Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kevytruoat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kevytruoat. Näytä kaikki tekstit

5.4.2020

Punainen Kasvis-vuohenjuustososekeitto

Tämä kasvisosekeitto saa upean punansa luonnollisesti punajuuresta mutta keitossa on myös muitakin kasviksia. 
Keitto saa tällä kertaa täyteläisyytensä vuohenjuustosta.

Kasvis-vuohenjuustokeitto


Kasvis-vuohenjuustososekeitto
n. 5 annosta

3  punajuurta
3 jauhoista perunaa
3 porkkanaa
1 palsternakka
2 valkosipulinkynttä
vettä (niin, että kasvikset peittyy)
1 Fond du Chef -kasvis kuutio
100 g vuohenjuustoa
2 rkl balsamicoa
n. 2 rkl tuoretta basilikaa
n. tl kuivattua timjamia
n. 1 rkl hunajaa
mustapippuria
(suolaa)
Tarjoiluun esim. raejuustoa ja tuoretta basilikaa

1. Kuori ja paloittele perunat ja vihannekset. Jos haluat niihin enemmän makua kuullota niitä kattilassa tilkassa öljyä valkosipulien kanssa. 

2. Täytä kattila vedellä niin, että vihannekset juuri peittyvät. Keitä pehmeiksi.

3. Jos vettä on paljon ota osa siitä aluksi sivuun, jotta keitosta ei tule liian löysää. Sitä on sitten helppo lisätä jälkikäteen, jos keitto vielä vaatii lisää lientä. 

4. Lisää kasvisliemikuutio, paloiteltu vuohenjuusto (kuori vuohenjuustosta reuna pois), balsamico, basilikaa , timjamia ja loraus hunajaa.

5. Soseuta keitto tasaiseksi. Tarkista maku. Lisää vielä mausteita sekä suolaa ja/tai mustapippuria, jos tuntuu niitä kaipaavan.

6. Tarjoa esim. raejuuston ja basilikan kanssa.

Yhdessä annoksessa keittoa n. 250 kcal.

19.2.2020

Herkullinen Tomaatti-broileri-kasvis raguu

Tässä resepti ihanan helppoon ja herkulliseen sekä kevyeen ja terveelliseen ruokaan. 

#raguu #terveellinenruoka #dieettiruoka #kevytruoka #healthylifestyle #healthyfood #healthy #health #recipe #broilerinjauheliha #kananpohjanjauheliha #kanaruoat


Herkullinen Tomaatti-broileri-kasvis raguu
2 annosta

400 g Mutti tomaattimurskaa, basilika
200 g broilerin jauhelihaa 4%
130 g varsiselleriä
100 g punaista paprikaa
100 g valutettuja, kypsiä linssejä
80 g tuoretta pinaattia
20 g pehmeää vuohenmaitojuustoa (Chene d'Argent/Lidl)
pieni pala tuoretta chiliä
1 kasvis Fond du Chef
n. 2 rkl tuoretta basilikaa
loraus balsamicoa
ripaus hunajaa/steviaa
rouhittua mustapippuria ja valkosipulia
oliiviöljyä


1. Pilko varsisellerit, paprikat ja chili. Pieni pinaattii. Valuta ja huuhtele linssit.

2. Levitä aavistus oliiviöljyä pannulle (spray on kätevä) ja paista siinä jauheliha. Lisää paiston aikana sellerit, paprikat, chili ja fondi. Jatka paistamista. Sekoittele joukkoon pinaatti ja kääntele hetki.

3. Lisää tomaattimurska, linssit, basilika ja murennettu vuohenjuusto.

4. Rouhi joukkoon mustapippuria ja valkosipulia, loraus balsamicoa. Lisää aavistus makeaa esim. hunajaa tai steviaa jotta maut pyöristyvät. Sekoittele ja anna muhia hetki.

5. Tarjoa tuoreen basilikan kera.


Yhdessä annoksessa 
n. 280 kcal.
Proteiini 30 g
Hiilarit 24 g
Rasva 7 g

16.2.2020

Tomaattinen linssi-lasagnekeitto

Tämä keitto hämmästytti maukkaudellaan ja täyteläisyydellään ja koska siitä tuli niin hyvää haluan jakaa reseptin myös täällä blogissa.
Keitto on suhteellisen kevyttä joten saat sillä vatsasi täyteen hyvillä mielin ja vielä terveellisesti. 
Alkuperäinen resepti on peräisin Yazion sovelluksesta ja tämä poikkeaa siitä hieman.

#keitto #soup #lasagne #healthyfood #healthylifestyle #dietfood #lightsoup #lightfood #food #recipe #lenses #lentilsoup #linssikeitto


Tomaattinen linssi-lasagnekeitto
3 annosta

500 ml vettä
30 g punasipulia
2 isoa valkosipulinkynttä
1 kasvis Fond du Chef -kuutio
85g kuivattuja punaisia linssejä
400 Mutti tomaattimurska basilikaa
220 g Mutti tomaattimurska valkosipulia
180 g pieniä luumutomaatteja
80 g kuivia, munattomia lasagnelevyjä
1 tl oreganoa
mustapippuria myllystä
tuoretta basilikaa

Tarjoiluun: 
15 ml ruokakermaa 15% ja tuoretta basilikaa

1. Hienonna sipuli ja valkosipuli ja lisää kattilaan. 
Kaada päälle 500 ml vettä ja kiehauta. 

2. Lisää fondi ja huuhdellut linssit ja keitä n. 10 minuuttia.

2. Pilko tomaatit ja lisää ne tomaattimurskan kanssa kattilaan. Lisää oregano ja vähän mustapippuria myllystä. Anna muhia vielä n. 5 minuuttia.

3. Riko lasagnelevyt ja lisää ne keittoon. Tarkkaile, etteivät takerru toisiinsa. Kypsennä n. 10 minuuttia välillä sekoitellen. 

4. Lorauta vähän ruokakermaa keiton päälle ja lisää muutama tuore basilikan lehti. Nauti.


Ravintosisältö/annos:
284 kcal
Proteiini 13,8g
Hiilarit 43,6g
Rasvat 3,8g

26.10.2019

Taivaallinen Kasvissosekeitto

Välillä kasviskeitot onnistuvat ja välillä taas niistä vaan jää jonkin juttu puuttumaan ja makukokemus jää vajaaksi. Tästä keitosta tuli tällä kertaa niin hyvää, että oli pakko tallettaa ohje myös tänne blogiin ja jakaa teidänkin iloksenne :). Usein kokkaukseni ovat ns. sävellyksiä enkä ota mittoja ja lukumääriä ylös - ja näin kävi tälläkin kertaa. Tästä syystä siis tämäkin resepti hyvin 'vapain mitoin'.


