Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arabiaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Arabiaa. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. tammikuuta 2020

Uuden vuosikymmenen alku

Heippa vaan kaikille!
Niin se aika joutaa, että Milleniumistakin on jo kaksikymmentä vuotta. Sitä juhlittiin silloin näyttävästi, mutta  nyt uusi vuosikymmen otettiin todella rauhallisesti vastaan. Tulimme mökille  pitkästä aikaa. Lokakuun lopussa sairastettu kova keuhkokuume ja siitä jaloille pääsy on ottanut todella paljon aikaa,. Jossain kohtaa pelkäsin, että en jaksa joulua laittaa yhtään, mutta sain sentään jotain tehtyä. Ehkä vastustuskyky oli kuitenkin sen verran heikko, että juuri ennen vuodenvaihdetta sain kunnon flunssan. Mutta ei valiteta :)
Kuusi jäi vielä paikoilleen, kun kotoa lähdimme .Saa nähdä millainen neulassato siellä odottaa. Tänne tuli  mukaan kauniit joulukukat  :)
Kun 19.12.2019 kävimme pikipäin  mökillä ruokkimassa linnut ja kastelemassa kukat, oli  täysi  talvi. Aurinko paistoi ja lunta ihan kivasti.




Viime yönä satoi kaunis valkoinen lumihuntu maahan, mutta uusi vuosi vaihtui melkein lumettomissa maisemissa. Outo on ollut sää, kun talvi on tehnyt tuloaan jo moneen otteeseen. Lokakuussa täältä lähdettäessä kaivon vesi oli melkein loppu ja järvenpinta ainakin metrin normaalia alempana.
Nyt on kaivo piripinnassa ja järvessä vettä normaalia enemmän:)









Uudenvuodenlupaukset jäivät melko vähiin. Yritän kuitenkin huolehtia itsestäni ja samalla myös tuosta puolisostani paremmin.  Olemme jo vuosia rehkineet mökillä aamusta iltaan, joten nyt tulevana kesänä otetaan "ehkä" rennommin ja syödään terveellisemmin ( ei niin paljon makkaraa) :)

                                                                   

Tein meille inkiväärishottia kunnon kohennukseen!
Eilen uskaltauduin vähän jo ulkoilemaan. Ilma oli kivan oloinen, kun myrskykin oli jo laantunut ja aurinko pilkisteli pilvien raoista. Teimme osan lenkistä järven jäätä pitkin. Nyt olisi päässyt hienosti luistelemaan. Osaiskohan sitä vielä :)  Jää oli paikkapaikoin kuin peili. Sään vaihtelut olivat luoneet hienon mosaiikin uuden jään alle.




Nykyään hankimme  vain jälkipolville joululahjoja ja yhdessä jotain tarpeellista toisillemme.  Tänä jouluna sain mieltä lämmittävän yllätyslahjan ihanalta naapuriltamme. Herkisti ja tuntui sydämessä asti. Tällainen se oli:

Kotiutui tänne mökille muiden Arabian Maisemasarjan kahvikuppien joukkoon ♥ Kiitos Sari N.♥

Ps. kaikki kuvat otettu kännykällä vaihtelevissa valaistuksissa. On ehkä tullut otettua parempiakin kuvia, mutta kännykkä taitaa olla jo melko iällä kuten itsekin :)  Nykyään kaikki toimii täydellisesti niin vähän aikaa :)

Kaikille oikein mukavaa vuotta 2020! ♥

Hanne



tiistai 22. lokakuuta 2013

Vanhat astiat kunniaan

Meillä on mökillä vanhoja astioita, joita tulee harvoin käytettyä.
Ne ovat jemmassa kaapin perällä tai vitriinin hyllyillä vaikka voisivat olla jokapäiväisessä käytössä. Pysyisivät hyvinä vaikka olisivatkin käytössä, sillä mökillä tiskaus tapahtuu hellävaraisesti käsin. 
Kotonakin on vanha astiasto, jota käytän vain jouluna ja lisäksi "parempia astioita" (Teemaa, Arctikaa, Pentikkiä), mitä käytetään vain silloin tällöin. Siis ihan hölmöä säästämistä.
Olisi kiva kuulla onko teillä erikseen arkiastiat ja juhla-astiat?

Työporukka sai  muuten nauttia nakkikeittolounaan Arabian vanhoista astioista! 

Lopuksi kuva Namusta joka on oikea vilu"kissa". Sisälläkin toppaliivi päällä ja olo on ihanaaaa.

Mukavaa viikon jatkoa!
Säät taitavat taas lämmetä, mutta johan tässä on paleltukin, hrrrr:)


lauantai 28. syyskuuta 2013

Shoppailua

Aah autuus, kokonaista viisi päivää vapaata! No onhan tuota remppahommaa, mutta sen saa aikatauluttaa oman jaksamisensa mukaan:) Ainakin ajattelin viettää tuon ajan täällä mökillä ja nauttia syksyisestä luonnosta.
Ostin itselleni ensimmäisen Muumimukin.  Joskus haaveilin, että keräisin niitä kivan sarjan, mutta nuukuus  aina voitti. Tätä vaan en voinut vastutaa, sillä on niin ihanan värinen ♥!
Toinen ostos oli tulppanien sipuleita. Nyt vain olisi saatava ne maahan ja vähän äkkiä ennenkuin maa on jäässä.
Valkoinen ahkeraliisa on kukkinut runsaana koko kesän. Viime viikonloppuna toin sen sisälle vaikka tiedän, että se sotkee valtavasti pudottaessaan lakastuneita kukkiaan. Se tykkäisi varmasti olostaan täällä mökillä, jos me olisimme kotona, mutta nyt on pidettävä riittävää lämpöä sisällä, joten voi olla että ei viihdy kanssamme:) Hieman se on hakenut paikkaansa tässä remonttikaaoksessa.
Oikein mukavaa viikonloppua kaikille !

