Näytetään tekstit, joissa on tunniste antiikkia. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste antiikkia. Näytä kaikki tekstit

maanantai 23. syyskuuta 2013

Tilankäyttöä Ikean malliin

15 neliömetriä tilaa ja siinä olehuone, makuuhuone ja työpiste, kirjasto sekä museonurkkaus. Mikä se on? Se on meidän mökin entinen olkkari. Uskomatonta miten pieneen tilaan kaikki toiminnot voi sijoittaa ja silti kaikki toimii. Ikean sisustusopeista on ollut hyötyä. Syy tähän mööbliseeraukseen on rempan jatkuminen. Joo, ehkä kesä olisi ollut parempaa aikaa sille, mutta silloin oli niin paljon muita tärkeimpiä duuneja:)
Edessä taitaa olla samanlainen kengityshomma kuin talon toisessa päässä tehtiin, huh, huh.
Kuvassa vasemmalle jää olkkari ja oikealle makkari:)

Mökkimme on yli sata vuotta vanha pienviljelijäperheen koti eli mieheni kotitila. Talossa on kolme huonetta ja kuisti. Molemmat päätyhuoneet ovat 15 neliöisiä ja keskelle jää 30 neliöinen tupa.
Tuvankin lattia on vielä joskus avattava, mutta vielä ei ole sen aika.
Pelastin ladosta vanhan tuolin sisätiloihin. Siitä tuli  puolisolle hyvä yöpöytä ilman valkoista maaliakin.
Työpöytänä toimii edelleen itsetehty pöytä Ikean jaloilla.
Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille♥!
Vapaapäivä taitaa mennä mukavasti remonttihommissa:)

tiistai 16. heinäkuuta 2013

Vanha vaasi

Kyllä on ollut mahtava kesä vaikkakin olen sitä töiden puitteissa viettänyt. Kaikkialla on niin rehevää ja vihreää. Tuntuu, että liiankin vihreää, sillä suurin osa kesän kukkijoista, on jo kukkinut:)
Vielä sentään löytyi joitakin ihanuuksia vanhaan tätini maalaamaan pikkuvaasiin.

Aurinkoista alkanutta viikkoa!
Torstaina alkaakin meidän naisten viikko:)

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Renginkaappi

Aurinkoista huomenta, vaikka pureva tuuli tuivertaakin!
Kyllä oli mahtavat revontulet viime yönä. Hienoa, että täällä etelässäkin ne joskus näyttäytyvät näin upeina. Harmi,että pienellä digikamerallani en pystynyt ikuistamaan hienoa taivaan värishowta. Onneksi kuitenkin upeita kuvia löytyy netistä muiden ottamana. Täällä metsän keskellä taivas on kirkkaalla ilmalla muutoinkin niin kaunis, kun ei ole tuota kaupungin valosaastetta häiritsemässä. Tähtikirkkaina öinä Linnunrata näkyy erittäin selvästi:)

Nyt vanha renginkaappi on vihdoin seinässä ja minusta se vaan on niin kaunis vanhanajan käsityönäyte. Olen mielissäni, etten maalannut sitä valkoiseksi, vaikkakin joku oli sen aikoinaan valkoiseksi maalannut:)
Oikein ihanaa alkanutta viikkoa kaikille ♥!
Keskiviikkona on kevätpäiväntasaus, jolloin päivä ja yö ovat periaatteessa yhtä pitkät.
Tuo tasaus on viimeistään merkki siitä, että kohti kesää mennään vauhilla:)

maanantai 27. helmikuuta 2012

Ajan patinoimaa

Ensimmäiset sisarussarjan 70-vuotis juhlat on nyt vietetty.
Juhlat olivat lämminhenkiset ja ihanat, KIITOS Raimo♥
Äkkiä se aika vaan menee , kun katsellaan elämää taaksepäin.
 Tuntuu joskus, ettei tahdo oikein pysyä mukana ja huomaa,
että se aika onkin aika suhteellinen käsite:)

 Tätäkin vanhaa rintakoruani on aika jo kuluttanut ja sen tekijäkin on poistunut keskuudestamme, mutta kuitenkin se on edelleen herkän kaunis muisto ja vielä käyttökelpoinen.