#kasvissosekeitto #porkkanasosekeitto #kasvisruoka #terveellinenkeitto #terveellinenruoka #healthyfood #food #koskenlaskija #healthysoup


Taivaallinen Kasvissosekeitto

n. 5-6 porkkanaa
1 palsternakka
1/2 iso keltasipuli
1/3 bataattia
n. kaksi kourallista perunoita
3 valkosipulin kynttä
1-2 rkl avokadoöljyä paistamiseen

vettä, niin että kasvikset peittyvät
1 Fond du Chef kasvis
1-2 rkl Koskenlaskija juoksevaa
1 tl luomu soijaa
valko- ja mustapippuria
ripaus chiliä
suolaa
tuoreita yrttejä: basilikaa ja persiljaa

1. Kuori ja paloittele kasvikset kattilaan. Käytin pieniä perunoita joissa oli niin siistit kuoret, joten jätin ne.

2. Paista kasviksia kattilassa öljyssä kunnes ovat saaneet vähän väriä. Lisää vettä niin, että kasvikset juuri ja juuri peittyvät. Anna kiehua hiljalleen täysin pehmeiksi.

3. Ota kauhalla osa liemestä kulhoon. Lisää fondi. Soseuta vihannekset sauvasekoittimella suoraan kattilassa. Lisää sivuun laitettua nestettä niin, että saat keittoon sopivan koostumuksen.

4. Lisää loput mausteet ja koskenlaskija. Sekoittele hyvin ja tarkista maku. Tarjoa tuoreiden yrttien ja esim. jonkin proteiinilisän kanssa (paistettu tofu,  raejuusto, paistettu ja paloiteltu broilerin filee, jauheliha tmv).

Vinkki: Voit lisätä keittoon myös inkivääriä. Se antaa ihanan lämpöisen potkun.

#kasvissosekeitto #porkkanasosekeitto #kasvisruoka #terveellinenkeitto #terveellinenruoka #healthyfood #food #koskenlaskija #healthysoup

9.3.2019

Terveellinen Inkivääri-valkosipuli Kasvis-Tofu Wokki

Kuten varmaan olettekin jo huomanneet rakastan monenlaisia erilaisia kasvissötkötyksiä, joita ehkä voisi kutsua wokeiksi. Jätän usein noodelit tai muut hiilarit kokonaan pois mutta välillä on niitäkin kiva lisäillä. Tähän wokkiin lisäsin Risellan lemppaririisimixiäni, mikä on aivan ihana, kun siinä on tumman riisin lisäksi kvinoaa ja muita viljoja.

Tällaiset wokit ovat suosikkejani erityisesti siksi, että ovat niin helppoja, tosi nopeita tehdä ja terveellisiä. Joudun usein kokkaamaan meillä perheelle ns. tavallista ruokaa ja sitten vielä kokkailen itselleni ja toiselle tytöistäni reilusti kasvispitoista ja terveellisempää ruokaa. Tällöin on kiva, että se toinen ruoka ainakin on nopea ja helppo.

Käytän näissä wokeissa usein erilaisia valmiita pakasteseoksia juuri niiden käytön helppouden ja nopeuden vuoksi. Usein lisään joukkoon myös jotain tuoretta kasvista. Ja välillä toki teen kokonaan tuoreista kasviksista. 

Kasvisten lisäksi laitan wokkiin aina jotain proteiinia. Yleensä kanaa ja esim. raejuustoa, mutta esim. naudan minuuttisuikaleet ovat aivan ihania myös. Broilerinjauheliha toimii myös todella hyvin. Suikaleet voi jopa paistaa samalla pannulla kasvisten keskellä, niin homma helpottuu vieläkin enemmän. Kätevää on myös paistaa proteiiniannoksia valmiiksi pakkaseen, jolloin pääsee vieläkin helpommalla :).

Tällä kertaa lisäsin wokkiin marinoitua tofua ja siitä tuli kyllä aivan ihanaa. Tofussa on jotain jännää mikä mua viehättää. Se on jotenkin se koostumus ja maku, niin houkutteleva jollain tapaa. 

Jos kaipaat hiilarilisää lisää joukkoon kypsäksi keitettyä kvinoaa tai jotain muuta hidasta hiilaria.
Jos jätät tästä ruoasta hiilarit pois, huomioi se maustamisessa, ettei tule liian suolaista.

Wokkien maustaminen on helppoa. Lisää esim. vain fondia, soijakastiketta, seesamiöljyä ja valkosipuliöljyä. Osterikastike toimii myös tosi hyvin. Mä lisään vielä lähes aina Srirachaa - sillä on vaan niin ihana potku. Finduksen maustetut kasvisseokset on kivoja, koska niillä saa myös vaihtelua wokkien makuihin - ja pääsee taasen vähän helpommalla :).

If you like an english version of this recipe, visit my other blog Fit Age Wellness.

#terveellinenruoka #wokki #findus #tofu #kasvisruoka #healthylifestyle #healthyfood #healthyrecipes #terveellinenruoka #hyvinvointi #kalorit #runsasproteiininen #vähähiilihydraattinen #paljonkasviksia #inkivääri #helpporuoka #nopeatjahelpot #easycooking


Terveellinen Kasvis-Tofu Wokki

2 annosta
250 g Tofu Sweet Ginger Garlic (SoFine)
2 rkl seesamiöljyä
200 g Findus Wok Bangkok -pakastekasviksia
200 g kesäkurpitsaa
100 g pinaattia
1 rkl kasvisfondia
1 tl soijakastiketta
1 tl hunajaa
water
+ 160 g (keitetty paino) riisi-kvinoa-moniviljaseosta tmv.
Sriracha

1. Valmista tofu pakkauksen ohjeen mukaan. Paista palat seesamiöljyssä. Jatka muun wokin valmistamista sillä aikaa kun tofu kypsyy.

2. Pilko kesäkurpitsa ja huuhtele pinaatti ja lisää ne toiselle pannulle pakastekasvisten kanssa. Sekoittele hetki ja lisää vähän vettä pannulle. Mausta kasvisfondilla, soijakastikkeella ja hunajalla.

3. Lisää kypsä riisiseos ja sekoittele hyvin.

4. Jaa seos kahdelle lautaselle ja asettele tofunpalat kasvisseoksen päälle.
Lisää Srirachaa jos haluat tulisuutta.

(n. 370 kcal/annos, hiilareita 41g, proteiinia 22g, rasvaa 12g)
(Ilman riisiseosta: n. 270 kcal, hiilareita 20g, proteiinia 19g, rasvaa 11g )

2.12.2018

Ihana, paahdettu Myskikurpitsa-valkopapukeitto

Oi, että tästä keitosta tuli ihanaa. Tässä on myskikurpitsan lisäksi valkopapuja ja juju piilee siinä, että kasvikset paahdetaan mausteiden kera uunissa ennen keiton valmistamista. Lisukkeista ei sovi luopua sillä ne tekevät keitosta täydellisen makuelämyksen.

