksi fantasiaelementtejä - taruolento sängyssäni - eli Rieti, ikivanhan mytologian mara, jonka (yli)inhimillisiä ominaisuuksia tai vahvaa metsäistä tuoksua voisi verrata vaikkapa Johanna Sinisalon palkittuun peikkoon. Rietin olemassaolo tuo tarinaan omanlaisensa, valtavirrasta poikkeavan ulottuvuuden. Hahmona syvästi humaani (vaikka kummallinen onkin!) olento antaa kerronnalle lämpöä ja tarinalle toivoa. Tällainen pieni (tai no, aika iso roolihan tuolla olennolla on) mytologinen lisä sopii valtavan hyvin muuten vahvasti realistisen tuntuiseen tarinaan.

Keräsen tyyli kirjoittaa on ronskia ja rohkeaa, eikä hän kainostele, kun kuvauksen kohteena on vaikkapa teinipojan hermostunut hikoilu, astmaattinen paniikki tai seksuaalinen kanssakäyminen miesten kesken. Kirjoittajan musta huumori ja piikittelevä tyyli toimivat loistavasti silloin kun tunteet ja hiki ovat pääosassa. Ja näin käy melko usein, sillä Luken kuviot eivät ole ihan ne tavanomaisimmat. Tarina vie mennessään ja se koukuttaa juuri sopivalla tavalla - onhan nyt selvää, että lukijan täytyy tietää, miten Luke selviää kaikista edesottamuksistaan työpaikalla, ihmissuhteissa ja vanhempien kanssa. Tai entäpä rakkaus, miten sen käy? Mikä on Rietin rooli sen jälkeen kun kuvaan on astunut ihana Nathan, oikea ihminen :)

Helmetin lukuhaasteessa kuittaan tällä kohdan 31: Fantasiakirja (vaikka reaalifantasia varmaan sopisi paremmin määritelmäksi).