Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Joulu kuvina









Hei kaikille!
Niin vaan ne joulunpyhät olivat ja menivät. Joulu alkaa meillä yleeensä jo pari päivää ennen joulua
minun syntymäpäivillä ja jatkuvat puolison tyttären synttäreillä. Niistä onkin sitten helppo siirtyä jouluaattoon.
 Tänä vuonna tein After Eight-juustokakun  Suklaapossun  ohjeen mukaan. Hieman oli vähän liian makeaa omaan makuuni, mutta hyvin näytti muille maistuvan. Taatelikakku ja lusikkaleipiä tuli myös tehtyä ja ruokaisempana lihapiirakka sekä saaristolaisleipä.
Saaristolaisleivän hyvä ja helppo ohje löytyy täältä

Joulupuuro syötiin  sen jälkeen, kun Suomen Turku oli julistanut joulurauhan kuten niin monena vuonna ennenkin. Joulu muodostuu niin monista traditioista, joista ei oikein osaa luopua.  Sitten oli joulusaunan vuoro kera tuoreen vihdan. Ilman vihtaa ei voi jouluna saunoa!. Haudoilla olimme jo käyneet edellisenä iltana.
Pitkästä aikaa joulupöydässä oli vain neljä henkeä. Vanhempani olivat meillä jouluaterialla, 
kun lapset viettivät oman jouluaattonsa perheidensä parissa.
  Outoahan se tietysti oli, mutta vanhuksille mukavan rauhallista. 

Joulupäivänä meitä olikin jo isompi porukka joulupöydän ympärillä, kun Sepon tytär kahden pienen pojan ja poikani tuoreen vaimonsa kanssa tulivat meille. 
Tapaninpäivän vietimme rauhallisesti lueskellen ja ulkoillen ja kun arki koitti suuntasimme mökille.

Uusi Vuosi otetaan vastaan täällä mökillä ♥

Ps.Törmäsin joulun pyhinä kulinaristi Reijo Ikosen juttuun, joka on julkaistu joulukuussa 2016.
Ikosen mukaan suomalaisten perinteinen jouluruoka on pula-ajan pöperöä.
Oletteko samaa mieltä;)

♥Mukavaa vuodenvaihdetta teille Kaikille!♥
Hanne



torstai 28. joulukuuta 2017

Joulu 2017 meillä!

Moi!
Niin ne joulun pyhät taas hurahtivat ohi. Joulurauha jatkuu vielä Nuutinpäivään asti, mutta yleensä loppiaisena on viimeiset joulukoristeet kerätty pois:)
Kuusi oli tänä jouluna täydellinen. Olihan se saanut kasvaa vapaasti mökin päädyssä. Se on varmasti oravan istuttama, mutta rakas mieheni on sitä leikannut joka vuosi. Vuosikasvannaisten lyhentäminen tekee puusta tuuheamman:)
Jouluaatto valkeni lumisena ja aurinkoisena ja sillä oli todella piristävä vaikutus! Lunta satoi vielä pyhinä lisää, joten joulun tunnelma oli aito.

Joulusaunassa kävimme jo edellisenä päivänä, ettei ruokailu aina venyisi niin myöhäiseksi. Kaikki oli kunnossa jo aatonaattona, joten aattoaamu oli kerrankin rauhallinen. Päätin ,että toimin jatkossakin näin. Onhan tässä hösätty jo kymmeniä vuosia vielä aattonakin, varsinkin yrittäjäaikana.

Aattoa vietimme rauhallisesti suvun kesken. Vanhuksetkin jaksoivat vielä olla mukana, kiitos siitä! Suurimman ilon jouluun toivat lastenlapset, 1,5 vuotias Alex ja 3 kuukautinen Lucas :) Joulupukki ei kiireiltään ehtinyt vierailulle, mutta lahjat hän oli kuitenkin tuonut. Toivotaan, että ensi vuonna pukilla olisi aikaa enemmän:)
Muutama kuva joulustamme:



















Näihin tunnelmiin ja kuviin!

Mukavaa väliviikkoa kaikille!♥
Hanne

perjantai 30. joulukuuta 2016

Joulu meillä

Pieni kurkistus jouluumme! Luulin jo, että tämäkin postaus jää tekemättä, sillä aatonaattona tietokone ei lähettänyt signaalia näyttöön. Onneksi vain näytönohjaimelle oli tullut tunnit täyteen ja nyt taas kaikki pelaa, huh:)



Remu ei oikein ymmärtänyt, että joku saattoi syödä kinkkua yksin:)


Joulu oli aivan ihana. Nuoret tulivat jo aatonaattona ja lähtivät vasta Tapaninpäivänä. Pitkästä aikaa oli kunnolla aikaa olla yhdessä ja mikä parasta isännän ensimmäinen lapsenlapsi, ihana aurinkoinen  Alex, oli mukana sekä tietenkin kolmen koiran katras. Aattona mukaan liittyivät vielä vanhempani.
Sanonta, että lapset tekevät joulun, pitää täysin paikkansa. Päälimmäisenä oli ilo pienestä pojasta. Valokuvauskin jäi täysin taka-alalle. Huomasin sen nyt, kun valitsin  joulukuvia tänne:)