Bongasin tämän reseptin Soppa365-sivustolta ja tässä julkaisemani resepti on lähestulkoon sama kuin tuo alkuperäinen - pikkuisen tuunattu vain. Keitto kaipasi mielestäni hieman makeutta, joten lisäsin siihen fariinisokeria. Lisukkeet ovat reilummin tuunattuja, vähän sen mukaan mitä kaapista löytyi. Jos haluat tehdä alkuperäisiä lisukkeita, kurkkaa ne soppasivustolta.

Itse en tehnyt keittoa kirjaimellisesti reseptin mukaan vaan maustoin mututuntumalla eli mausteita en siis mitannut.

#keitto #kasviskeitto #kasvissosekeitto #vegaaninen #butternutsquash #vedgetablesoup #healtyfood #delicoussoup #trendyfood #healthylifestyle #eatwell #takecarefoyourself #vegan #recipe

Paahdettu 
Myskikurpitsa-valkopapukeitto

1 kpl (1 kg) myskikurpitsaa
2 sipulia
3 valkosipulinkynttä
2 purkkia kypsiä valkopapuja (yht. n. 500g papuja)
2 rkl oliiviöljyä
2 tl juustokuminaa
2 tl fariinisokeria
1 tl kurkumaa
1 tl chilimaustetta
1 tl suolaa
1 litra vettä
1 kasvis Fond du Chef

Lisäksi:

Paahdettuja ja maustettuja pinjansiemeniä ja pähkinöitä
(mausteet: oliiviöljy, chilijauhe, paprikajauhe, fariinisokeri, suola)

Piparjuurikermaviiliä
(2dl kermaviili, 4 cm piparjuuritahnaa, fariinisokeria, mustapippuria, suolaa)

Tuoretta persiljaa



1. Leikkaa myskikurpitsa neljään lohkoon ja poista siemenet. Kuori ja lohko sipulit ja valkosipulit.

2. Laita kurpitsalohkot uunivuokaan kuoripuoli alaspäin ja lisää joukkoon sipulit sekä valutetut ja huuhdotut pavut.

3. Ripottele öljy ja mausteet kasvisten päälle.

4. Paahda 225 asteisessa uunissa noin 30 minuuttia.

5. Ota kattila esiin. Laita kattilaan kasvikset ja koverrettu myskikurpitsa. Lisää vesi ja fondi ja keitä keittoa kannen alla n. 20 minuuttia.

Valmista tässä välissä lisukkeet:
Sekoita kermaviili ja mausteet keskenään.
Lisää ripaus oliiviöljyä pannulle pähkinöiden kanssa, kuumenna ja lisää mausteet. Paahda keskilämmöllä kunnes pähkinöistä alkaa tulla ihana tuoksu ja ne alkavat saamaan väriä.

6. Soseuta keitto esim. sauvasekoittimella, lisää fariinisokeri, sekoittele ja tarkista maku.

7. Annostele keitto lautaselle, lisää piparjuurikermaviiliä ja pähkinöitä sekä koristele persiljalla.

Ja nauti :)

26.8.2018

Paras Porkkanasosekeitto

Vihdoinkin onnistuin tekemään älyttömän hyvää, maukasta ja täyteläistä porkkanasosekeittoa! Tämä keitto on hyvää sellaisenaan mutta saat siitä ruokaisampaa, jos tarjoat sen vaikka raejuuston ja/tai broilerin jauhelihan/naudan jauhelihan kanssa. 

Meillä pelkkää porkkanakeittoa ei kelpuutettaisi ruoaksi miesten keskuudessa :D vaan lihaa pitää olla myös ohessa, joten paistoin lisukkeeksi broilerinjauhelihaa ja maustoin sen kasvisfondilla. Noin valmistettuna broilerin jauheliha on ihana lisäke moneen kasvisruokaan ja se sopii yllättäen myös ruokaisiin lounassalaatteihin.

Keitto on muuten aivan ihana tehdä valurautapadassa. Sain enoltani laakeahkon valurautapadan missä paistaminen onnistuu ja siinä voi valmistaa kerralla loppuun niin keiton, kastikkeen kuin padankin. Näin kaikki paistamisenkin aromit saa mukaan ruokaan. Ihan parhautta. Pata on minulle kuin aarre. Sen säilytyspaikka on mikäs muukaan kuin liesi, sillä käytän sitä lähes kaikkeen =).

#porkkanakeitto #porkkanasosekeitto #carrotsoup #healthyfood #vedgetablesoup #healtysoup #kasvissosekeitto #keitto #terveellinenkeitto #täyteläinen #ruokakerma #broilerinjauheliha #resepti #keittoresepti #terveellinenruoka #hyvinvointi

#porkkanakeitto #porkkanasosekeitto #carrotsoup #healthyfood #vedgetablesoup #healtysoup #kasvissosekeitto #keitto #terveellinenkeitto #täyteläinen #ruokakerma #broilerinjauheliha #resepti #keittoresepti #terveellinenruoka #hyvinvointi

Paras Porkkanasosekeitto

800 g porkkanoita
4 keskikokoista perunaa
1-2 sipulia
1 pieni sellerin varsi
3 valkosipulinkynttä
1/2 omena
8 dl vettä
2 dl ruokakermaa 7%
1 kasvisfond
1 tl kanafondia
1 tl sesamöljyä
timjamia
muskottipähkinää
kurkumaa
rouhittua mustapippuria
hunajaa
lehtipersiljaa

Voita ja oliiviöljyä paistamiseen

Tarjoiluun esim:
raejuustoa
broilerin jauhelihaa (maustettu kasvisfondilla)


1. Sulata voi pannussa ja lorauta joukkoon oliiviöljyä. Pilko kuoritut/pestyt kasvikset suht pieniksi ja laita pannulle. Lisää myös valkosipuli. Paista niitä pannulla kunnes alkavat vähän pehmenemään ja saavat jonkin verran väriä.

(jos laitat lisukkeeksi jauhelihaa, paista se tässä välissä ja mausta se fondilla)

2. Lisää vesi ja fondit ja keitä kasvikset ihan pehmeiksi.

3. Soseuta kasvikset esim. sauvasekoittimella, lisää kerma, sesamöljy ja mausteet ja loraus hunajaa ja hauduta hetki miedolla lämmöllä jotta mausteet heräävät. Mausta keittoa ja lisää hunajaa jos kaipaat enemmän makeutta keittoosi - ja mausteita myös, jos siltä tuntuu.

