Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste virkkaus. Näytä kaikki tekstit

maanantai 7. lokakuuta 2013

Virkattu sydän

Ihanan lämmin viikonloppu takana vaikka olinkin töissä. Iltasella en enää jaksanut osallistua remppaan vaan kaivoin vanhan Miia Seppälän kirjan esille ja harjoittelin sydämen virkkaamista. Neulominen ja virkkaus hyvän taustamusiikin kera on minulle hyvää mielen rentoutusta.
Hieman jouduin tankkaamaan ohjetta ja jopa tekemään  mallikaavion paperille ennenkuin sydän onnistui toivotulla tavalla.
Nyt näitä voisikin tehdä pimenevinä syksyn iltoina  enemmänkin. Malli sopii viiriksikin ilman sydämen kaaria!

Joutsenet kerääntyvät isoina parvina syömään pelloille. Keräävät voimia paluumatkaa varten. Tässä lähipelloilla niitä on ollut valtavia määriä. Kaikkihan eivät joutsenista pidä niiden äänekkyyden takia, mutta minulle tuo lintu on ehdottomasti Suomen kaunein lintu. Vanhat YRJÖ KOKON kirjat: Laulujoutsen-Ultima Thulen lintu ja Ne tulevat takaisin  olivat lapsuuteni ihanempia kirjoja (Faffa ja Fammu lukinat niitä minulle) ja joiden mustavalkokuvat jättivät lähtemättömän jäljen mieleeni.


Aurinkoista viikonalkua kaikille!

keskiviikko 28. maaliskuuta 2012

Isoäidin neliöt

Hei kaikille ja sydämellisesti tervetuloa uudet lukijat!
Enää muutama päivä arvontaan, mutta vielä ehtii mukaan:)

Mökillä saimme lattialistat paikoilleen, nyt vaan odottelemme milloin sähkärillä on aikaa asentaa kaikki sähköt olkkariin. Minun piti niin laittaa uudet verhot ikkunaa, mutta hitsi unohdin ne autuaasti kotiin.

Olen tänään seikkaillut Google Mapilla ja etsinyt kuvia tutuista taloista. Löysin syntymäkotini, isovanhempien rakentaman talon, jossa asuin monta vuotta pienenä ja nyt aikuisena myös sekä Porista talot joissa asuin  kun kävin koulua. Sain itselleni hienoja kuvia muistojen albumiin.

Pientä näpertelyä päivittäin. En tiedä valmistuuko peitto kesänaikana vai vasta jouluksi. Laskeskelin, että noin 150 neliötä pitäisi tekaista. Helposti näitä silti syntyy vaikka telkkaria katsellessa. Ei ihan keväistä hommaa, mutta kun noita lankoja on jemmassa niin on hyvä niitäkin käyttää johonkin järkevään:)
Olen silti  kyllä koulinut  tänään tomaatintaimet ja kylvänyt samettiruusut, venäläisen rakuunan ja laventelin tyylisen maustekasvin.

Sain juuri päätökseen
Michael Cunninghamin upean romaanin: Illan tullen. Varsin mielenkiintoinen kirja ihmisten suhteista ja ihmisen sisimmäisistä ajatuksista:)
Kirjan on arvostellut Leena Lumi blogissaan
Nyt luen Kate Mossin : Labyrintti kirjaa

Mielenkiintoinen ja koukuttava kirja tämäkin.

Nyt telkasta tulee blogistaniasta, täytyy ruveta seuraaamaan.
Mukavaa keskiviikkoiltaa♥

tiistai 16. marraskuuta 2010

Jouluisia käsityöohjeita

Aivan ihastuttavia virkkausmalleja ja vieläpä ilmaisia.






Minusta siellä on paljon ihastuttavia malleja, ohjeet ovat selkeät .
Aikaa jouluun on vielä sen verran , että tällaisia pieniä juttuja jaksaa tehdä, vai kuinka:)
Täältä löytyy sivusto.
Mukavaa loppuviikkoa:)
-Hanne-