Joulusaunassa kävimme jo aatonaattona ja sain olla Alexin kanssa ekoissa löylyissä:) Voi miten hän nautti paljussa polskimisesta. Vesi on tuttu elementti, koska hän on ollut  vauvauinnissa koko syksyn. Jouluaterian ajan Alex istui lelujensa kanssa lattialla, joten ajoitus lapsen syönnin ja päiväunien kanssa osui nappiin.  En todellakaan enää muistanut, miten kokonaisvaltaisesti lapsenhoito aikatauluttaa koko päivän.
Pukkia ei tänä jouluna vielä tarvittu, mutta ensi vuonna joku saa varmasti pukeutua pukiksi. Tänä vuonna sovimme, että lahjoja ostetaan järkevästi. Onneksi sopimus piti. Itse sain kirjan, kellon, vähän ihon hoitotuotteita, suklaata, uniasun, alusasun ja tietenkin äidin tekemät tillukkaat.
Itse kudoin Aleksille Nalle-langasta kuvassa olevan harmaan asun , tumput sekä sukat. Vähän meinasi tulla kiire , kun mökkiremonttikin täytyi saada valmiiksi ennen joulua, vaikka joulu vietettiinkin kotona:)
Tarkoitus oli mennnä pyhien jälkeen mökille nauttiin luonnon rauhasta, mutta mitä vielä. Alexin perhe oli jo tullessa hieman flunssaisia ja minä sain sen heti joulupäivänä, isäntä tapaninpäivänä ja vanhukset pari päivää sitten. Vain poikani pysyi terveenä. Onneksi ollaan siinäkin jo paremmalla puolella.
Kyllä pieni lapsi on suloinen♥ Alex on niin hyvän tuulinen ja hymyilevä poika. Olen nimittänytkin hänet Poika Aurinkoiseksi♥ Isomumminkin oli ihan myyty ihanan hymyn edessä:)
Kiitos kaikille mukanaolijoille! Teitte tästä joulusta ikimuistoisen ♥♥♥

Terveisin
Hannne


sunnuntai 27. joulukuuta 2015

Joulu 2015 meillä

Joulun juhlat on juhlittu, vaikka itse joulu vielä jatkuukin, ainakin meillä. Monissa blogeissa kerätään jo joulua pois ja suunnataan katse  tulevaan. Minä suuntaan katseeni vielä jouluun .Joulu oli tänäkin vuonna valkoinen maustettuna hieman punaisella :)
Joulun ruokapöydästä ei kuvia ehditty napata. Kaikilla taisi olla silloin jo niin kova nälkä ja asia huomattiin vasta kun kaikki olivat jo kylläisiä. Näin käy joskus. Meitä oli koossa seitsemän hengen poppoo ja tietenkin kolme koiraa ♥  Joulun viettoon kanssamme saimme vanhempani ja nuorison. Meno oli sen mukaista.  Yhteistä iltaa vietettiin pitkään joulupöydässä hyvän ruoan ääressä ja sen jälkeen paketteja aukoen (koirulitkin saivat omat luupakettinsa) ja joululauluja kuunnellen. Kaikille jäi hyvä mieli tästäkin yhteisestä joulusta. Toivotaan, että näitä on monia vielä edessä:)
Kuvia meidän joulusta:)
























Tein mutamat villasukat lahjaksi, yllä mustat pöllösukat:) Eihän tuo kantapään teko niin vaikeeta ole mitä olen kuvitellut. Hyvin on pysynyt muistissa ohje viime joululta:)
Leivoin pellillisen perinteistä lihapiirakkaa, josta nyt on tullut somehitti. Tein myös Jouluisen juustokakun ja Taatelikranssin spelttijauhoista sekä viimejouluisen piparkakkukakun.
Fazerin juustokakun teossa meinasi usko loppua kesken, sillä voi-piparimuru seos ei meinannut riittää eikä pysynyt vuoan reunoilla, mutta sitkeesti vaan jatkoin ja tulihan siitä sitten ihan hyvä:)
Taatelikransseja tuli kaksin kappalein tuolla ohjeella, mutta laitoin toisen pakkaseen odottamaan mahdollisia vieraita. En ole ollut mikään pullan leipoja, mutta tuolla ohjeella onnistuin hyvin, mitä nyt laitoin kanelia, kun piti olla kaardemummaa, mutta nyt siihen tuli sit molempia:)
Huomenna koittaa arki ja neljän päivän päästä vuosikin vaihtuu:) Toivottavasti saamme edes hieman lunta ennen sitä!
Mukavaa loppuvuotta kaikille!♥

Hanne