4. Hienonna persilja ja ripottele sitä keiton päälle. 
Tarjoa esim. raejuuston ja valitsemasi jauhelihan kanssa.

Ja vielä pari kuvaa Instagramin stooreista *linkki Instaan*

#valurautapata #parasvalurautapata #porkkanasosekeitto #followoninstagram#porkkanakeitto #porkkanasosekeitto #carrotsoup #healthyfood #vedgetablesoup #healtysoup #kasvissosekeitto #keitto #terveellinenkeitto #täyteläinen #ruokakerma #broilerinjauheliha #resepti #keittoresepti #terveellinenruoka #hyvinvointi #instagram #pullantuoksuinenkoti #miiasilvos

27.3.2018

Kevyt Kasvis-kalkkunawokki

Ostin Lidlistä ensimmäistä kertaa tuoreita wokkivihanneksia pussillisen ja yllätyin todella positiivisesti. Pussissa oli 300 g vihanneksia: lehtikaalia, punakaalia, porkkanaa, keltaista porkkanaa ja paprikaa. Hintaa pussilla oli 1,99e. Eli ei paha, jos vertaa pakastevihanneksiin, jotka alkavat pikkuhiljaa jo muutenkin kyllästyttämään :D. Toki itse suikaloimalla tuoreista kasviksista selviää varmaan vieläkin edullisemmin mutta joskus helppous on valttia ja on ihanaa, kun joku on tehnyt jo sen työn puolestasi :).

Mikä tässä wokkivihannessekoituksessa yllätti oli sen maukkaus. Porkkanat ovat vähän kuin raasteen muodossa ja hyvin sopivat wokkiin, kuten punakaalikin. Ja lehtikaali on myös aivan ihanaa :P.

Tämä annos on suunniteltu pienehkölle naiselle (alle 75kg), Fitfarmin Gofatgo-valmennuksen mittasuhteita noudatellen. Jos olet mies tai muuten isompaa kokoa niin suosittelen 1,5 kertaistamaan annoksen.
#wokki #kevytruoka #lounas #healthyfood #healthierchoises #healthylifestyle #dietfood #gofatgo #fitfarm #dieettiruokaa #kevylounas #lightlunch #vähähiilihydraattinen #lowcarbo #recipe


Kevyt Kasvis-kalkkunawokki

1 annos

200g tuoreita wokkivihanneksia
100g kalkkunanfilettä ohuina suikaleina
1 valkosipulin kynsi
1 tl kanafondia
1 tl sesamöljyä
2 tl oliiviöljyä
inkivääriä
mustapippuria
shirachaa
(suolaa)

Mittaa öljyt pannulle ja kuumenna. Lisää kalkkunanfilee suikaleina ja kääntele hetken aikaa. 
Lisää seuraavaksi kasvikset ja murskattu valkosipulin kynsi. 
Paista, laske lämpötilaa ja anna muhia välillä käännellen. 
Valuta kanafondia wokkiin ja mausta inkiväärillä ja mustapippurilla. 
Lopuksi voit lisätä suolaa ja shirachaa jos haluat. 
Nauti :)

18.3.2017

Kevyt ja mausteinen Porkkanasosekeitto Härkiksellä ja raejuustolla

Idea tähän keittoon lähti siitä, kun mieli teki porkkanakeittoa. Ja koska yritän (yritän 😆) laskea kaloreita niin halusin keitosta tietysti hyvinkin vähäkalorista. Sen sijaan, että olisin kokannut omalla tutulla reseptilläni googlettelin vähän ideoita muilta sivuistoilta. 

#terveys #porkkanasosekeitto #kevytkeitto #vähäkalorinen #dieetti #healthyliving #veggiesoup #härkis #healthfood #superfood


Innostuin Jutta Gustavsbergin ja Tiina Hälvän Porkkanakeitto-ohjeesta (täällä). Osittain siksi, että fanitan Juttaa ja uskon siihen mitä hän tekee ja myös siksi, että resepti vaikutti hyvältä. Lisäksi kun olen tällainen jonkinasteinen treeni- ja terveysintoilija tykkään seurata Juttaa ja katsoa hänen ohjelmiaan. Miten ihana ja positiivinen tyyppi! Kävinpä jopa tutustumassa Fitfarmin personal training tarjouksiin, mutta tällä kertaa jätin tarttumatta siihen porkkanaan. Osittain huikea hinta ahdisti ja toiseksi, en kuitenkaan saisi Juttaa treenaajakseni.

No, jos mennään sitten taas tähän keittoon. Ihan alkuperäistä reseptiä en tässä julkaise, sillä sovelsin sitä vähän omaan makuuni. Koin, että superkevytkeitto kaipasi vähän edes täyteläisyyttä ja siksi lisäsin siihen kevyttä tuorejuustoa ja myös enemmän mausteita. Tykkään itse tosi mausteisesta ruoasta ja ruoassa pitää olla makua jotta siitä tulee tyydyttynyt olo. Ja koska halusin tämän ruoan pitävän myös nälkää, lisäsin päälle Tex mex -härkistä ja raejuustoa. 

Ostin tässä taannoin ihan mielenkiinnosta tuota Härkistä ja olen totally fallen in love. Juuri tuo texmex-maku on aivan täydellinen. Härkistä tekee mieli napsia kylmänä suoraan jääkaapista mutta se on myös todella helppo ja monikäyttöinen. Lähinnä siksikin, että se on valmiiksi kypsennettyä ja maustettua - ainakin siis tuo texmex, niin sitä voi lisäillä vähän sinne sun tänne. Kätevä keittojen kanssa, helppo kasviswokeissa, sopii kivasti riisin kanssa, ihana meksikolaisessa kokkauksessa ja voi laittaa vaikka leivälle tai tosiaan syödä ihan sellaisenaan. Energiaa siinä on aika hyvin, joten jossain rajoissa on härkiksenkin syöminen hyvä pitää 😀.

#kasvissosekeitto #porkkanasosekeitto #carrotsoup #lightfood #healthfood #kevyt #dieettiruoka #resepti #ruoka #keitto


Kevyt ja mausteinen Porkkanasosekeitto
Härkiksellä ja raejuustolla
1-3 annosta

8 dl vettä
600 g porkkanoita
50 g varsiselleriä
60 g sipulia (1 sipuli)
pieni pala inkivääriä
1 valkosipulinkynsi
1 tl oliiviöljyä
timjamia
1 kasvisfondkuutio
1 tl oystersaucea
mustapippuria myllystä
merisuolaa myllystä
50g maustamatonta tuorejuustoa (8% rasvaa)
+ yhteen annokseen esim.:
100 g Texmex -Härkistä
50 g raejuustoa

1. Pese ja paloittele vihannekset ja silppua inkivääri sekä valkosipuli. Kuullota niitä öljyssä timjamin kanssa kattilassa, kunnes alkavat saamaan vähän väriä.