Mukavaa uuden viikon alkua kaikille♥


torstai 9. helmikuuta 2012

Muistoja

Poikkesin tässä äidilläni ja hän oli heittämässä pois vanhoja juomalasejaan.
Kysyi kuitenkin haluaisinko minä niitä ja halusinhan minä.
Nuo ovat Kai Frankin suunnittelemat Kartiosarjan edeltäjät  5032 sarjaa.
Ovat 50-luvulta. niitä myytiin kuuden kappaleen värisarjoissa. 
Näistä on yksi ruskea lasi mennyt hajalle.
Lasit ovat hyvässä kunnossa, sillä näitä ei olla pesty astianpesukoneessa,
joka kuluttaa lasit äkkiä.
Mukava muisto lapsuudestani.

Yllättävää miten upeasti tämä kaunotar vielä kukkii.
Onneksi on valkoinen, niin ei häiritse silmää.
Yleensä joulutähdet pudottavat kukkansa melko nopeasti, ainakin minun hoidossani.

Mukavaa aurinkoista viikonloppua♥

perjantai 7. lokakuuta 2011

Aarrearkun kätköistä

Kyllä on ollut kurja ilma. Tuuli on tuivertanut puita kaksinkerroin ja vesi kastellut ulos uskaltautuneet läpimäriksi. Oli oiva ilma avata vanha aarteiden arkku.


En enää muistanut mitä kaikkea se kätkikään sisälleen. Sieltä löytyi muun muossa minun 50-luvulla saamani nukkekodin kalusteita. Hieman oli jalkoja poikki, ovat nimittäin olleet poikanikin käsittelyssä.


Makuuhuoneen kalustoon kuului sänky, yöpöytä, peilipöytä ja palli, vaatekomero ja kaksi tuolia.

 Olohuoneen kalustoa ja pienen pieni kahviastiasto.
Itse nukkekodin kohtalosta en muista mitään. Kenties jäänyt monissa muutoissa jonnekin.
Siellä oli muutama sen aikainen nukkekin. Kovin on erilaisia nykyään.
Vaatteet ovat hävinneet aikojen kuluessa ja sairaanhoitajankin essu kaipaisi silitystä.

Muistan kun sain tämän kävelevän nuken , olin aivan haltioissani. Se otti askeleita ja käänsi samalla päätään puolelta toiselle, kun piti käsistä ja kävelytti sitä. Voi niitä aikoja:)
 Nyt nukella näyttää olevan minun vanha hameeni, mutta silloin sillä oli vaaleanpunaiset silkki pikkarit ja samanvärinen mekko sekä muoviset kengät.
 On mukavaa, että jotai muistoja on säilynyt näinkin hyvin, nykyään kaikki viedään kirpparille ja muutetaan rahaksi. Onneksi se ei silloin ollut muotia.
Tässä kesäkassini, vau!
Ja käsikäyttöinen ompelukone:)
Nykyään niin suosittu amigurumi oli silloin jo käytössä, sillä tässä on Fammun (isänäiti) minulle kutoma kissa.
 Näin nostalgisissa merkeissä tänä perjantai-iltana:)
Mukavaa viikonloppua kaikille ja kiitos uusille lukijoilleni♥
Hanne

perjantai 2. syyskuuta 2011

Näin 50-luvulla...

Kiitos uusille lukijoilleni. On aina mukava saada uusia lukijoita♥

Kuka muistaa vielä missä näitä pahvisia autokortteja oli!
No, nämä olivat Paulingin kahvipakettien tukipahveja ja niistä tuli Suomen ensimmäisiä himottuja keräilykortteja 50-luvulla.



Kiva kun jaksoitte pistäytyä kanssani 50-luvulla♥
Mukavaa perjantai-iltaa kaikille!

torstai 25. marraskuuta 2010

Ihanuus

Hyviä huomenia kaikille kanssakulkijoille. Mies puhui tuossa yhtenä päivänä, että naapurin mies kerää nurkistaan rautaromukuormaa ja että siellä on vanhoja ompelukoneitakin. No arvaatte varmaan, että innostuin asiasta oitis, ja pyysin miestäni vierailemaan naapurissa ja kysäisemään mitä moiset kapistukset maksaisivat, vaikka tiesin kyllä että eihän ne ihmiset mitään rahaa ota.
 Tällaiset ihanuudet olivat ilmestyneet sitten meidän rappusille, kun olin ollut töissä. Mieheni oli irrottanut vain koneen päältä. Muut jalat olivat kuulemma vähän ruosteessa ja rojujen alla. Sanoin kyllä, että ruosteisetkin käy hyvin mainiosti. Meillä on iso marmorilevy, joka on joskus ollut portaana, joka kävisi tähän päälle.