Hanne

maanantai 2. syyskuuta 2013

Kirppislöytöjä

Lauantaina tuli pistäydyttyä peräkonttikirppiksellä täällä mökkikunnassa ja mitä löysinkään:) 
 Arabian vanhoja kulhoja ja ihanan luumusarjan leikkuulaudan. Minulla on suolasalkkari tuosta luumusarjasta ja olen etsinyt jauhosalkkaria , mutta tuo leikkuulautakin oli mukava löytö ja melko sopivaan hintaan:)
Lisänä rokassa on muutama euron taulu.
Noita valkoisia kulhoja on minulla jo ennestään eri kokoisina,ja haaveissa on saada tänne torpan keittiöön avohyllyt, johon niitä voisi laittaa esille:)


Enpä silti tiedä, koska haave toteutuu, sillä sitä ennen on isot remontit edessä. Jos oikein hyvin kävisi niin ensi kesänä voisimme  aloittaa, mutta aika näyttää:)
Mukavaa viikon jatkoa!

perjantai 21. syyskuuta 2012

Ihana yllätys

Aurinkoista aamupäivää.
Eilinen päivä hurahti koneella. Järjestelin ja varmuuskopioin valokuvia sekä tiedostoja koko päivän. Ihan oikeasti siinä on melkoinen duuni. Kuvia on niin paljon, että kohta on hankittava koneelle lisää muistia.
Ostin Facebookin kautta Arabian mausteikkoja. Yllätyin iloisesti, kun Päivin (Leevi koiran äiti ja Marjalassa-bloginpitäjä) paketti sisälsi paljon muutakin.
Purkeissa on samanlainen kukka kuin voipytyssä ja vanhassa pyyheverhossa.
Purkkien lisäksi sain ihania pitsiliinoja välipitsiä.
Kiitos Päivi!♥

Olen kyllä varsinainen tumpelo hoitaan hortensiaa, sillä miksi ihmeessä ihanasta vaaleapunaisesta kukasta aina tulee vihertävä yksilö???  Onko meitin vesi sitten neutraalia, sillä eikös hapan tai emäksinen vesi antanut joko sinisiä tai vaaleanpunaisia kukkia :)
Onhan se kaunis näinkin, mutta jotenkin väritön. Onks tietoo???


Helmikuussa oli sylkirauhastulehdus ja nyt se pentele taas uusi. Antibiootteja vedetään taas naamaan.
Fiksuna säästin 100 tabletin purkista viikon kuurin, jos joskus tarvitsisi ja nythän se tarve sitten tuli.

Huomenna olisi se kirjailijatilaisuus siellä Finlandia-talossa. Toivottavasti sää on suosiollinen:)

Mukavia viikonlopun päiviä kaikille!♥

Hanne

torstai 23. elokuuta 2012

Vapaalla

Palaanpa hieman alkuviikkoon. Maanantai oli vapaapäiväni ja kerrankin ilma oli mitä mahtavin. Taisi olla tämän kesän viimeinen lämmin ja aurinkoinen päivä. Nautin olostani terassillamme lehtiä lukien ja pihan tapahtumia seuraten. Pihan yllä lenteli mieletön määrä sudenkorentoja ja lintuja. Harmi, kun ovat niin nopeita, etten saanut lentokuvaa niistä.






Nyt on pakko esitellä uuden hankintani, sillä ostin meille muutaman uuden kahvikupin, niitähän ei voi oikein olla liikaa, jos johonkin ihanuuteen törmää, vai kuinka:) En tykkää juoda kahvia mistään mukista, sillä mielestäni kahvikupin kuuluu olla ohut reunainen ja hieman laakea. Kahvi jäähtyy siinä sopivasti ja maistuu paremmalta. Hyvän mallisia kahvikuppeja mielestäni ovat tällaiset vanhat kupit:


Ja sitten se ostokseni. Reuna ei ole aivan ohut, mutta muuten ihastuin kuppiin. Tassia en halunnut, sillä se oli tumman sininen ja ei sopinut mitenkään kupin kuvioihin.




Maanantain ja tiistain välinen yö oli melkein pakkasella, joten oli onni , että keräsin talomme ympäristöstä mustikat talteen. Niitä olikin reilusti ja ne olivat todella isoja.
Hyvä, kun ei tarvitse mennä merta edemmäs kalaan, sillä mustikat olivat tiemme vieressä ja autokatoksen takana:)


Vielä olisi kolme työpäivää ja sitten kesän työt on tehty. Ilmojen puolesta kesä soveltui hyvin työn tekoon. Ihanalta tuntui kuulua  jälleen johonkin työyhteisöön ja saada päiviin tietynlainen säännöllisyys. Kotona ollessani en oikein saanut mitään merkittävää aikaiseksi. Sitä vaan siirsi tekemisiä aina eteenpäin, kun aikaa oli:)

Ihanaa syksyistä viikonloppua kaikille!♥