2. Lisää vesi ja kasvisfondi ja keitä vihannekset pehmeiksi. Soseuta esim. sauvasekoittimella sileäksi ja mausta oystersaucella (tai kalakastike), timjamilla, mustapippurilla ja suolalla.

3. Jos haluat keitosta täyteläisemmän lisää siihen esim. maustamatonta tuorejuustoa. (50g vähärasvaista tuorejuustoa sisältää n. 60 kcal.) Blendaa vielä niin, että tuorejuusto sulaa ja sekoittuu hyvin keiton joukkoon. Tarkista maku.

4. Tarjoa keitto lämmitetyn Texmex -Härkiksen ja raejuuston kera. Voit vielä maustaa srirachalla (jos kaipaat extrapotkua) ja tuoreyrtein.

Ja mikä parasta, voit huoletta syödä vaikka koko sopan (jos syöjiä ei ole muita). Tai jaa annos pariin osaan ja nauti keittoa myös seuraavana päivänä. Tämä on myös ihanan kätevä ottaa mukaan töihin evääksi.

***

Vielä palatakseni eiliseen postaukseeni niin loppupäiväkin meni hyvin. Koko päivän kalorisaldo oli n. 1300 kcal. Kulutukseni tosin oli tosi alhainen eilen, kun pääosin vain lepäilin. En käyny lenkillä enkä muutenkaan ollut aktiivinen. Kroppa oli niin levon tarpeessa. Illalla tein kyllä puolen tunnin kevyen joogan, sillä se tekee aina hyvää.

Päivälliseksi kokkasin koko perheelle intialaistyylistä kanakastiketta, missä siis kanafileesuikaleita, kasviksia ja kastikepohjana puoli purkkia kookosmaitoa ja yksi purkki tomaattimurskaa. Lisänä basmatiriisiä. Itselleni annostelin riisin lisäksi kanapaloja ja kasviksia ja pyrin välttämään kastiketta. Lisäksi söin vielä yhden raa'an porkkanan ja 100 g paprikaa. Vaikka riisi onkin aika tyhjää ravintoa niin sillä mentiin, ku oli helppoa. Ja näin saa ollakin. Kokonaisuus ratkaisee 😊.


Enkä sortunut herkuttelemaan ja perjantaiviinitkin jäivät juomatta. Jipii! 😀 Tai no, herkuttelin kyllä VoF:n parissa kuivatuilla mangolastuilla (ei lisättyä sokeria). Ainakin nuo Lidlistä ostetut olivat tosi hyviä, ihanan sitkeitä ja tuohon nautintoon meni n. 100 kcal. Taidan tänään ottaa niitä myös leffaevääksi 😋.

Ihanaa viikonloppua 🙋!




27.9.2016

Ihana Kasvis-kana-riisipöperö

Teen aina sopivan tilaisuuden tullen (silloin kun ei tarvitse koko perhettä ajatella) itselleni erilaisia terveellisiä sötkötyksiä milloin mistäkin mitä kaapista löytyy. Tästä pöperöstä tuli erityisen hyvää joten mielelläni jaan resepti kanssanne. 

Tarkkoja mittoja ei ole sillä kokkailin ihan mututuntumalla ja yhden olennaisen maustavan elementin nimeä en tarkkuudella muista. Kyse on Lidlistä saatavasta sesamkastikkeesta, mitä aina aika ajoin siellä myydään sellaisissa läpinäkyvissä pusseissa missä on vain sellainen pahvilabel yläosassa. Se on vaan ihan älyttömän hyvää ja sopii tosi moneen ja esim. ihan taivaallista se on grillatun broilerin kanssa :P. Hoisin -kastike pääsee aika lähellä tuota sesamkastiketta ja sitä olenkin välillä näihin pöperöihin käyttänyt.

Riisin sijalla varmaan mieluiten laittaisin jotain terveellisempää, esim. papupastoja tai vaikka kvinoaa. Nyt riisiä ja kanaa oli kuitenkin jääkaapissa eiliseltä, joten käytin niitä.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Kasvis-kana-riisipöperö

2 isohkoa annosta

1 isohko kesäkurpitsa
1/2 pussia Lehtikaalisilppua
loraus neitsytoliiviöljyä
pieni loraus sesamöljyä
loraus oyster saucea
loraus sesamkastiketta (Lidl)
pari desiä valmiiksi keitettyä riisiä tmv.
1-2 valmiiksi paistettua ja maustettua broilerinfilettä
n. 1 dl raejuustoa
rouhittua mustapippuria ja merisuolaa
srirachaa

Paloittele kesäkurpitsa pieniksi paloiksi ja laita pannulle. Lorauta oliiviöljyä ja sesamöljyä kesäkurpitsan päälle ja paista sekoitellen vähän aikaa. Lisää lehtikaalisuikaleet ja jatka kypsentämistä samalla sekoitellen.

Mausta oyster- ja soijakastikkeella ja kypsennä vielä vähän niin, että kasvikset alkavat olemaan kypsiä.

Lisää riisi sekä pieniksi paloiteltu kana. Sekoittele ja kuumenna. 

Rouhi mustapippuria ja suolaa joukkoon ja lisää raejuusto. 
Sekoita vielä hetki - kuitenkin niin, ettei raejuusto pääse pahasti sulamaan.

Nauti halutessasi srirachan kanssa :P.

Vinkki: Aterian kruunaa kupillinen cappuccinoa ja pieni pikarillinen Dow's portviiniä :P

- Arjen ihania, pieniä ja suuria nautintoja =) -


14.9.2016

Terveelliset Pinaattivohvelit

Uusimmassa Kuntoplussassa oli taas aivan ihania reseptejä. Koska rakastan pinaattia niin katseeni kiinnittyi heti herkullisen näköisiin, lohitäytteisiin Pinaattivohveleihin. 'Näitä on pakko kokeilla' -ajattelin. Ja nyt sitten kokeilin ja kyllä kannatti :).

www.pullantuoksuinenkoti.com

Tässä postauksessa julkaisemani vohvelitaikinaresepti on tismalleen sama kuin lehden reseptissä. Alkuperäisessä ohjeessa sanotaan kuitenkin, että yhteen vohveliin tulisi kaksi ruokalusikallista taikinaa mutta omaan makuuni se on liian vähän. Oikea määrä per vohveli on mielestäni n. 3-4 rkl, jotta vohveleista tulisi kauniita ja oikean kokoisia.

Täytteet sovelsin itse, teemaa kuitenkin mukaillen. Lehden reseptissä oli täytteenä mm. lämminsavulohta, skyrriä, ricottaa ja ituja. Nekin varmasti herkullisia vaihtoehtoja :P.