Tässä tämä ihanuus on.



Eikös olekin hienot.!!!


Ne ovat kauniit jalat ja muutama pieni ruostetäplä vaan koristaa niitä.
Täytyy vielä usuttaa mies katsastamaan niitä toisiakin tai ehkä pitää itse mennä, kun sattuu oleen vapaata.

Mukavaa päivän jatkoa kaikille♥

-Hanne-

torstai 29. heinäkuuta 2010

Odotusta

Oli pehmeä lasku töihin loman jälkeen. Kaksi iltaa ja nyt jo kaksi vapaata ja helle vaan jatkuu.

Sitä kesää odottaa aina niin kovin ja suunnittelee mitä kaikkea sitä tekee. Sitä ajattelee, että kesällä on aikaa kaikkeen. Toukokuussa oikein puhkuu innosta, kun saa upottaa sormensa multaan, mutta kummasti se into laantuu jo nuutamiin hellepäiviin, niillä kun on tapana uuvuttaa virkeäkin mieli. Pohjolan kesä on niin lyhyt ja kun kesään aina kuuluu juhlia ja matkoja, niin eipä niitä isoja suunnitelmiaan ehdi toteuttaa, vai johtuukohan se omasta saamattomuudesta ja tästä iästä. Pääasiahan on kuitenkin stressitön lomanvietto ja Suomen suvesta nauttiminen.

Olen aina ollut innokas etelässä kävijä ja siellä sitä ajattelee , kuinka ihanaa olisi olla vaikka kuukauden siinä lämmössä. Nyt kun täällä on jo kuukauden ollut yhtä lämmintä, toivon jo syksyn raikasta ilmaa ja vilvoittavia sateita. Rakastan Suomen eri vuodenaikoja, loka-marraskuun harmaudesta en pidä, ne eivät ole minun kuukausiani, mutta kun pieni hitu lunta on maassa niin taas elämä hymyilee. Syksyn ensimmäinen kirpeä pakkas-aamu ja savun tuoksu ilmassa, siinä on jotain ihanaa. Niinhän se on ,että kaikenlainen odottaminen ja siihen liittyvä järjestäminen ovat sitä parasta aikaa. Joulun odotus ja siihen valmistautuminen on niiin ihanaa ja sitten se on humahduksessa ohi.
Näin tämä elämä menee ainakin minulla, entä teillä muilla?


Laitan tähän muutamia kuvia odotuksesta.


Kaappi joka  vielä vähän odottaa maalia. Ostin tämän kauan haaveissa olleen mäntykaapin huutonetistä 50€:lla, mutta se on odottanut maalia pintaansa jo viime syksystä lähtien, nyt se on työnalla.


Vanha renginkaappi on hiottu puhtaaksi ja odottaa mahdollisesti maalia pintaansa, vaikka se olisi kaunis kyllä näinkin.
Vanha kirkkoreki odottaa kunnostusta, kuin myös pyöreäkantinen arkku ja matkalaukku, sekä vanhat tuolit.

Entinen kaunis hylly täytyisi ottaa muuhun käyttöön, kuin mitä se nyt ladossa on. Pientä ehostustakin se kyllä vaatii ja odottaa.

Vanhat, mutta hyväkuntoiset perunalaatikot, odottavat nekin innolla uutta käyttöä.
Vanhat dekkarit odottavat lukijaa.
Vanha suutarinlamppu on saanut peitteen vanhasta pitsiliinasta ja odottaa nyt elokuun pimeneviä iltoja.
Sukset odottavat lumista talvea. Kurren rakentama lepokoti uutta kesää.
Rankapino odottaa halkojaa ja halkoja helteiden hellittämistä.
Saunakamari odottaa kesäistä kylpijää.
Kahvipöytä odottaa vieraita ja kakku odottaa jääkaapissa.
Mutta tomaatti rakastaa basilikaa kuten minäkin♥


 AURINKOISTA PÄIVÄNPAISTETTA TEILLE KAIKILLE.!!!!!