Koko perheen ruoka tämä ei välttämättä ole (ei välttämättä siis esim. lasten makuun), mutta itse tykkäsin =). Aivan ihanaa hyvän mielen ja hyvän olon ruokaa :). Runsaproteiinista, vähähiilihydraattista ja gluteenitonta.


www.pullantuoksuinenkoti.com

Pinaattivohvelit

3-5 annosta

Vohvelitaikina:
50 g tuoretta pinaattia (baby)
3 munaa
120 g raejuustoa
2 rkl psylliumjauhetta
1/2 tl leivinjauhetta
öljyä paistamiseen

Täytteet:
kylmäsavulohta
keitettyjä kananmunia (7min)
raejuustoa
turkkilaista jogurttia
tuoretta tilliä
sitruunamehua
suolaa ja pippuria

Sekoita taikinan ainekset keskenään tehosekoittimessa.
Voitele vohveliraudan pinnat öljyllä (supsutettava öljy on kätevää).
Mittaa kuuman pannun keskelle n. 3-4 rkl taikinaa ja paista kypsäksi. Paista kaikki vohvelet ja pidä ne lämpinä lautasella esim. folion alla.

Keitä täytteen kananmunat samalla, kun paistat vohveleita.

Aseta vohveli lautaselle ja voitele se esim. turkkilaisella jogurtilla, ripottele päälle pilkottua lohta ja raejuustoa, tilliä ja sitruunamehua. Leikkaa kananmuna neljään lohkoon ja asettele lohkot vohvelille. Rouhi vielä vähän mustapippuria ja halutessasi hivenen suolaa. (Kylmäsavulohi on sen verran suolaista, että itse en ainakaan kaivannut suolalisää.) Paina lopuksi toinen vohveli täytteiden päälle ja nauti heti :P.

www.pullantuoksuinenkoti.com


22.11.2014

Hienoarominen Porkkana-Kikhernesosekeitto

Mä olen jotenkin ihan rakastunut kasvissosekeittoihin - kuten varmaan moni teistä on huomannut ;). Keitot ovat aivan ihanaa lounasruokaa ja helppo ottaa mukaan töihin evääksi. Niissä tulee kerralla kunnon satsi kasviksia kevyessä, lämmittävässä, täyttävässä ja maittavassa paketissa. Kikherneet tuovat tähän keittoon hyvän ravintolisän tekemättä siitä kuitenkaan raskasta.

Oletko kokeillut maustettuja öljyjä? Niillä saa esim. juuri tällaisiin sosekeittoihin aivan ihanan hienostuneen ja uudenlaisen aromin ja tietysti samalla myös hyvää ja terveellistä rasvaa. Olen ollut sesamöljyn fani jo pitkään ja nyt olen tykästynyt myös kurpitsansiemenöljyyn, josta työkaverini mulle vinkkasi. Ihana aromi! Näitä öljyjä löytyy tästä keitosta. Tähän keittoon voisi sopia myös chilimaustettu öljy tuomaan hieman lisäpotkua ;) mitä nyt hain cayannepippurilla.

Makeutukseen käytin hunajan tmv. sijaan päärynää ja se sopi keittoon erinomaisesti. Sitä olisi jopa voinut olla vähen enemmän :P.

Tästä keitosta tuli kyllä kertaheittämällä yksi suosikkikeitoistani. Aivan ihanaa. Slurps.

www.pullantuoksuinenkoti.com


4 annosta

1 tlk kikherneitä (n. 240g)
500 g kuorittuja porkkanoita
50 g purjosipulia
50 g kuorittua päärynää
8 g valkosipulia
1 kasvis Fond du Chef
7 dl vettä
60 g maustamatonta kevyt tuorejuustoa (esim. Linessa)
0,5 rkl osterikastiketta
1 tl sesamöljyä
1 tl kurpitsansiemenöljyä
lisäksi inkivääriä, kurkumaa ja cayannepippuria
Koristele kurpitsansiemenin.

1. Pilko porkkanat, purjosipuli ja valkosipuli ja laita ne kattilaan veden sekä fondin kanssa. Keitä kannen alla. Lisää kuutioitu päärynä vähän myöhemmin joukkoon ja keitä kunnes kaikki ovat pehmeitä.

2. Huuhtele kikherneet siivilässä ja lisää ne kattilaan tuorejuuston kanssa. Mittaa joukkoon osterikastike ja öljyt. Soseuta, mausta, tarkista maku ja lisää mausteita halutessasi. Lisää halutessasi vettä.

3. Tarjoa vaikka kurpitsansiementen ja grissinien kanssa.

1 annos esim. 3dl/300 g n. 170 kcal
Koko keitto n. 12 dl ja 1,2 kg.

6.11.2014

Kevyt Porkkanasosekeitto, paistetut broilerinfileet ja dieettihöpinän jatkoa

Tämä keitto on kevyttä ja herkullista ja ruokaisampaa siitä saa broilerinfileiden kera, jotka sopivat keiton kanssa syötäviksi oikein hyvin. Niistä tuli ihanan meheviä ja maukkaita ja tällä combolla keitto kelpasi myös hänelle, jonka mielestä ruoka ei ole ruokaa jos siinä ei ole lihaa ;D.

www.pullantuoksuinenkoti.com

1 dl valmista keittoa n. 30 kcal
Koko keitto yhteensä n. 15 dl
1 annos 3 dl = 90 kcal
Yhteensä 5 annosta

Porkkanasosekeitto

500 g kuorittuja porkkanoita
250 g kuorittuja perunoita
70 g sipulia
1 kpl kanaliemikuutio (tai kasvis)
2 tl Oyster Saucea (Blue Dragon)
60 g maustamatonta tuorejuustoa (5%, Linessa, Lidl)
n. 8 dl vettä (lisää tarvittaessa)

1. Pilko porkkanat, perunat ja sipuli ja laita kattilaan. Kaada päälle vesi ja lisää kanaliemikuutio. Keitä, kunnes vihannekset ja perunat ovat pehmeitä.

2. Sekoita joukkoon tuorejuusto ja Oyster sauce. Soseuta sauvasekoittimella. Lisää potkua halutessasi esim. Cyannepippurilla ja lisämausta tarvittaessa mustapippurilla ja suolalla. Joskus myös makeus tekee terää ja sen saat kalorittomasti lorauksella steviaa.

Ruokaisamman aterian saat, kun paistat keiton kera broilerinfileitä. Itse käytin tähän ruokaan Atrian ohuita fileeleikkeitä ja niistä tuli tällä tavalla valmistettuna ihan älyttömän hyviä ja meheviä. Ainoa miinuspuoli on se, että kalorimäärää on vähän vaikea arvioida.. Mutta sisältää hyvää rasvaa ja broilerinfilee on hyvä ja kevyt vaihtoehto.

www.pullantuoksuinenkoti.com

Tarkkoja määriä minulla tässä ei ole tarjota, joten tässä mennään
 ripottelumeiningillä ja mututuntumalla :)

Paistetut broilerinfileet
Broilerin Ohut fileeleikkeitä
neitsytoliiviöljyä
sesamöljyä
kurkumaa
suolaa
mustapippuria
timjamia

Kaada kylmälle pannulle neitsytoliiviöljyä ja sesamöljyä.
Laita pannu lämpiämään n. keskilämmölle ja hetken päästä, kun öljyt ovat vähän lämmenneet ja pyöräytä broilerinfileitä öljyssä molemmin puolin.
Nosta lämpöä ja ripottele fileiden päälle kurkumaa, suolaa, mustapippuria ja timjamia.
Käännä fileet ja toista maustaminen myös toiselle puolelle.
Paista suht miedolla lämmöllä kypsiksi välillä käännellen.
Voit ottaa yhden fileen syrjään ja leikata sitä vähän auki, nähdäksesi kypsyyden. Punaisuusaste pitää olla juuri ylitetty niin silloin filee on mehevimmillään.
Pilko filee keiton joukkoon.


Ja sitten sitä diettihöpinää.. ;)
..jatkoa edelliseen dieettipostaukseeni mikä löytyy täältä.


Piti oikein tarkistaa, koska tämän dieetin Kiloklubi -sivuston avulla aloitin ja ensimmäinen merkintä on tosiaan 29.9. eli n. 5 viikkoa sitten. Ja - paino ei ole pudonnut toivotunlaisesti :(.

Kolmessa viikossa putosi kaksi kiloa ja olin äärimmäisen tyytyväinen. Olo oli hyvä vaikka se ei kyllä vielä kovin hyvin tuntunutkaan vaatteissa. Tuon kolmen viikon jälkeen vyötäröltäni oli lähtenyt 1,5 senttiä. Tämän jälkeen paino ei ole enää pudonnut vaikka senttejä onkin lähtenyt.

Dieetti itsessään on sujunut pääsääntöisesti hyvin. Mitään kauheeta stressiä en ole siitä ottanut ja olen myös sallinut itselleni välipäiviä - tietyissä rajoissa tosin - ja nauttinut elämästä ;). Yhteensä tämän viiden viikon aikana minulla on ollut kolme ns. 'vapaapäivää'. Vapaapäivinä en ole kuitenkaan pistänyt mitenkään överiksi vaan n. 2000 kalorilla on silloin menty. Myös vapaapäivien jälkeen on ollut helppo siirtyä dieettimoodiin ja olla taas keittiövaa'an paras kaveri :), kiitos Kiloklubin - se vaan on niin koukuttava.

Kuntoilun osalta koin takapakkia jo heti alkuunsa, sillä sain polvivaivan lisäksi vasempaan lonkkaani tulehduksen ja viikkoon ei saanut sitä rasittaa. Vieläkin se tuntuu ärtyvän aika helposti. Polven osalta odotan nyt leikkausaikaa, joten ehkä siitä tulee vielä parempi ;). Yleensä olen käynyt lenkillä (kävely-hölkkäyhdistelmä) noin joka toinen päivä mutta nyt on ollut pakko siirtyä joka kolmas päivä rytmiin. Uintia voisi suosia enemmän, jos ehtisi hallille asti. Lasten harrastukset kun hallitsevat omaa elämääni sen verran paljon, että yleensä helpoin keino urheilla on pakata mukaan lenkkikamat ja mennä lenkille milloin missäkin lasten harkatessa.

Harmittaa kuitenkin se, että paino on jymähtänyt siihen saavutettuun kahteen kiloon mutta siitä ali se ei tule millään - muutama sata grammaa päälle tulee kyllä tämän tästä. Senttejä on tosiaan lähtenyt sieltä täältä ja vyötäröstä kaikkein eniten mutta tällä viikolla nekin näyttivät taasen lähteneen ylämäkeen.. Tällä hetkellä kun tätä kirjoitan, vyötärö on kuitenkin kaventunut lähtötilanteesta 3,3 cm, mikä on kyllä tosi hienoa!

Näin naisena tulee miettineeksi sitä, minkälainen vaikutus on elimistön hormoonitasoilla. Itse aloitin tämän dieetin aikana syömään keltarauhashormonilisää ja mietin mahtaako sillä olla jonkinlainen vaikutus tähän dilemmaan..

Dieetin alussa päivittäinen kalorimääräni pyöri aluksi siinä 1000 - 1200 kalorin hujakoilla. Ja koska paino ei tuntunut putoavan ja luin muualta, että tuo kalorimäärä on ehkä liian alhainen, nostin sitä n. 1300-1400 kaloriin. Mutta koska painon putoaminen pysähtyi kuin seinään, olen jälleen yrittänyt tähdätä tuohon n. 1200 kaloriin.


Kiloklubin oma mittari on näyttänyt joka päivälle kalorivajetta. Olen kuitenkin alkanut epäillä sitä, että kuinka todelliset/oikeat tuon Kiloklubin vertailukulutustason kalomäärät ovat. Olenko kuitenkin sellainen ihminen, joka luonnostaan kuluttaa ihan älyttömän vähän? Ja siksi ei paino putoa? Vai johtuuko se siitä, että saan vain harvoin kaikki Kiloklubin päivittäiset pallurat vihreiksi? Joskus on tyydyttyneiden rasvojen osuus liian korkea (vaikka itse rasvan osuus ruokavaliosta ei ole yli rajojen) ja joskus on kuituja alle suositusrajan. Välipäivinä on myös herkkuraja ylittynyt ja se tosiaan ylittyy hyvinkin helposti. Yksi suklaa pala ei vielä heilauta viisaria mutta esim. pulla voi kaataa jo veneen.

Jos mietin onko tämä kannattanut? Onko minulla nyt parempi olo? Sujahtavatko vaatteet helpompi ylle? Haittaavatko makkarat? Kyllä, kyllä, kyllä ja ei. Positiivista on todellakin se, että vaatteet istuvat jo paremmin eikä esim. jenkkakahvoja enää näy. Ja mikä tosiaan on hienointa (jos en tuijota vaakaa ja mittanauhaa) on minulla ollut myös huomattavasti parempi olo.

Ja kuten aiemmassa jutussanikin taisin mainita, Kiloklubin seurannan avulla pysyy psyyke hyvin kasassa. Monestihan (ainakin minulla) dieetti epäonnistuu juuri siksi, että pää ei kestä - sillä joskus saattaa tuntua siltä, että taas meni päivä ihan plörinäksi, vaikka näin ei olisikaan. Tämän ohjelman avulla näkee asiat selkeästi ja jaksaa tsempata.

En varmaan ole kauhean väärässä jos väitän, että aika monelta naiselta (miksei mieheltäkin) löytyy vaatekaapista vähän niin kuin laidasta laitaan vaatekokoja ;). On niitä vaatteita, mitä on ostettu laihtumisen toivossa ja ehkä hoikimpina hetkinä ja niitä vaatteita, mitä on tullut ostettua, kun ei vaan yksinkertaisesti ole mahtunut enää niihin muihin.

Oman vaatevarastoni valikoiman uskoisin liikkuvan siinä neljän kilon asteikolla ;). Dieetin alussa olin siinä asteikon yläpäässä ja nyt tunnen olevani siinä keskivaiheilla. Osa vaatteista on ehkä jopa vähän liian isoja tai eivät istu enää oikein hyvin, osa juuri niin mukavia ja hyvin istuvia kuin toivoinkin ja osa vielä vähän kinkkanoita. Toivoisin niin, pudottavani edelleenkin sen 1-2 kiloa. Tavoitteeni tosiaan on ollut saada kolme kiloa pois lähtöpainosta eikä se tosiaan kuulosta paljolta.

Joka tapauksessa, oli niin tai näin, tämän dieetin 'suorittaminen' Kiloklubin sivuston kautta on niin mukavaa ja helppoa, että en malta lopettaakaan. Jatketaan nyt sitten ja katsotaan, tuleeko tulosta pikkuhiljaa :). Nälkää ei oikeastaan tarvitse nähdä, mikä on aivan ihanaa ja tulee syötyä terveellisesti ja täysipainoisesti. Ehkä tämä kuitenkin lopulta johtaa siihen, että pääsen vielä 1-2 kilosta eroon - tai sitten olen tällainen kuin olen ;).  

Ja vielä tarkennuksena, jos joku epäilee: tämä ei ole mikään maksettu mainos eikä minulla ole mitään yhteistyökuviota Kiloklubin kanssa :). Aidosti ja oikeasti pidän sitä ihan loistosivustona ja voin todella suositella sitä terveelliseen laihduttamiseen - oman painonpudotukseni hitaudesta huolimatta. 

30.10.2014

Punainen kasvis-kvinoakeitto - kevyttä ja aivan ihanaa

Tämä keitto sai alkunsa ihan perinteisestä kaalikeittoajatuksesta mutta 'jalostuikin' keittämisen aikana ihan uudenlaiseksi :). Keitosta tuli aivan ihanaa ja täyttävää. Kuvan väriä en saanut millään oikeaksi, mutta todellisuudessa keitto on pinkimpää :).

Keitän yleensä kvinoaa kerralla enemmän, sillä sitä silloin on tosi kätevä käyttää jääkaapista milloin mihinkin. Lisäsin siis sitä tähän keittoonkin ravintoarvoja nostamaan ja tuomaan tekstuuria. Keiton koostumuksesta tuli tosi kiva kvinoalisän vuoksi, joten suosittelen kokeilemaan.

Keitto on myös todella kevyttä. Yhdessä 400 gramman annoksessa on n. 150 kcal. Se kestää vielä hyvin päälle laitettavan raejuustonokareen. Itse käytin tuohon täyteläistä ja 4,5% rasvaa sisältävää Cottage Cheeseä 20 g (n. 20 kcal). Keitto löytyy samalla nimellä myös Kiloklubi -sivustolta.


Punainen kasvis-kvinoakeitto
2 annosta

200 g valkokaalia
60 g porkkanaa (kuorittu)
50 g punajuurta (kuorittu)
6 dl vettä
1 valkosipulin kynsi
1 lihaliemi Fond du chef -kuutio (tai kasvis)
120 g valmiiksi keitettyä kvinoaa (n. 40 g raakaa)
50 g maustamatonta tuorejuustoa (5% rasvaa)
tuoretta basilikaa
pinnalle raejuustoa
wasabi&sesame -mausteseosta
(cyannepippuria tai chilijauhetta)

1. Paloittele vihannekset ja keitä niitä kattilassa vedessä kunnes ovat kypsiä. Lisää lihaliemikuutio keittämisen aikana. Soseuta sauvasekoittimella.

2. Lisää joukkoon tuorejuusto ja muutama tuore basilikan lehti. Soseuta kevyesti. Lisää halutessasi jotain tulista maustetta. Sekoita joukkoon keitetty kvinoa ja kuumenna kevyesti jos kvinoa on kylmää.

3. Tarjoa raejuuston, mausteseoksen ja tuoreen basilikan kanssa. 

9.10.2014

Superkevyt ja Herkullinen Kaali-jauhelihakeitto

Keräkaalit ovat nyt parhaimmillaan ja niistä saa vaikka mitä ihania herkkuja aikaiseksi - vieläpä tosi edullisesti. Koska itse olen ns. dieetillä tein tällä kertaa superkevyttä kaalikeittoa. Tätä voi siis todellakin syödä hyvällä omalla tunnolla vatsan pullolleen eikä maustakaan tarvitse tinkiä. Kerrassaan herkullista :P.

Keiton energiapitoisuus riippuu paljon siitä, kuinka rasvaista jauhelihaa käyttää. Jauhelihaa voi keventää aika paljon itsekin, eli paista ilman rasvaa ja paistamisen lopuksi valutat rasvan pannulta pois. Tämän jälkeen jauheliha kannattaa kaataa talouspaperin päälle valumaan ja taputella vielä pinnaltakin talouspaperilla. On aika häkellyttävää kuinka paljon rasvaa irtoaa vielä tässäkin vaiheessa!

Laskennallisesti, vähärasvaisella naudanjauhelihalla koko kattilallinen keittoa sisältää n. 400 kaloria ja painaa 1500 g. Eli siitä voi joko tehdä 3 kpl 500 gramman annoksia, mitkä ovat ihan valtavia ainakin omaan masuuni ;). Itse jaoin keiton neljään osaan jolloin annoskooksi tuli 380g ja kaloreita siihen n. 100.


www.pullantuoksuinenkoti.com


Superkevyt ja Herkullinen Kaali-jauhelihakeitto

500 g keräkaalia
1,5 litraa vettä
150 g paistettua ja valutettua (rasvat pois) naudanjauhelihaa
1 Fond Du Chef Beef kuutio
1 rkl Soijakastiketta
valkopippuria
mustapippuria
oreganoa
loraus steviaa

1. Silppua keräkaali ja laita kattilaan. Kaada päälle vesi ja lisää fond -kuutio. Laita kiehumaan miedolle lämmölle kannen alle.

2. Paista ja valuta jauheliha (ohje ylhäällä) ja lisää keittoon.

3. Mausta keitto ripauksella valkopippuria ja mustapippuria. Lorauta joukkoon vielä soijaa ja steviaa hiukkasen makeutta antamaan.

4. Anna keiton muhia rauhassa kannen alla. Mitä pidempään muhii sen parempaa tulee.
Copyright: Kuvat ovat itse ottamiani. Ethän kopioi niitä ilman lupaani. Teema: Yksinkertainen. Sisällön tarjoaa Blogger.